Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:
1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)
2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)
3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)
4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)
5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)
6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)
7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)
8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)
9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)
Kirjoitan tällä kertaa kohdasta kahdeksan.
Jeesus käytti sanomansa levittämiseen pelkästään maallikkoja ja se toimi hyvin!
Alkukirkon apostolit olivat oppimattomia kansanmiehiä, Apt. 4:13. Jumala valitsi sen, ”mikä maailmassa oli hulluutta” 1. Kor. 1:27. Nämä maallikot kertoivat siitä, mitä olivat itse kokeneet. Apt. 4:20. He olivat kokeneet sellaista, mikä oli koskettanut heitä ja muuttanut sydämen. Samarialainen nainen Sykarin kaivolla on yksi esimerkki heistä: “Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt!” (Joh. 4:29).
Alkukirkon kristityt kertoivat todistuksensa suurissa kokouksissa kuten Pietari Jerusalemissa (Apt. 2) ja Paavali Barnabaksen kanssa Antiokiassa (Apt. 14), vaikka roomalaiset ajattelivat julkisten kokousten olevan poliittisia. Tämän vuoksi ensimmäiset kristityt todistivat eniten henkilökohtaisesti. Kristitty orjatyttö puhui perheen nuorille Jeesuksesta. Syyrialaiset veljekset Aedesius ja Frumentius vangittiin ja he päätyivät Etiopiaan Aksumin kuninkaan luo, missä heidän tehtävänään oli opettaa kuninkaan poikaa Ezanaa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. He kertoivat hänelle myös Jeesuksesta ja vuonna 333 Ezana kastettiin. Etiopia onkin maailman vanhimpia kristittyjä valtioita. Vangeiksi joutuneet kristityt ja kristityt kauppiaat toimivat merkittävinä lähetyssaarnaajina. Professori Norbert Broxin mukaan ”käytännössä kaikki kristityt toimivat rekrytointitehtävissä. – – – merimiehinä, siirtolaisina, kauppiaina, virkamiehinä, sotilaina, orjina tai sotavankeina. – – – Kristinuskon leviäminen ei ollut riippuvainen ammattimaisten lähetyssaarnaajien julistustyöstä… vaan suoraa seurausta siitä, että kristityt olivat tekemisissä pakanoiden kanssa.”
Evankeliumin levittämistehtävä ei ollut ainoastaan apostolien vastuulla, vaan se kuului kaikille. Menetelmiä oli useita:
1. Julkinen evankeliointi (synagogat, opetus, todistus, profeetallinen opetus profeettojen kautta)
2. Evankeliointi kodeissa (orjat, vapaat, vaimojen kääntyminen, ”salainen” evankeliointi perheenjäsenten välillä)
3. Henkilökohtainen evankeliointi (mikä tahansa kohtaaminen)
4. Kirjallisuusevankeliointi
5. Apologetiikka
Evankelioinnin syyt saattoivat olla erilaisia:
6. Kiitollisuus siitä, mitä itse oli saanut (Room. 5:5, 2. Kor. 5:14, Gal. 2:20, 1. Joh. 4:10-12, 14, 19)
7. Vastuuntunne (1. Kor. 4:3-5, 9:20-27, Kol. 1:10)
8. Huoli toisista (Room. 1:14)
Jokainen kastettu kristitty oli mahdollinen lähetyssaarnaaja. Olipa Jeesuksen toinen tuleminen lähellä tai ei, sanoma hänestä Herrana oli vietävä maailmaan. Jo 200-luvulla ei-kristitty apologeetta Kelsos myönsi, että kristillinen sanoma oli levinnyt laajalle ja vaikuttanut voimakkaasti.
Kirkon voimakkaan kasvun ajoista myös kelttiläinen liike toimi maallikkojen kautta. Irlannin itärannikolle perusteiin luostareita, sitten Ranskaan, sitten Pohjois-Italiaan sekä nykyisen Saksan ja Itävallan alueille. Irlantilaisia lähetyssaarnaajia päätyi Orkneysaarille, Shetlandsaarille, Islantiin, Grönlantiin, Pohjois-Amerikkaan ja Ukrainan Kiovaan saakka. Useimmat heitä olivat köyhiä munkkeja, jotka olivat lähtöisin irlantilaisista perheistä. He eivät saaneet käskyä tähän paavilta, vaan kristillisyys kasvoi perheestä perheeseen ja pienistä heimoista toisiin heimoihin. Vaimot olivat tässä tärkeässä roolissa. Ei ollut harvinaista, että eurooppalaisten kuninkaiden kasteisiin vaikuttivat kristityt kuningattaret. Kuningatar Klotilde sai miehensä, Ranskan kuningas Klodvigin ottamaan kasteen vuonna 496. Kentin kuningatar Bertha vakuutti puolisonsa Ethelbertin ja tämä kastettiin vuonna 597. Venäjällä kuningatar Olga, joka kastettiin vuonna 945, symbolisoi ortodoksisen kristillisyyden tuloa valtavankokoiseen maahan. ”Maallikkonaiset” tekivät osansa, kun Kristus esiteltiin Euroopalle.
