Lupasin edellisessä tekstissä kirjoittaa sairaiden puolesta rukoilemisesta. Aihe on arka ja vaikea, sillä mielestäni tällä alueella on paljon väärinkäsityksiä ja toisaalta paljon kärsimystä, jonka vähätteleminen olisi anteeksiantamatonta. Toisaalta aiheesta on vaikeaa olla kirjoittamatta, sillä kirkko kasvaa siellä, missä sairaiden puolesta rukoillaan ja heitä paranee. Samoin Raamatun käsitys tästä aihepiiristä poikkeaa suuresti meidän käytännöistämme täällä länsimaissa. Jotakin asialle pitäisi tehdä. Näistä syistä kirjoitus on pitkä.
Joudun toistamaan joitakin edellisen tekstini ajatuksia, sillä kokemus on opettanut, että jokaisen rukouksella parantumiseen liittyvän jutun yhteydessä menestysteologiasta on sanouduttava irti. Jos niin ei tee, aina joku tuntuu tekevän virheellisen olettamuksen siitä, että rukouksella parantumista myönteisenä pitävä henkilö väittää, että kaikki parantuvat ja niin edelleen.
Jeesus ei koskaan Raamatun mukaan pohdiskellut, mitä Isä Jumala mahdollisesti haluaa milläkin sairaudella opettaa kullekin yksilölle, vaan paransi kaikki. Olisi oletettavaa, että esimerkiksi kymmeneen spitaaliseen (Luuk. 17:11-19) olisi hyvinkin mahtunut muutama, joiden ”tulisi vielä vähän aikaa sairastaa, että he oppisivat sairauden kautta sitä, mitä Jumala tahtoo heille opettaa”. Tai edes joku, jonka ”oma elämäntapa on aiheuttanut sairauden ja siksi Jumala ei häntä paranna”. Jos Jumalalla olisi joku ”salattu ajoitus” sairauden parantamiselle, eikö Jeesus olisi todennut jollekin spitaalisista, että Jumala parantaa sinut, mutta ei vielä? Jeesus ei puhunut mitään ”sairauden jalostavasta vaikutuksesta ihmisluonteeseen”, vaan paransi kaikki, heti. Näitä syitähän meillä pohditaan jatkuvasti sen sijaan, että rukoiltaisiin sairaiden puolesta.
En ajattele, että tässä ajassa kaikki kärsimykset lakkaisivat tai että saavuttaisimme jonkinlaisen menestysteologian lupaaman täydellisen tasapainon. Lainaan taas New Wine –liikkeen kahta arvoa tähän liittyen:
”Risti ja ylösnousemus
Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.
Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä
Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.”
Käytännöllisesti katsoen kaikki ihmiset menevät lääkäriin luottaen siihen, että lääkäri auttaa ja parantaa, jos se mitenkään on mahdollista. En ole edes kuullut kenestäkään, joka rukoilisi ennen lääkäriin menoa ja kysyisi, onko syntiä eli Jumalan tahdon vastaista etsiä terveyttä ja mennä lääkäriin. Rukouksen kohdalla tapana on toimia aivan toisella tavalla. Jos sairaiden puolesta rukoillaan samalla varmuudella kuin lääkäriin mennään, löytyy joukko ihmisiä, jotka varoittavat, että ”Jumalan tahto ei välttämättä ole parantaa”. Lääkäri tekee töitä, jo valansakin velvoittamana, elämän puolesta ja sairautta vastaan. Tässä me luotamme häneen. Jumala tekee työtä Raamatun mukaan, erityisesti Jeesuksen toimintaa ja sanoja tarkasteltaessa, myös elämän puolesta sairautta vastaan, mutta hänen tahtoonsa ei meillä tässä asiassa luoteta samoin kuin lääkärin tahtoon.
