Pelkkänä korvana

Avainsana: New Wine (Sivu 1 / 2)

Kaikkivaltias tuntee minut

New Wine -liikkeen arvojen yksi sanapari on Jumalan äärettömyys ja läheisyys. Sitä selitetään seuraavasti: ”Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan.”

Me uskomme Jumalaan, joka on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän, koko maailmankaikkeuden ja sen ihmeelliset yksityiskohdat. Me tahdomme tunnustaa, että emme ymmärrä Jumalaa ja hänen suuruuttaan loppuun saakka. Samalla tunnustamme, että hän on ilmoittanut meille itsestään riittävällä tavalla, erityisesti Jeesuksen persoonan ja Raamatun kautta. Siksi voimme uskoa, että emme ole sattuman tulosta ja että elämme maailmassa ja maailmankaikkeudessa, jolla on tarkoitus ja mielekkyys. Jumalan armosta me tiedämme, mistä olemme tulossa, mihin olemme menossa, miksi olemme täällä ja ketä voimme tästä kaikesta kiittää!

Jumala on mahtava! Hänelle on kaikki mahdollista. Jeesus sanoo, antaessaan lähetyskäskyn ylösnousemuksensa jälkeen, että ”minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18). Jumalan ja Jeesuksen kaikkivaltius on jotain pökerryttävän suurta ja me haluamme antaa hänelle kaiken kunnian siitä, mitä hän on.

Apulanta-yhtye on sanoittanut samaa yhdellä tavalla: ”Viime yönä minä ymmärsin että mitä se tarkoittaa Joku toinen on jumala ja minä en”. Tuo johtopäätös voi johtaa myös epätoivoon, jos käteen jää pelkkä Jumalan suuruus ja sen mukana oma mitättömyys. Kuitenkin, kun uskomme Jumalaan koko universumin Luojana, uskomme, että hän on luonut sen mukana myös minut. Hän on antanut minulle tarkoituksen, joka on hyvä, vaikka elämä kohtelisi minua miten tahansa.

Raamatussa Magdalan Maria on tästä hyvä esimerkki. Hän oli ensimmäisten joukossa todistamassa maailmanhistorian suurinta käännettä: ”Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä” (Mark. 16:9). Miksi juuri Maria? Ehkä siksi, että Jeesus oli vapauttanut hänet siitä kaikesta, mitä nuo seitsemän henkeä olivat saaneet aikaan, ehkä sairautta, ehkä yhteisön ulkopuolelle jäämistä ja ties mitä muuta. Maria oli saanut elämän tarkoituksen Jeesukselta, jolla oli voima laittaa hänen asiansa järjestykseen.

Maria sai Jeesukselta suuren tehtävän: ”’Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.’ Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ’Minä olen nähnyt Herran!’ Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut” (Joh. 20:17, 18).

Pelkkä tapahtuman suuruus ei kuitenkaan saanut Mariaa oivaltamaan ylösnousemuksen todellisuutta. Hän kävi ylösnousseen Jeesuksen kanssa keskustelun tietämättä, kenen kanssa puhui: ”’Mitä itket, nainen?’ Hän vastasi: ’Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.’ Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ’Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?’ Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ’Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois’” (Joh. 20:13-15).

Marian vakuutti vasta se, että Jeesus puhutteli häntä etunimellä: ”Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Maria.’ Maria kääntyi ja sanoi: »Rabbuuni!» – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani” (Joh. 20:16).

Tätä tapahtuu edelleen kristittyjen elämässä. Vaikka tahdomme luottaa Jumalan suuruuteen ja ylistää häntä siitä, tarvitsemme myös saman luottamuksen kuin Magdalan Maria, sen, että Jeesus koskettaa Pyhän Henkensä kautta meitä henkilökohtaisesti. Koko maailmankaikkeuden Herra on myös minun Herrani. Hän tuntee minut etunimeltä ja tietää elämäni paremmin kuin minä itse.

Tässä olemme kokeneet hyväksi yhteisen Raamatun kuuntelemisen, rukouksen ja ylistyksen. Kokoonnumme yhteen näiden asioiden äärelle täyttyäksemme Pyhällä Hengellä, niin että hän saa laittaa elämämme oikeaan mittakaavaan. Silloin voimme sydämessämme ymmärtää, kuinka suuri Isä Jumala on ja kuinka paljon Jeesus rakastaa meitä ja minua. Tähän Raamattu myös selvästi kehottaa: ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Ef. 5:18-20).

New Wine -blogi 16.4.2020

Jano

Mikä on mukavinta kesässä? Minulle tulee ensimmäisenä mieleen veneellä soutaminen, veden liplatus veneen laitaa vasten, lokkien huudot ja auringon kuumuus hartioissa ja selässä.

Luulen, että monien mielikuviin kesästä liittyy jotenkin vesi. Oletko ajatellut, mitä vesi on ja kuinka tärkeää se on?

Keväällä jäät sulavat ja vesi pääsee virtaamaan vapaasti. Puut alkavat imeä juurillaan maasta vettä, joka virtaa vähitellen oksiin asti ja niin puihin puhkeavat lehdet. Sade huuhtoo maasta liat ja pölyn.

Vesi on myös voimakasta. Kuka tahansa uskaltaa ottaa vettä käteen, sillä se ei räjähdä eikä pala niin kuin esimerkiksi bensiini. Mutta kuinka moni uskaltaa lähteä laskemaan kuohuvaa koskea?

Varmasti jokainen on joskus katsellut järven rannassa pyöreäksi hioutuneita kiviä, veden pyöristämiä. Joeksi kerääntyneet vedet uurtavat uomansa usein kallion läpi hyvin pitkän ajan kuluessa ja siksi monet kosket pau­haavat syvässä kalliorotkossa. Vesi on mahtavan voimakasta, vaikka se yleensä vaikuttaa lempeästi ja hitaasti.

Joskus hanasta ei tule vettä. Hiuksia ei voi pestä, suihkuun ei pääse, hampaita ei voi pestä ja mikä pahinta, ei voi juoda vettä, teetä, kahvia eikä mitään muutakaan, mihin vettä tarvitaan. Tarvitsem­me vettä melkein kaikkeen. Se on kuitenkin niin tuttua ja tavallista, ettemme osaa arvostaa sitä.

Vettä on helppoa pitää itsestään selvänä asiana, koska sitä on Suomessa niin paljon. Israelissa, Jeesuksen kotimaassa, siitä oli pula. Sadevettä piti kerätä, sillä kaikissa paikoissa ei ollut lähteitä eikä kaivon kaivamisestakaan ollut hyötyä; vaikka olisi kaivanut kuinka syvälle, vettä ei löytynyt muuta kuin aivan tietyistä paikoista. Sadevesi ei tietenkään ole niin hyvää kuin lähdevesi, ainakaan juomiseen.

