Pelkkänä korvana

Kategoria: Ajatuksia (Sivu 1 / 9)

Voimistuvan maailmanlaajan kristillisyyden kolme ominaisuutta ja niihin liittyminen

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa maailmanlaajasta kristillisyydestä ja siitä, kuinka voisimme kukin omalla paikallamme liittyä tuohon kasvavaan ja rohkaisevaan liikkeeseen. Olen kirjoittanut aiheesta hieman nettisivuillani ja puhunut siitä myös viime kesänä Himoksen kesätapahtumassa. Ajattelin kuitenkin linjata lyhyesti mielestäni tärkeimpiä piirteitä hieman lyhyemmin uudestaan.

Näen kirkkojen tulevaisuuden sekä kotimaassa että maailmanlaajuisesti seuraavan kolmen ominaisuuden mukaisena. Kasvavien kirkkojen todellisuus viittaa kolmeen seikkaan:

  1. Raamatun keskeisyyteen ja perinteisiin arvoihin
  2. Pyhän Hengen johdatuksen etsimiseen ja armolahjojen maltilliseen käyttöön sekä maallikkovastuuseen evankeliumin levittämisessä, diakoniassa ja lähetystyössä
  3. uudenlaisiin seurakuntarakenteisiin, jotka joustavat ympäristöön sopivalla tavalla ja joissa keskitytään ekumeenisesti keskeisiin uskon sisältöihin.

Miten voisimme liittyä tuohon kaikkeen? Täyttymällä Pyhällä Hengellä Efesolaiskirjeen viidennen luvun mukaisesti!

New Wine -liikkeessä tahdomme ottaa koko Raamatun vakavasti. Tarvitsemme Pyhän Hengen hedelmää ja armolahjoja, sillä syntisyys on totta. Se tarkoittaa, että olemme oikeasti rikkinäisiä ja ainoa mahdollisuutemme on Jeesuksen täydellinen ristinkuolema, täydellinen uhri meidän puolestamme. Tämän saamme itsellemme uskon kautta.

Uskon taas lahjoittaa meille Pyhä Henki, jonka työstä meillä ei ole varaa pudottaa pois mitään, niin kuin meillä ei ole varaa pudottaa Jeesuksen työstä pois mitään. Pyhän Hengen täyteys on kristittyjen ruisleipää, ei kermavaahtoa. Armolahjat ovat Jumalan antamaa leipää, Pyhän Hengen läsnäolon yksi tapa, jota tarvitsemme, että voisimme luottaa Jeesuksen ristiin. Tarvitsemme yhteisöllisyyttä, seurakuntaa, jonka Pyhä Henki synnyttää.

Yksinkertaiset asiat ratkaisevat. Monet jättävät yhteisen Raamatun lukemisen ja rukouksen sikseen. Samoin monet jättävät seurakunnan kokoontumiset sikseen. Se onkin mielestäni länsimaisen kirkon heikkouden perussyy. Jätämme yksinkertaiset asiat pois ja pyrimme suoraan hedelmiin. Meille on opetettu, että armo riittää. Se on sinänsä totta. Kuitenkin sellainen käsitys armosta, joka etäännyttää meitä läheisestä suhteesta Jeesukseen ja seurakuntaan, on väärä. Aito armo johtaa meidät pyrkimään yhä lähemmäs Jeesusta ja samoin yhä lähemmäs hänen ruumistaan eli seurakuntaansa.

Pyhä Henki voi muuttaa minkä tahansa arkipäivän tai minkä tahansa tilaisuuden kertomukseksi, joka rohkaisee Jeesuksen seuraajia luottamaan yhä enemmän Raamattuun ja Jeesuksen lupaukseen läsnäolosta joka päivä maailman loppuun asti.

Poikamme toimii lääkärinä. Hän on kertonut mielenkiintoisen asian päänsärkypotilaista. Kaikille ihmisille ulkoilu ja liikunta olisi terveellistä. Ne myös poistaisivat tutkimusten mukaan suurimman osan päänsäryistä. Kuitenkaan ihmiset eivät halua ulkoilua ja liikuntaa, vaan lääkkeitä! Lääkkeillä on lähes aina huonoja sivuvaikutuksia, joita liikunnalla ei ole. Ilmainen, lähes kaikille mahdollinen apu ei kelpaa, vaan tilalle halutaan kalliimpi ja epäterveellisempi vaihtoehto.

