Laupias samarialainen on Jeesuksen vahva kertomus lähimmäisen rakastamisesta. Tuo Luukkaan evankeliumin kymmenennen luvun katkelma korostaa sitä, että Jeesus piti lähimmäisen auttamista hyvin tärkeänä. Nykyään sitä käytetään myös, mielestäni virheellisesti, perusteluna sille käsitykselle, että Jeesuksen varsinainen tarkoitus täällä maan päällä olisi ollut suvaitsevaisuus ja rauha vain ihmisten välillä.

Kun Jeesukselta kysyttiin, miten voi saada ikuisen elämän, Jeesus käänsi kysymyksen kysyjälle itselleen: Mitä laissa sanotaan? Mies vastasi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Mies jatkoi kysymällä: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” (Lk. 10:27) Hän sai vastaukseksi Jeesuksen vertauksen laupiaasta samarialaisesta, joka on niin hieno kertomus, että se syöpyy mieleen kerralla.

Mies kuitenkin sivuutti käskyn ensimmäisen osan, Jumalan rakastamisen, joka oli ilmiselvästi Jeesuksen pääsanoma. Vaikka kertomus Laupiaasta samarialaisesta on hieno ja se alleviivaa lähimmäisenrakkauden välttämättömyyttä, on surullista, että sitäkin voidaan käyttää Jeesuksen pääsanomaa vastaan. Jeesusta ei ristiinnaulittu lähimmäisenrakkauden vuoksi, vaan siksi, että hän väitti olevansa Jumalan Poika eli Jumala, ja siksi, että hän antoi syntejä anteeksi. Jeesus ei aseta keskiöön lähimmäistä, vaan Jumalan. Kun Jumala saa olla Jumala, lähimmäinenkin voi paremmin.

Tätä painotusta tukevat myös vertauksen ympärillä olevat katkelmat. Kun luemme koko luvun, saamme hyvän käsityksen siitä, mitä Jeesus tarkoitti.

Luku alkaa kertomuksella siitä, miten Jeesus lähettää 72 opetuslasta. Tehtäväksi hän antoi tämän: ”Parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ‘Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’” (Lk. 10:9)

Jos joku ei ota tätä valtakunnan todellisuutta vastaan, Jeesus antaa seuraajilleen ohjeeksi: ”julistakaa: ‘Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.” – – – “Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt.” (Lk. 10:10-12, 16)

Joka hylkää evankeliumin Jeesuksesta, hylkää Jumalan ja hänen tahtonsa. Se on niin raskas synti, että jopa juutalaisessa perinteessä jumalattomuuden huipentuma, Sodoma ja sen elämäntapa, pääsee helpommalla viimeisellä tuomiolla.

Sodoman elämäntapaa kuvaa hyvin Hesekielin kirjan luku 6. ”Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään. He kävivät yhä julkeammiksi ja ryhtyivät minua uhmaten yhä uusiin iljettävyyksiin, ja silloin minä pyyhkäisin heidät pois, kuten olet nähnyt.” Hes. 16:49, 50. Jeesus liittyy kansansa traditioon Sodoman pahuudesta. Kuitenkin vielä törkeämpää on hänen mukaansa evankeliumin hylkääminen.

Kymmenennen luvun seuraava kohta kertoo, kuinka opetuslapset palaavat lähetysmatkaltaan ja kertovat hienoista tuloksista. Jeesus korostaa edelleen Jumalan lapseuden ja ikuisen elämän merkitystä:

”Älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.” Lk. 10:20

Seuraavaksi hän taas alleviivaa omaa merkitystään ainoana tienä Isän luo. ”Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” 10:22

Vasta sitten tulee kertomus laupiaasta samarialaisesta.

Luvun lopussa Jeesuksen jalkojen juuressa istuneen Marian saamat kehut niittaavat lopullisesti käsityksen, joka pyrkii tekemään Jeesuksesta vain tämänpuoleisen auttajan. Marian valitsema osa oli parempi kuin Martan touhuaminen.

Kirkkohistoria tukee Jeesuksen opetusta. Se kertoo, että nykyaikaisen lähetystyön ja kansainvälisen diakonian aloittivat aikoinaan sellaiset kristityt, jotka olivat innostuneet Jeesuksesta ja hänen pikaisesta takaisin tulemisestaan. Eurooppalainen kirkko oli jämähtänyt omaan olemiseensa eivätkä sen jäsenet olleet valmiita uhraamaan mitään kertoakseen evankeliumia köyhemmissä maissa. Vasta elävä usko Jeesukseen ja vahva ikuisen elämän toivo sai ihmiset lähtemään alkeellisempiin oloihin Jeesuksen asialle.

Edelleen tilanne näyttää mielestäni samalta. Ne, jotka suureen ääneen puhuvat lähimmäisen auttamisesta, näyttävät antavan kovin vähän omasta ajastaan ja omaisuudestaan. Ne, jotka ovat innostuneet Jeesuksesta eivätkä keskity omien sanojensa mukaan lähimmäisen auttamiseen vaan evankeliumin julistamiseen, tulevat mielestäni auttaneeksi paljon enemmän kuin nuo toiset. Pelkkä lähimmäisen auttaminen ilman evankeliumia synnyttää lisäksi helposti eriarvoisen tilanteen, jossa auttaja on autettavaa ylempänä. Evankeliumin kanssa liikkeellä oleva näyttää tajuavan paremmin, että toinen ihminen on Kristuksen lunastama ja Kristukseen luottavana ihmisenä veli tai sisko. Tällaista palautetta olen saanut lähetysalueiden kristityiltä. Kristukseen uskominen ja evankeliumin julistaminen tuo tasa-arvoa. Auttaja voi itse olla tämänhetkisen autettavan avun tarpeessa milloin tahansa. Tämä tilanne näyttää olevan jo käsillä, sillä länsimaiden ulkopuoliset kirkot lähettävät jo lähetystyöntekijöitä länsimaihin.

Jeesuksen opetukset ovat selviä. Pelkän auttamisen ottaminen elämän ohjenuoraksi ei ole Jeesuksen seuraamista eikä Jeesuksen tarkoittamaa lähimmäisenrakkautta, jos evankeliumi jätetään sivuun.

Meitä kaikkia kutsutaan lähemmäksi Jeesusta ja hänen ristiään, niin lähelle, että voi helpommin luopua lähimmäisten hyväksi osasta sitä hyvää, mitä on itse saanut. Puhumattakaan länsimaisesta vähemmän hyvästä, kalliista ja tuhoisasta elämäntavasta, johon kuuluvat maine, muoti, siveettömyys, viinin, viihteen ja rahan himo jne. Jeesus-aarre antaa voimaa luopua Jumalan sanan vastaisesta elämäntavasta, mikä koituu lähimmäisenkin hyväksi.