Jotkut ovat kysyneet, miten Suomen Lähetysseura suhtautuu työnantajana hengelliseen uudistumiseen. Siksi lienee hyvä, että nostamme esiin joitakin asioita Lähetysseuran historiasta ja periaatteista.
Ensin pari mainintaa sadan vuoden takaa. Lähetysseuran Ambomaan lähetyssaarnaaja Frans Hannula vaikutti niin vahvasti noin sata vuotta sitten syntyneessä hyvin voimakkaassa hengellisessä liikehdinnässä, että siitä puhutaan Hannulan herätyksenä. Tämän herätyksen merkitys Suomessa on ollut suuri. Sitä voidaan mm. pitää viidennen herätysliikkeen juurena. Esimerkkinä tällaisesta liikehdinnästä on Isokyrö: Vuonna 2009 seurakunta tutki oman lähetystoimintansa satavuotista historiaa. Kävi ilmi, että sata vuotta aiemmin alueella oli liikkunut Lähetysseuran työntekijöitä pitämässä tilaisuuksia ja syntyneen herätyksen pohjalta oli alkanut myös oma lähetystoiminta. Seurakunnasta on lähtenyt merkittäviä lähetystyöntekijöitä vuosien varrella.
Jo tuolta sadan vuoden takaa voi mainita ns. jälkikokousten aloittamisen Suomessa. Lähetysseuran voidaan katsoa aloittaneen ko. toiminnan, jossa tähdättiin henkilökohtaisen uskon syntymisen mahdollisuuteen tilaisuuksien jälkeen. Nyt tällainen sielunhoidon ja rukouksen mahdollisuus on tavallista.
Myös Hengen uudistus kirkossamme -liike on syntynyt pitkälti Lähetysseuran helmoissa 1970-luvulla.
Nämä ovat siis vain muutamia esimerkkejä hengellisen uudistuksen merkityksestä menneisyydessä. Luetteloa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Nykyään Lähetysseuran nettisivuilla kerrotaan mm. seuraavaa:
“Lähetys: yhteinen usko – yhteinen tehtävä” on Suomen Lähetysseuran teologisten periaatteiden linjaus. Se ilmaisee lähtökohdat, joille yhteistyö eri maiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa perustuu. Sellaisena se on Lähetysseuran työtä ohjaava ja sitova lähetysteologinen asiakirja.”
Tuohon perusteasiakirjaan kannattaa tutustua. Se on helppolukuinen eikä kovin pitkä, pikemminkin vihko kuin kirja. Se löytyy kirjeen lopussa mainitusta Lähetysseuran linkistä. Asiakirja on ollut työmme taustatuki reilun kymmenen vuotta. Se ilmaisee erittäin hyvän pohjan missionaarisen seurakunnan elämälle.
Nettisivulla jatketaan: ”Lähetyksessä on kysymys ennen muuta Jumalan pelastavasta toiminnasta Kristuksessa ja hänen seuraajiensa kutsumisesta ja lähettämisestä julistamaan evankeliumia. Pyhä Henki on lähetyksen varsinainen liikkeellepaneva voima ja johtaja. Lähetys kuuluu luonnollisena asiana jokaisen kristityn ja paikallisseurakunnan elämään. Lähetysseura haluaa olla toteuttamassa tätä kirkon perustehtävää. Herätys motivoi lähetykseen ja herättää maailmanlaajuiseen vastuuseen.” (Kts. linkki.)