Mielestäni meillä on samalla tavalla houkutus ajatella, että Pyhän Hengen ihmeelliset asiat tapahtuvat jossakin muualla ja joillekin muille. Samoin voimme luisua ajattelemaan, että kirkon tärkein tehtävä ei niinkään ole julistaa evankeliumia Jeesuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta eikä rukoilla, vaan palvella, antaa materiaalista apua vähäosaisille sekä hoitaa koulutusta ja terveydenhuoltoa. Ne eivät kuitenkaan anna elämään mielekkyyttä eivätkä ikuisen elämän näkökulmaa. Ne ovat vasta Jumala-suhteen hedelmää.

Haluaisin rohkaista kaikkia meitä luottamaan Jeesuksen lupauksiin Pyhän Hengen läsnäolosta joka päivä. Toivoisin, että kaikki kristityt kokoontuisivat säännöllisesti yhteen Raamatun ääreen, rukoilemaan ja odottamaan Pyhän Hengen lahjoja, ja kaiken tämän kautta rukoilemaan minkä tahansa syiden vuoksi ja sitten kertomaan Jeesuksesta.

Miltä maailma näyttäisi, jos me Jeesuksen seuraajat olisimme valmiimpia rukoilemaan toisten puolesta? Tähän rohkaisen meitä kaikkia, laittamaan rukousta käytäntöön rukouspiireissä, seurakunnan suuremmissa kokoontumisissa ja myös yksilöinä keskellä arkipäivää, kun tapaamme muita.

Seurakunnan luontainen kehitys – yhteenveto

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

Kokoan nyt yhteen nämä Schwarzin esittämät avaintekijät.

Schwarz on todennut laajan tutkimuksen perusteella näiden tekijöiden olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle. Tutkimuksessa oli mukana yli tuhat seurakuntaa 32 maasta kaikista maanosista.

Kuvaan seuraavassa lyhyesti noita tekijöitä.

1. Valtuuttava johtajuus

Kasvavien seurakuntien johtajat keskittyvät valtuuttamaan muita palvelutyöhön. Maallikoita ei käytetä apulaisina toteuttamaan johtajien päättämiä tavoitteita, vaan heitä tuetaan ja motivoidaan löytämään oma kutsumuksensa ja paikkansa. Johtajat eivät hoida seurakunnan velvoitteita yksin, vaan käyttävät suurimman osan aikaansa valmentamiseen, delegointiin ja moninkertaistamiseen.

2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä

Seurakuntalaisia autetaan tunnistamaan lahjansa ja löytämään oma tehtävänsä seurakunnassa. Schwarzin tutkimuksessa tämä tekijä vaikutti eniten seurakuntalaisten tyytyväisyyteen ja elämäniloon. Tutkimuksessa todettiin, että saksankielisessä Euroopassa 80 prosenttia aktiiviseurakuntalaisista ei pystynyt tunnistamaan lahjojaan, mikä on suurimpia esteitä löytää reformaation löytämä kaikkien uskovien pappeus. Tällä tekijällä on kaksi ulottuvuutta, joista kumpikaan ei saa puuttua: Jumalan suvereeni päätösvalta lahjan sisällön suhteen ja tuon lahjan käyttäminen seurakunnan palvelemiseen. Teknokraattisesti ajattelevat usein sanelevat palvelutehtävien sisällön ja etsivät niiden suorittajiksi vapaaehtoisia. Samalla he saattavat estää seurakuntalaisia etsimästä omaa Jumalalta saatua kutsumusta. Hengellistäjät puolestaan vastustavat kaikenlaisia suunnitelmia ja seurakuntarakenteita ja keskittyvät lahjojen erikoisuuteen tai yliluonnollisuuteen, mikä estää lahjojen käytön suunnitelmallisessa seurakuntaelämässä.