Kulttuurissamme asuu vaistomainen varauksellisuus sellaista Jumalaa kohtaan, joka voi puuttua todellisuuteen, erityisesti sairauksien kohdalla. Länsimaisen rationalistisen teologian yksi piirre näyttää olevan kohtalonomainen alistuminen ”Jumalan tahtoon”, mikä omasta mielestäni viittaa enemmän kohtalouskoon tai islamiin. Sen sijaan, että tutkisimme tarkasti Raamattua, erityisesti Jeesuksen toimintaa, suhteessa sairauksiin, tuotamme ns. kärsimyksen teologiaa, jossa kaikki maailman tapahtumat tullaan helposti selittäneeksi Jumalan tahdoksi. Suuri ongelma tässä on se, että synnin ja pahuuden ongelma ja samalla persoonallinen paha tulee usein ohitettua. Rukouksesta tulee melko käsittämätön asia, kun Jumalan Raamatussa ilmoitettuun hyvään tahtoon ei voikaan luottaa, vaan myös pahuuden ja kärsimyksen selitetään tulevan Jumalalta. Jumalan valtakunnan elämä on hyvän taistelua pahaa vastaan eikä luottamusta hyvään Jumalaan kohenna se, että selitämme Raamatun kuvaamia kielteisiä asioita myönteisiksi.
Sairauksien aiheuttama kärsimys, jota me kaikki varmaankin saamme kokea elämämme aikana enemmän tai vähemmän, saa monet pohtimaan tätä aihepiiriä. Itselläni on mielessäni tälläkin hetkellä eräs perhe, jonka lasten kärsimyksen määrä ylittää ymmärrykseni. Minun on mahdotonta uskoa, että tuon perheen tilanne olisi Jumalan tahto. Samalla minun on vaikeaa hyväksyä heidän tilannettaan, jossa rukouksesta ei parantumisen alueella ole näkyviä tuloksia. On vaikeaa ymmärtää, miksi Jumala edes sallii tällaisia tilanteita. Kuitenkin minun on helpompi ajatella, että taistelemme yhdessä Jumalan kanssa sairautta ja kuolemaa vastaan vihollisena, kuin että ottaisimme tappavan sairauden vastaan Jumalan tahtona. Tämä myös rohkaisee rukoilemaan, sekä perheen jaksamisen ja parantumisen että lääkäreiden puolesta.
Mekaaninen käsitys rukouksen kautta parantumisesta on joko-tai –akselilla; joko kaikki paranevat (menestysteologia) tai sitten kukaan ei parane (rationalistinen ja maallistunut kristinuskon versio) rukouksen kautta. Meidän ei mielestäni tarvitse mennä kumpaankaan ääripäähän, koska Raamatussakaan ei tehdä niin.
Jumalan lopullinen tahto on terveys, sen tiedämme Jeesuksen toiminnasta (esim. Matt. 4:23, 24) ja taivaskuvauksista (esim. Ilm. 21:4). Samalla tavoin Jumalan tahto on, että kaikki uskoisivat Jeesukseen Herranaan ja saisivat syntinsä anteeksi. Vaikka kaikkien kohdalla ei näin tapahdu, se ei muuta Raamatun opetusta siitä, että Jumala kuitenkin tahtoo sitä kaikille. Apostolit jatkoivat Jeesuksen parantamistoimintaa ja “Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” Mk. 16:20. Samaan meidät on kutsuttu: tähtäämään lopulliseen päämäärään ja luottamaan Jumalan hyvyyteen ja jatkamaan julistamista ja sairaiden parantamista ja muuta vapauttamista.
Yhtä aikaa kuitenkin tämän kanssa on totta syntisyys, vajavuus ja sairaus. Nämä vilahtelevat myös Uudessa testamentissa, esim. seuraavissa kohdissa: ”Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi.” Gal. 4:13, ”Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin.” 1. Tim. 5:23 ja ”Erastos jäi Korinttiin. Trofimoksen, joka oli sairaana, jätin Miletokseen.” 2. Tim. 4:20. Paavalia ei tämä asia näyttänyt kovin paljoa teologisesti pohdituttavan, vaikka hänen kauttaan oli parantunut useita ihmisiä. Jos Paavalilla nämä molemmat asiat mahtuivat elämään ilman suurempia pohdintoja, sairaiden parantaminen ja toisaalta työn jatkaminen, vaikka kaikki sairaat eivät parantuneetkaan, emmeköhän mekin voi elää samoin.