Jeesus puhuu janosta ja vedestä. ”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.” (Matt.5:6) ”Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.»” (Joh. 4:13, 14) Toisaalta Jeesus väittää, että ihmiset, jotka janoavat häntä, ovat kadehdittavan onnellisia. Toisaalta hän toteaa, että hänen seurassaan ei enää tule jano. Ajattelen hänen tarkoittavan, että Jeesuksen seuraajat eivät janoa enää mitään muuta, mutta Jeesuksen seuraa sitäkin enemmän.

Jos Jumala onkin niin kuin vesi? Mahtavan voimakas, lempeä ja kärsivällinen, ilon ja virkistyksen tuoja, hyvän mielen ja puhtaan omantunnon antaja.

Jeesus, virkistä meitä, niin kuin raikas vesi virkistää janoisia!

New Wine -blogi 12.6.2019

New Wine -liikkeen arvot

Olen kirjoittanut useissa edellisissä teksteissä Carl-Erik Sahlbergin Kasvava seurakunta -kirjan näkemyksestä tasapainoisesta seurakuntaelämästä.

Tässä nostan esiin New Wine -liikkeen arvot, sillä ajattelen niiden tuovan esiin samaa tasapainoa, vaikkakin eri näkökulmasta. Olen kokenut New Winen tuntemistani nykyisistä liikkeistä tasapainoisimpana. Raamatun ehdoton asema ja samalla Jumalan läsnäolo Pyhän Hengen kautta elävällä ja aikaamme sopivalla tavalla tuovat pohjan kaikelle muulle.

New Wine -liikkeen arvot

Risti ja ylösnousemus

Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.

Sana ja Henki

Haluamme, että kaikki mitä uskomme, opetamme ja teemme, perustuu Raamattuun Jumalan kirjoitettuna sanana. Samalla tahdomme oppia kuulemaan ja tottelemaan Pyhää Henkeä, joka puhuu meille sekä henkilökohtaisesti että yhteisönä.

Jumalan äärettömyys ja läheisyys

Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan.

Jatkuvuus ja muutos

Pidämme uskollisesti esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, hänen työstään sekä henkilökohtaisen pelastuksen ja pyhityksen merkityksestä. Samalla etsimme kulttuuriimme ja ympäristöömme sopivia tapoja ylistää ja opettaa, olla seurakunta ja tehdä lähetystyötä.

Luonnollinen ja yliluonnollinen

Tahdomme nähdä kristittyjen käyttävän kaikkea sitä luonnollista ymmärrystä, viisautta ja taitoa, jota heillä on, ja opettelevan samalla palvelemaan toisia yliluonnollisilla Pyhän Hengen lahjoilla rakkaudessa ja voimassa, Jeesuksen esimerkin mukaan.

Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä

Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.

Tehtävä ja yhteisö

Haluamme nähdä seurakunnan muuttuvan tehtävänsä ymmärtäväksi yhteisöksi, joka rakastaa ja tavoittaa kadotettuja, pitää huolta köyhistä ja tuo oikeudenmukaisuuden koteihin, naapurustoihin, työpaikoille ja kansakuntiin. Samalla haluamme seurakunnan olevan armon täyttämä yhteisö, jossa ihmiset voivat löytää suhteen Jumalaan ja toisiin ihmisiin sekä parantumisen, uskon, toivon ja rakkauden.

Johtajuus ja yleinen pappeus

Tahdomme valmentaa Pyhän Hengen voimassa toimivia, rohkeita ja tehtävästään tietoisia seurakuntien johtajia. Samalla tahdomme varustaa jokaista kristittyä palvelemaan Jeesuksen mallin mukaisesti omassa kodissaan, seurakunnassaan sekä työ- ja elinympäristössään.

Armollisuus ja totuus

Tahdomme olla ystävällisiä ja sydämellisiä ajatellessamme toisia ja puhuessamme heistä, riippumatta siitä, ovatko he kanssamme samaa mieltä. Samalla kerromme selkeästi, mitä me uskomme ja miksi uskomme.

Yhteys ja erilaisuus

Haluamme tehdä yhteistyötä avoimesti ja vastuullisesti kaikkien niiden kanssa, jotka pitävät kiinni näistä arvoista. Samalla hyväksymme seurakuntien erityispiirteet, erilaiset johtamistavat sekä kirkkokunnalliset painotukset ja kunnioitamme niitä.


Eri liikkeet ovat painottaneet erilaisia asioita, jota ovat mahdollisesti sopineet omaan aikaansa. Oman näkemykseni mukaan usein on vähitellen liu’uttu omien erityispiirteiden korostamiseen tavalla, joka on saanut tasapainon unohtumaan. Usein myös jonakin aikana tehokkaat painopisteet ja toimintatavat ovat ajan myötä muuttuneet sellaisiksi, että ne eivät enää ole vedonneet ihmisiin.

Toivon New Wine -liikkeen olevan herkkä Jumalan johdatuksen kuuntelemisessa ja samalla elävän tavalla, joka puhuttelee mahdollisimman monia. Toivon myös, että voimme uudistua niin, ettemme jämähdä vain tiettyihin tapoihin, vaan osaamme kuunnella Jeesuksen johdatusta kuhunkin aikaan ja tilanteeseen sopivalla tavalla.

Kansiot

Elämme suoritusten maailmassa. Monet kokoavat itsestään kansion, johon kootaan työhistoria, koulutus, osaaminen, kielitaito ja kaikki muukin vähänkään myönteiseltä vaikuttava piirre. Näihin piirteisiin kiinnitetään huomiota erityisesti työpaikkaa haettaessa. Sosiaalisessa mediassa rakennetaan profiilia, jolla on varmaankin saman tapainen tavoite: tuomme parhaita puoliamme esiin. Viranomaisilla ovat omat kansionsa, joihin kerätään esimerkiksi terveystietoja, tulotietoja verotusta varten ja joillakin myös rikosrekisteriä. Jokaisella on varmaankin sellainen oma sisäinen elämä, jota ei kehtaa näyttää muille, ainakaan ihan kokonaan. Kansioita riittää.

Kerran profiilit, rekisterit, salaisuudet, kansiot ja kirjat avataan kokonaan, pohjia myöten. ”Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan” (Ilm. 20:11, 12).

Tämä raamatunkohta voi tuntua hurjalta jatkeelta kaikkeen siihen suorittamiseen, johon olemme tottuneet. Jeesus tuntuu vain lisäävän tätä painetta: ”Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili” (Matt. 12:36). Tiedämme myös, että Jeesus opetti jo sydämen asenteiden ja ajatusten olevan tärkeitä, eli nekin tullaan käymään läpi. Jeesukselle hyvin tärkeää oli rakkaus eli hyvyyden osoittaminen ja tekeminen toisille, joten sen laiminlyöminen ei käy (Matt. 5:27-48).

Teot, sanat ja ajatukset. Hyvyys tai sen puute.

Miten mahdamme selvitä?

En tiedä, kuinka moni huomasi edellä olevassa Ilmestyskirjassa kohdan ”avattiin myös elämän kirja”. Se on elämämme tärkein kansio.