3. Intohimoinen hengellisyys

Seurakuntakehitys ei riipu hengellisistä suuntauksista tai erityisistä hengellisistä harjoituksista, kuten karismaattisuus tai ei-karismaattisuus, liturgiset rukoukset tai ”hengellinen sodankäynti”, vaan iloisesta ja innostuneesta uskon harjoittamisesta. Lakihenkisyys, toisin sanoen velvollisuuteen perustuva, oikeaoppisuuden ylikorostaminen, oikeiden moraalisääntöjen noudattaminen ja niin edelleen, ei kehitä seurakuntaa. Esimerkiksi rukouksen määrä ei tutkimuksessa ollut ratkaiseva seurakunnan hyvinvoinnissa. Sen sijaan rukouksen kokeminen innostavana oli merkittävä asia. Innostus ei yksinään tietenkään ole riittävä mittari seurakunnan elämässä, mutta sen puuttuessa uskonelämän luonne suhteena Jeesukseen Kristukseen näivettyy ja muuttuu tavoiksi tapojen vuoksi tai fanatismiksi.

4. Toimivat rakenteet

Hengellistäjät kyseenalaistavat rakenteiden merkityksen, teknokraatit puolestaan pitävät rakenteita helposti seurakunnan syvimpänä olemuksena. (Tutkimuksen mukaan traditionalisteilla on erittäin kielteinen suhde seurakunnan kasvun ja laadun merkityksen tunnustamiseen.) Schwarzin mukaan jatkuva rakenteiden arviointi ja valmius niiden muuttamiseen (kuten lannistavat johtajuusrakenteet, hankalat jumalanpalvelusajat jne.) on tärkeää seurakunnan hyvinvoinnille. Tulkitsen tätä niin, että rakenne ei voi synnyttää elämää, sillä se on Jumalan tehtävä. Elämä synnyttää kuitenkin aina jonkinlaisen rakenteen, jonka olisi hyvä olla sellainen, joka antaa uudelle elämälle tilaa. Erityisen tärkeä piirre tässä on johtaminen, joka kehittää muita johtajia ja edistää palvelutehtävien moninkertaistamista.

5. Innoittava jumalanpalvelus

Riippumatta jumalanpalveluksien kohderyhmästä, liturgisesta tai vapaasta tyylistä, kirkollisesta tai maallisesta kielestä, keskeinen laatutekijä kasvavissa seurakunnissa on se, kokevatko osallistujat jumalanpalveluksen innoittavaksi ja inspiroivaksi. Tätä näkemystä vastustavat helposti ne, jotka osallistuvat tilaisuuksiin täyttääkseen uskonnollisen velvollisuutensa. Toisaalta vastustajia löytyy myös hengellistäjistä, jotka väheksyvät mielekkään jumalanpalvelusjärjestyksen, kokouspaikan viihtyisyyden, hyvin järjestetyn tervetulotoivotuksen ym. merkitystä ja pelkäävät niiden pinnallistavan uskonelämää.

6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät

Hyvinvoivan ja kasvavan seurakunnan yksi tärkeimmistä tekijöistä ovat kokonaisvaltaiset pienryhmät. Kokonaisvaltaisuudella tarkoitetaan ihmisille henkilökohtaisten läheisten asioiden käsittelyn mahdollisuutta ja toisten palvelemisen oppiminen hengellisten lahjojen kautta. Pienryhmissä ihmiset voivat oppia elämään kristittyinä ja opetuslapsina eivätkä vain pänttää päähänsä käsitteitä.

7. Tarveperusteinen evankeliointi

Tälläkin osa-alueella pyritään löytämään kunkin seurakuntalaisen lahjat. Tutkimusten mukaan suurin osa seurakuntalaisista on jotain muuta kuin evankelistoja, joten systemaattista evankeliointiohjelmaa ei suositella. Sen sijaan jokaista uskovaa rohkaistaan käyttämään omia lahjojaan palvelemaan niitä ihmisiä, jotka hän jo tuntee, varmistamaan että he kuulevat evankeliumin ja rohkaisemaan heitä olemaan yhteydessä paikallisseurakuntaan. Tärkeää on keskittyä seurakunnasta vieraantuneiden kysymyksiin ja tarpeisiin, ei manipuloiviin ohjelmiin.

8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Rakkaudelliset ihmissuhteet ovat yksi seurakunnan laadullisen ja määrällisen kasvun laatutekijä. Tutkimuksessa kysyttiin mm. seurakunnassa vallitsevasta vieraanvaraisuudesta ja siitä, nauretaanko seurakunnassa paljon. Erityisesti naurun määrä seurakunnassa liittyi selvästi seurakunnan hyvinvointiin ja kasvuun. On tärkeää, että seurakuntalaisilla on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä. Samoin on merkittävää, kuinka seurakunnan johtajat ovat perillä muiden vastuunkantajien elämäntilanteesta.

