Pelkkänä korvana

Avainsana: rauha

Mistä ajattelemme löytävämme rauhan?

Jatkan vielä edellisen julkaisuni teemaa, sydämen kuulumista Jeesukselle.

Uskon ydin on kuvattu hyvin katekismuksessa, jonka tärkeimmät kohdat ovat puolestaan uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja kymmenen käskyä. Perinteisesti käskyjen on kerrottu osoittavan, mitä Jumala meiltä vaatii, uskontunnustus taas näyttää, mitä Jumala on meille lahjoittanut, ja Isä meidän -rukous on se, jonka kautta ja avulla me saamme osaksemme Jumalan lahjoittamat asiat.

Itselleni kymmenen käskyä ovat niin mahdottomat täydellisesti toteutettaviksi, että minun on helpompi nähdä ne Jeesuksen ansioluettelona. Hän on nimittäin ainoa ihminen, joka on täydellisesti, sydämen ja ajatusten puhtautta myöten, noudattanut kymmentä käskyä ja siten Isän Jumalan tahtoa. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa antavat saman ansioluettelon lahjaksi jokaiselle, joka sydämestään turvautuu Jeesukseen.

Olen saanut lahjaksi pelastuksen, ja nyt kymmenen käskyä kertoo minulle, mitä minun on hyvä pyytää anteeksi Jumalalta ja läheisiltäni ja miten sydämestä nouseva rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan käytännössä toimii. Rakkaudeksi kun nimitetään nykyään kaikenlaista. Käskyt kertovat myös, miten muiden ihmisten tulisi kohdella minua ja mitä Jumala tahtoo suojella minun elämässäni. Ne ovat loistavat elämänohjeet!

Sanomattakin on selvää, että käskyt paljastavat oman syntisyyteni, mutta juuri se ajoi minut aikoinaan käytännöllisenä ateistina ottamaan vastaan evankeliumin Jeesuksesta, eikä vain evankeliumia, vaan itse Jeesuksen!

Nyt painopisteeni on ilman muuta, ei omassa syntisyydessäni, vaan uskontunnustuksessa ja Isä meidän -rukouksessa, sillä Jumalan lahja Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä, heidän läsnäolossaan elämässäni joka päivä (Matt. 28:19, 20) on elämä ja pelastus.

Jeesuksen kanssa oleminen ja hänen johdatuksensa kuunteleminen, yhdessä muiden hänen seuraajiensa kanssa, tekee elämästä elämän.

Katekismus on yksinkertainen. Kuka tahansa voi tarttua sen ydinasioihin ja uskoa ne sydämestään, sitoutua niihin, sitoutua Jeesukseen, aivan kuin lapsi jouluaattona innoissaan avaa lahjat.

Kyse onkin siitä, saako seimeen syntynyt Totuus omakseen meidän sydämemme.

Virsi 590 tuo tilanteeseen puhuttelevan näkökulman.

  1. Rauha ei saavu, jos emme me taivu Luojamme tahtoa noudattamaan. Orvoiksi jäämme, jos hylkäämme itse ainoan turvamme melskeissä maan.
  2. Kiista ja ahneus maailman täyttää, valta ja kilpailu vahvimpien. Sorretut pelkäävät kadottavansa elämän mielen ja tarkoituksen.
  3. Suola on mautonta, valheiden liejuun totuuden puhtaus hukutetaan. Pilkattu Herramme, kuitenkin kutsut seuraasi heikkoja palvelemaan.
  4. Siksi on korkea aika nyt huutaa kaikille meillekin: Seisahtukaa! Katsokaa Kristusta, Ihmisen Poikaa, rauhamme luojaa ja sovittajaa.
  5. Tuhoon vie tie, jolla määräämme itse, rauha on käskyissä Jumalan lain. Totuus on syntynyt jouluna seimeen: rauha ja autuus on Lapsessa vain.

Sydämemme on levoton

Ukrainan tilanne on jatkuvasti mielessä ja toivottavasti monilla myös rukouksissa.

Sota on järkyttävä. Ainakin oma mieleni pyrkii torjumaan mielikuvat, joita ajatuksiin nousee erityisesti lasten, vammaisten ja vanhusten kärsimyksistä. On jo riittävän kammottavaa näin armeijan käyneenä yrittää hahmottaa, millaista on joutua pakotettuna tulittamaan toisia ihmisiä, vaikka kuinka haluaisi rauhaa.

Sodasta tulee vain rikkinäisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat syvempää apua kuin vain uudelleen saavutetun rauhan kansojen välille. Myös oikeutettu puolustautuminen sodassa aiheuttaa traumoja, masennusta ja tarkoituksettomuutta, puhumattakaan hyökkäämään pakotetuista nuorista ihmisistä.

Meillä on kiusauksena ajatella, että tämä kaikki johtuu vain yhden johtajan pahuudesta. Vaikka sodan aloittajan perustelut ovat järjettömiä, ainakin itselleni nousee mieleen vaikeita kysymyksiä. On selvää, että tällainen ei ole Jumalan tahto. Raamatun keskeisimpiä käsitteitä on rauha, rauha ihmistenkin kesken, mutta erityisesti rauha Jumalan kanssa. Kaiken tämän edessä meidän on kuitenkin kysyttävä, jos uskomme Jumalan kaikkivaltiuteen: mikä on niin hirveää, että sen estääkseen Jumala sallii tämän sodan?

Mieleen nousee maanosamme maallistuminen, Jeesuksesta loitontuminen, joka todetaan yhä uusissa tutkimuksissa. Lieneekö se yhtenä syynä siihen, että Jumala sallii tämän kauheuden? Olisiko meidän syytä mennä polvillemme ja kysyä, mistä meidän tulee kääntyä pois voidaksemme palata Jeesuksen, pelastajamme luokse?

