Pelkkänä korvana

Kategoria: Ajatuksia (Sivu 1 / 8)

Kokonaisvaltaiset pienryhmät

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kuudetta, kokonaisvaltaisia pienryhmiä.

Schwarzin tutkimuksessa kävi ilmi, että hyvinvoivan ja kasvavan seurakunnan yksi tärkeimmistä tekijöistä on pienryhmien moninkertaistuminen. Sen edellytyksenä taas on pienryhmien kokonaisvaltaisuus. Sillä tarkoitetaan ihmisille henkilökohtaisten läheisten asioiden käsittelyn mahdollisuutta ja toisten palvelemisen oppimista hengellisten lahjojen kautta. Pienryhmissä ihmiset voivat oppia elämään kristittyinä ja opetuslapsina eivätkä vain pänttää päähänsä käsitteitä. Tutkimus vahvistaa, että mitä suuremmaksi seurakunta kasvaa, sitä tärkeämpiä pienryhmät ja niiden kautta tapahtuva kasvu ovat.

Schwarzin mukaan kahdeksan kasvutekijän vuorovaikutus on seurakunnan hyvinvoinnissa tärkeintä, mutta kokonaisvaltaiset pienryhmät ja niiden moninkertaistuminen on yksittäisistä tekijöistä merkittävin.

Pelkät käsitteet kuten evankeliointi, rakkaudelliset suhteet tai lahjoihin perustuva palvelutehtävä ja niistä puhuminen eivät kasvata seurakuntaa tai lisää sen hyvinvointia. Niiden käytännöllinen toteuttaminen pienryhmissä, toisin sanoen opetuslapsena kasvaminen, saa kasvamista ja hyvinvointia aikaan.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Missionaarinen seurakunta

Omaksi työnäykseni on muotoutunut missionaarinen seurakunta ja sen pohjana on Apostolien tekojen toisen luvun loppupuolisko. Siinä kuvataan alkuseurakunnan Kristus-keskeistä julistusta, ensimmäisiä kristillisiä kasteita ja seurakunnan elämäntavan eri puolia.

Käytännön sovelluksina tästä näen nykyaikana muun muassa Tukholman Santa Clara -seurakunnan, jota kuvaa hyvin Carl-Erik Sahlbergin kirja Kasvava seurakunta. Olen kirjoittanut tuon kirjan yhdeksästä periaatteesta paljon. Samoin Christian A. Schwarzin kirja Seurakunnan luontainen kehitys ja sen kahdeksan avaintekijää opastavat käytännöllisellä tavalla soveltamaan missionaarisen seurakunnan periaatteita.

Luterilaisen kirkon lähetysstrategia kuvaus missionaarisesta seurakunnasta avaa myös hyviä näkökulmia aiheeseen. Olen avannut omaa ajatteluani tähän liittyen artikkelissani (PDF) piispa Peuran juhlakirjassa.

Henkilökohtaisesti tärkeimpänä sovelluksena tästä pidän kuitenkin omaa seurakuntaelämääni Jyväskylän seurakunnan KohtaamisPaikassa. Olen kuvannut sen alkuvuosien piirteitä Johtamisen erikoisammattitutkintoni projektityössä (PDF). Edelleen samat perusperiaatteet toimivat, vaikka monet käytännön toimintamuodot ovat vuosien varrella vaihdelleet.

Pyrkimyksenä on antaa seurakuntalaisille paljon vastuuta seurakunnan kokoontumisissa arkielämän lisäksi. Raamattuopetukselle annetaan paljon tilaa, samoin ylistykselle ja toisten puolesta rukoilemiselle. Pyhän Hengen armolahjoja pyydetään ja odotetaan Jumalalta, Raamatun opetuksen mukaisesti. Niiden käyttämiseen rohkaistaan ja sitä harjoitellaan yhdessä.

Ulospäin suuntautuminen on tärkeää, ja yhteisössä on huomattu, että henkilökohtainen kutsuminen toimii uusien ihmisten kohdalla parhaiten.

Nykyisin KohtaamisPaikka kokoontuu sunnuntaisin, jolloin pidetään joko Brunssikirkko Jyväskylän Kristillisen koulun ruokalassa tai KohtaamisPaikan iltakirkko Jyväskylän Kaupunginkirkossa tai Palokan kirkossa. Erittäin tärkeä osa toimintaa ovat KohtaamisRyhmät, joihin on helppo kutsua tuttuja mukaan ja joissa voi tutustua toisiin paremmin kuin suurissa tilaisuuksissa. Alfa-kursseja järjestetään säännöllisesti ja KohtaamisPaikan väkeä kutsutaan usein vierailemaan muissa seurakunnissa. Kesäisin yksi tärkeimmistä tapahtumista on New Wine -kesätapahtuma.

