Pelkkänä korvana

Avainsana: Pyhä Henki (Sivu 1 / 2)

Saako rukous olla iloista?

Jeesus toteaa: ”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen” (Matt. 5:4). He ovat kadehdittavan onnellisia, siunattuja. Pitäisikö rukoilijan siis olla vakava ja iloton?

Onneksi tätä toteamusta ovat tasapainottamassa Raamatun useat rohkaisut iloitsemiseen ja ylistämiseen, johon luvataan voimaksi Pyhän Hengen läsnäolo, esimerkiksi: ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Ef. 5:18-20).

On hyvä käsitellä rehellisesti omat pettymykset ja murheet, mutta saamme myös iloita. Molempia tarvitaan. Meidän ei tarvitse saada itseämme johonkin mielentilaan voidaksemme rukoilla, puhumattakaan siitä, että yrittäisimme teeskennellä olevamme jotain muuta kuin olemme. Jumala tuntee meidät kuitenkin läpikotaisin. Tärkeintä on tulla Jeesuksen luo.

Jeesus, ota käsiisi meidän rukouspyyntömme ja auta meitä! Näet, mitä murehdimme. Anna meille aikaa lepoon ja kärsivällisyyttä vaikeiden asioiden käsittelemiseen. Pyydämme samalla sinun läsnäoloasi ja iloasi kaikkeen. Nimessäsi, Jeesus, aamen.

Sana-lehti 8/2021 22.4.2021

New Wine -liikkeen arvot

Olen kirjoittanut useissa edellisissä teksteissä Carl-Erik Sahlbergin Kasvava seurakunta -kirjan näkemyksestä tasapainoisesta seurakuntaelämästä.

Tässä nostan esiin New Wine -liikkeen arvot, sillä ajattelen niiden tuovan esiin samaa tasapainoa, vaikkakin eri näkökulmasta. Olen kokenut New Winen tuntemistani nykyisistä liikkeistä tasapainoisimpana. Raamatun ehdoton asema ja samalla Jumalan läsnäolo Pyhän Hengen kautta elävällä ja aikaamme sopivalla tavalla tuovat pohjan kaikelle muulle.

New Wine -liikkeen arvot

Risti ja ylösnousemus

Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.

Sana ja Henki

Haluamme, että kaikki mitä uskomme, opetamme ja teemme, perustuu Raamattuun Jumalan kirjoitettuna sanana. Samalla tahdomme oppia kuulemaan ja tottelemaan Pyhää Henkeä, joka puhuu meille sekä henkilökohtaisesti että yhteisönä.

Jumalan äärettömyys ja läheisyys

Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan.

Jatkuvuus ja muutos

Pidämme uskollisesti esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, hänen työstään sekä henkilökohtaisen pelastuksen ja pyhityksen merkityksestä. Samalla etsimme kulttuuriimme ja ympäristöömme sopivia tapoja ylistää ja opettaa, olla seurakunta ja tehdä lähetystyötä.

Luonnollinen ja yliluonnollinen

Tahdomme nähdä kristittyjen käyttävän kaikkea sitä luonnollista ymmärrystä, viisautta ja taitoa, jota heillä on, ja opettelevan samalla palvelemaan toisia yliluonnollisilla Pyhän Hengen lahjoilla rakkaudessa ja voimassa, Jeesuksen esimerkin mukaan.

Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä

Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.

Tehtävä ja yhteisö

Haluamme nähdä seurakunnan muuttuvan tehtävänsä ymmärtäväksi yhteisöksi, joka rakastaa ja tavoittaa kadotettuja, pitää huolta köyhistä ja tuo oikeudenmukaisuuden koteihin, naapurustoihin, työpaikoille ja kansakuntiin. Samalla haluamme seurakunnan olevan armon täyttämä yhteisö, jossa ihmiset voivat löytää suhteen Jumalaan ja toisiin ihmisiin sekä parantumisen, uskon, toivon ja rakkauden.

Johtajuus ja yleinen pappeus

Tahdomme valmentaa Pyhän Hengen voimassa toimivia, rohkeita ja tehtävästään tietoisia seurakuntien johtajia. Samalla tahdomme varustaa jokaista kristittyä palvelemaan Jeesuksen mallin mukaisesti omassa kodissaan, seurakunnassaan sekä työ- ja elinympäristössään.

Armollisuus ja totuus

Tahdomme olla ystävällisiä ja sydämellisiä ajatellessamme toisia ja puhuessamme heistä, riippumatta siitä, ovatko he kanssamme samaa mieltä. Samalla kerromme selkeästi, mitä me uskomme ja miksi uskomme.

Yhteys ja erilaisuus

Haluamme tehdä yhteistyötä avoimesti ja vastuullisesti kaikkien niiden kanssa, jotka pitävät kiinni näistä arvoista. Samalla hyväksymme seurakuntien erityispiirteet, erilaiset johtamistavat sekä kirkkokunnalliset painotukset ja kunnioitamme niitä.


Eri liikkeet ovat painottaneet erilaisia asioita, jota ovat mahdollisesti sopineet omaan aikaansa. Oman näkemykseni mukaan usein on vähitellen liu’uttu omien erityispiirteiden korostamiseen tavalla, joka on saanut tasapainon unohtumaan. Usein myös jonakin aikana tehokkaat painopisteet ja toimintatavat ovat ajan myötä muuttuneet sellaisiksi, että ne eivät enää ole vedonneet ihmisiin.

Toivon New Wine -liikkeen olevan herkkä Jumalan johdatuksen kuuntelemisessa ja samalla elävän tavalla, joka puhuttelee mahdollisimman monia. Toivon myös, että voimme uudistua niin, ettemme jämähdä vain tiettyihin tapoihin, vaan osaamme kuunnella Jeesuksen johdatusta kuhunkin aikaan ja tilanteeseen sopivalla tavalla.

Onko tärkeää rukoilla jollain tietyllä tavalla?

Tätä kysyi samarialainen nainen Jeesukselta, juutalaiselta: ”Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa” (Joh. 4:20). Ainakin seuraavia rukoustapoja löytyy Raamatusta: Jumalan kuunteleminen, käden laittaminen ihmisen päälle, siunaaminen, laulu, itku, ilo, hiljaisuus, valitus, palvonta, kiitos, ylistys, pyytäminen, rukous toisten puolesta ja armolahjojen käyttö. Jeesus antaa meillekin sopivan ohjeen: ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo” (Joh.4:23). Tärkeää eivät ole tapa ja paikka, vaan suuntautuminen Isään. ”Hengessä” tarkoittanee Pyhän Hengen apua, ”totuudessa” rehellisyyttä ja jopa Jeesusta, joka sanoo: ”Minä olen totuus” (Joh.14:6).

Taivaallinen Isä! Auta meitä Pyhän Henkesi läsnäololla ja voimalla, kun rukoilemme. Jätämme sinun käsiisi kaikki murheemme ja pyydämme niihin apua. Kiitämme sinua kaikesta kauniista ja hyvästä, mitä olet antanut. Auta meitä olemaan totuudellisia ja avoimia sinun edessäsi. Jeesuksen nimessä, aamen.

Sana-lehti 4/2019 24.1.2019

Profetoimisen arviointi

Profetoiminen on vahva väline. Toisten ihmisten manipulointi eli heidän taivuttamisensa tiettyyn suuntaan, avoimesti tai vaivihkaa, on vaara, joka on aina otettava huomioon. C.S. Lewis on todennut: ”Kirkon historia näyttää todeksi yhden sen opinkappaleista: me olemme syntisiä.” Siksi kuuntelevan rukouksen arvoista, ”rakentaa, kehottaa ja lohduttaa”, on aina pidettävä kiinni.