On totta, että viimeisellä tuomiolla käydään läpi kaikkien ihmisten kaikki asiat. Ratkaisevaa eivät kuitenkaan ole teot, hyvät tai pahat. Tuomion lopputulos riippuu siitä, löytyykö nimi elämän kirjasta (Ilm. 20:15). Sama näkyy jakeessa, jossa todetaan, että ikuiseen elämään pääsevät ”ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan” (Ilm. 21:27). Tuo elämän kirja mainitaan Uudessa testamentissa seitsemän kertaa. Jeesuskin viittaa siihen: ”Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan” (Luuk. 10:20).

On ihan hyvä, että tekomme käydään läpi ikuisen elämän alussa, vaikka niitä olisikin jo aiemmin pyytänyt anteeksi. Muuten taivaassa tulisi helposti välteltyä Jeesusta: ”Mitähän hän sanoo mistäkin elämäni asiasta?” Tärkeintä ovat puhtaat välit Jeesuksen kanssa. Ratkaisevinta on nimi kirjassa, eivät teot.

Miksi tuo elämän kirja on niin tärkeä? Mitä siinä kansiossa on? Siinä ei ole yhtään omaa tekoamme, vaan Jeesus. Hänen koko rikkautensa: elämä, risti, ylösnousemus… Hän on kertarysäyksellä pyyhkinyt pois kaiken vääryytemme ja antaa lahjaksi todellisen elämän jokaiselle, joka uskoo häneen. ”Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat” (Hepr. 9:28). Synnit on jo annettu anteeksi Jeesuksen ristillä. Nyt saamme elää vapaina Jumalan lapsina, Jeesuksen seuraajina.

”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään” (Joh. 5:24).

New Wine -blogi 6.5.2018

Kasvokkain

Me vietämme nykyään paljon aikaa kasvot kuvaruutuun päin. Televisio ja nettimaailma ovat muuttaneet elämäämme paljon, ainakin niiden kohdalla, joilla on varaa kuvaruutuun eli televisioon, tietokoneeseen tai älypuhelimeen. Olemme ikään kuin kasvokkain sellaisen todellisuuden kanssa, joka on luotu kaukana. Ennen ihmiset olivat ”kasvokkain” vain lähellä olevan todellisuuden kanssa, sellaisen, johon katse lähiympäristössä ylettyi. Nyt eteemme tulvii erilaisia kuvia eri puolilta maailmaa ja jopa avaruudesta.

Mitä tämä ”kasvokkain” oleminen meihin vaikuttaa?

Itse ainakin huomaan olevani kyllästynyt, kylläkseni saanut. Totta kai edelleen esimerkiksi hyvä elokuva tuottaa mielihyvää, mutta vain, jos juoni on hyvä. Nyt kuva ei enää itsessään riitä viehättämään, vaan siihen kaipaa sisältöä. Kuvien paljous on aiheuttanut sen, että niistä on tullut osittain ikään kuin roskaa, jota täytyy työntää syrjään nähdäkseen jotain kaunista ja hyvää.

Raamattu kertoo, että ihminen on luotu olemaan kasvokkain Jumalan kanssa. ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1. Moos. 1:27. Olen yrittänyt ymmärtää tuota Jumalan kuvana olemista siten, että olemme ihmisenä kuin peili, joka kuvastaa sitä, johon päin ihminen on kääntynyt. Jos vietämme aikaa kasvokkain Jumalan kanssa, häneen päin kääntyneenä, alamme heijastaa hänen kuvaansa. ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.” 2. Kor. 3:18a

Kirkkain kuva Jumalan kasvoista on Jeesus. ”Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Hän on näkymättömän Jumalan kuva.” Kol. 1:13-15.

Miten voisimme olla ”kasvokkain” Jeesuksen kanssa? Itselleni se tarkoittaa ainakin Raamatun lukemista. Kaiken kuva- ja infotulvan keskellä Raamattu ikään kuin huokuu rauhaa ja puhtautta. Jos en pääse Raamattuun käsiksi, käyn mielessäni ulkomuistista läpi kymmentä käskyä (2. Moos. 20:2-17) , uskontunnustusta (katekismus.fi) ja Isä meidän -rukousta (Matt. 6:9-13). Niillä kristityt ovat pärjänneet ainakin viimeiset 500 vuotta, siitä lähtien, kun Martti Luther löysi Raamatun ydinasiat uudelleen. Niiden läpi käyminen joka päivä ei vie montaa minuuttia ja ne palauttavat mieleen ja sydämeen Jeesuksen kasvot.

Seurakunnassa saan olla kasvokkain muiden Jeesuksen seuraajien kanssa ja yhdessä heidän kanssaan ”kasvokkain” Raamatun ja sen mukaisen opetuksen kanssa.

Yksin tai yhdessä muiden kanssa rukoillessa saan aavistella Pyhän Hengen läsnäoloa meissä ja minussa. ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” 2. Kor. 3:18

Mieti, mitä klikkaat auki! Kannattaa avata ainakin Raamattu, seurakunnan ovi ja oma sydämensä rukoukseen, esimerkiksi Isä meidän -rukouksen sanoin. Niiden kautta opimme tuntemaan Jeesuksen rakastavat ja pyhät kasvot yhä paremmin. Ilman häntä olen kuin kuva tai peili ilman sisältöä. Hänen kasvonsa taas ovat parasta, mitä tiedän. Lopulta tulemme näkemään hänet lähietäisyydeltä: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” 1. Kor. 13:12

New Wine -blogi 24.11.2017

Lähde ja putkityöt

On upeaa löytää raikas lähde, kun jano vaivaa.

Löydettyämme oikein hyvän lähteen, voi olla, että haluamme samaa vettä yhä uudelleen. Voimme jopa rakentaa putket, joita pitkin veden saa esimerkiksi kesämökille.

Me Jeesuksen seuraajat olemme löytäneet lähteen, Jeesuksen. Hän on kuin raikasta vettä likaisen ja sekavan maailman keskellä, vettä, jota haluamme tarjota muillekin. Kirkon historia on tavallaan kertomusta siitä, miten kristityt ovat rakentaneet putkia, että kaikki saisivat tätä vettä. Lähde on sama, mutta putkityöt näyttävät olevan erilaisia: toisistaan poikkeavia tapoja viettää jumalanpalveluksia, eri musiikkityylejä, valtavia kirkkoja tai yksinkertaisia kokoontumistiloja, aina samanlaisina toistuvia rukouksia tai vapaata juttelua taivaallisen Isän kanssa.

Näyttää siltä, että usein kristityt ovat vähitellen ihastuneet omiin putkitöihinsä ja unohtaneet veden. Tärkeintä ei enää olekaan uskominen Jeesukseen, läheinen suhde häneen ja tuon suhteen tuomat hedelmät: anteeksiantamus, rauha, ilo, muiden palveleminen jne. Tärkeintä ovatkin oman kirkkokunnan tai porukan tavat. Kristillisyydestä tulee ilotonta ja voimatonta, raskasta puuhaa. Se on ikään kuin auto, jonka tankki on tyhjä ja jota pitää työntää, kun alun perin sen piti auttaa liikkumisessa.

