Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys

Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:

Kirjoitan siis tällä kertaa kohdasta kolme: Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys. Aihe on näissä teksteissä viimeinen Sahlbergin kirjan yhdeksästä periaatteesta, sillä aloitin kirjoittamisen kohdasta neljä.

Edelliset aiheet (kaikille avoin ja hädänalaisista huolta pitävä seurakunta) voivat vaikuttaa jopa tieteellisen tylsiltä. Sahlberg elävöittää aiheita tarkastelemalla niitä Jeesuksen toiminnan osana. Seurakunnan avoimuus voidaan nähdä Jeesuksen avoimena sylinä. Vertauskuvana mainittu tanskalaisen Thorvaldsenin veistämä suosittu Jeesus-patsas oli alun perin tarkoitettu kaikkivaltiaan kuvaksi, jossa kuningas seisoo käsivarret kohotettuina. Tällaisena hän sai sen valmiiksi eräänä iltana. Seuraavana aamuna patsaan käsivarret olivat painuneet alemmas saven painon vuoksi. Taiteilija koki, että työ on pilalla, mutta ystävä totesi, että Jeesuksen kuuluukin olla toivottamassa kaikkia tervetulleeksi!

Hädänalaisista huolehtimista havainnollistaa itkevä Jeesus. Kreikan sana ”splankhnidzomai” (tuntea myötätuntoa) tulee sanasta sisäelimet. Jeesuksen myötätunto meitä kohtaan on niin suuri, että hänen vatsaansa sattuu. Hän on kokenut ihmiselämän ja häntä kiusattiin ja koeteltiin. Hän oli pakolainen, ei saanut elää oikean isänsä kanssa (vrt. avioerolapset), väärinymmärretty, pilkattu, yksinäinen, hylätty, kidutettu ja lopulta hänet surmattiin. Haavoitetut voivat samastua Jeesukseen. Jeesus on myötätuntoinen heitä ja myös sinua ja minua kohtaan.

Koinonia-näkökulma voidaan nähdä Jeesuksena, joka halaa ihmisiä. Sahlberg kehottaa kaikkia lukijoita halaamaan saman tien jotakin läheistä ihmistä, jos se on mahdollista. Halaus, rakkaus tuntuu hyvältä, niin kuin se on tuntunut koko kirkkohistorian ajan. Jeesus sanoi: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne!” Joh. 13:34. Vaikka alkuseurakunta ei ollut vaaleanpunainen idylli, sillä oli tavoitteena rukoilla yhdessä (Apt. 1:14), pitää kaikkea yhteisenä (Apt. 4:3) ja rakastaa toisiaan (Apt. 4:31). Silloinen maailma oli voiman ja ylhäisön hallitsema, ja kristittyjen tapa kutsua toisiaan sisariksi ja veljiksi tai ystäviksi kuvasi tätä yhteyttä. Ympäröivän yhteiskunnan halveksunta ja vaino kristittyjä kohtaan toi keskinäisen yhteyden entistä arvokkaammaksi. Kirkkoisä Tertullianus (k. n. 225) kertoi, että alkukristityistä sanottiin: ”Katsokaa, kuinka he rakastavat toisiaan!” Tällainen on arvokkaampaa kuin kalleinkaan tiedotuskampanja.

Kelttiläinen liike rakensi luostareita kaikkialle Irlantiin ja niitä tukivat suvut ja perheet, jotka muutoin elivät erillään. Kelttiläinen kirkko oli ”sukukirkko”, jossa yhteys oli tärkeää. Professori Carl Volzin mukaan luostarin ”apotti oli kirjaimellisesti pater familias”. Kelttiläinen herätysliike perustui perheisiin ja yhteyteen.

Pietismissä John Wesley ja oxfordilaiset opiskelijatoverit muodostivat ryhmän, jota pilkattiin nimellä The Holy Club. Metodistit kokoontuvat ja pietistit kerääntyivät ”konventikkeleihin” Raamatun lukemista ja rukousta varten. Spener kokosi suuren seurakunnan pieniä seurakuntia ”ecclesiolae in ecclesia” vaikuttaakseen ja rakentaakseen rukoilemalla luterilaista kirkkoa. Zinzendorfilla pääperiaatteena oli, että kristillisyyttä ei ole ilman yhteyttä. Hänellä oli kauan ennen ekumeenista liikettä ajatus, jonka mukaan jokaisella kristillisellä yhteisöllä on oma antinsa Kristuksen ruumiille. Hän kuitenkin joutui luopumaan tästä näystä ja työskenteli luterilaisten sisäisen yhteyden edistämiseksi. Hän toteutti yhteysideaansa käytännöllisesti ja hengellisesti mm. pakolaisten yhteistaloudessa. Hänen seurakuntansa jakautui ”kuoroihin”, joita oli mm. naimissa oleville miehille, naimisissa oleville naisille ja naimattomille tytöille. Hänen maatilallaan toiminutta ryhmää kutsuttiinkin veljesyhteisöksi.

Nykyajan kasvavien kirkkojen esimerkkinä Sahlberg mainitsee Filippiineilta Manilassa kasvavan seurakunnan, joka edistää ”määrätietoisesti” kotiraamattupiirejä, jotta ihmiset tuntisivat, että heistä välitetään. Toinen esimerkki on Lontoon lähistöltä kasvavan baptistiseurakunnan, jossa soluilla on keskeinen merkitys. Itä-Afrikan herätyksessä läheinen ja lämmin yhteys on ominaispiirre. Milanolaisessa katolisessa seurakunnassa on parisataa kotipiiriä kolmenkymmenen vuoden korostamisen tuloksena. Soulin The Full Gospel Central Church –seurakunnassa jumalanpalvelukset ja kotien pienryhmät liittyvät yhteen.