Kuuntelevan rukouksen tulisi aina olla julkista ja sen käytön tulisi olla koko seurakunnan asia. Jos joku, jolla esimerkiksi koetaan olevan profetian lahja, alkaa harjoittaa vaikutelmiensa kertomista muille yksin, ilman säännöllistä seurakuntayhteyttä, tilanne on jo arveluttava. Kuunteleva rukous torjuu terveellä tavalla käsitystä, että olisi vain joitakin harvoja ”välittäjiä”, jotka voivat saada lahjoja Jumalalta. Seurakunta on Jumalan kuuntelemisen yhteisö, eikä kenenkään ole hyvä kysellä profetioita yksityisesti joltakin ihmiseltä.

Samalla tavoin seurakunnan tilaisuuksiin ei tule päästää ketään tuntematonta tuomaan ”sanaa Herralta”. Tällaiset henkilöt voi toivottaa tervetulleeksi seurakunnan erilaisiin ryhmiin, jossa heidät opitaan tuntemaan. Sitä kautta luottamus voi kasvaa. Kaikille avoimissa tilaisuuksissa vain sellaiset henkilöt saavat kertoa saamiaan vaikutelmia, jotka tunnetaan ja joihin luotetaan. Muuten lahjoja on hyvä harjoitella esimerkiksi pienryhmissä. Seurakunnan kaikille avoimia tilaisuuksia varten on olemassa joustavia ja turvallisia toimintamalleja. Etukäteen sanasta sanaan kirjoitettu kaava ja karismaattinen kaaos eivät ole ainoita vaihtoehtoja.

Luettelen tässä niitä lyhyesti arvioinnin periaatteita, joilla voidaan tarkistaa, onko sanoma tarkoituksenmukainen:

  • Lahjoja ei saa väheksyä eikä estää. (1. Kor. 14:39; 1. Tess. 5:20, 21)
  • Lahjojen tulee rakentaa, kehottaa ja lohduttaa (1. Kor. 14:3)
  • Jos joku vaikutelma on Raamatun, lyhyemmin Kymmenen käskyn, Uskontunnustuksen tai Isä meidän -rukouksen vastainen, se tulee jättää sikseen ja tilaisuuden vetäjien on hyvä sanoa se seurakunnalle.
  • Lahjojen tulee heijastaa Hengen hedelmää (Gal. 5:22, 23)
  • Lähestyvästä kuolemasta, vakavasta sairaudesta tai kuolemasta ei saa puhua
  • Aviopuolison löytämisestä tai lasten saamisesta ei saa puhua

Kaikkea seurakunnassa tulisi arvioida Raamatulla (Bible), seurakunnan (Assembly) arvostelukyvyllä, järjellä (Reason) ja sisäisen todistuksen (Testimony) kautta eli sen mukaan, onko asiasta sisäinen rauha. Tästä voi muistisääntönä pitää sanaa BART. Sen ohi ei tarvitse eikä pidä ottaa vastaan mitään.

Arvioinnin tulee tapahtua samojen periaatteiden hengessä! Vanhan testamentin profeettojen piti onnistua täydellisesti, Uuden testamentin profetoiminen on vajavaista. Vaikka saatu vaikutelma olisi ollut väärä ja se tulee todeta ääneen, ihmistä ei pidä hylätä, vaan tulee edelleen rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.

Arviointia on hyvä harjoitella yhdessä esimerkiksi pienryhmissä. Kun seurakunnassa totutaan kuuntelevaan rukoukseen, arviointi tulee ikään kuin itsestään. Tilaisuutta ei tarvitse mekaanisesti keskeyttää profetioiden arvioimista varten, sillä se todennäköisesti pelottaa edes yrittämästä sanoa mitään. Oma kokemukseni on, että ne, joilla on lupa kertoa saamiaan vaikutelmia isommissa tilaisuuksissa, ovat hyvin vastuullisia, eikä tarvetta erillisille jäykälle arvioinnille ole. Jos jotakin kielteistä ilmenee, johtajat ottavat asian esille, mitä ei tarvitse asiaan tottuneessa yhteisössä useinkaan tehdä.

Jotkut ovat kuitenkin niin huolissaan armolahjojen mahdollisista väärinkäytöksistä, että niitä kaikkia pidetään vahingollisina. Mikäli keskitymme liikaa mahdollisten ylilyöntien vaaroihin, meille voi käydä hieman samaan tapaan kuin pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksessa ”Sienitietoutta”. Siinä esitellään, kuinka monimutkaista sienten välttämätön käsitteleminen on, jotta vältyttäisiin myrkytyksiltä. Pilapiirros päättyy ohjeeseen: ”Nyrkkisääntönä voidaan pitää: mikäli epäilette syöneenne sieniä, kutsukaa ambulanssi!”

Kuuntelevan rukouksen arvojen avulla voimme varoa väärinkäytöksiä, korjata niitä ja ottaa opiksemme. Raamattu kehottaa tavoittelemaan innokkaasti armolahjoja ja se ei toteudu, jos väärinkäytöksillä saamme ihmiset pelkäämään lahjoja.

Millainen tahansa lahjojen käyttö ei siis ole Raamatun mukaista. Innokas, rakentava ja hyvässä järjestyksessä tapahtuva lahjojen käyttö on sellaista. Se rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Se saa keskittymään armon evankeliumiin ja Jeesukseen, saa sitoutumaan Raamattuun ja tasapainoiseen seurakuntaelämään (Apt. 2:42-47).

Profetoiminen on osa kokonaisuutta. Sen ei ole tarkoitus korvata muita Jumalan antamia tehtäviä ja lahjoja, vaan tukea niitä ja toimia niiden kanssa yhdessä.

LAT

Edellä mainittuja arvioinnin periaatteita voidaan erään hahmotustavan mukaan ilmaista lyhenteellä LAT, Luonteenlaatu, Asenne, Taidot. Englanninkielen vastaava lyhenne on CAS, Character, Attitude, Skills. Näiden kahden erikielisen lyhenteen muistaminen auttaa ainakin minua muistamaan sisällön paremmin.

Jaottelu koskee ennen kaikkea henkilön ominaisuuksia ja sitä, millainen hän on työntekijänä tai jonkun yhteisön jäsenenä. Se on kuitenkin ollut itselleni apuna profetian arvioinnin jäsentämisessä.

Luonteenlaatu

Ominaisuudet alkavat tärkeimmästä eli luonteenlaadusta. Se on profetian lahjaa käyttävän henkilön tärkein arvioitava asia. Toisin sanoen hänen yleinen luotettavuutensa on seurakuntaelämän kannalta tärkeämpää kuin yksittäisen profetian sisältö, joka sekin on tärkeä. Tämän arvioimiseen ei ole oikotietä. Henkilöllä täytyy olla seurakuntayhteisön luottamus. Käytännössä seurakunnan johtajat tuntevat henkilön itse riittävän pitkältä ajalta. Toinen vaihtoehto on se, että johtajien luotettavat tutut suosittelevat henkilöä. Tilanne muistuttaa käytäntöä, jonka mukaisesti seurakuntaan kutsutaan saarnaajia, raamattuopettajia tai muita puhujia. On hyvä kysyä, millaista hedelmää kyseisen henkilön elämä on kantanut vuosien varrella. Se yleensä paljastaa luonteenlaadun luotettavimmalla tavalla. Luonteenlaatuun liittyvät Hengen hedelmän piirteet, sillä hedelmän kehittyminen vie oman aikansa (Gal. 5:22, 23).

