Vaimoni Kirsi kirjoittaa:
Kesäloman parhaita puolia on se, että on aikaa rauhassa lukea kirjoja ja antaa niiden imeytyä. Viime kesänä osuin kultasuoneen, kun tartuin seuraaviin: John Ortberg, Jumala on lähempänä kuin luuletkaan ja Veli Laurentius, Jumalan läsnäolon harjoitus. Ensimmäinen ajattelija on oman aikamme kirjailija ja presbyteeriseurakunnan pastori Yhdysvalloista ja jälkimmäinen 1600-luvulla elänyt ranskalainen karmeliittamunkki, jonka kirjeitä ja opetuksia koottiin kirjaksi hänen kuolemansa jälkeen. Niin riittoisia teoksia ovat molemmat, että sytyttävät vieläkin, vaikka on tultu lämpöisistä kesälomapäivistä syksyn ja talven hämärään ja työpäivien rivakkaan rytmiin.
Kumpainenkin kirja on täynnä kutsua Jumalan läsnäoloon ja ajatusta siitä, että voimme kääntyä häneen päin mielessämme samalla kun teemme tavallisia asioitamme tavallisena päivänä. Voimme päästää hänet sisään ja mukaan siihen, mitä elämässämme on tekeillä ja voimme paljastaa Jumalalle sydäntämme omin sanoin. Voimme keskustella Jumalan kanssa ”pienin tavoin keskellä töitämme”, kuten veli Laurentius asian osuvasti ilmaisee. Hän näkee, että tällaisesta Jumalan kanssa puhumisesta on tarpeen tulla jatkuva jokapäiväinen tapa, jotta voisimme olla tietoisia hänen läsnäolostaan. On siis erehdys ajatella, että meidän pitäisi jättää keskusteleminen Jumalan kanssa sillä aikaa, kun hoidamme asioitamme maailmassa.
Veli Laurentius sanoo: ”Ylennä sydämesi hänen puoleensa aterioidessasi tai missä tahansa päivittäisessä askareessa, sillä hänen mielensä mukaisia ovat vähäisimmätkin tapamme muistaa häntä. Sinun ei tarvitse rukoilla ääneen; hän on lähempänä kuin voit kuvitellakaan.” Voisikin olla aika hämmentävää höpötellä ääneen Jumalalle samalla kun asioi verotoimistossa…
Jumalan läsnäolon tietoisuus merkitsee yksinkertaisesti iloa yhteydestä häneen. Se on ikään kuin uoma, jota pitkin Jumalan loputon armo pääsee virtaamaan. Hänen läsnäolossaan on taivaan makua, se vahvistaa meitä etsimään elämässämme sellaisia asioita, joista voimme iloita yhdessä hänen kanssaan ja jättämään sellaisia, jotka häntä loukkaavat. Hän on kääntynyt meihin päin koko ajan, oli elämäntilanteemme mikä hyvänsä. Hänen läsnäolonsa on mahdollinen ilman rajoituksia. Miksi me rajoittaisimme yhdessäolomme hänen kanssaan vain hartaushetkiin tai kirkkoreissuun?
Millaiseksi muotoutuu työpäivä Jumalan kanssa koko ajan keskustellen? Millainen on kauppakierros marketissa tai keskustelu naapurin kanssa Jumalan läsnäolossa? Miten pysyttelen Jumalan läsnäolossa, kun olen kiireinen, huolissani, loukkaantunut, kiusaantunut…?
Tutkimukset ovat vielä pahasti kesken, mutta tällaiseen opiskeluun nuo kesäkirjat yllyttävät. Myös seuraavat Raamatunkohdat osoittavat samaan suuntaan.
”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” Apt. 17:27
”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.” Kol. 3:23.
”Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan, lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä.” Apt. 17:27
Lopuksi vielä veli Laurentiuksen neuvo:
”Puhu hänelle usein. Unohda hänet niin harvoin kuin mahdollista. Ylistä häntä.”