Rohkaisen jokaista lukijaa osallistumaan seurakunnan elämään! Samalla jokainen voi osaltaan vaikuttaa rukouksin ja toiminnallaan niin, että seurakunta olisi yhä paremmin missionaarinen.

Innoittava jumalanpalvelus

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt viidettä, innoittavaa jumalanpalvelusta.

Schwarzin tutkimuksessa otettiin selvää myös siitä, mikä erottaa kasvavien ja kutistuvien seurakuntien jumalanpalveluksia toisistaan. Usein ajatellaan, että kasvavissa seurakunnissa jumalanpalvelusten tulisi olla suunnattuja erityisesti etsijöille, mutta tutkimus ei tue tätä käsitystä. Riippumatta jumalanpalveluksien kohderyhmästä, liturgisesta tai vapaasta tyylistä, kirkollisesta tai maallisesta kielestä, keskeinen laatutekijä kasvavissa seurakunnissa on se, kokevatko osallistujat jumalanpalveluksen innoittavaksi ja inspiroivaksi. Keskeistä on se, että Jumalan Pyhä Henki inspiroi jumalanpalvelusta ja saa tehdä siitä osallistujille merkityksellisen. Kasvavissa seurakunnissa seurakuntalaiset toteavat usein, että jumalanpalveluksissa käyminen on kivaa!

Tätä näkemystä vastustavat helposti ne, jotka osallistuvat tilaisuuksiin täyttääkseen uskonnollisen velvollisuutensa. Silloin jumalanpalvelusten pitkäveteisyys voidaan kokea jopa hyvänä asia, sillä näin osallistujat voivat näyttää sitoutuneisuutensa ja odottaa Jumalalta siunausta vastauksena tällaiseen uskollisuuteen. Toisaalta vastustajia löytyy myös hengellistäjistä, jotka väheksyvät mielekkään jumalanpalvelusjärjestyksen, kokouspaikan viihtyisyyden, hyvin järjestetyn tervetulotoivotuksen ym. merkitystä ja pelkäävät niiden pinnallistavan uskonelämää.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Saako rukous olla iloista?

Jeesus toteaa: ”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen” (Matt. 5:4). He ovat kadehdittavan onnellisia, siunattuja. Pitäisikö rukoilijan siis olla vakava ja iloton?

Onneksi tätä toteamusta ovat tasapainottamassa Raamatun useat rohkaisut iloitsemiseen ja ylistämiseen, johon luvataan voimaksi Pyhän Hengen läsnäolo, esimerkiksi: ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Ef. 5:18-20).

On hyvä käsitellä rehellisesti omat pettymykset ja murheet, mutta saamme myös iloita. Molempia tarvitaan. Meidän ei tarvitse saada itseämme johonkin mielentilaan voidaksemme rukoilla, puhumattakaan siitä, että yrittäisimme teeskennellä olevamme jotain muuta kuin olemme. Jumala tuntee meidät kuitenkin läpikotaisin. Tärkeintä on tulla Jeesuksen luo.

Jeesus, ota käsiisi meidän rukouspyyntömme ja auta meitä! Näet, mitä murehdimme. Anna meille aikaa lepoon ja kärsivällisyyttä vaikeiden asioiden käsittelemiseen. Pyydämme samalla sinun läsnäoloasi ja iloasi kaikkeen. Nimessäsi, Jeesus, aamen.

Sana-lehti 8/2021 22.4.2021

Toimivat rakenteet

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt neljättä, toimivia rakenteita.

Yksi tutkimuksessa ilmennyt laatutekijä, joka kasvavissa seurakunnissa on kehittyneempi kuin niissä, jotka eivät kasva, on toimivat rakenteet. Hengellistäjät kyseenalaistavat rakenteiden merkityksen, koska he pitävät niitä epähengellisinä. Teknokraatit puolestaan pitävät rakenteita helposti seurakunnan syvimpänä olemuksena. Tutkimuksen mukaan traditionalisteilla on erittäin kielteinen suhde seurakunnan kasvun ja laadun merkityksen tunnustamiseen. (Jukan huomautus: traditio on kristityille myönteinen, elävää uskoa eteenpäin välittävä asia. Traditionalismi on puolestaan takertumista muotoihin ja sisällön hylkäämistä. ”Traditio on jo kuolleiden elävää uskoa, traditionalismi on vielä elävien kuollutta uskoa” (Jaroslav Pelikan).), Schwarzin mukaan jatkuva rakenteiden arviointi ja valmius niiden muuttamiseen (kuten lannistavat johtajuusrakenteet, hankalat jumalanpalvelusajat, turhauttavat taloudelliset menettelytavat jne.) on tärkeää seurakunnan hyvinvoinnille. Tulkitsen tätä niin, että rakenne ei voi synnyttää elämää, sillä se on Jumalan tehtävä. Elämä synnyttää kuitenkin aina jonkinlaisen rakenteen, jonka olisi hyvä olla sellainen, joka antaa uudelle elämälle tilaa. Erityisen tärkeä piirre tässä on johtaminen, joka kehittää muita johtajia ja edistää palvelutehtävien moninkertaistumista. Samoin kuin Jumala on antanut luoduille olennoille elämän ja muodon, samoin käy, kun Jumala synnyttää elämää seurakunnassa Pyhän Henkensä kautta.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Mikä voisi estää rukousta?