On hyvä kysyä, mikä on sanojen esiintuojan tavoite. Haluaako hän vain saada huomiota osakseen tai saada itselleen auktoriteettiaseman? Haluaako hän antaa vaikutelman, että hän on aina oikeassa? Jääkö vaikutelmaksi itsensä korottaminen? Antaako henkilö ymmärtää, että hänen on välttämättä saatava sanoa asiansa juuri nyt? Käyttääkö hän kieltä, joka tekee vaikeaksi arvioimisen? ”Herra sanoi minulle…” Nämä kaikki osoittavat, että luonteenlaatu kaipaa korjamista.

Profetian lahjan tai jopa kokoaikaisen profeetan kutsun saaneen henkilön kiusauksena näyttää yleisimmin olevan pyrkiminen seurakunnan johtamiseen. Jos henkilö saa osuvia profetioita säännöllisesti ja hän saa sen vuoksi osakseen arvostusta yhteisössä, profeetallisuudesta innostuneet ihmiset voivat malttamattomina odottaa näiden profetioiden välitöntä toteuttamista.

Profetoiminen auttaa kuitenkin seurakuntaa paremmin, jos se on selkeästi johtajien hallinnassa. Seurakuntaa rakentaa yhteistyö, ei vastakkainasettelu. Mikäli profetian lahjaa käyttävä ihminen ei suostu siihen, että johtajat arvioivat hänen viestejään, häntä ei tule kuunnella. Terveen arvioinnin ja myös korjaavan palautteen vastaanottaminen kertovat hyvää. Viestin sisällöstä riippumatta johtajien aseman ja seurakunnan normaalin järjestyksen tunnustaminen on välttämätöntä.

Mitä sitten tulisi tehdä tilanteessa, jossa seurakunnan johto onkin väärässä eikä itsekään edusta tasapainoista näkemystä seurakunnasta? Tällaisessa tapauksessa tilanteen korjaaminen on yleensä hidasta ja vaikeaa. Paavalin kuva seurakunnasta ruumiina paljastaa saman: jos joku jäsen ei ole kunnossa, koko ruumis kärsii. Jos ongelma on päässä, se vaikuttaa tietenkin kaikkein vakavimmin. Kuitenkaan tilanne ei yleensä ratkea sillä, että epätasapainoa yritetään korjata toisella epätasapainoisella ratkaisulla. Yleensä seurakunnalla on selkeä järjestys asioiden käsittelemistä varten. Keskustelua, joka on mahdollisimman avointa, ei korvaa mikään. Tilannetta kannattaa hoitaa seurakunnan normaalin käsittelyjärjestyksen ja erilaisten hallintoelinten kautta, mitä ne sitten eri tilanteissa ja seurakuntamalleissa ovatkin. Samalla erityisesti niiden, jotka kokevat profeetallisuuden hyvänä ja edistettävänä asiana, on parasta rukoilla tilanteen puolesta ja pyytää Jumalalta viisautta. Pyhä Henki osaa ohjata oikeiden askeleiden suuntaan rakentavalla tavalla.

Jumalalla on kyky ja tahto aloittaa sieltä ja siitä tilanteesta, missä olemme. Jeesus syntyi ihmiseksi hyvin sekavaan tilanteeseen. Juutalaista yhteisöä johtavat ylipapit olivat usein saddukeuksia, jotka eivät uskoneet esimerkiksi ylösnousemukseen, enkeleihin ja henkiin. Maa oli vieraan miehitysvallan alla. Rooman valtakunnan moraali, samoin hellenistinen kulttuuri olivat kristillisesti arvioiden hyvin arveluttavia.

Sellaiseen tilanteeseen Jumala lähetti Poikansa ja tilanne muuttui. Muutos edellytti kuitenkin Jeesuksen ristinkuolemaa ja helluntain jälkeenkin kristittyjen monenlaisia ahdinkoja ja kärsimyksiä. Koska Jumala pystyi muuttamaan tuon ajan sekavan tilanteen kirjavan opetuslapsijoukon kautta, hän pystyy kyllä vaikuttamaan myös meidän tilanteisiimme!

Toimintatapojen tulee olla kärsivällisiä ja muutenkin yllä mainittujen arvojen mukaisia. Pyhä Henki rakentaa tasapainoista seurakuntaa, jossa yhteistyö on välttämättömyys. Profetoimisen lahjaa käyttävien, niin kuin muidenkin, tulee palvella seurakuntaa, ei omaa asemaansa. ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark. 10:43-45)

Seurakunnan kaikille avoimissa päätilaisuuksissa ja jumalanpalveluksissa on viisasta antaa lupa kaikille kerrottaviin sanoihin vain sellaisille henkilöille, joiden luonteenlaatuun luotetaan.

Asenne

Luonteenlaadun muuttuminen on pitkä prosessi. Hieman helpompaa on muuttaa asennetta. Tässä kohdassa kriteerinä voi pitää Paavalin ohjetta rakentamisesta, kehottamisesta ja lohduttamisesta (1. Kor. 14:3) Saadun sanan tai profetian saaneen henkilön tulee toimia näiden arvojen mukaisesti.

Vaikutelman saaneen ihmisen suhtautuminen muihin kyseisessä tilanteessa, ilmapiiri ja muiden paikalla olevien seurakuntalaisten kokemus armolahjaa käyttävän ihmisen motiiveista kertovat asenteesta paljon. Onko henkilön asenne enemmän lakihenkinen vai armollinen? ”Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.” (Joh. 1:17) Onko asenne syyttävä ja kiinnittääkö se huomion ihmisen huonouteen? Vai onko asenne levollinen ja kiinnittääkö se huomion Jeesuksen hyvyyteen? Kuuluuko asenteessa Paimenen ääni? (Joh. 10:4, 5, 10) Vanhan viisauden mukaan sielunvihollinen syyttää synnistä ja kiinnittää huomion ihmiseen. Pyhä Henki puolestaan voi osoittaa synnin, mutta kiinnittää huomion Kristukseen (Joh. 16:7-11).

Asennetta on melko helppoa arvioida jo yksittäisen tilanteen perusteella toisin kuin luonteenlaatua, jonka hahmottaminen vaatii yleensä enemmän aikaa. Erilaisissa pienryhmissä ja kuuntelevan rukouksen harjoituksissa opimme kaikki arvioimaan asennetta. Ajan kuluessa toistuva ”rakentaminen, kehottaminen ja lohduttaminen” muovaa myös luonteenlaatua hyvään suuntaan.

Taidot

Kun arvioidaan esimerkiksi seurakuntaa työntekijäksi pyrkivän henkilön sopivuutta, hänen taitojensa selvittäminen on helpompaa kuin asenteen ja luonteenlaadun hahmottaminen. Samalla tavoin profetiassa ja kuuntelevassa rukouksessa saatujen sanojen sisällön arviointi on melko helppoa. Saatuja sanoja on hyvä peilata ennen kaikkea Raamattuun, jonka ydin löytyy Kymmenen käskyn, Uskontunnustuksen ja Isä meidän -rukouksen pähkinänkuoresta. Jumalan antamat sanat eivät ole ristiriidassa Raamatun kanssa.

Vaikka ihminen olisi taitava tai miellyttävä puhuja, mutta sanat ristiriidassa Raamatun kanssa, asia on hyvä jättää omaan arvoonsa. Tässä on viisasta kuitenkin olla tarkkana. Usein Jumalalta saamamme sanat ovat hieman arvoituksellisia, kuin palapeli, joka saadaan kokoon vasta kun sanat ja arviot on saatu yhteen.

