Adventin aika kertoo Jeesuksen tulosta ainakin neljällä tavalla.
Johannes Kastaja julisti hänen tuloaan ja kehotti kaikkia kääntymään tulevan Vapahtajan puoleen, pois syntisestä elämästä.
Jeesus tuli luoksemme syntymällä Betlehemissä ihmiseksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta .
Sittemmin hän tuli luoksemme nöyränä pelastajana, Jerusalemiin aasilla ratsastaen, ei kuten ylhäiset hallitsijat.
Näillä kolmella tavalla Jumala ikään kuin kosii meitä, pyytäen nöyrästi jokaista kääntymään yksijumalaiseksi, suhteeseen Jumalan kanssa, josta suhteesta Raamatun läpi kulkeva vertauskuva avioliitosta kertoo. Yksi mies ja yksi vaimo. Jumala ja valittu kansa. Kristus ja seurakunta.
Jumala etsii rakkaussuhdetta meihin, suhdetta Pyhän Jumalan ja armahdetun ihmisen välillä, suhdetta, jonka Jeesus anteeksiantamuksellaan teki mahdolliseksi.
Kerran Jeesus tulee kunniassaan, ja silloin vapaaehtoisuudelle ei enää ole aikaa eikä mahdollisuutta. Silloin edessä on siihenastisen maailmanhistorian paras päivä, jolloin Jumalan pelastussuunnitelma tulee täydelliseksi. Saamme nähdä Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Kaikki vääryys lopetetaan ja rankaistaan ja kaikki hyvyys palkitaan.
Oikeus kohtaa ne, jotka eivät ole nöyrtyneet suhteeseen ja anteeksiantamukseen Jeesuksen kanssa.
Armo pelastaa ne, jotka ovat tuohon suhteeseen suostuneet.
Nikean uskontunnustus, joka täyttää tänä vuonna 1700 vuotta, kokoaa upeasti näitä adventinkin teemoja:
”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.”