Schwarz vertaa näitä kahdeksaa tekijää pystylautaiseen tynnyriin. Jos joku lauta puuttuu, tynnyrissä ei pysy mitään. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Helpoin ja tehokkain tapa vaikuttaa oman seurakunnan tai yhteisön kehitykseen on vahvistaa heikointa osa-aluetta. ”Lyhimmän laudan pidentäminen” kohentaa tilannetta paremmin kuin jo valmiiksi vahvojen piirteiden vahvistaminen. Omassa yhteisössäni, Jyväskylän KohtaamisPaikassa, koimme tämän aikoinaan, kun teetimme Seurakunnan luontainen kehitys -analyysin yhteisössä. Luulimme pienryhmätoiminnan olevan vahva osa-alue, mutta se osoittautuikin heikoimmaksi. Sen jälkeen vahvistimme tuota osa-aluetta ja pienryhmät alkoivatkin tuoda ihmisiä selvästi lisää yhteisöön ja uskoon.

Edellisestä on ainakin itselleni ollut hyötyä. Meitä kutsutaan tasapainoiseen elämään yksilöinä ja yhteisöinä. Schwarzin löytämät avaintekijät ovat käytännöllisiä ja toteutettavissa minkä tahansa kokoisessa pienryhmässä, yhteisössä tai seurakunnassa ainakin jollakin tavalla.

Rakkaudelliset ihmissuhteet

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kahdeksatta, rakkaudellisia ihmissuhteita.

Rakkaudelliset ihmissuhteet ovat yksi seurakunnan laadullisen ja määrällisen kasvun laatutekijä. Tutkimuksessa kysyttiin mm. seurakunnassa vallitsevasta vieraanvaraisuudesta ja siitä, nauretaanko seurakunnassa paljon. On tärkeää, että seurakuntalaiset viettävät aikaa keskenään myös virallisten tilaisuuksien ulkopuolella. Erityisesti naurun määrä seurakunnassa liittyi selvästi seurakunnan hyvinvointiin ja kasvuun. Samoin on merkittävää, kuinka seurakunnan johtajat ovat perillä muiden vastuunkantajien elämäntilanteesta.

Kristillisen rakkauden kokeminen käytännössä, sen sijaan, että siitä vain puhutaan, on vaikuttavampaa kuin evankeliointiohjelmat. Teknokraattinen näkemys seurakunnasta, uskon näkeminen opillisten ja moraalisten mittojen täyttämisenä jopa aiheuttaa vajausta seurakunnan kyvyssä rakastaa. Myös hengellistävä ajattelutapa, jossa rakkautta pidetään tunteena, jota ei voi hallita, haittaa seurakunnan rakkaudellista ilmapiiriä. Rakkaus on kuitenkin Raamatun mukaan Jumala-suhteen aiheuttamaa hedelmää ja toimintaa, ja siksi siihen voi pyrkiä tavoitteellisesti hoitamalla suhteita Jumalaan ja ihmisiin.

Kokoan seuraavassa tekstissä yhteen Schwarzin esittämät terveen seurakunnan kahdeksan avaintekijää.

Saanko rukoilla puolestasi?

Pyhä Henki tahtoo kirkastaa meille Jeesusta ja Isän rakkautta. Siitä seurakunta elää, ilosanomasta, joka on Jumalan voima. Jeesus, ristillä puolestamme kuollut ja kuoleman voittanut, antaa seurakunnalleen myös hyviä lahjoja. Niiden avulla seurakunta voi siunata, rakastaa ja jakaa ilosanomaa eteenpäin.

Jeesus sanoo: ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.” (Matt. 10:16) Meille tuttujen kyykäärmeiden valtti ei ole nopeus. Niiden kanssa kohtaaminen voi tulla kuitenkin yllätyksenä, sillä niillä on hyvä naamioväri. Mielestäni Jeesuksen ohje voi tarkoittaa, että koitamme mahdollisimman hyvin sopeutua ympäristöön. Ei kannata käyttää kummallista kieltä, vaan tavallisia sanoja. Keskellä arkea voimme kysyä joltakulta: saanko rukoilla puolestasi? Voimme myös kuulostella, mitä Pyhä Henki ehkä haluaa sanoa. Jos mieleen tulevat asiat rakentavat, puolustavat ja lohduttavat kuulijaa, niin sitten voi yrittää ottaa asian puheeksi.