Pietarin saama näky ja sen sisältämä kehotus syödä juutalaisten saastaisena pitämiä eläimiä saattoi ensin vaikuttaa Jumalan antamien säädösten vastaisilta. Vähitellen ajoitus ja näyn ympärillä tapahtuneet johdatuksen kokemukset johtivat Pietarin ymmärtämään, että näky oli Jumalan antama tärkeä viesti. Se osoittautui Vanhan testamentin ennustusten toteutumiseksi ja avasi muillekin kuin juutalaisille pelastuksen ja pääsyn Jeesuksen yhteyteen (Apt. 10:9-36).

Saatujen sanojen toistumista eri profetioissa ja niiden ajoitusta on hyvä tarkkailla. Jos ne viittaavat muuhun kuin sattumaan, ja varsinkin jos profetian sisältö paljastaa jotain, mitä ihminen ei voisi luonnostaan tietää, sanoihin on hyvä suhtautua vakavasti. Usein nämä piirteet saavat ihmiset ymmärtämään, että Jumala haluaa puhutella heitä. (Joh. 1:45-50)

Olen ollut tilanteissa, joissa henkilöt, jotka eivät pidä itseään tunnustavina kristittyinä, ovat hämmästyneet sanojen osuvuudesta. Jotkut ovat osallistuneet kuuntelevaan rukoukseen lähinnä uteliaisuudesta, mutta ovat vakuuttuneet Jeesuksesta kuultuaan heidän elämäänsä koskettavia sanoja.

Tässä vielä edellinen hahmotustapa lyhyesti:

LAT (CAS)
  • Luonteenlaatu: Hengen hedelmä (Gal. 5:22, 23).
  • Asenne: Rakentaminen, kehottaminen ja lohduttaminen (1. Kor. 14:3)
  • Taidot: Raamattu (10 käskyä, Uskontunnustus ja Isä meidän –rukous), toistuvuus, ajoitus ja osuvuus.

Yhteenveto kirjasta Kasvava seurakunta

Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:

1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)
2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)
3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)
4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)
5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)
6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)
7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)
8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)
9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)

Teen tällä kertaa yhteenvetoa kirjasta.

Sahlberg nostaa esiin kaksi raamatunkohtaa, joissa voidaan nähdä em. tekijät. Johanneksen evankeliumin luvussa neljä Jeesus kohtaa samarialaisen naisen. Tavanomaisten rajojen ylityksiä oli useita: juutalainen kohtasi samarialaisen, mies naisen, Jumala synnintekijän. Kuitenkin Jeesus puhui naiselle (4:7). Tässä näkyy avoimuus kaikille, mutta ei kaikelle!

Väsynyt ja janoinen sai vettä – kuva diakoniasta (4:7). Jeesus ja nainen keskustelivat yhdessä – koinonia (4:7-). Keskustelu koski Messiasta – keerygma, saarna Kristuksesta. Jeesus nostaa esiin naisen elämäntavan, sillä tämä elää jostakin syystä avioliiton ulkopuolisessa suhteessa (4:18). Pyhitetyn elämän ihanne eli praksis nousee siis esiin Jeesuksen aloitteesta. He puhuvat rukouksesta (4:20-24) – liturgian eli rukouksen merkitys.

Nainen kiiruhtaa takaisin kylään ja kertoo kaikille Jeesuksesta (4:29). Tavallinen ihminen, maallikko, on Jumalan viestinviejänä – missio. Nainen on hämmästynyt siitä, kuinka Jeesus tiesi hänen elämäntilanteensa (4:29). Jeesus oli avoin Pyhän Hengen voimalle – dynamis – ja sama pätee seurakuntaan, joka haluaa kasvaa. Parin päivän päästä Jeesus jatkoi matkaansa Galileaan ja varautui taas siihen, ”ettei profeettaa pidetä arvossa kotiseudullaan” (4:43, 44). Hän oli valmis kärsimään – martyria – ja samaan täytyy varautua seurakunnan, joka haluaa kasvaa.

Samoja piirteitä Sahlberg löytää Apostolien tekojen neljännen luvun jakeista 2-36.

Lopuksi Sahlberg kehottaa lukijaa pohtimaan omaa seurakuntaansa kysymysten avulla, joihin hän itsekin vastaa oman seurakuntansa osalta.

1. Onko seurakuntasi avoin kaikille? Sahlbergin seurakunnassa kirkon ovet ovat joka päivä auki ja Klara-kyrkan onkin kävijämäärältään kolmantena Uppsalan ja Tukholman (kuninkaanlinna) tuomiokirkkojen jälkeen. Ihmiset voivat tulla vapaasti sisään, istua, sytyttää kynttilän tai jutella papin tai diakonissan kanssa. Kirkossa oleva kahvila on avoinna, hallitusta, pankkeja ja yrityksiä kutsutaan pitämään jumalanpalveluksia. Vaikka kaikki eivät halua tulla, kaikki saavat tulla!

2. Auttaako seurakuntasi hädänalaisia? Klarassa on diakonin vastaanotto, päivittäin jaetaan syötävää ja juotavaa päihteidenkäyttäjille ja kodittomille, joita tavoitetaan satoja. Prostituoituja kohdataan erityisesti yhtenä iltana viikossa. Ihmisiä pyritään kohtaamaan esimerkiksi huvialueilla, vankiloissa ja sairaaloissa ja kotiryhmien kautta.

3. Vallitseeko seurakunnassasi rakkaudellinen yhteys? Sahlbergin mukaan hänen seurakunnassaan käyvät ainakin sanovat niin. Välillä on tietenkin ristiriitoja, mutta kotiryhmät toimivat, kahvila vetää ihmisiä puoleensa, joka sunnuntai on kirkkokahvit jne. ”Ongelmana” on seurakunnan liian suuri koko siihen, että kaikki voisivat enää tuntea toisiaan!

4. Saarnataanko seurakunnassasi Kristusta? Klarassa saarnataan ja lauletaan hänestä. Paikallisissa TV-ohjelmissa kerrotaan Jeesuksen aikaansaamista muutoksista ihmisten elämässä.

5. Eletäänkö seurakunnassasi puhtaasti? Esimerkkeinä Sahlberg nostaa esiin sen, etteivät he käytä alkoholia ”entisten päihteidenkäyttäjien” vuoksi ja he suosittelevat kymmenysten antamista ja aviouskollisuutta jne. Tämän he tekevät huolehtiakseen ihmisistä, eivät tuomitakseen heitä.

6. Onko seurakuntasi joutunut kärsimään uskonsa vuoksi? Satanistiryhmät ovat vaivanneet Sahlbergin seurakuntaa ja jotkut sosiaalityöntekijät kuvaavat heidän auttamistyönsä joitakin muotoja naiiveiksi. Heitä on nimitelty fundamentalisteiksi ja jotkut papit eivät tahdo tulla yhdistetyiksi Klara-seurakuntaan. Karismaattista jumalanpalvelustyyliä on väheksytty. Toisaalta sosiaalityön ja jumalanpalveluksen kehittämistä myös arvostetaan.

7. Onko seurakuntasi rukoileva seurakunta? Yhteiseen rukoukseen käytetään kaksi tuntia maanantaista perjantaihin. Rukous on työtapana mukana sosiaalityössä, kotiryhmissä, jumalanpalveluksissa ja niiden jälkeen, keskusteluissa, rukousöissä, rukouskävelyissä jne.