Ulkopuoliset ihmettelevät putkirakennelmia. He eivät saakaan seurakunnalta raikasta vettä, vaan selityksiä putkitöiden yleishyödyllisyydestä (ja kalleudesta, jonka vuoksi toivotaan taloudellista tukea).

Hyvätkään käytännöt, lähetystyöstä ja avustustoiminnasta lähtien, eivät ole elävää vettä. Ne ovat sen seurauksia, suhteen hedelmiä. Jopa Raamatun tutkijat saattavat olla vain putkitöiden äärellä näkemättä lähdettä: ”Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen. – – – Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.” Joh. 5:26, 39, 40

Olisiko niin, että kun tilanteesta tulee tällainen, Jumala itse siirtää hieman lähteen paikkaa, jotta ihmiset löytäisivät rakenteiden sijaan uudelleen elävän Jeesuksen ja hänen armonsa, jonka hän on ristillä ansainnut?

Länsimaissa painotetaan valtavasti rakkaussuhteen merkitystä. Siksi tuntuu kummalliselta, että ihmisillä on suuria vaikeuksia ymmärtää läheisen jumalasuhteen keskeistä merkitystä kristillisyydessä. Kuka voisi pitää ihanteena sellaista avioliittoa, jossa ei ole läheistä suhdetta ja rakkautta? Silti kirkon ydintehtäväksi tarjotaan usein jotain muuta kuin suhdetta Jeesukseen, josta kaikki hyvä saa alkunsa.

Usko Jeesukseen avaa sisimpäämme raikkaan lähteen. Sen saamme onneksi löytää yhä uudelleen!

“Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: “Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ‘hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.”(Joh. 7:37-39)

New Wine -blogi 27.4.2017

Kieli ja kielioppi

Tapasin Virossa papin, jonka hyvää suomen taitoa ihmettelin. Hän kertoi olleensa neuvostoaikana pannuhuoneessa töissä ja tylsien töiden lomassa hän oli ehtinyt tehdä muutakin: lukea suomen kielioppia! Hän oli päättänyt, ettei mene aukeamalta eteenpäin ennen kuin osaa sen, ja niin hän oli oppinut suomen. En ole aikaisemmin kuullut kenestäkään, joka olisi oppinut kielemme pelkän kieliopin kautta! Yleensä kielet opitaan kuuntelemalla ja puhumalla, varsinkin äidinkieli, ja kielioppi on vain näiden tukena.

Huomasin aikoinaan uskoontuloni jälkeen, että usein keskustellessani jonkun kanssa mieleeni tuli joku ajatus keskustelukumppanin elämästä. Yleensä ajatus osoittautui paikkansa pitäväksi. ”Mistä tiesit?”, oli usein toistunut kysymys. ”En tiedä”, oli usein vastaukseni, ”kai tämä kuuluu pakettiin.” Toinen vastaava uusi asia oli pahan läsnäolon vaistoaminen eri tilanteissa.

Ateismini jälkeen olin tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen ylösnousemus on historiallisesti totta, ja olin rukouksessa sanonut Jeesukselle, että haluan olla loppuelämäni hänen seuraajansa. Tämän kaikkein suurimman ihmeen hyväksyminen ja sen seurauksena oman elämän luovuttaminen Jeesuksen hallintaan tuntui niin suurelta, etten osannut hirveästi hämmästellä sitä, että ilmeni pienempiä ihmeellisiä juttuja.

Huomasin siis uskoontuloni myötä oppineeni ikään kuin uuden kielen: Pyhä Henki oli antanut lahjoja, joita tarvitsen ja joita hän voi käyttää tahtomallaan tavalla. Kukaan ei ensin opettanut minulle ”kielioppia” armolahjoista, puhumattakaan, että niitä olisi jotenkin edellytetty minulta. Niistä ei puhuttu mitään! Opin ”kielen” ensin ja ”kieliopin” vasta myöhemmin, kun tajusin Raamatusta, että kokemissani uusissa asioissa oli kyse tiedon sanojen ja henkien erottamisen lahjoista. Niidenkin avulla, evankeliumin julistamisen ohessa, Jumala kutsuu uusia ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi (mm. Mark. 16 ja 1. Kor. 14:24, 25).

Pyhän Hengen läsnäolo armolahjoineen on ikään kuin Jumalan valtakunnan äidinkieli. Sitä voi oppia tulemalla Jumalan lapseksi, suostumalla Jeesuksen seuraajaksi. ”Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: “Jeesus on kirottu.” Kukaan ei myöskään voi sanoa: “Jeesus on Herra”, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.” (1. Kor. 12:3) Jokaisella, joka uskoo Jeesukseen, on Pyhä Henki.

Samassa yhteydessä Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Veljet, haluan teidän olevan selvillä Pyhän Hengen lahjoista” (1. Kor. 12:1). Sitten hän kehottaa tavoittelemaan niitä (1. Kor. 14:1) ja antaa ohjeita niiden käyttämiseen. Hän ei opeta ”pelkkää kielioppia”, vaan kehottaa ”puhumaan”: tunnustamaan uskon Jeesukseen ja tavoittelemaan ja käyttämään armolahjoja.

Täällä länsimaissa lähestymme uskoa helposti ”kieliopista” käsin. Hengellisyys tuntuu monista vieraalta ja rauhallinen jäsentely voi parhaimmillaan helpottaa ihmisiä tutustumaan näihin asioihin. On hyvä olla luonnollisesti yliluonnollinen, hihhulointi ei auta! Pahimmillaan taas ihmiset juuttuvat analysointiin ja luulevat uskoa pelkäksi oppikokoelmaksi eivätkä löydä suhdetta elävään Jumalaan tai armolahjoihin. Siksi toivoisin, että emme vain puhuisi Hengen lahjoista, vaan oppisimme kuuntelemaan häntä ja käyttämään näitä lahjoja luontevasti, jotta suhteemme Jeesukseen ja hänen armoonsa tulisi yhä selvemmäksi. Jos joku kysyy armolahjoista, voisimme aina keskustelun ohella pyytää Jumalalta lahjoja. Sillä tavalla kieltäkin parhaiten opitaan, puhumalla ja käyttämällä, ei niinkään kielioppia pänttäämällä, vaikka joskus harvoin sitäkin kautta oppii.

Virolainen pappi oli oppinut suomen erikoisella tavalla, mutta armolahjat hän kertoi saaneensa osana uskon äidinkieltä. Opetettuani armolahjoista hän totesi: ”Onpa mukavaa, että näistä voi puhua julkisesti. Nyt minäkin voin kertoa, että puhun kielillä.”