Isä, ohjaa meitä apua tarvitsevien luo. Opeta meitä rukoilemaan muiden puolesta, yksin kotona tai heidän kanssaan, kun tilanne on sopiva. Johdata luoksemme rukoilijoita, kun itse olemme avun tarpeessa. Vastaa rukouksiimme! Jeesuksen nimessä, aamen.

Sana-lehti 21/2021 28.10.2021

Suurin niistä on rakkaus

”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:13). Tämä raamatunpaikka on varmaankin yksi tunnetuimmista.

Miksi rakkaus on suurin? Uskohan meidät pelastaa, sillä Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus ovat täydellisen Jumalan Pojan täydellinen lunastusmaksu meidän puolestamme. Hän päästää meidät oman syntisyytemme ja rakkautemme vajavuuden velkavankeudesta vapaaksi.

Kuvattu rakkaus onkin Jumalan rakkautta, ei aviopuolisoiden tai ihmisten välistä rakkautta. Parhaimmillamme me heijastamme tuota rakkautta, jota Jumala on osoittanut meitä kohtaan. Oman rakkautemme avulla emme voi kelvata pyhälle Jumalalle, vaan ainoastaan Jeesuksen täydellisen rakkauden avulla. Tuota lukua onkin hyvä joskus lukea laittamalla sanan rakkaus tilalle sana Jeesus.

Rakkaus on siis ennen muuta Jumalan rakkautta, joka kohdistuu meihin.

Toisellakin tavalla rakkaus on suurin. Kristinuskon yksi hämmästyttävimpiä asioita on Jumalan läsnäolo. Sitä kuvataan useissa kohdissa: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel” – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme” (Matt.1 :23). ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14). ”Miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo” (Kol. 1:27). ”Jos – – kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: »Jumala on todella teidän keskuudessanne” (1. Kor. 14:24, 25).

Jumala on itsessään rakkaus, rakkaussuhde Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen välillä. On ällistyttävää, että Jeesus on puhdistanut meidät, häneen uskovat ihmiset, sellaisella tavalla, että pyhän Jumalan Henki haluaa asua sisimmässämme. Siksi me uskovat ihmiset olemme mukana tuossa läsnäolossa ja suhteessa.

Kun Jeesus palaa ja taivasten valtakunta tulee täydellisyydessään, emme tarvitse enää uskoa, sillä se on muuttunut näkemiseksi. Emme tarvitse enää toivoa, sillä se toteutunut. Läsnäolo ja rakkaus kuitenkin jatkuvat, sillä taivas on läsnäoloa, rakkautta Isän, Jeesuksen ja hänen seuraajiensa sekä Pyhän Hengen välillä. Se on suurinta.

Suomen Viikkolehti 19.10.2021

Tarveperustainen evankeliointi

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kuudetta, tarveperusteista evankeliointia.

Schwarzin mukaan käsite evankeliointi on erittäin usein ymmärretty epäselvästi. Tavallista on sekoittaa evankeliointimenetelmät evankelioinnin periaatteisiin. Eri seurakunnissa toimivat erilaiset menetelmät. Kuitenkin evankelioinnin periaatteet soveltuvat kaikkiin seurakuntiin.

Tälläkin osa-alueella pyritään löytämään kunkin seurakuntalaisen lahjat. Tutkimusten mukaan suurin osa seurakuntalaisista on jotain muuta kuin evankelistoja, joten systemaattista evankeliointiohjelmaa ei suositella. Sen sijaan jokaista uskovaa rohkaistaan käyttämään omia lahjojaan palvelemaan niitä ihmisiä, jotka hän jo tuntee, varmistamaan että he kuulevat evankeliumin ja rohkaisemaan heitä olemaan yhteydessä paikallisseurakuntaan. Tärkeää on keskittyä seurakunnasta vieraantuneiden kysymyksiin ja tarpeisiin, ei ”manipuloiviin ohjelmiin”.