8. Käytetäänkö seurakunnassasi maallikkoja? Enemmänkin kuulemma voisi, mutta maallikot vastaavat kotiryhmistä, TV-ohjelmien tuottamisesta, tekstien lukemisesta, ja he kantavat vastuuta esirukouksesta, kirkkokahvista, päihdetiimeistä, Alfa-kursseista jne.

9. Onko seurakuntasi riippuvainen Pyhän Hengen voimasta? Sahlbergin mukaan voisi olla selvemminkin. Heillä on jokaisessa jumalanpalveluksessa kiitoslauluja ja ylistystä, esirukouksia ja todistuksia, mutta he haluaisivat kokea vielä enemmän Jumalan ihmeitä, joita he ovatkin jo nähneet ja joista he kiittävät Jumalaa.

Tukholman S:ta Clara eli Klara-kyrkan kasvaa. Kahdeksankymmentäluvulla jumalanpalveluksessa kävi kolme henkilöä, nyt satoja, ja kasvu jatkuu. Yhdeksän kasvutekijää näyttävät toimivan!

Mitä rukouksessa tapahtuu?

Rukous on hyvin monipuolinen asia. Pohjimmiltaan kuitenkin rukous on yksinkertaisesti yhteydenpitoa ihmisen ja Jumalan välillä. Se on ”sydämen puhetta Jumalan kanssa”, niin kuin rippikoulussa on opetettu. Jumala tahtoo, että rukoilemme ”hengessä ja totuudessa” (Joh. 4:24). Kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, Pyhä Henki rukoilee meissä. ”Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin – – Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.” (Room. 8:26 b, 27 b). Kun laulamme Jumalalle tai rukoilemme, voimme aiheellisesti kysyä, kuka silloin rukoilee? Me vai Pyhä Henki meissä ja meidän kauttamme? Vai me yhdessä? ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20a). Pyhä Henki asuu meissä Jeesukseen uskovissa ja hän tavallaan soittaa meitä kuin soitinta, kun rukoilemme, laulamme tai tunnustamme ääneen uskomme.

Pyhä Henki, rukoile sinä meissä, meidän kauttamme ja meidän kanssamme. Tuo mukanasi hedelmäsi eli rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Vastaa näihin pyyntöihin. Kiitos siitä, että sinä tulet itse luoksemme. Jeesuksen nimessä, aamen.

Sana-lehti 25-26/2018 21.6.2018

Minkälaista Jumalaa me rukoilemme?

Jumala on Jeesuksen opetuksen mukaan hyvä Isä. ”Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Luuk. 11:11, 13) Elämä voi heittää tiellemme kaikenlaista hankalaa, mutta Jumalalta saamme odottaa pelkkää hyvää. Näin Martti Lutherkin opetti.

Jumalaa voi kuvata sanalla rakkaussuhde. Jeesuksen kasteesta kertovassa kohdassa Pyhä Henki tulee paikalle näkyvässä muodossa, keskipisteessä on Poika, ja Isä sanoo sanat: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” (Matt. 3:17). Mekin saamme, Jeesuksen sisarina ja veljinä, rukoilla Isää, joka rakastaa meitä lapsiaan. Kun rukoilemme, Pyhä Henki tulee luoksemme.

Rakastava Isä, tule Pyhän Henkesi kautta auttamaan näitä ihmisiä, jotka turvautuvat sinuun. Tee heille sitä samaa hyvää, mitä teit Jeesuksen kautta jo kauan sitten. Anna heille luottamusta sinun hyvyyteesi ja Pyhän Henkesi läsnäoloon. Jeesuksen nimessä, aamen.

Sana-lehti 17/2018 26.4.2018

Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle

Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:

1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)

2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)

3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)

4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)

5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)

6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)

7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)

8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)

9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)

Kirjoitan tällä kertaa kohdasta yhdeksän.

Sahlberg kirjoittaa, että Anglikaaninen kirkkoherra David Watson on todennut seuraavasti: ”Jos Jumala olisi ottanut alkuseurakunnalta pois Pyhän Hengen, niin 95 % kaikesta toiminnasta olisi pysähtynyt. Jos Jumala ottaisi pois Pyhän Hengen tänään, 95 % kaikesta toiminnasta jatkuisi ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut.”

Kirkko syntyi Pyhän Hengen vuodattamisen seurauksena (Apt. 2:41). Samana päivänä 3000 henkeä liittyi uskovien joukkoon. Tapahtui paranemisia (3:1-6), maa järisi (4:31) ja monia muita ihmeitä tapahtui (5:15).

Pyhä Henki on kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona. Hän ei ole ”se”, vaan persoona, joka johdattaa (8:26-), kirkastaa Kristusta (9:5), puhuu (13:2) ja voi johdattaa työssä (16:6-7).

Alkukirkko oli riippuvainen Pyhästä Hengestä, avoin hänen yliluonnolliselle vaikutukselleen ja odotti Hengen voiman ilmenemistä.

Kirkko myös pysyi aluksi karismaattisena. Hermaan Paimen toteaa vuoden 140 paikkeilla: ”Se, joka tietää jonkun sairastavan eikä vapauta häntä siitä, tekee suuren synnin ja on syypää hänen vereensä”. Justinos Marttyyrin (k. n. 166) mukaan ”lukemattomat riivatut” oli vapautettu ja ”monet” sairaat parantuneet Jeesuksen nimessä. Novatianus (n. 200 – n. 258) kirjoitti Pyhän Hengen ”antavan kielilläpuhumisen lahjan, voiman parantaa… ja erottaa henget toisistaan ja johtaa kirkkoa”. Samoin Antonius (n. 251 – 356) ja Hilarion kertovat, että tapahtui parantumisia ja vapautumisia. Klemens Aleksandrialainen kertoo teoksessaan Paidagogos Logoksesta eli Kristuksesta lääkärinä, joka vapauttaa kärsimyksestä. Gregorios Thaumaturgos (n. 213 – n. 270), joka vaikutti armenialaisten evankeliointiin, kuvasi Jeesusta lääkärinä. Ambrosius Milanolainen (n. 340 – 397), joka johdatti Augustinuksen Kristuksen omaksi, toteaa: ”Samalla tavalla kuin Isä antaa kielilläpuhumisen lahjan, samoin on Poika lahjoittanut sen”. Augustinus toteaa 300-luvulla, että vastakastettujen päälle pantiin kädet, ja heidän odotettiin puhuvan kielillä apostolien ajan tavoin. Johannes Khrysostomos (347 – 407) vahvisti apostolisen ajan kielilläpuhumisen, mutta totesi sen olleen hänen aikanaan melko harvinaista. Tertullianus kertoo useista parantumisista ja Origenes kirjoittaa: ”Olemme myös nähneet monien ihmisten vapautuvan… mielisairaudesta ja lukemattomista muista sairauksista, joita eivät ole kyenneet parantamaan ihmiset eivätkä demonit”.

Miksi Pyhän Hengen lahjat sitten vähenivät seuraavina vuosisatoina?

Sahlberg antaa kirkkohistoriasta kaksi vastausta:

Ensiksi 200-luvulla syntyi Montanolaisuus, jonka johtaja pappi Montanus halusi saada Hengen lahjat taas käyttöön kirkossa. Uudistusliike epäonnistui. Vastustajien mukaan syynä olivat väärät profetiat, johtajien löyhä seksuaalinen elämäntapa ja kirkon johdon tuomitseminen. Pettymyksen ja pelon vuoksi kirkko tuli hyvin epäluuloiseksi kaikkea karismaattisuutta kohtaan.