Jeesus toteaa: ”Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3). Monessa muussakin kohdassa Jeesus kertoo, että lapsenkaltaisuus on tavoiteltavaa. Yksi mahdollisuus hahmottaa sitä on sen vastakohtana usein koettu kyynisyys, jota voi kuvata sanoilla ivallisuus, kaiken hyvyyden vähättely, välinpitämättömyys ja herkkyyden puute. Se on mielestäni vakava rukouksen este.

Koetko, että sinulla on kyynisiä piirteitä, että et jaksa luottaa Jumalan hyvyyteen tai oikeastaan mihinkään hyvyyteen? Tässä sinulle ja minulle on Jeesuksen sanoissa iloinen uutinen: kyynisyydestä saa kääntyä pois! Pyydä Jeesukselta itsellesi Jumalan lapsen asennetta ja sydäntä. ”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta” (Jaak. 1:5). ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh. 6:37).

Jeesus, kiitos, että saamme olla kanssasi Jumalan lapsia! Rukoilemme lähetettyjen rukousaiheiden puolesta. Näet, kuinka elämä uhkaa kovettaa sydämemme. Pehmennä mieltämme, ettemme lakkaisi luottamasta sinun ja Isäsi rakkauteen. Nimessäsi, aamen.

Sana-lehti 2/2021 21.1.2021

Miksi rukousvastauksia olisi hyvä laittaa muistiin?

Mikään kirja ei ole vaikuttanut historiaan niin paljon kuin Raamattu. Se on täynnä kertomuksia, joista suurin on Jeesuksen kertomus. Kirkon historia on taas kertomusta siitä, kuinka meidän todellisuutemme saa mielekkyytensä hänen todellisuudestaan. Usein mielen valtaa alakulo, kun elämässä ei näytä tapahtuvan mitään. Ehkä juuri siksi Raamattu kehottaa: ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt” (Ps. 103:2). Kannattaa kirjoittaa muistiin ne asiat, jotka olen kokenut rukousvastauksina Jumalalta, ja muistella niitä, erityisesti yhdessä muiden kanssa! Se johtaa usein evankeliumin leviämiseen, sillä kun muut kuulevat, kuinka minun elämäni pieni kertomus liittyy Jeesuksen elämän suureen kertomukseen, he rohkaistuvat. Heidänkin kertomuksensa voi liittyä Jeesuksen kertomukseen! Esimerkkinä tästä on Paavalin kääntyminen, joka kerrotaan kolme kertaa ja jonka avulla Paavali toivoi kuulijoidensa tulevan sellaiseksi kuin hän on: Jeesuksen seuraajaksi (Apt. 26:29).

Isä, kiitos Raamatusta! Kiitos, että saamme odottaa Jeesuksen paluuta! Anna Pyhän Henkesi synnyttää meissä uskoa häneen ja vahvistaa sitä. Anna meidän nähdä, kuinka sinä autat meitä ongelmissamme. Jeesus, kiitos siitä, että sinun seurassasi minulla ja koko maailmalla on onnellinen loppu. Aamen.

Sana-lehti 47/2020 19.11.2020

Miten armolahjat auttavat rukouksessa?