New Wine -blogi 4.5.2014

Ajatuksia sairaiden parantumisesta

Lupasin edellisessä tekstissä kirjoittaa sairaiden puolesta rukoilemisesta. Aihe on arka ja vaikea, sillä mielestäni tällä alueella on paljon väärinkäsityksiä ja toisaalta paljon kärsimystä, jonka vähätteleminen olisi anteeksiantamatonta. Toisaalta aiheesta on vaikeaa olla kirjoittamatta, sillä kirkko kasvaa siellä, missä sairaiden puolesta rukoillaan ja heitä paranee. Samoin Raamatun käsitys tästä aihepiiristä poikkeaa suuresti meidän käytännöistämme täällä länsimaissa. Jotakin asialle pitäisi tehdä. Näistä syistä kirjoitus on pitkä.

Joudun toistamaan joitakin edellisen tekstini ajatuksia, sillä kokemus on opettanut, että jokaisen rukouksella parantumiseen liittyvän jutun yhteydessä menestysteologiasta on sanouduttava irti. Jos niin ei tee, aina joku tuntuu tekevän virheellisen olettamuksen siitä, että rukouksella parantumista myönteisenä pitävä henkilö väittää, että kaikki parantuvat ja niin edelleen.

Jeesus ei koskaan Raamatun mukaan pohdiskellut, mitä Isä Jumala mahdollisesti haluaa milläkin sairaudella opettaa kullekin yksilölle, vaan paransi kaikki. Olisi oletettavaa, että esimerkiksi kymmeneen spitaaliseen (Luuk. 17:11-19) olisi hyvinkin mahtunut muutama, joiden ”tulisi vielä vähän aikaa sairastaa, että he oppisivat sairauden kautta sitä, mitä Jumala tahtoo heille opettaa”. Tai edes joku, jonka ”oma elämäntapa on aiheuttanut sairauden ja siksi Jumala ei häntä paranna”. Jos Jumalalla olisi joku ”salattu ajoitus” sairauden parantamiselle, eikö Jeesus olisi todennut jollekin spitaalisista, että Jumala parantaa sinut, mutta ei vielä? Jeesus ei puhunut mitään ”sairauden jalostavasta vaikutuksesta ihmisluonteeseen”, vaan paransi kaikki, heti. Näitä syitähän meillä pohditaan jatkuvasti sen sijaan, että rukoiltaisiin sairaiden puolesta.

En ajattele, että tässä ajassa kaikki kärsimykset lakkaisivat tai että saavuttaisimme jonkinlaisen menestysteologian lupaaman täydellisen tasapainon. Lainaan taas New Wine –liikkeen kahta arvoa tähän liittyen:

Risti ja ylösnousemus

Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.

Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä

Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.

Käytännöllisesti katsoen kaikki ihmiset menevät lääkäriin luottaen siihen, että lääkäri auttaa ja parantaa, jos se mitenkään on mahdollista. En ole edes kuullut kenestäkään, joka rukoilisi ennen lääkäriin menoa ja kysyisi, onko syntiä eli Jumalan tahdon vastaista etsiä terveyttä ja mennä lääkäriin. Rukouksen kohdalla tapana on toimia aivan toisella tavalla. Jos sairaiden puolesta rukoillaan samalla varmuudella kuin lääkäriin mennään, löytyy joukko ihmisiä, jotka varoittavat, että ”Jumalan tahto ei välttämättä ole parantaa”. Lääkäri tekee töitä, jo valansakin velvoittamana, elämän puolesta ja sairautta vastaan. Tässä me luotamme häneen. Jumala tekee työtä Raamatun mukaan, erityisesti Jeesuksen toimintaa ja sanoja tarkasteltaessa, myös elämän puolesta sairautta vastaan, mutta hänen tahtoonsa ei meillä tässä asiassa luoteta samoin kuin lääkärin tahtoon.

Kulttuurissamme asuu vaistomainen varauksellisuus sellaista Jumalaa kohtaan, joka voi puuttua todellisuuteen, erityisesti sairauksien kohdalla. Länsimaisen rationalistisen teologian yksi piirre näyttää olevan kohtalonomainen alistuminen ”Jumalan tahtoon”, mikä omasta mielestäni viittaa enemmän kohtalouskoon tai islamiin. Sen sijaan, että tutkisimme tarkasti Raamattua, erityisesti Jeesuksen toimintaa, suhteessa sairauksiin, tuotamme ns. kärsimyksen teologiaa, jossa kaikki maailman tapahtumat tullaan helposti selittäneeksi Jumalan tahdoksi. Suuri ongelma tässä on se, että synnin ja pahuuden ongelma ja samalla persoonallinen paha tulee usein ohitettua. Rukouksesta tulee melko käsittämätön asia, kun Jumalan Raamatussa ilmoitettuun hyvään tahtoon ei voikaan luottaa, vaan myös pahuuden ja kärsimyksen selitetään tulevan Jumalalta. Jumalan valtakunnan elämä on hyvän taistelua pahaa vastaan eikä luottamusta hyvään Jumalaan kohenna se, että selitämme Raamatun kuvaamia kielteisiä asioita myönteisiksi.

Sairauksien aiheuttama kärsimys, jota me kaikki varmaankin saamme kokea elämämme aikana enemmän tai vähemmän, saa monet pohtimaan tätä aihepiiriä. Itselläni on mielessäni tälläkin hetkellä eräs perhe, jonka lasten kärsimyksen määrä ylittää ymmärrykseni. Minun on mahdotonta uskoa, että tuon perheen tilanne olisi Jumalan tahto. Samalla minun on vaikeaa hyväksyä heidän tilannettaan, jossa rukouksesta ei parantumisen alueella ole näkyviä tuloksia. On vaikeaa ymmärtää, miksi Jumala edes sallii tällaisia tilanteita. Kuitenkin minun on helpompi ajatella, että taistelemme yhdessä Jumalan kanssa sairautta ja kuolemaa vastaan vihollisena, kuin että ottaisimme tappavan sairauden vastaan Jumalan tahtona. Tämä myös rohkaisee rukoilemaan, sekä perheen jaksamisen ja parantumisen että lääkäreiden puolesta.

Mekaaninen käsitys rukouksen kautta parantumisesta on joko-tai –akselilla; joko kaikki paranevat (menestysteologia) tai sitten kukaan ei parane (rationalistinen ja maallistunut kristinuskon versio) rukouksen kautta. Meidän ei mielestäni tarvitse mennä kumpaankaan ääripäähän, koska Raamatussakaan ei tehdä niin.

Jumalan lopullinen tahto on terveys, sen tiedämme Jeesuksen toiminnasta (esim. Matt. 4:23, 24) ja taivaskuvauksista (esim. Ilm. 21:4). Samalla tavoin Jumalan tahto on, että kaikki uskoisivat Jeesukseen Herranaan ja saisivat syntinsä anteeksi. Vaikka kaikkien kohdalla ei näin tapahdu, se ei muuta Raamatun opetusta siitä, että Jumala kuitenkin tahtoo sitä kaikille. Apostolit jatkoivat Jeesuksen parantamistoimintaa ja “Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” Mk. 16:20. Samaan meidät on kutsuttu: tähtäämään lopulliseen päämäärään ja luottamaan Jumalan hyvyyteen ja jatkamaan julistamista ja sairaiden parantamista ja muuta vapauttamista.