Toiseksi piispanviran kehittyminen. Pyhän Hengen johtamaa liikettä on hankalaa valvoa. 200 – 300 luvuilla kehittyi monesta syystä piispanvirka ja yhä enemmän painotettiin näkemystä, jonka mukaan Pyhä Henki puhui ennen kaikkea piispojen kautta. Piispan tehtävänä oli arvioida, mikä oli Pyhän Hengen työtä.

Useasta syystä – pelosta, laitostumisesta, rutiineista – johtuen karismaattiset johtajat eivät enää olleet normaali osa kirkon elämää. Kirkkoa ei voinut kutsua karismaattiseksi.

Pyhän Hengen lahjojen ja voiman ilmeneminen eivät loppuneet kokonaan. Yksittäisten ihmisten ja ryhmien elämässä niitä esiintyi, usein virallisen kirkon halveksimina sekä keskiajalla että uskonpuhdistuksen aikana.

Kelttiläisessä liikkeessä Patrickille yliluonnollinen oli luonnollista. Hän näki unen, jossa Irlannin syntymättömät lapset pyysivät häntä palaamaan Irlantiin ja tuomaan mukanaan evankeliumin. Monia kelttien hengellisiä johtajia sanottaisiin nykyään mystikoiksi. Heidän hengelliseen johtajuuteensa kuuluivat Jumalan läsnäolon konkreettinen kokeminen, viestit Jumalalta, merkit, unet ja näyt.

Katolisen kirkon virallinen kanta oli, että Hengen lahjat olivat välttämättömiä kirkon alkuvaiheessa, mutta että ne eivät olleet myöhemmin tarpeen. Keskiajan rationaalisessa asenteessa ei ollut juurikaan sijaa mm. parantamiselle. Luther (vaikkakin rukoili sairaiden puolesta niin, että heitä parani, ja ajoi pois pahoja henkiä hyvin tuloksin, Jukka Jämsénin huomautus) ja Calvin olivat tässä Sahlbergin mukaan aikansa lapsia. Jesuiittojen Ignatius Loyola samalta vuosisadalta kuitenkin korosti, että karismaattiset lahjat eivät päättyneet 1. Kor. 12 – 14:ään.

Pietismin aikaan John Wesley uskoi, etteivät armolahjat olleet sidoksissa apostoliseen aikaan. Kielilläpuhumisen lakkaamisen (1. Kor. 13:8) Wesley tulkitsi tapahtuvan Kristuksen palatessa, ”kun täydellinen tulee”. Wesleyn päiväkirjasta käy ilmi, että Pyhä Henki ilmeni hänen toimintansa yhteydessä poikkeuksellisilla tavoilla: Ihmisiä parani pelkän ilmapiirin vaikutuksesta, kaatui maahan jne. Thomas Welsh, tunnettu metodistisaarnaaja, kertoi puhuvansa kielillä.

Oman aikamme karismaattinen uudistus on laajentunut hämmästyttävästi. Katolisten mukaan Etelä-Amerikassa 10 % asukkaista on karismaatikkoja. Kiinan kristityistä heitä on ehkä 85 %. D. B. Barrettin tutkimusten mukaan karismaattiseen uudistukseen samastui vuonna 2000 yli 500 miljoonaa ihmistä. Sahlbergin mukaan kyseessä on räjähdys, joka jatkaa leviämistä. Vuonna 2000 arvio karismaatikkojen määrä oli 28,6 % kaikista kristityistä. Vuonna 2025 luvun arvioidaan olevan n. 40 %. Todennäköisesti kyse on lähetyshistorian suurimmasta herätyksestä, johon mm. Englannin entinen arkkipiispa George Carey samastui itse. Samoin Paavi Paavali VI totesi sen olevan ”mahdollisuus kirkolle ja maailmalle”. Paavi Paavali II piti uudistusta arvokkaana lahjana kirkolle.

Kirkko on taas karismaattinen. Pyhän Hengen ilmeneminen lahjoineen on tullut takaisin. Sitä tarvitaan, sillä maallistuminen on vaikuttanut voimakkaasti länsimaisiin kirkkoihin, samoin liberaaliteologia, joka pyrkii rajaamaan yliluonnollisen Raamatusta ja kokemuksista mahdollisimman vähiin. Länsimainen yhteiskunta kuitenkin yllättää, sillä siinä ilmenee selkeää hengellistä kaipausta. New Age ja muukin liikehdintä korostaa omakohtaisen kokemisen merkitystä. Samoin tekee karismaattinen uudistus. Jos kirkko julistaa uskovansa Jeesukseen, joka ei tehnyt eikä tee ihmeitä, sillä tuskin on tulevaisuutta. Jos hengellistä kaipausta kokevat ihmiset kääntyvät kirkon puoleen ja saavat vain intellektuelleja vastauksia, he tuskin palaavat.

Sahlberg kuvaa Santa Claran karismaattisuutta seuraavasti:

1.       Ylistyslaulut sisältyvät lähes jokaiseen jumalanpalvelukseen

2.       Ihmisiä kutsutaan esirukoiltavaksi joka sunnuntai. Tätä varten on valmennettu rukoustiimejä. Ihmisiä rohkaistaan kertomaan jumalanpalveluksessa tai tiedotteessa, miten he ovat parantuneet tai tulleet kosketetuiksi

3.       Ihmisiä kutsutaan erityisiin esirukousjumalanpalveluksiin

4.       Seurakunta isännöi suurempia karismaattisia konferensseja, joita järjestetään ekumeenisesti katolisten ja vapaiden suuntien kanssa.

Näin siis Carl-Erik Sahlberg kuvaa kirkon avoimuutta Pyhälle Hengelle.

Hän tekee myös yhteenvedon kirkon sisäisen elämän kasvutekijöistä 7-9: rukous, maallikot ja Pyhän Hengen voima. Ne tarjoavat resurssit seurakunnalle, joka on väsynyt ja kaipaa laajenemista taantumisen sijaan. Lähetyshistorian alku on Jeesuksessa, joka lähettää opetuslapset tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Hän kehottaa heitä ennen lähtöä odottamaan maailman suurinta voimaa Pyhältä Hengeltä, jonka hän lähetti sitten helluntaina.

Kasvun avain numero 9: Janotkaa Pyhän Hengen voimaa!

Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää

Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:

1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)

2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)

3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)

4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)

5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)

6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)

7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)

8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)

9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)

Kirjoitan tällä kertaa kohdasta viisi. Tämä periaate on Sahlbergin mukaan saanut eniten arvostusta – ja arvostelua.

Sahlbergin tutkimien kirkon voimakkaan kasvun aikojen (alkukirkko, kelttiläinen liike, Jesuiittaveljistö, pietismi ja nykyajan kasvavat kirkot) yksi selkeä piirre on ollut hämmästyttävä eettinen kurinalaisuus. Voisi luulla, että jos tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman monia ja saada siten kirkko kasvamaan, olisi syytä antaa ihmisten elää elämäänsä niin kuin he haluavat.

Tämä osa-alue tekee kuitenkin seurakunnasta puoleensavetävän, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin länsimaisessa kulttuurissa, joka keskittyy voimakkaasti ihmisten mielihalujen toteuttamiseen.

Alkukirkko pyrki noudattamaan Jeesuksen kehotusta: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Matt. 5:16 Paavali oli samoilla linjoilla, kuinkas muuten: ”Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.” Room. 13:13, 14. Pietarin kirje jatkaa samaa: ”Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: “Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.” 1. Piet. 1:15, 16. Kehotus olla pyhä kulkee läpi Raamatun.