Tutkimuksen mukaan sekä näivettyvissä että kasvavissa seurakunnissa uskovilla on sama määrä yhteyksiä ei-uskoviin ihmisiin (keskimäärin 8,5 kontaktia). Kyse on siitä, kuinka nuo jo olemassa olevat yhteydet käytetään: välittyykö uskovista sellainen elämäntyyli, joka kutsuu mukaan?

Miten saisin puhtaan sydämen?

Jeesus toteaa: ”Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan” (Matt. 5:8). Hän antaa toisenkin ehdon tällaiseen näkemiseen: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3). Puhdas sydän ja uudesti syntyminen ovat siis tarpeen. Ehkä kyseessä on jopa sama asia, jolloin vain uudesti syntyminen antaa puhtaan sydämen. Miten sen sitten saa? Uuden testamentin uskontunnustus kuuluu: ”Jeesus on Herra” (Fil. 2:11). Se tarkoittaa sitä, että tunnustan Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja luovun omista käsityksistäni oikeasta ja väärästä ja tunnustan Jeesuksen tahdon kaikessa oikeaksi. Uudesti syntyminen tarkoittaa, että Pyhä Henki synnyttää minussa Raamatun sanan kautta uskon Jeesukseen. Silloin teen aivan kuin konkurssin omista mahdollisuuksistani ja tunnustan Jeesuksen ainoaksi tieksi puhtaaseen sydämeen. Jos ymmärrät ja uskot, että sinulla ei ole puhdasta sydäntä, pyydä kaikkea väärää sydämessäsi anteeksi Jeesukselta. Se riittää!

Jeesus, tunnustan oikeaksi sinun tahtosi. Pyydän anteeksi kaikkea väärää, jota teoissani, sanoissani, ajatuksissani ja sisimmässäni on. Anna minulle puhtaus, jonka olet meille kuolemallasi ansainnut. Vastaa rukouspyyntöihimme! Nimessäsi, Jeesus, aamen.

Sana 15/2021, 5.8.2021

Kokonaisvaltaiset pienryhmät

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kuudetta, kokonaisvaltaisia pienryhmiä.

Schwarzin tutkimuksessa kävi ilmi, että hyvinvoivan ja kasvavan seurakunnan yksi tärkeimmistä tekijöistä on pienryhmien moninkertaistuminen. Sen edellytyksenä taas on pienryhmien kokonaisvaltaisuus. Sillä tarkoitetaan ihmisille henkilökohtaisten läheisten asioiden käsittelyn mahdollisuutta ja toisten palvelemisen oppimista hengellisten lahjojen kautta. Pienryhmissä ihmiset voivat oppia elämään kristittyinä ja opetuslapsina eivätkä vain pänttää päähänsä käsitteitä. Tutkimus vahvistaa, että mitä suuremmaksi seurakunta kasvaa, sitä tärkeämpiä pienryhmät ja niiden kautta tapahtuva kasvu ovat.

Schwarzin mukaan kahdeksan kasvutekijän vuorovaikutus on seurakunnan hyvinvoinnissa tärkeintä, mutta kokonaisvaltaiset pienryhmät ja niiden moninkertaistuminen on yksittäisistä tekijöistä merkittävin.

Pelkät käsitteet kuten evankeliointi, rakkaudelliset suhteet tai lahjoihin perustuva palvelutehtävä ja niistä puhuminen eivät kasvata seurakuntaa tai lisää sen hyvinvointia. Niiden käytännöllinen toteuttaminen pienryhmissä, toisin sanoen opetuslapsena kasvaminen, saa kasvamista ja hyvinvointia aikaan.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Missionaarinen seurakunta

Omaksi työnäykseni on muotoutunut missionaarinen seurakunta ja sen pohjana on Apostolien tekojen toisen luvun loppupuolisko. Siinä kuvataan alkuseurakunnan Kristus-keskeistä julistusta, ensimmäisiä kristillisiä kasteita ja seurakunnan elämäntavan eri puolia.

Käytännön sovelluksina tästä näen nykyaikana muun muassa Tukholman Santa Clara -seurakunnan, jota kuvaa hyvin Carl-Erik Sahlbergin kirja Kasvava seurakunta. Olen kirjoittanut tuon kirjan yhdeksästä periaatteesta paljon. Samoin Christian A. Schwarzin kirja Seurakunnan luontainen kehitys ja sen kahdeksan avaintekijää opastavat käytännöllisellä tavalla soveltamaan missionaarisen seurakunnan periaatteita.