Yhtä aikaa kuitenkin tämän kanssa on totta syntisyys, vajavuus ja sairaus. Nämä vilahtelevat myös Uudessa testamentissa, esim. seuraavissa kohdissa: ”Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi.” Gal. 4:13, ”Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin.” 1. Tim. 5:23 ja ”Erastos jäi Korinttiin. Trofimoksen, joka oli sairaana, jätin Miletokseen.” 2. Tim. 4:20. Paavalia ei tämä asia näyttänyt kovin paljoa teologisesti pohdituttavan, vaikka hänen kauttaan oli parantunut useita ihmisiä. Jos Paavalilla nämä molemmat asiat mahtuivat elämään ilman suurempia pohdintoja, sairaiden parantaminen ja toisaalta työn jatkaminen, vaikka kaikki sairaat eivät parantuneetkaan, emmeköhän mekin voi elää samoin.

Oma sairastamisemme on käsitykseni mukaan osa meidän yhteistä syntisyyttämme, josta ei sen kummemmin kannata itseään yksilönä syyllistää. Puhumattakaan siitä, että syyllistäisimme jonkun henkilön, jos hän ei paranekaan rukouksessa. Jos parantuminen olisi kiinni sairaan ihmisen uskosta, kymmenestä spitaalisesta olisi varmaankin parantunut vain yksi, hän, joka palasi kiittämään. Kuitenkin kaikki paranivat. Tietenkin joskus sairaus on itse aiheutettua, vaikkapa alkoholin tai huumeiden kautta, mutta niidenkin käyttöön johtavat monimutkaiset syyt. Jeesus ei näyttänyt olevan kovin kiinnostunut syyllisten etsinnästä vaan kaikkien vapauttamisesta, erotuksetta.

Siksi en pohtisi liikaa sitä, mistä mikäkin johtuu, vaan luottaisin Jumalan hyvyyteen ja rukoilisin erityisesti yhdessä muiden kanssa (Jaak. 5:13-18) ja jättäisin tulokset Jumalan huoleksi.

Uusi testamentti puhuu “tunnusmerkeistä” (esim. Mk. 16:20). Tunnusmerkit ovat ikään kuin tienviittoja varsinaiseen Jumalan valtakuntaan, joka on täydellisenä vasta tulossa. Tunnusmerkkejä ei tarvittaisi, jos valtakunta olisi täytenä jo täällä. Nyt tunnusmerkkejä näkyy siellä täällä, ja Jeesus on käskenyt toimia niin, että niiden esiintymiseen voi luottaa. Meillä on edessämme käsittääkseni samantapainen ristin tie kuin Jeesuksellakin: merkkejä ja ihmeitä tulee, ja jotkut vakuuttuvat niistä ja uskovat, jotkut taas eivät. Miksi näin käy, jää edelleen mysteeriksi.

Jeesus itse, merkkien ja ihmeiden lähtökohta, ei näyttänyt luottavan niiden vaikutukseen mekaanisesti. Esimerkiksi sopii hänen kertomuksensa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta:

”Rikas mies sanoi: ‘Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ‘Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ‘Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ‘mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ‘Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista'” (Luuk. 16:27-31).

Tärkeintä on usko Jeesukseen ja tuon uskon synnyttää ennen kaikkea Jumalan sana meille ihmisille. Jeesus suorastaan loukkasi ihmisiä, kun hän teroitti heille, että hän itse on elämän tarkoitus ja häneen uskominen kaikkein tärkeintä. Ihmeetkin vain viittaavat häneen (mm. Joh. 6:1-66, erityisesti jae 29).

Miten tulisi sitten rukoilla sairaiden puolesta?

Käytän usein seuraavia periaatteita opettaessani tästä:

1.       Luottaen Jumalan perimmäiseen tahtoon parantaa.

2.       Seurakunnan osana. Ei siis ”parantamissooloilua”. Kaikkein tärkeintä on pysyä seurakunnassa, jossa julistetaan pelastusta Jeesuksessa.

3.       Yksinkertaisesti: Jumala parantaa, eivät kaavat tai menetelmät enkä minä.

4.       Rakastaen, kunnioittaen ja arvostaen.

5.       Kysy rukoiltavalta, mikä on hänen vaivansa. Kysy mielessäsi samaa Jumalalta.

6.       Kysy rukoiltavalta, mistä vaiva johtuu. Kysy mielessäsi samaa Jumalalta.

7.       Pyydä lupaa laittaa käsi rukoiltavan päälle.

8.       Pyydä Jumalaa parantamaan Jeesuksen nimessä. Pyydä Pyhää Henkeä asumaan tuossa ihmisessä ja täyttämään hänet.

9.       Kysy, miltä hänestä tuntuu ja päätä, jatkatko rukousta vai et.

10.   Vakuuta Jumalan rakkaudesta, riippumatta rukouksen tuloksesta.

11.   Rohkaise rukouksen jatkamiseen ja pysymiseen seurakunnan yhteydessä.

Jatketaan hyvään Jumalaan uskomista ja hänen ylistämistään. Samalla saamme varmasti nähdä ihmeitä ja merkkejä, ja samalla jäämme varmasti ymmällemme, miksi niitä joskus tulee, joskus ei.

Jeesus on joka tapauksessa hyvä, sen tiedämme erityisesti hänen rististään ja ylösnousemisestaan.

Jumalan hyvyyden, syntisyytemme ja pahuuden sekoittaminen

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa asiasta, joka on pyörinyt mielessäni pitkään ja joka mielestäni on yksi sellaisista avainasioista, jotka lamaannuttavat kristittyjä ja aiheuttavat hämmennystä. Tarkoitan Jumalan hyvyyden, oman syntisyytemme ja pahuuden teologiaa ja näiden asioiden sekoittamista.

Meillä on kiusaus selittää Jumalan tahdoksi asioita, jotka Raamatun mukaan ovat ihmiskunnan yhteisestä syntisyydestä johtuvia. Jumala kaikkivaltiudessaan sallii pahaa eli hänen tahtonsa vastaisia asioita, mutta on melkoinen virhe uskoa hänen tahtovan pahaa. Tahtomisen ja sallimisen ero omassa uskossamme vaikuttaa ratkaisevasti muun muassa rukouselämäämme. Puhumme helposti rististä, jonka Jumala on antanut kannettavaksemme, silloinkin, kun kyse saattaa olla asiasta, jota vastaan tulisi yksinkertaisesti taistella. Tällaiseen alistumiseen liittyvät suomalaisten jotkut sanontatavat, kuten esimerkiksi ”Täytyy ottaa vastaan, mitä annetaan.” On totta kai hienoa, jos voimme jättäytyä Jumalan käsiin silloinkin, kun sairastamme tai jos joku muu kärsimys tai onnettomuus tulee lähelle. Niin tuleekin tehdä. Silloin olemme tavallaan Jobin seurassa, kun hän toteaa: ”Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” (Job 1:21, 22).