Raamatun mukaan on kuitenkin selvää, että kaikki, Jeesusta lukuun ottamatta, ovat syntisiä. Syntiä vastaan kamppaileminen on päivittäistä. Silti kristityt tahtoivat armahdettuina elää Jumalan mielen mukaista, pyhää elämää. Kirkko ymmärsi tehtäväkseen saarnata syntien anteeksiantamusta syntien sallimisen sijaan. Kristityt olivat maistaneet, mitä on elää Jeesuksen ja Pyhän Hengen yhteydessä, eivätkä he halunneet menettää sitä elämällä synnissä.

Maaherra Plinius kuvaa vuonna 112 kristittyjen elämää: ”He sitoutuvat juhlallisella valalla (sacramentum) olemaan tekemättä mitään häpeällistä ja pidättäytymään kaikesta vilpistä, varastamisesta ja siveettömyydestä, pitämään lupauksensa ja osoittautumaan luottamuksen arvoisiksi…”

Avioliitto oli kirkolle pyhä. Kirkkoisä Tertullianus kirjoitti, että ”meillä on kaikki yhteistä – paitsi vaimot”. Tämä oli selvästi eri linjoilla roomalaisen yhteiskunnan seksuaalisen holtittomuuden kanssa. Samoin torjuttiin ahneus ja epärehellinen liiketoiminta.

Filosofi Aristides kirjoitti kirkon ulkopuolisena 100-luvulla näin: ”Kristityillä on Kristuksen käskyt kirjoitettuina sydämessään ja he pitävät niistä kiinni, koska kohdistavat katseensa tulevaan maailmaan. He pyrkivät tekemään hyvää vihollisilleen… Heidän vaimonsa ovat puhtaita ja tyttärensä kainoja. Orjiansa he taivuttelevat kristityiksi, ja he nimittävät toisiaan ”veljiksi” ilman erottelua… Vilpillisyys on tuntematonta heidän keskuudessaan, ja he rakastavat toisiaan. Se, jolla on, antaa avokätisesti sille, jolla ei ole mitään… Tämä opetus on ylevää ja ihmeellistä, ja siinä kaikessa on jotain jumalallista”.

Samoihin aikoihin Justinos Marttyyri kertoo: ”Me, jotka ennen olimme ihastuneet siveettömyyteen, hyväksymme nyt vain puhtauden; me, jotka ennen harrastimme taikakeinoja, omistaudumme nyt hyvälle ja ikuiselle Jumalalle; me, jotka arvostimme rikkauksien ja tavaroiden haalimista enemmän kuin mitään muuta, tuomme nyt yhteiseen varastoon sen, mitä meillä on, ja jaamme omastamme jokaiselle tarvitsevalle; me, jotka vihasimme ja tuhosimme toisiamme emmekä voineet elää yhdessä muunrotuisten ihmisten kanssa heidän erilaisen elämäntapansa vuoksi, elämme nyt Kristuksen tultua elämäämme mainiosti yhdessä heidän kanssaan ja rukoilemme vihollistemme puolesta ja pyrimme vakuuttamaan ne, jotka epäoikeudenmukaisesti vihaavat meitä, jotta he loppuun saakka eläisivät Kristuksen hyvien ohjeiden mukaan, niin että voisivat jakaa kanssamme saman iloisen toivon Jumalan kosketuksesta, hänen joka on kaikkien hallitsija”.

Kelttiläinen liike oli luonteeltaan joidenkin arvioiden mukaan askeettinen. Liikkeeseen kuuluva Columbanus syytti jopa kuningasta aviollisesta uskottomuudesta. Liike otti ripin käyttöön sovelluksena näistä askeettisista ihanteista. Kaikessa oli tavoitteena lähetys ja evankeliointi, ei vain oman sielun puhtaus.

Jesuiittaveljistö pyrki ”pyhään välinpitämättömyyteen” maailmaa kohtaan voidakseen käyttää kaiken elämässä Jumalan kirkastamiseen.

Pietismin esimerkkinä Sahlberg mainitsee John Wesleyn tavoitteen ”vaeltaa samoin kuin Jeesus” keskellä yhteiskuntaa, jossa työläisten moraalittomuus ja pappienkin juoppous olivat yleisiä ilmiöitä. Jotkut ovat todenneet Wesleyn vaikutuksen pelastaneen Englannin moraaliselta ja uskonnolliselta katastrofilta.

Nykyajan kasvavista kirkoista Sahlberg kertoo esimerkkejä, joissa herätykseen tulleet ihmiset ovat tahtoneet tunnustaa aiemmat syntinsä ja hyvittää mahdollisuuksien mukaan aiheuttamansa vahingot.

Pyhitetty elämä, erityisesti suhteessa omaisuuteen ja seksuaalisuuteen, on välittämisen ja huolenpidon merkki. Nykyisissä paineissa, kun yksilöitä rohkaistaan ”toteuttamaan itseään” välittämättä seurauksista, tällaiseen mukautuva seurakunta ei auta ihmisiä hyvään elämään, vaan sitoo heitä kierteeseen, joka vie yhä rikkonaisempaan elämään.

Puhtaus ja siinä aistittava Jeesuksen ja Pyhän Hengen läsnäolo vetävät puoleensa. On hienoa tavata ihmisiä, joista jotenkin huokuu anteeksiantamus ja vaatimattomuus, toisten ihmisten ja Jumalan ja hänen elämänohjeittensa kunnioitus.

Näin siis Carl-Erik Sahlberg pääpiirteittäin kuvaa pyhitettyä elämää kirkon viidessä eri vaiheessa.

Minua surettaa se, että syntien anteeksiantamuksen mukanaan tuomaa elämäntavan puhtautta ei pidetä monissa piireissä edes mahdollisena. Entisenä ateistina jo omassa elämässä kokemani muutos on vakuuttanut minut seuraavasta: Pyhä Henki tahtoo antaa meille voiman pyrkiä Jumalan mielen mukaiseen elämäntapaan. Emme tietenkään muutu täysin synnittömiksi ennen taivasta, mutta Pyhä Henki synnyttää meissä tahtoa pyytää anteeksi kaikkea sitä, mikä on Jumalan sanan vastaista ja mikä murehduttaa Jumalaa.

Tapasin vuonna 2009 nepalilaisen ihmisoikeustaistelijan K. B. Rokayan, joka oli tuolloin jatkuvassa hengenvaarassa kristillisyytensä vuoksi. Hän totesi, että hyvä elämä on sitä, ”ettei ole minkään eikä kenenkään orja”. Oletan, että länsimaiset oppivat tässä vielä paljon etelän kasvavien kirkkojen jäseniltä.

Ohje on Jeesuksen lahjaksi antaman syntien anteeksiantamuksen vuoksi mahdollinen ja selkeä: Eläkää pyhää elämää! Juuri tätä juhlimme pääsiäisenä, synnistä pääsemistä. Jeesus elää!

Kasvavan seurakunnan periaatteita

Kirjoitin edellisessä tekstissä siitä, kuinka Jeesuksen seuraajana elämisessä on tärkeämpää keskittyä suhteeseen Jumalan kanssa kuin ympärillä olevan surkean tilanteen ja huonon järjestelmän päivittelyyn.