Luterilaisen kirkon lähetysstrategia kuvaus missionaarisesta seurakunnasta avaa myös hyviä näkökulmia aiheeseen. Olen avannut omaa ajatteluani tähän liittyen artikkelissani (PDF) piispa Peuran juhlakirjassa.

Henkilökohtaisesti tärkeimpänä sovelluksena tästä pidän kuitenkin omaa seurakuntaelämääni Jyväskylän seurakunnan KohtaamisPaikassa. Olen kuvannut sen alkuvuosien piirteitä Johtamisen erikoisammattitutkintoni projektityössä (PDF). Edelleen samat perusperiaatteet toimivat, vaikka monet käytännön toimintamuodot ovat vuosien varrella vaihdelleet.

Pyrkimyksenä on antaa seurakuntalaisille paljon vastuuta seurakunnan kokoontumisissa arkielämän lisäksi. Raamattuopetukselle annetaan paljon tilaa, samoin ylistykselle ja toisten puolesta rukoilemiselle. Pyhän Hengen armolahjoja pyydetään ja odotetaan Jumalalta, Raamatun opetuksen mukaisesti. Niiden käyttämiseen rohkaistaan ja sitä harjoitellaan yhdessä.

Ulospäin suuntautuminen on tärkeää, ja yhteisössä on huomattu, että henkilökohtainen kutsuminen toimii uusien ihmisten kohdalla parhaiten.

Nykyisin KohtaamisPaikka kokoontuu sunnuntaisin, jolloin pidetään joko Brunssikirkko Jyväskylän Kristillisen koulun ruokalassa tai KohtaamisPaikan iltakirkko Jyväskylän Kaupunginkirkossa tai Palokan kirkossa. Erittäin tärkeä osa toimintaa ovat KohtaamisRyhmät, joihin on helppo kutsua tuttuja mukaan ja joissa voi tutustua toisiin paremmin kuin suurissa tilaisuuksissa. Alfa-kursseja järjestetään säännöllisesti ja KohtaamisPaikan väkeä kutsutaan usein vierailemaan muissa seurakunnissa. Kesäisin yksi tärkeimmistä tapahtumista on New Wine -kesätapahtuma.

Rohkaisen jokaista lukijaa osallistumaan seurakunnan elämään! Samalla jokainen voi osaltaan vaikuttaa rukouksin ja toiminnallaan niin, että seurakunta olisi yhä paremmin missionaarinen.

Innoittava jumalanpalvelus

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt viidettä, innoittavaa jumalanpalvelusta.

Schwarzin tutkimuksessa otettiin selvää myös siitä, mikä erottaa kasvavien ja kutistuvien seurakuntien jumalanpalveluksia toisistaan. Usein ajatellaan, että kasvavissa seurakunnissa jumalanpalvelusten tulisi olla suunnattuja erityisesti etsijöille, mutta tutkimus ei tue tätä käsitystä. Riippumatta jumalanpalveluksien kohderyhmästä, liturgisesta tai vapaasta tyylistä, kirkollisesta tai maallisesta kielestä, keskeinen laatutekijä kasvavissa seurakunnissa on se, kokevatko osallistujat jumalanpalveluksen innoittavaksi ja inspiroivaksi. Keskeistä on se, että Jumalan Pyhä Henki inspiroi jumalanpalvelusta ja saa tehdä siitä osallistujille merkityksellisen. Kasvavissa seurakunnissa seurakuntalaiset toteavat usein, että jumalanpalveluksissa käyminen on kivaa!

Tätä näkemystä vastustavat helposti ne, jotka osallistuvat tilaisuuksiin täyttääkseen uskonnollisen velvollisuutensa. Silloin jumalanpalvelusten pitkäveteisyys voidaan kokea jopa hyvänä asia, sillä näin osallistujat voivat näyttää sitoutuneisuutensa ja odottaa Jumalalta siunausta vastauksena tällaiseen uskollisuuteen. Toisaalta vastustajia löytyy myös hengellistäjistä, jotka väheksyvät mielekkään jumalanpalvelusjärjestyksen, kokouspaikan viihtyisyyden, hyvin järjestetyn tervetulotoivotuksen ym. merkitystä ja pelkäävät niiden pinnallistavan uskonelämää.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

« Vanhemmat tekstit