Kirjan kansi

Olen kirjoittanut kuuntelevasta rukouksesta kirjan nimeltä Pelkkänä korvana.

Kirjassa on yli viisikymmentä erilaista kommenttia kuuntelevaan rukoukseen liittyvistä käytännön harjoituksista ja rukouksen seurauksista. Olen johtanut tällaisia rukouksia jo kahdenkymmenen vuoden ajan, joten palautteita ja kommentteja on kertynyt.

Toinen näkökulma on tasapainoisen seurakuntaelämän hahmottaminen erilaisista näkökulmista: mitä voisimme oppia kirkkohistoriasta, lähetysteologiasta ja joistakin seurakuntaelämän tutkimuksista.

Kolmas ja tärkein osa kirjaa ovat käytännön ohjeet siitä, kuinka kuuntelevaa rukousta ja armolahjoja olisi hyvä rohkaista, paimentaa ja arvioida.

Kirjasta on tulossa jo kolmas painos, joten ainakin tähän mennessä sille on riittänyt kysyntää. Minua on kutsuttu hyvin moneen tilaisuuteen esittelemään asiaa, muun muassa Jaetut eväät -jumalanpalveluspäiville. Aihepiiri näyttää siis kiinnostavan, täällä Suomessa ja jopa muissa maissa. Olen saanut paljon myönteistä palautetta, erityisesti lähetystyön parissa työskenteleviltä eri maiden edustajilta.

Kuunteleva rukous on palautteen perusteella koettu usein osallistavana ja rohkaisevana ja samalla helppona osallistumisen kannalta.

Monien kommenttien sisältö on ollut sen suuntaista, että vihdoinkin joku on hahmotellut turvalliset puitteet armolahjojen käytölle, kuitenkin niin, että itse lasta ei heitetä pesuveden mukana.

Lue Reijo Telarannan kirja-arvostelu täältä.

Kirjaa on saatavissa kirjakaupoista, esimerkiksi täältä.