Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:
1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)
2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)
3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)
4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)
5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)
6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)
7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)
8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)
9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)
Kirjoitan tällä kertaa kohdasta seitsemän.
Sahlbergin tutkimien kirkon voimakkaan kasvun aikojen (alkukirkko, kelttiläinen liike, Jesuiittaveljistö, pietismi ja nykyajan kasvavat kirkot) yhdistävä piirre on ollut rukous. Sahlberg lupaa antaa 1000 kruunua jokaiselle, joka voi osoittaa seurakunnan, joka on kasvanut merkittävästi ilman rukousta. Hän arvelee saavansa pitää rahat, sillä kasvavissa seurakunnissa rukous on tärkeimpiä asioita.
Rukous oli osa Jeesuksen tapaa olla. Hän rukoili ennen kuin valitsi opetuslapsensa (Luuk. 6:12-), hän tahtoi, että Jerusalemin temppeli on rukouksen paikka (Matt. 21:13) ja hän rukoili vielä ristillä (Luuk. 23:34-). Apostolien teot kertoo, että Jeesuksen seuraajat jatkoivat tätä olemisen tapaa. Kun käytännön tehtäviä alkoi olla alkuseurakunnassa yhä enemmän, valittiin diakoneja, jotta apostolit saivat ”omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen” (Apt. 6:4). Apostolien teot mainitsee rukouksen noin 30 kertaa.
Kelttiläisen liikkeen Patrick kertoo: ”Minulla oli tapana herätä ennen aamunkoittoa säällä kuin säällä, pyryllä, pakkasella tai sateella, enkä voinut huonosti – nyt ymmärrän, että se johtui Hengestä, joka niin elävästi toimi minussa.” Jesuiittojen elämää leimasi kurinalainen rukous ja pietismin johtohahmot ymmärsivät, että vain rukoilevat johtajat saavat rukoilevia seuraajia. Kristillistä elämää on ravittava Raamatulla, rukouksella ja Jeesuksen seuraajien yhteydellä. Nykyajan kasvavista kirkoista Sahlberg ottaa esimerkiksi Itä-Afrikan herätyksen, jossa kerrotaan ”rukouksen nälästä” rukousryhmissä ja jumalanpalveluksissa.
Sahlberg kirjoittaa, että hänen Tukholman St. Claran seurakuntansa sai vuonna 1994 evankelistaksi korealaisen raamattukoulun oppilaan, joka totesi kiusallisesti Sahlbergille, että seurakunnassa rukoillaan hänen mielestään liian vähän. Sahlberg lähes suuttui hänelle, sillä Dagens Nyheter oli tehnyt aikaisemmin jutun heidän seurakunnastaan juuri siksi, että heillä rukoiltiin tavallista enemmän. Kiukkuinen korealainen sai kuitenkin säyseän ruotsalaisen eli Sahlbergin kokoamaan jo seuraavaksi aamuksi rukousporukan ja siitä lähtien St. Clarassa on pidetty joka aamu ja iltapäivä maanantaista perjantaihin tunnin rukoushetket. Rukous on vapaamuotoista ja siihen liittyy yhteistä laulua kitaran säestyksellä. Aamuisin rukoillaan ensin maailman hädän puolesta eli keskitytään muuhun kuin itseen. Iltapäivisin rukoillaan niiden puolesta, joita on päivän mittaan tavattu ja loppupuolella rukoillaan 2-4 hengen pienryhmissä erityisten tarpeiden puolesta. Lopuksi tarjotaan myös mahdollisuutta henkilökohtaiseen esirukoukseen, miehet miesten ja naiset naisten puolesta, ja päätetään yhteiseen Herran siunaukseen.
Sahlberg luettelee erikseen kuusi siunausta seurakunnalle, jotka hänen mukaansa johtuvat rukouksesta.
1. Rukous edistää kasvua. Päivittäiset rukoushetkien aloittamisen jälkeen lähes kaikki seurakunnassa alkoi kasvaa.
2. Rukous tuo sopua. Tulokkaat ymmärtävät, miten johtajat ajattelevat, kun he kuulevat näiden rukoilevan. Rukoukseen osallistuvat oppivat tuntemaan toistensa henkilökohtaisia haavoja ja heistä tulee herkempiä toisia kohtaan. On myös vaikeaa puhua pahaa työtoverista, jonka kanssa on juuri rukoillut.
3. Rukous lisää tehokkuutta. Rukouksen aikana Jumala antaa ajatuksia ja visioita, joita hän ei ehkä olisi ollut mahdollisuutta antaa, jos vain stressaisimme. Kun rukoilet ihmisten puolesta, muistat paremmin heidän nimensä, mikä on tärkeää ihmisten kanssa työskennellessä.
4. Rukous vähentää stressiä. Sahlbergin mukaan kahden tunnin päivittäinen rukous sai heidät vähemmän stressaantuneiksi. Hän viittaa Lutherin kokemukseen: ”Tänään minulla on niin paljon tehtävää, että minun on rukoiltava paljon.” Rukouksessa ikään kuin suunnitellaan, mieleen tulee erilaisia asioita. Kun seurakunnan johtajat ovat mukana rukoushetkissä, ihmiset tapaavat heitä siellä asioineen, eikä tarvitse käyttää aikaa sopimisiin ja tapaamisiin. On myös etuoikeus saada istua joka päivä kaksi tuntia rukoilemassa ilman että kukaan häiritsee!
5. Rukouksen myötä tapahtuu ihmeitä. Sahlberg kertoo entisen heroiininkäyttäjän seisovan ylistämässä Jumalaa kohotetuin käsin, henkisesti vammautuneiden ihmisten saaneen uutta voimaa ja itseluottamusta ja syöpää sairastaneen naisen parantuneen täydellisesti. Hän uskoo, että laajamittaisella rukouselämällä on suuri merkitys siinä, että ihmiset voivat paremmin.
6. Rukous innostaa. Kun kuulet muiden kiittävän rukouksessa Jumalaa hänen teoistaan – huumeidenkäyttäjän parantumisesta, opiskelijan uskoontulosta tai jumalanpalveluksessa tapahtuneista Jumalan suurista teoista – mitä tapahtuu? Ilahdut ja innostut siitä, että Jumala on kanssamme, eikä mikään ole mahdotonta.
Kasvun avain numero 7: Rukoilkaa!