Lähetysseurassa, niin kuin kirkossa yleensä, on jatkuva prosessi menossa. Miten suhtaudumme ympäröivän maailman virtauksiin? Miten tulkitsemme suhteessa niihin omia lähtökohtiamme ja perusteitamme? Tässäkin mielessä on hyvä palata perusteisiin. Siksi seuraavassa on edellä mainitusta perusteasiakirjasta joitakin aiheeseen liittyviä lainauksia:
“Kristillisen lähetyksen elinehtona on jatkuva uudistuminen. – – – Lähetyksen uudistumisessa on välttämätöntä hengellinen uudistuminen, joka antaa pohjan kaikelle muulle suunnantarkistamiselle. On aina nöyrästi tunnustettava, ettei työllä ole siunausta, ellei lähetyksen Herra tunnusta sitä omakseen. Viime kädessä kaikki riippuu Pyhän Hengen läsnäolosta, voimasta ja opastuksesta.” (Lähetys: yhteinen usko – yhteinen tehtävä , 16)
”Hengellinen uudistuminen luo ja usein edellyttää uutta ajattelua. Uskon syntymiselle ja uudistumiselle on ominaista elämän uudenlainen hahmottaminen ja ymmärtäminen, jolloin ihmiselle välähdyksenomaisesti avautuu uusi todellisuus.” (16)
“Pyhän Hengen läsnäolo rohkaisee katumukseen, omien virheiden myöntämiseen ja uuteen avoimuuteen, jolloin voi toteutua Efesolaiskirjeessä kuvattu ihanne: “Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” Ef. 4:15-16. Armolahjat on annettu seurakunnan rakentamiseksi lähellä ja kaukana.” (16)
Vaikka asiakirja painottaa uudistumista jopa armolahjoineen näin selvästi, uudistuminen ei ole itsestäänselvyys. Kyseessä on elävä todellisuus, jossa tarvitsemme rukousta ja jatkuvaa parannuksen tekemistä, että eläisimme perusteitamme todeksi. On helppoa unohtaa perustehtävä ja lähteä väärille urille. Kyse ei ole pelkästään ulkomaiden lähetysalueiden todellisuudesta. Myös oma maanosamme on jo lähetysaluetta. Kirkkomme tarvitsevat uudistumista ja paluuta hengellisille juurille.
“Länsimaista kulttuuria on pidetty juuriltaan juutalais-kristillisenä ja kirkkojen toimintaa olennaisena osana länsimaisten yhteiskuntien elämää. Tilanne on kuitenkin monista syistä muuttunut. – – – Muuttuneen tilanteen takia lähetys Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on tulevaisuudessa maailmanlähetyksen suuria haasteita. Siinä länsimaiset kirkot tarvitsevat Afrikan, Aasian ja muiden mantereiden kirkkojen apua monimiljoonaisen maahanmuuttajaväestön kohtaamisesta alkaen. – – – Myös syntyperäisen eurooppalaisen väestön kohtaamisessa muiden mantereiden kirkkojen apu voi olla tarpeen. On monia merkkejä siitä, että tämä vaikutus tulee kirkkoa rakentavan karismaattisuuden, yhteisöllisyyden ja laaja-alaisen maallikkotodistuksen muodossa. – – – Länsimaiset kirkot ovat monessa mielessä tienhaarassa. Pysyvätkö perinteiset pääkirkot koossa ja säilyttävätkö ne uskottavuutensa? Ne voivat löytää ja säilyttää identiteettinsä vain uudistumalla hengellisesti. Länsimaisten kirkkojen uudistuminen on siksi maailmanlähetyksen tärkeimpiä kysymyksiä.” (21)
Vaikka tässä puhutaan kirkosta laajemmassa merkityksessä, perusteasiakirja tuo asian viisaasti myös paikallistasolle: ”Aito kirkko on luonteeltaan missionaarinen. Kirkon missionaarisuus ilmenee erityisesti paikallisseurakunnassa. Tällainen seurakunta on avoin, ulospäin suuntautunut, rukoileva, vieraanvarainen, rakenteiltaan joustava ja ilmapiiriltään lämmin rakkauden yhteisö. – – – Missionaaristen seurakuntien olemassaolo on suuri rohkaisun aihe maailmanlähetyksessä. Kirkot saavat siinä sytykkeitä toinen toisiltaan: kun tulet hiipuvat yhtäällä, ne on aina löydettävissä jostain päin maailmaa. – – – Missionaarisuuden löytäminen johtaa työtapojen ja toiminnan painopisteiden jatkuvaan tarkistamiseen sekä ennen kaikkea hengellisen elämän uudistumiseen.” (23)
Tällaisen pohjalta on hyvä keskittyä lähetyskeskeisen eli missionaarisen seurakunnan rakentamiseen ja hengelliseen uudistumiseen.