Mainitsin Raamatun esille ottamisen, rukouksen, yhteisen laulun ja Jumalan kuuntelemisen. Ne ovat tapoja, joiden kautta ja avulla voimme harjoittaa Jumalan läsnäoloa. Joku saattaa kuitenkin ajatella, että nämä tavat ovat liian yksinkertaisia ja liian väljiä ja siksi niidenkin pohjalta voidaan päätyä mihin sattuu.

Olen sinänsä samaa mieltä: tarvitsemme Jumalan läsnäolon harjoittamiseen Raamatun ja uskovien yhteisön tasapainoista kokonaisuutta. Kuitenkin tasapainoisetkin periaatteet jäävät vain periaatteiksi, jos emme toistuvasti tule Jumalan sanan äärelle, rukoile, laula ja kuuntele tässä kaikessa ja myös armolahjojen kautta elävää, persoonallista Jumalaa. Tarvitaan sekä läsnäolon harjoittamista että tasapainoisen kokonaisuuden hahmottamista.

Yksi itselleni tärkeimpiä malleja tähän on ollut jo vuosien ajan ruotsalaisen Carl-Erik Sahlbergin löytämät periaatteet, jotka hän on kirjoittanut kirjaan Kasvava seurakunta. Hän on myös toteuttanut näitä periaatteita Tukholman Santa Clara –kirkossa jo kahdeksankymmentäluvulta lähtien. Sahlberg on toiminut lähetystyöntekijänä Tansaniassa, jossa hän asuu tälläkin hetkellä jäätyään eläkkeelle em. seurakunnasta. Hän on teologian tohtori ja toiminut mm. dosenttina yliopistossa.

Hän tutki kirkon kasvun aikoja, erityisesti alkukirkkoa (vv. 33-800), kelttiläistä liikettä (vv. 400-800), Jesuiittaveljistöä (vv. 1500-1700), pietismiä (vv. 1700-1800) ja nykyajan kasvavia kirkkoja (v. 1900 – ). Hän löysi yhdeksän periaatetta, jotka ovat leimanneet kirkkoa sen voimakkaan kasvun aikoina.

Käsittelen nuo periaatteet lyhyesti sillä tavalla, jota olen käyttänyt opetuksieni osana jo vuosien ajan. Olen ajatellut tukirengaskirjeiden aloittamisesta saakka, että avaan ajatuksiani näistä periaatteista kanssanne. Palaan tarkemmin eri osa-alueisiin tulevissa kirjeissä, sillä mielestäni nyt on hyvä aika käydä tämä kokonaisuus läpi.

Olen kääntänyt tekstit ruotsinkielisestä alkuteoksesta Den växande kyrkan ja tehnyt kokonaisuudesta omaan esitystapaani sopivan lyhennelmän.

Carl Erik Sahlbergin mukaan kasvavan seurakunnan periaatteita on yhdeksän:

1. Avoimuus kaikille (Ekklesia)
2. Välittäminen (Diakonia)
3. Rakkaudellinen yhteys (Koinonia)
4. Jeesus-keskeisyys (Kerygma)
5. Puhdas elämäntapa (Praxia)
6. Valmius kärsiä (Martyria)
7. Rukous (Liturgia)
8. Maallikot (Missio)
9. Pyhän Hengen voima (Dynamis)

1/9 Avoimuus kaikille (Ekklesia)

Kaikille avoin seurakunta ottaa vastaan orjat, lapset, nuoret, naiset, sorretut, hylätyt, halveksitut, prostituoidut, yksinkertaiset, eri yhteiskuntaluokat jne.

2/9 Välittäminen (Diakonia)

Välittäminen toteutuu yhteytenä, maallikkovastuuna, kunnioituksena kaikkia kohtaan ja myös rukouksena. Kaikki tämä tuo kasvua, vaikka kasvu ei ole tähtäyspisteenä.

3/9 Rakkaudellinen yhteys (Koinonia)

Rakkaudellinen yhteys näkyy sielunhoitona, evankeliointina, Raamatun tuntemisena, rukouksena ja seurakuntayhteytenä.

4/9 Jeesus-keskeisyys (Kerygma)

Sahlbergin mukaan Jeesukseen on helppo samastua. Ihmiset haluavat kuulla hänestä, joten Jeesuksen häivyttäminen julistuksesta on kirkolle kohtalokasta. Pyhä Henki on siellä, missä julistetaan Jeesusta.

5/9 Puhdas elämäntapa (Praxia)

Tämä periaate on saanut eniten arvostusta – ja arvostelua. Pyhitetty elämä, erityisesti suhteessa omaisuuteen ja seksuaalisuuteen, on kuitenkin välittämisen ja huolenpidon merkki. Tämä osa-alue tekee seurakunnasta puoleensavetävän, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin länsimaisessa kulttuurissa, joka keskittyy voimakkaasti ihmisten mielihalujen toteuttamiseen.

6/9 Valmius kärsiä (Martyria)

Kärsimys puhdistaa seurakuntaa ja tuo sen lähemmäksi Herraa. Valmius kärsimiseen edistää evankeliumia ja vetää ihmisiä seurakuntaan.

7/9 Rukous (Liturgia)

Rukous yhdessä välittämisen kanssa ovat Sahlbergin mukaan ehkä ratkaisevimmat syyt Santa Claran kirkon kasvuun. Nimenomaan rukous antaa kasvua, tuo yhteyttä ja yllättäen myös tehokkuutta seurakuntaelämään. Se vähentää stressiä, luo edellytyksiä ihmeille ja tuo inspiraatiota saarnojen ja koko seurakuntaelämän sisältöön.

8/9 Maallikot (Missio)

Maallikot nähdään seurakunnan tehtävän eli mission voimavarana. Heillä on kontakteja ja aikaa ja heihin luotetaan. Sahlberg kehottaa maallikoita näin: näytä olevasi kristitty, ole ystävällinen, anna Jeesuksen näkyä, ole oma itsesi ja anna Pyhän Hengen johtaa!

9/9 Pyhän Hengen voima (Dynamis)

Pyhän Hengen läsnäolon vakavasti ottaminen näkyy Santa Clarassa mm. seuraavina piirteinä: palvonta/ylistys sunnuntaisin, esirukouspalvelu, erilliset esirukousjumalanpalvelukset ja suuremmat karismaattiset tapahtumat, jotka ovat usein ekumeenisia ja joissa on mukana ihmisiä katolisista vapaakirkollisiin.

Kolme ensimmäistä periaatetta (Avoimuus kaikille, Välittäminen, Rakkaudellinen yhteys) ovat olleet suurten perinteisten seurakuntien (ortodoksit, katoliset, anglikaanit, luterilaiset jne.) melko vahvaa aluetta.

Kolme seuraavaa (Jeesus-keskeisyys, Puhdas elämäntapa, Valmius kärsiä) ovat olleet evankelikaalisten/ herätyskristillisten seurakuntien melko vahvaa aluetta.

Viimeiset kolme (Rukous, Maallikot, Pyhän Hengen voima) ovat olleet helluntailaisten ja karismaattisten seurakuntien melko vahvaa aluetta.

Tässä oli lyhyt yhteenveto Sahlbergin löytämistä periaatteista. Niin kuin aiemmin totesin, kirjoitan lisää näistä osa-alueista tulevissa kirjeissä. Voimme kirkkokuntien erilaisista painotuksista huolimatta, kukin yksilönä ja erityisesti seurakunnallisena yhteisönä, pyrkiä tasapainoon kaikilla näillä alueilla. Jos haluamme, että seurakuntamme kasvavat ja että ihmiset löytävät uskon Kristukseen, tätä tasapainoa on syytä etsiä ja pitää yllä.

« Vanhemmat tekstit