Oma sairastamisemme on käsitykseni mukaan osa meidän yhteistä syntisyyttämme, josta ei sen kummemmin kannata itseään yksilönä syyllistää. Puhumattakaan siitä, että syyllistäisimme jonkun henkilön, jos hän ei paranekaan rukouksessa. Jos parantuminen olisi kiinni sairaan ihmisen uskosta, kymmenestä spitaalisesta olisi varmaankin parantunut vain yksi, hän, joka palasi kiittämään. Kuitenkin kaikki paranivat. Tietenkin joskus sairaus on itse aiheutettua, vaikkapa alkoholin tai huumeiden kautta, mutta niidenkin käyttöön johtavat monimutkaiset syyt. Jeesus ei näyttänyt olevan kovin kiinnostunut syyllisten etsinnästä vaan kaikkien vapauttamisesta, erotuksetta.
Siksi en pohtisi liikaa sitä, mistä mikäkin johtuu, vaan luottaisin Jumalan hyvyyteen ja rukoilisin erityisesti yhdessä muiden kanssa (Jaak. 5:13-18) ja jättäisin tulokset Jumalan huoleksi.
Uusi testamentti puhuu “tunnusmerkeistä” (esim. Mk. 16:20). Tunnusmerkit ovat ikään kuin tienviittoja varsinaiseen Jumalan valtakuntaan, joka on täydellisenä vasta tulossa. Tunnusmerkkejä ei tarvittaisi, jos valtakunta olisi täytenä jo täällä. Nyt tunnusmerkkejä näkyy siellä täällä, ja Jeesus on käskenyt toimia niin, että niiden esiintymiseen voi luottaa. Meillä on edessämme käsittääkseni samantapainen ristin tie kuin Jeesuksellakin: merkkejä ja ihmeitä tulee, ja jotkut vakuuttuvat niistä ja uskovat, jotkut taas eivät. Miksi näin käy, jää edelleen mysteeriksi.
Jeesus itse, merkkien ja ihmeiden lähtökohta, ei näyttänyt luottavan niiden vaikutukseen mekaanisesti. Esimerkiksi sopii hänen kertomuksensa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta:
”Rikas mies sanoi: ‘Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ‘Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ‘Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ‘mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ‘Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista'” (Luuk. 16:27-31).
Tärkeintä on usko Jeesukseen ja tuon uskon synnyttää ennen kaikkea Jumalan sana meille ihmisille. Jeesus suorastaan loukkasi ihmisiä, kun hän teroitti heille, että hän itse on elämän tarkoitus ja häneen uskominen kaikkein tärkeintä. Ihmeetkin vain viittaavat häneen (mm. Joh. 6:1-66, erityisesti jae 29).
Miten tulisi sitten rukoilla sairaiden puolesta?
Käytän usein seuraavia periaatteita opettaessani tästä:
1. Luottaen Jumalan perimmäiseen tahtoon parantaa.
2. Seurakunnan osana. Ei siis ”parantamissooloilua”. Kaikkein tärkeintä on pysyä seurakunnassa, jossa julistetaan pelastusta Jeesuksessa.
3. Yksinkertaisesti: Jumala parantaa, eivät kaavat tai menetelmät enkä minä.
4. Rakastaen, kunnioittaen ja arvostaen.
5. Kysy rukoiltavalta, mikä on hänen vaivansa. Kysy mielessäsi samaa Jumalalta.
6. Kysy rukoiltavalta, mistä vaiva johtuu. Kysy mielessäsi samaa Jumalalta.
7. Pyydä lupaa laittaa käsi rukoiltavan päälle.
8. Pyydä Jumalaa parantamaan Jeesuksen nimessä. Pyydä Pyhää Henkeä asumaan tuossa ihmisessä ja täyttämään hänet.
9. Kysy, miltä hänestä tuntuu ja päätä, jatkatko rukousta vai et.
10. Vakuuta Jumalan rakkaudesta, riippumatta rukouksen tuloksesta.
11. Rohkaise rukouksen jatkamiseen ja pysymiseen seurakunnan yhteydessä.
Jatketaan hyvään Jumalaan uskomista ja hänen ylistämistään. Samalla saamme varmasti nähdä ihmeitä ja merkkejä, ja samalla jäämme varmasti ymmällemme, miksi niitä joskus tulee, joskus ei.
Jeesus on joka tapauksessa hyvä, sen tiedämme erityisesti hänen rististään ja ylösnousemisestaan.
