Pelkkänä korvana

Avainsana: New Wine (Sivu 2 / 2)

Sauna ja seurakunta

Maallistunut kristillisyys muistuttaa mielestäni saunamuseota. Saunoista ollaan ylpeitä ja niitä esitellään vierailijoille. Museossa on esitteitä saunan historiasta ja kunnioitettavaan perinteeseen voi tutustua lukemalla tai piipahtamalla eri saunatyypeissä: savusaunassa, kertalämmitteisessä, jatkuvalämmitteisessä, sähkökiukaalla varustetussa, ainavalmiissa ja niin edelleen.

Kuvittelepa tilanne, että joku ottaisi saunan historian tosissaan ja haluaisi soveltaa sitä nykyaikaan vaikkapa riisumalla vaatteet ja menemällä löylyyn ja häntä paheksuttaisiin ja ihmeteltäisiin, miten hän voi olla noin sivistymätön.

Saunan kohdalla tuskin käy näin, mutta kirkon kohdalla hyvinkin. Meitä, jotka haluamme soveltaa Raamatun koko sisältöä nykypäivään, oudoksutaan helposti. Onneksi meitä on paljon, tosin täällä Euroopassa tunnumme olevan vähemmistönä. Minun on vaikeaa ymmärtää sellaisia versioita kristinuskosta, jotka noudattavat vuosisatojen saatossa kehittyneitä muotoja, mutta jättävät Jeesuksen seuraamisen mehevän ytimen ja suuren osan Raamattua sikseen.

Mitä tarkoitan tällä? Ymmärrän Raamattua niin, että se kertoo ennen kaikkea Jeesuksesta, Isästä ja Pyhästä Hengestä ja suhteen hoitamisesta ihmisen ja Jumalan välillä. Kristinuskon parhaimpia juttuja on se, että Jumala on tullut ihmiseksi ja hän haluaa olla avuksi tavallisessa ihmisen elämässä.

Isä meidän -rukouskin paljastaa saman: Tärkeää on Jumalan tunteminen hyvänä isänä. Rukoilemme hänen valtakuntansa ja tahtonsa tapahtumista myös maan päällä niin kuin se on täydellisesti totta sitten taivaassa, jossa ei ole enää sairautta, eroa, kyyneleitä ja niin edelleen. Jokapäiväisiä asioita saa pyytää, esimerkiksi ruokaa, asuntoa, apua ihmissuhteisiin, vaatteita ja työtä. On tärkeää ymmärtää olevansa syntinen ja pyytää sitä anteeksi, ja samalla voi pyytää itselleenkin anteeksiantavaa mieltä. On hyvä taistella Jumalan armon avulla kiusauksia ja pahuutta vastaan. Jeesuksen esimerkki tästä on selvä.

Jos suhde Jumalan kanssa ei ole oikein selkeä, jos syntien anteeksi saaminen on jäänyt epämääräiseksi, jos Jeesuksen seuraamiseen ja ikuisen elämän toivoon liittyvä sisäinen vapaus ei ole oikein auennut, jos Pyhän Hengen lohdutus ja todellinen läsnäolo armolahjoineen tuntuu vieraalta, maallistunut viileä uskonnollisuus voi olla ihan ok. Jumala pysyy sopivan kaukana ja elämän asiat omassa hallinnassa. Sauna on korkeintaan haalea.

Jos taas on kokenut oman likaisuutensa ja saunan puhdistavan vaikutuksen, lämmön ja rentouttavan hiljaisuuden, ehkä vielä hyvässä seurassa, voi vakuuttua siitä, että sauna on parhaimmillaan, kun se on lämmitetty peseytymistä, seurustelua ja rentoutumista varten.

Välimuodot ovat ehkä kaikkein merkillisimpiä. Osa porukasta hikoilee vaatteet päällä ja miettii, miten jotkut voivat kokea näin tukalan paikan mukavana. Millaisia kiistoja käydäänkään, kun jotkut haluavat pitää paikan museona ilman lämpöä, että saa pitää vaatteet päällä, ja toiset haluavat lisää lämpöä ja yrittävät neuvoa toisia vähentämään vaatteita, että olisi helpompi puhdistua.

“Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” Hepr. 4:12-13,

“Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme.” 1. Joh. 1:7, 8

“Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” 1. Kor. 14:1

New Wine -blogi 2013

Siemenen voima

Brittiläisen seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön tiimin jäsen oli lähetetty kouluavustajana mahdottoman vaikeaan luokkaan. Opettaja ei saanut mitään otetta teini-ikäisiin nuoriin, joista pahin oli eräs tyttö. Kun kouluavustaja tuli luokkaan, tuo tyttö sanoi hänelle: “Minä tunnen sinut! Olen tavannut sinut jossakin.” Avustaja ajatteli, että jos hän kertoo missä, niin koko luokka alkaa irvailla hänelle hänen uskostaan. Sitten tyttö totesikin: “Sinä olet Voimalasta!” Avustaja myönsi, että se oli totta. Voimala oli seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön nimi. Sitten tyttö sanoi: “Minä tykkäsin käydä siellä. Kaikkein eniten pidin lauluista, niin kuin tämä (ja tyttö lauloi koko luokan kuullen):

“Light of the world

You stepped down into darkness

Opened my eyes, Let me see

Beauty that made this heart adore you

Hope of a life spent with you

Here I am to worship

Here I am to bow down

Here I am to say that you’re my God

You’re altogether lovely

Altogether worthy

Altogether wonderful to me…”

(“Maailman valo, sinä astuit alas pimeyteen.