Jobkin sai kokea kuitenkin Jumalan perimmäistä tahtoa, Jumalan hyvyyttä, kärsimyksensä jälkeen. ”Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut.” Job 42:10 Tämä jätetään yleensä mainitsematta, kun Jobin avulla perustellaan maailman olevan sellainen kuin Jumala tahtoo, kärsimyksineen.

Jos suhtautuisimme vaikkapa sairauksiin puhtaasti Jumalan antamina asioina, eikö silloin olisi johdonmukaista jättää menemättä myös lääkäriin? Jokaiselle on varmaankin selvää, että tällainen sotisi elämää vastaan. Tähtäyspisteenäni ei kuitenkaan ole terveys ja siihen liittyvät asiat, vaan Jumalan hyvyyteen luottaminen ja tämän luottamuksen vaikutus rukouksiimme, uskoomme ja koko elämäämme.

Martti Luther aloittaa käskyjen selityksen Isossa katekismuksessa tiukasti Jumalan hyvyyteen keskittyen: ”Sinulla ei saa olla muita jumalia. Se on: vain minua sinun on pidettävä Jumalanasi. Mitä tämä merkitsee ja miten se on ymmärrettävä? Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. – – – Toisin sanoen: Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani.”

”Sydämen kiintyminen häneen ei taas ole mitään muuta kuin varauksetonta luottamusta häneen. Tämän vuoksi hän haluaa kääntää meidät lähelleen, koska hän on ainoa ikuinen hyvä. On kuin hän sanoisi: “Minulta saat varmasti kaiken sen, mitä ennen etsit pyhimyksiltä tai odotit luottaessasi mammonaan ja muuhun sellaiseen. Usko, että tahdon auttaa sinua ja antaa sinulle tuhlailevan runsaasti kaikkea hyvää.” ”

”Jotta yksinkertaisetkin hyvin ymmärtäisivät tämän käskyn merkityksen ja säilyttäisivät sen mielessään, heitä on kehotettava näin: Luottakaa yksin Jumalaan ja odottakaa häneltä pelkkää hyvää. – – –  Jos sydämesi pystyy erityisesti hädän ja puutteen aikana odottamaan pelkkää hyvää yksin Jumalalta ja antamaan kaiken muun mennä menojaan, silloin sinulla on ainoa tosi Jumala. Ja päinvastoin jos sydän on kiintynyt johonkin muuhun, jolta se odottaa hyviä lahjoja ja apua enemmän kuin Jumalalta, ja jos se ei pahan kohdatessa juokse hänen turviinsa, vaan pakenee häntä, silloin jumalasi on toinen, epäjumala. – – – Ne jotka turvautuvat yksin Jumalaan, saavat olla varmoja, että hän haluaa olla heille laupias eli osoittaa heille pelkkää hyvyyttä ja apua, eikä vain heille, vaan myös heidän lapsilleen kautta tuhansien sukupolvien. Koska näin korkea majesteetti tarjoaa näin suuria asioita, houkuttelee näin sydämellisesti ja lupaa näin runsaasti, sen pitäisi toki taivuttaa meidät ja saada meidät koko sydämestämme luottamaan Jumalaan, jos kerran kaipaamme osaksemme kaikkea ajallista ja iankaikkista hyvää.”

”Meidän on sen vuoksi opittava ensimmäinen käsky hyvin nähdäksemme, ettei Jumala voi sietää minkäänlaista ylimielisyyttä eikä luottamista mihinkään muuhun ja ettei Jumala vaadi meiltä mitään enempää, kuin että sydän uskoo saavansa häneltä kaikkea hyvää.”

Lainaan tarkoituksella näin pitkästi tätä samaa asiaa toistavaa kohtaa, että näkisimme, ettei asia ole vain sivujuonne Lutherilla.

Uuden testamentin mukaan kärsimys sävyttää kristittyjen elämää ja muun muassa Paavalin kohdalla hyvin selvästi todetaan, että Jumala sallii sen.  Kuitenkin yhtä aikaa tämän kanssa on totta, että Jumala mm. parantaa ihmisiä. Uusi testamentti ei pidä tätä tämänhetkistä elämää normaalina, vaan synnin vääristämänä. Elämme kristittyinä ikään kuin vihollisen selustassa, sissiliikkeenä, poissa kotoa. Länsimainen maallistunut teologia saattaa osittain johtua siitä, että pidämme ympärillämme olevaa todellisuutta Jumalan tahtona, ilman syntiinlankeemusta. Tämä taas johtaa helposti siihen, että pitäessämme tätä elämää varsinaisena päämääränämme alamme etsiä ”täyttä elämää” jo tässä elämässä eli koemme oikeudeksemme ”toteuttaa itseämme”, ”olla sitä mitä olemme” ilman parannuksenteon eli mielenmuutoksen ulottuvuutta. Meillä Suomessa opetuksessa annetaan usein ymmärtää, että tämä maailma on vain Jumalan maailma ja kaikki tapahtuu hyvän Jumalan tahdosta. Samalla pahuuden ongelma jää kokonaan käsittelemättä ja rukous muuttuu merkityksettömäksi, koska Jumalan hyvyyteen ei voi luottaa.

Yritän hahmottaa asiaa Suomen viimeisten sotien avulla sitä, miten ymmärrän Jumalan toimintaa. Armeijan miehistö tuskin epäili marsalkka Mannerheimin hyvää tahtoa, mutta ymmärsi, että on olemassa muitakin voimia kuin oman armeijan ylipäällikkö. Hän tietenkin oli Suomen miesten puolella, mutta taistelu oli todellinen eikä kuviteltu ja siksi miehet kokivat kärsimystä ja tappioita. Vihollinen oli todellinen.