Jesuiittaveljistön ensimmäiset ryhmät koostuivat opiskelijoista. Ignatius Loyolan assistentti Jeronimo Nadal toisti usein: ”Me emme ole munkkeja… maailma on kotimme”. Kolumbuksen ”löytäessä” Amerikan vuonna 1492 ja Diazin ja Vasco da Gaman purjehdukset avasivat heille tien Afrikkaan, Intiaan ja Kauko-Itään.
Pietismissä on helppo tunnistaa alkukirkosta tuttu maallikkoevankeliointi – jokainen oli todistaja. Ziegenbalg ja Plütschau olivat nuoria opiskelijoita mennessään Intiaan vuonna 1706. Herrnhutilainen pioneeri Etelä-Afrikassa George Schmidt oli maallikko. Toinen Grönlannin kahdesta ensimmäisestä lähetystyöntekijästä oli haudankaivaja, ja Länsi-Intian ensimmäiset lähetyssaarnaajat olivat ruukuntekijä ja kirvesmies, ”yksinkertaisia ja oppimattomia miehiä” kansan parista, kuten alkukirkossa. Ensimmäistä kertaa luterilaisuuden historiassa maallikot saivat äänensä kuuluville pietistien kotikokouksissa. Sitä ennen kristityt olivat yleensä olleet vain jumalanpalvelusten ja muun kirkon toiminnan kuluttajia.
Nykyajan kasvavat kirkot tunnistavat ”maallikkoapostolaatin” arvon. Etelä-Amerikan evankelikaalien menestystä selittää se, että seurakuntalaiset on mobilisoitu evankeliointiin. Peter Wagnerin mukaan ”jokainen uskova ohjataan määrätietoisesti todistajaksi.” Chilen helluntailiikkeessä vastakääntyneiden tulee todistaa jo seuraavan sunnuntain katukokouksissa. Itä-Afrikan herätys oli maallikkoherätys, jossa myös naiset saivat aikaisempaa enemmän tilaa. Uudemmista herätysjärjestöistä mm. Missionuoret, Campus Crusade for Christ (nykyisin Cru) ja Wycliffe vetävät puoleensa opiskelijoita, joilla ei ole teologista koulutusta.
Seurakuntakasvua käsittelevissä tutkimuksissa on paljon esimerkkejä siitä, että seurakunnan tehtävien jakaminen on tärkeää kasvulle. Eri lahjojen tunnistaminen on tärkeää ja se korjaa tilannetta, jossa pastori tekee kaiken ja uupuu nopeasti. Sahlberg lainaa lähetyspiispa Bertil Envallia: ”Kaikessa evankelioinnissa maallikot ovat avainhenkilöitä”.
80-90 % kaikista uskovista kristityistä on voitettu Kristukselle maallikkojen kautta. Silti ajattelemme helposti, että pastorin tai saarnaajan on tehtävä tämä työ. Sahlbergin mukaan saarnaajan tehtävä on täyttää saarnatuoli, seurakunnan tehtävä on täyttää kirkko.
Maallikkojen tehokkuuteen on monta syytä:
Heillä on sellaisia luontevia yhteyksiä, joita pastoreilla ei ole. Heihin luotetaan, sillä heille ei makseta todistamisesta, toisin kuin pastoreille. Heillä on aikaa eri tavalla kuin pastoreilla, erityisesti eläkkeellä olevilla maallikoilla.
Sahlberg esittelee Joh. 12:20-21 pohjalta evankeliointistrategian. Tuossa kertomuksessa kreikkalaiset tulivat Jerusalemin temppeliin juhlaan ja sanoivat Andreakselle ja Filippukselle, että he haluavat nähdä Jeesuksen:
1. Osoita, että olet kristitty! Käytä ristiä vaatteissasi tai koruna, lue Raamattua metrossa, kerro pyytämättä, että kävit kirkossa jne.
2. Ole ystävällinen! Ystävällisyys on sakramentti, joka tuottaa aina hedelmää.
3. Näytä tietä Jeesuksen luo! Kreikkalaiset eivät halunneet nähdä Jeesuksen virsikirjaa tai hänen vaatteitaan. He halusivat nähdä Jeesuksen! Puhu Jeesuksesta hyvää!
4. Ole oma itsesi! Osa opetuslapsista mainitaan usein, osaa ei juuri ollenkaan, osa joskus. Andreas ja Filippus kuuluivat tähän viimeiseen ”keskivertoporukkaan”. Vaikka kokisit olevasi keskinkertainen, ole se, mitä olet tänään Kristuksessa!
5. Kulje Pyhän Hengen johdatuksessa! Ole kuuliainen Pyhän Hengen äänelle. Kuuntele, mitä hän puhuu seurakunnalle ja sinulle – ja saat nähdä ihmeellisiä asioita.
Kasvun avain numero 8: Käyttäkää maallikkoja!