Raamattu kehottaa tavoittelemaan innokkaasti armolahjoja (1. Kor. 14:1). Liittyvätkö ne jotenkin rukoilemiseen? Seurakunnalle armosta annettuja Pyhän Hengen lahjoja on monenlaisia. Ainakin sairaiden parantuminen ja muutkin ihmeet liittyvät rukoukseen (Apt. 2:42, 43; Jaak. 5:14, 15). Niillekin, jotka armolahjat tuntuvat vieraammilta, voi olla tuttua se, kun mieleen on tullut joku henkilö ja ajatus, että hänelle pitäisi soittaa. Kun tuo henkilö sitten toteaa, että ”soititpas hyvään aikaan”, voimme aavistella tilanteessa Hengen johdatusta. Majatalo-illassa eräs mies sai mieleensä sanan ”poika”, mutta ei kehdannut sanoa sitä naiselle, joka oli hänen rukousparinsa. Rukoushetken päätteeksi nainen halusi jättää rukousaiheeksi poikansa, josta hän oli huolissaan. Silloin mies tajusi, että Henki oli johdattanut hänen rukoustaan. Samoin nainen iloitsi, että Jumala tietää hänen huolensa jo ennen rukousta. Tämä on esimerkki profetian lahjasta, joka auttaa rukousta ja lohduttaa muita (1. Kor. 14:3).

Isä, kiitos, että lähetit Hengen lahjoineen avuksemme. Kiitos, Pyhä Henki, että opetat meitä tuntemaan Jeesuksen yhä syvemmin. Jeesus, kiitos suurimmasta lahjasta, kuolemastasi ja ylösnousemuksestasi! Ole kanssamme ongelmissamme ja auta meitä! Anna lahjojasi, joilla voimme auttaa toisiamme. Aamen.

Sana-lehti 42/2020 15.10.2020

Intohimoinen hengellisyys

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys): 

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kolmatta, intohimoista hengellisyyttä

Schwarzin mukaan seurakuntakehitys ei riipu hengellisistä suuntauksista tai erityisistä hengellisistä harjoituksista, kuten karismaattisuus tai ei-karismaattisuus, liturgiset rukoukset tai ”hengellinen sodankäynti”, vaan iloisesta ja innostuneesta uskon harjoittamisesta. Lakihenkisyys, toisin sanoen velvollisuuteen perustuva, oikeaoppisuuden ylikorostaminen, oikeiden moraalisääntöjen noudattaminen ja niin edelleen, ei kehitä seurakuntaa. Esimerkiksi rukouksen määrä ei tutkimuksessa ollut ratkaiseva seurakunnan hyvinvoinnissa. Sen sijaan rukouksen kokeminen innostavana oli merkittävä asia. Innostus ei yksinään tietenkään ole riittävä mittari seurakunnan elämässä, vaan se tarvitsee rinnalleen Schwarzin löytämät muut laatutekijät. Kuitenkin innostuksen puuttuessa uskonelämän luonne suhteena Jeesukseen Kristukseen näivettyy ja muuttuu tavoiksi tapojen vuoksi tai fanatismiksi. Innostusta tarvitaan siihen, että seurakunnan jäsenet elävät uskoaan todeksi ja kertovat siitä muille.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Voiko rukousta olla liikaa?

Raamattu kehottaa: ”Rukoilkaa lakkaamatta” (1. Tess. 5:18). Koko elämä voi olla elämistä Jumalan edessä ”rukouksen hengessä”. Rukousta voi kuitenkin olla liikaa, jos sillä yritetään korvata muita Jumalan lahjoja, joista yksi kuvaus on Apostolien teoissa (Apt. 2:42-47): Seurakunta kuunteli ja noudatti ”apostolien opetusta”, joka meille tarkoittaa käytännössä Raamatun evankeliumin kuuntelemista, sen lukemista ja noudattamista. Toiseksi meitä vahvistaa seurakuntayhteys, kolmantena ehtoollinen ja muukin yhdessä syöminen. Neljäs mainittu asia on sitten rukous ja viides ihmeet ja tunnusteot, joita nykyään voivat olla Pyhän Hengen antamat armolahjat. Kuudentena on omaisuuden yhteys eli toisista huolehtiminen, diakoninen elämäntapa. Seitsemäntenä mainitaan riemullinen ja vilpitön mieli, kahdeksantena Jumalan ylistäminen ja viimeisenä evankeliumin kertominen yhä uusille ihmisille. Nämä asiat rukouksen rinnalla tukevat uskoamme Jeesukseen, joka vie meidät lopulta ikuiseen tasapainoon ja rauhaan.

Jeesus, kiitos, että meidän ei tarvitse rukouksellamme ansaita mitään. Kiitos, että sinun kuolemasi ja ylösnousemuksesi ovat antaneet meille lahjaksi Jumalan lapseuden. Pyydämme apuasi sairauksiimme, yksinäisyyteemme, väsymykseemme ja huoliimme. Kaipaamme luoksesi kotiin. Sinun nimessäsi, aamen.

Sana-lehti 36/2020 3.9.2020

« Vanhemmat tekstit