Jumala tahtoo sydämemme. Minusta näyttää, että eurooppalaisten sydän kansakuntana on jossain aivan muualla kuin Jumalan omana. Rikkaana maanosana keskitymme esimerkiksi pinnallisen ja jopa vahingolliseen viihteeseen, kun voisimme käyttää aikaamme enemmän evankeliumiin ja muihin kaikkien hyvinvointia edistäviin yhteisöllisiin asioihin koko maailmassa, köyhiä unohtamatta. Huumeiden käyttö lisääntyy, kun eurooppalaiset etsivät kemiallista apua tarkoituksettomuuden kokemukseensa. Elintasomme ja elämäntapamme, joita yritämme tarjota vastaukseksi koko maailmalle, eivät näytä riittävän elämän mielekkyyteen.

Korona-pandemian loppuvaiheissa, jo ennen sotaa, itsemurha-aikeisiin liittyvät yhteydenotot maamme palveleviin puhelimiin lisääntyivät selvästi. Se on yksi merkki siitä, että meillä on suuri joukko ihmisiä, jotka tietävät kokemuksesta, että pelkkä rauhan palautuminen ei riitä tuomaan elämään mielekkyyttä. Jotain syvempää tarvitsemme.

Tässäkin tilanteessa ilosanoma on siinä, että kuka tahansa voi kääntyä rukouksessa Jeesukseen päin ja luovuttaa, luovuttaa elämänsä ohjakset ja sydämensä Jeesukselle. Hänen seurassaan elämällä on tarkoitus ja mielekkyys, oli kyse sitten yksilöstä tai kansasta.

Ilosanoma on siinä, että kenenkään ei tarvitse uskoa yksin, vaan saamme kokoontua yhteen ja tuoda levottoman sydämemme rukoilemaan ja kuulemaan Raamatun evankeliumia Jeesuksesta.

Ilosanoma on siinä, että edes sodassa kuolleiden osalta toivo ei ole menetetty. Jeesuksen ylösnousemus on avannut heillekin tien Isän Jumalan luokse.

Ilosanoma on siinä, että ihmisten sydäntä ei voi voittaa puolelleen väkivallalla ja pakottamalla. Sydän kuuluu sille ja niille, joita rakastamme ja joita saamme seurata vapaaehtoisesti.

Lopulta sydämemme kuuluu Luojallemme. Kirkkoisä Augustinus onkin todennut, että “sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa”.

Ukraina on lujilla, mutta tärkeintä, sydäntä, ei kukaan heiltä tällä tavalla voi viedä. Kaikki tämä laittaa kysymään, kenelle oma sydämemme kuuluu, yksilöinä ja kansoina?Olemmeko itse luovuttaneet sydämemme vapaaehtoisesti mihin sattuu? Älyämmekö edes kysyä sitä ennen kuin joudumme lujille? Vai jatkammeko elämäntapaamme kaukana Jumalasta ja Raamatusta niin kauan kuin suinkin, ja vasta pakotettuina, ilman sydämen halua, joudumme polvillemme? Raamatun mukaan kaikilla on edessä iloinen ja vapaaehtoinen tai vastentahtoinen polvistuminen Jeesuksen edessä, sen tunnustaminen, että “Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:10, 11).

Onneksi Jeesuksen ristintyö riittää uudestaan aloittamiseen, yhä uudelleen, vaikka takana olisi kuinka kauheita asioita tahansa. Mielekkyys ja ilo ovat tarjolla kaikille, jotka turvautuvat häneen, luovuttavat sydämensä hallinnan hänelle.

Pekka Simojoen levyltä Matkalaukkuelämää löytyy laulu He eivät koskaan sydäntämme saa. Se on kirjoitettu 1990-kuvun alussa, kun Neuvostoliitto panssarivaunuineen uhkasi Tallinnaa, mutta se sopii myös hyvin tilanteeseen, jossa Ukrainan kansa kärsii. Heidän kanssaan varmasti monet etsivät Jumalan rauhaa sydämeensä.

Suosittelen lämpimästi laulun kuuntelemista! Sanat näet alla, mutta sävelen kanssa laulu todella koskettaa.

1.

He voivat polttaa talot tai heittää vankilaan.

He voivat vahvan oikeudella säätää lakejaan.

He voivat peittää valot ja soihdut sammuttaa,

vaan he eivät koskaan sydäntämme saa.

He voivat yhden kaataa tai laulun vaientaa,

mutta aina nousee toinen, joka laulaa uskaltaa

ja vaikka saamme raataa ja kauan odottaa,

he eivät koskaan sydäntämme saa.

Sillä Jumala kuulee ja voimansa antaa.

Hän tietää kaikki kyyneleet.

Sillä Jumala vastaa ja käsillään kantaa

sorretut ja uupuneet, uupuneet.

2.

He voivat ehkä juoda vedet janoisen.

He voivat riistää leivän lautaselta lapsien.

He voivat tankit tuoda ja maamme valloittaa,

vaan he eivät koskaan sydäntämme saa!

Ei aseilla voi lypsää, ei tykit rauhaa nää.

Ei väkivallan pelto kasva hyvää hedelmää.

Ei viljasta saa kypsää, jos sen maahan musertaa.

He eivät koskaan sydäntämme saa!

Sillä Jumala kuulee ja voimansa antaa.

Hän tietää kaikki kyyneleet.

Sillä Jumala vastaa ja käsillään kantaa

sorretut ja uupuneet, uupuneet.

3.

Ei vapauden kaipuu sammu pistimiin.

Ei unelmamme kuole sotilaiden saappaisiin.

Ja vaikka selkä taipuu ja vaikka itkee maa,

he eivät koskaan sydäntämme saa.