Avasit silmäni, annoit minun nähdä

kauneuden, joka sai tämän sydämen palvomaan sinua,

toivon kanssasi eletystä elämästä.

Tässä olen ylistääkseni,

tässä olen kumartuakseni,

tässä olen sanoakseni,

että sinä olet minun Jumalani.

Olet niin ihana,

olet niin arvollinen,

olet niin ihmeellinen minulle…”)

Avustajaa liikutti valtavasti sen tajuaminen, että tyttö on saanut kosketuksen Jumalaan ja hänen sanaansa. Vaikka hän ei käyttäytymisestä päätellen ollut sisäistänyt vielä asiaa, hän kantoi kuitenkin sisimmässään Jumalan siementä.

Jeesuksen Kylväjä-vertauksessa kylväjä kylvää melko runsaskätisesti: tien laitaan, kalliolle, ohdakkeisiin ja myös hyvään kylvömaahan (Luukas 8). Siemenellä hän tarkoitti Jumalan sanaa. Raamatun mukaan Jeesus huusi kerrottuaan kertomuksena: “Jolla on korvat, se kuulkoon!”

Suurin osa suomalaisista kantaa sisällään jonkinlaista hengellistä siementä. Kodin hengellinen perintö, koulun tai rippikoulun aamu-tai iltahartauden muisto tai laulu, jolla on hengellinen sisältö, saattaa yllättäen putkahtaa esiin, kun oman elämän olosuhteet muuttuvat.

“Jo joutui armas aika ja suvi suloinen…” (Virsi 571, erityisesti 4. ja 5. säk.!) Veikkaan, että monilla tämä soi loppupäivän päässä, niin syvällä siemen on

Siemen on jo meissä, annetaan sen kasvaa!

Jatketaan myös kylvämistä eli annetaan sen näkyä, mitä Jumala meille merkitsee.

New Wine -blogi 2013

Kuka on sankarisi?

Sankari voi tuntua turhan hienolta sanalta, mutta uskallan kuitenkin käyttää sitä. Jokaisella sellainen varmaankin on, joku, jota ihailee tai kunnioittaa ainakin jollakin tavalla. Lopulta elämämme tärkeimpiä asioita on se, keitä pidämme sankareina. Se muovaa vähitellen luonnettamme. On hyvä tarkkailla, ketä ihailemme, sillä se kertoo, mihin suuntaan olemme muuttumassa.

Jumalalta oppiminen on suhteessa oppimista. Nykyisin puhutaan usein mentoroinnista. Se oli Jeesuksen menetelmä, kun hän valmensi kahdentoista opetuslapsen joukkoa. Se oli myös Paavalin elämäntyyli: ”Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta” (1. Kor. 11:1), ”Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme.” (Fil. 3:17) Paavali kulki lähetysmatkoillaan yleensä tiimin kanssa ja uskalsi olla esimerkkinä toisille, vaikka hänenkään elämänsä ei tietenkään ollut täydellistä.

Tahtoisin rohkaista meitä, että hankkisimme elämäämme Paavalin, Barnabaksen ja Timoteuksen (Apt. 15-16), tai voisimme hahmottaa, keitä he elämässämme ovat. Meillä olisi hyvä olla Paavali, joku hengellinen isä tai äiti, meillä olisi hyvä olla Silas tai Barnabas, tasavertainen rohkaisija ja työtoveri. Samoin meillä olisi hyvä olla myös Timoteus, joku nuorempi, joka voi kasvaa meidän kanssamme.

Jos tällainen hahmottaminen tuntuu vieraalta, niin tärkeää on kuitenkin, että mahdollisuuksien mukaan elämme seurakunnan yhteydessä tavalla tai toisella. Seurakunnassa voimme nähdä, miten toiset kristityt elävät ja ottaa heistä mahdollisesti mallia. Heissä voimme aavistella myös Jeesuksen läsnäoloa ja Jumalan kehittämää luonteenlaatua. Itselleni esikuvat ovat olleet tärkeitä vuosien varrella yrittäessäni hahmottaa, miten kristittynä tulisi elää. Jeesus on myös antanut nimenomaan yhteen kokoontuville seuraajilleen suuria lupauksia. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)

Tärkein on siis lopulta suurin sankarimme, Jeesus Kristus.

”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen.” (Fil. 3:8)

A. W. Tozer on todennut vapaasti sovellettuna jotenkin näin: Tärkein asia sinussa on se, mitä uskot Jumalasta. Muutut sen kaltaiseksi, jota palvot.

(“What comes to mind when we think about God is the most important thing about us.” “Whatever a man wants badly and persistently enough will determine the man’s character.”)

Kannattaa siis olla tarkkana sen suhteen, ketä ihailee, ketä pitää sankarina. Se muovaa meitä.

New Wine -blogi 19.11.2012

Uudemmat tekstit »