Martti Lutherin mukaan ”maailma, liha ja perkele” ovat Jumalan vastaisia voimia. Hän kirjoittaa opetuksessaan kasteesta kirkkomme Tunnustuskirjoissa näin:

”Pyydän kristillisen uskollisuuden nimessä kaikkia kastajia, kummeja ja muita läsnäolijoita: koettakaa tajuta, kuinka tärkeä toimitus tämä on ja kuinka vakavasta asiasta siinä on kysymys. Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi. Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan. Sen vuoksi on todella tarpeen, että koko sydämestä ja lujassa uskossa autamme lapsiparkaa ja pyydämme niin hartaasti kuin osaamme, että Jumala ei vain rukouksemme sanojen mukaisesti vapauttaisi lasta Perkeleen vallasta, vaan että hän myös vahvistaisi lasta, niin että tämä jaksaisi ritarin tavoin taistella Perkelettä vastaan koko elämän ajan ja vielä kuoleman hetkellä. Kun kastetut ihmiset usein turmeltuvat niin kelvottomiksi, se saattaa mielestäni johtua siitä, että kaste on toimitettu kylmän välinpitämättömästi ja että kastettavan puolesta on toimituksen aikana rukoiltu täysin vailla tosi tarkoitusta.” (Lutherin Vähän Katekismuksen liite Kasteen toimittaminen)

Jos luotamme, että Jumala on hyvä, se vaikuttaa rukouksiimme. Jos sydämeemme on hiipinyt käsitys mielivaltaisesta Jumalasta, josta ei ikinä tiedä, mitä hän tahtoo, rukouselämä ei ole lapsen luottamusta hyvään Isään, vaan pikemmin kohtalonomaista alistumista siihen, mitä elämä kulloinkin sattuu tiellemme heittämään. Jeesuksen sanat: “Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39) mielletään helposti suostumiseksi taivaallisen Isän mielivaltaan, mutta siinä tehdään Jeesukselle vääryyttä. Hän oli vakuuttunut Isän hyvyydestä, mikä näkyi mm. hänen toiminnassaan, kun hän paransi kaikki sairaat. Samaa luottamusta hän yritti opettaa muille: “Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Lk. 11:9-13.

Tästä ei pidä päätellä, että tässä ajassa kaikki kärsimykset lakkaisivat tai että saavuttaisimme jonkinlaisen menestysteologian lupaaman täydellisen tasapainon. Haluan siteerata New Wine –liikkeen kahta arvoa tähän liittyen:

Risti ja ylösnousemus

Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.

Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä

Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.

Taistelu jatkuu. Elämä on hyvän ja pahan välistä taistelua, jossa ensimmäinen tähtäyspiste on meidän uskomme. Tahtoisin meidän kaikkien pitävän kiinni Raamatun kertomasta Jumalan tahdosta ja rukoilevan hyvää Jumalaa. Sellaisesta Jumalasta Jeesuksen opetukset ja koko hänen elämänsä, kuolemansa ja erityisesti ylösnousemuksensa todistavat. Meidän Jumalamme ei ole mielivaltainen, pelottava olento, joka silloin tällöin saattaakin tahtoa meille pahaa. Jos kokemuksemme kuiskivat korviimme sellaista käsitystä, että Jumalan hyvyyteen ei voi luottaa, kannattaa keskittyä Jeesuksen antamaan kuvaan, ei omiin kokemuksiimme. Niin kuin Englannin anglikaanikirkon uusi arkkipiispa toteaa: ”Jos mielipiteeni eroaa Raamatun opetuksesta, silloin minä olen väärässä.”

Ehkä eniten tämä sekaannus vaikuttaa täällä länsimaissa sairaiden puolesta rukoilemiseen. Siitä kirjoitan seuraavassa tekstissä.

Sauna ja seurakunta

Maallistunut kristillisyys muistuttaa mielestäni saunamuseota. Saunoista ollaan ylpeitä ja niitä esitellään vierailijoille. Museossa on esitteitä saunan historiasta ja kunnioitettavaan perinteeseen voi tutustua lukemalla tai piipahtamalla eri saunatyypeissä: savusaunassa, kertalämmitteisessä, jatkuvalämmitteisessä, sähkökiukaalla varustetussa, ainavalmiissa ja niin edelleen.

Kuvittelepa tilanne, että joku ottaisi saunan historian tosissaan ja haluaisi soveltaa sitä nykyaikaan vaikkapa riisumalla vaatteet ja menemällä löylyyn ja häntä paheksuttaisiin ja ihmeteltäisiin, miten hän voi olla noin sivistymätön.

Saunan kohdalla tuskin käy näin, mutta kirkon kohdalla hyvinkin. Meitä, jotka haluamme soveltaa Raamatun koko sisältöä nykypäivään, oudoksutaan helposti. Onneksi meitä on paljon, tosin täällä Euroopassa tunnumme olevan vähemmistönä. Minun on vaikeaa ymmärtää sellaisia versioita kristinuskosta, jotka noudattavat vuosisatojen saatossa kehittyneitä muotoja, mutta jättävät Jeesuksen seuraamisen mehevän ytimen ja suuren osan Raamattua sikseen.

Mitä tarkoitan tällä? Ymmärrän Raamattua niin, että se kertoo ennen kaikkea Jeesuksesta, Isästä ja Pyhästä Hengestä ja suhteen hoitamisesta ihmisen ja Jumalan välillä. Kristinuskon parhaimpia juttuja on se, että Jumala on tullut ihmiseksi ja hän haluaa olla avuksi tavallisessa ihmisen elämässä.

Isä meidän -rukouskin paljastaa saman: Tärkeää on Jumalan tunteminen hyvänä isänä. Rukoilemme hänen valtakuntansa ja tahtonsa tapahtumista myös maan päällä niin kuin se on täydellisesti totta sitten taivaassa, jossa ei ole enää sairautta, eroa, kyyneleitä ja niin edelleen. Jokapäiväisiä asioita saa pyytää, esimerkiksi ruokaa, asuntoa, apua ihmissuhteisiin, vaatteita ja työtä. On tärkeää ymmärtää olevansa syntinen ja pyytää sitä anteeksi, ja samalla voi pyytää itselleenkin anteeksiantavaa mieltä. On hyvä taistella Jumalan armon avulla kiusauksia ja pahuutta vastaan. Jeesuksen esimerkki tästä on selvä.

Jos suhde Jumalan kanssa ei ole oikein selkeä, jos syntien anteeksi saaminen on jäänyt epämääräiseksi, jos Jeesuksen seuraamiseen ja ikuisen elämän toivoon liittyvä sisäinen vapaus ei ole oikein auennut, jos Pyhän Hengen lohdutus ja todellinen läsnäolo armolahjoineen tuntuu vieraalta, maallistunut viileä uskonnollisuus voi olla ihan ok. Jumala pysyy sopivan kaukana ja elämän asiat omassa hallinnassa. Sauna on korkeintaan haalea.

Jos taas on kokenut oman likaisuutensa ja saunan puhdistavan vaikutuksen, lämmön ja rentouttavan hiljaisuuden, ehkä vielä hyvässä seurassa, voi vakuuttua siitä, että sauna on parhaimmillaan, kun se on lämmitetty peseytymistä, seurustelua ja rentoutumista varten.

Välimuodot ovat ehkä kaikkein merkillisimpiä. Osa porukasta hikoilee vaatteet päällä ja miettii, miten jotkut voivat kokea näin tukalan paikan mukavana. Millaisia kiistoja käydäänkään, kun jotkut haluavat pitää paikan museona ilman lämpöä, että saa pitää vaatteet päällä, ja toiset haluavat lisää lämpöä ja yrittävät neuvoa toisia vähentämään vaatteita, että olisi helpompi puhdistua.

“Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” Hepr. 4:12-13,

“Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme.” 1. Joh. 1:7, 8

“Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” 1. Kor. 14:1

New Wine -blogi 2013

« Vanhemmat tekstit