Arkkipiispa Nathan Söderblomin ”ystävyyden sakramentiksi” kutsuma yhteys on ollut tehokas kirkon historian aikana. Se vastaa ihmisen syvimpään eli yhteyden tarpeeseen.

Miten kasvavassa seurakunnassa voi säilyttää rakkaudellisen yhteyden? Kymmenen ihmisen joukko voi tuntea toisensa, mutta entä jos seurakunnassa on 100, 1000, 10 000 tai 100 000 jäsentä? Onko kirkkohistoriasta apua tähän? Kyllä. Tutkimusten mukaan seurakunnan jäsenellä ei voi olla henkilökohtaista ja syvää yhteyttä yli 20 ihmisen kanssa. Enintään voi tuntea nimeltä ja pintapuolisesti ehkä sata henkeä. Tällaisissa tilanteissa kirkko on aina jakautunut pieniin ryhmiin. Ne voivat olla erilaisia, myös nimeltään ja määritelmiltään, mutta periaate on ollut sama. Katolisella kelttikirkolla ja jesuiitoilla oli ”sääntökunnat”, pietisteillä ”konventikkelit”, herrnhutilaisilla ”kuorot” ja metodisteilla ”Holy Clubit”. Kasvavalla 1900-luvun kirkolla oli ”rukouspiirit”, ”rukousryhmät”, ”solut” – eri nimiä, mutta sama periaate.

Sahlbergin St. Clara seurakunnan kotiryhmien tavoitteet ovat:

Sielunhoito. Pastorilla ei kasvavassa seurakunnassa ole riittävästi aikaa tai voimia kaikkien sielunhoitoon.

Evankeliointi. Omaan kotiin on helpompi kutsua kiinnostunut henkilö kuin kirkon jumalanpalvelukseen. Todistaminen esimerkiksi junassa kaikille on useimmille vaikeaa, mutta kotiryhmään kutsuminen on helpompaa.

Raamatun tutkiminen. Ryhmässä on hyvä lukea Raamattua, jotta ajatukset ohjautuisivat elämän vaivalloisuuden sijaan Jumalaan, hänen rakkauteensa ja siihen, mitä hän tekee puolestamme. Ryhmässä voi myös helpommin esittää kysymyksiä.

Rukous. Vaikka kotiryhmä ei ole pelkästään rukousryhmä, rukousta on hyvä painottaa. Rukous yhdistää ja rakentaa, kun pelkkä keskustelu taas aiheuttaa usein epäsopua.

Yhteys. Aluksi on hyvä olla tarjoilua, vapaata keskustelua ja kuulumisten kertomista. 15-30 minuutin päästä siirrytään lauluun ja ylistämiseen, yhteyden luojia nekin. Jokainen kotiryhmä hoitaa vuorollaan jumalanpalveluksen tekstinluvusta ja esirukouksista. Kirkkokahvilla on tärkeä merkitys ”jälkikokouksena”, jonka aikana ihmiset tulevat juttelemaan papin kanssa, pyytävät rukousta tai tarjoutuvat vastuunkantajiksi. Ilman kirkkokahveja näin ei helposti tapahtuisi.

St. Claran seurakunnassa tehdyn kyselyn mukaan n. 40 % käyvät säännöllisesti juuri tuossa seurakunnassa lämpimän yhteyden vuoksi. Loput 60 % kertoi syyksi jotain tällaista: ”Ilmapiirissä on jotakin. Meistä tuntuu kuin Henki olisi täällä.”

Läpi kirkkohistorian on ollut sama kokemus: kasvua haluavan seurakunnan on hoidettava yhteyttä! Äiti Kirkon kasvun avain numero kolme: Rakastakaa toisianne!

Kaikista yhdeksästä tekijästä voi esittää Sahlbergin mukaisesti yhteenvedon:

Ensimmäiset kolme kasvutekijää, avoimuus kaikille, hädänalaisista huolehtiminen ja rakkaudellisen yhteyden tarjoaminen eivät varmaankaan yllätä ketään. Ne kaikki sanovat ”Tervetuloa” ja niitä yhdistää läheisyys.

Kirkon sisäisen elämän kasvutekijät 4-6 ovat julistus, elämäntapa ja kärsimys. Ilman sanomaa, ilman elämäntapaa ja pelkkien suosionosoitusten kohteena oleva kirkko on todennäköisesti melko tyhjä myös ihmisistä. Jeesus on kaikkien yläpuolella. Hän osoittaa sydäntä. ”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde” (Snl. 4:23). Jeesus on kärsivä vapahtaja ja sanoo meitä siunatuiksi ja autuaiksi, jos hänen seuraajinaan saamme osaksemme samaa kuin hän.

Kasvutekijät 7-9 ovat rukous, maallikot ja Pyhän Hengen voima. Ne tarjoavat resurssit seurakunnalle, joka on väsynyt ja kaipaa laajenemista taantumisen sijaan. Lähetyshistorian alku on Jeesuksessa, joka lähettää opetuslapset tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Hän kehottaa heitä ennen lähtöä odottamaan maailman suurinta voimaa Pyhältä Hengeltä, jonka hän lähetti sitten helluntaina.