Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:

1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)

2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)

3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)

4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)

5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)

6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)

7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)

8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)

9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)

Kirjoitan tällä kertaa kohdasta yhdeksän.

Sahlberg kirjoittaa, että Anglikaaninen kirkkoherra David Watson on todennut seuraavasti: ”Jos Jumala olisi ottanut alkuseurakunnalta pois Pyhän Hengen, niin 95 % kaikesta toiminnasta olisi pysähtynyt. Jos Jumala ottaisi pois Pyhän Hengen tänään, 95 % kaikesta toiminnasta jatkuisi ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut.”

Kirkko syntyi Pyhän Hengen vuodattamisen seurauksena (Apt. 2:41). Samana päivänä 3000 henkeä liittyi uskovien joukkoon. Tapahtui paranemisia (3:1-6), maa järisi (4:31) ja monia muita ihmeitä tapahtui (5:15).

Pyhä Henki on kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona. Hän ei ole ”se”, vaan persoona, joka johdattaa (8:26-), kirkastaa Kristusta (9:5), puhuu (13:2) ja voi johdattaa työssä (16:6-7).

Alkukirkko oli riippuvainen Pyhästä Hengestä, avoin hänen yliluonnolliselle vaikutukselleen ja odotti Hengen voiman ilmenemistä.

Kirkko myös pysyi aluksi karismaattisena. Hermaan Paimen toteaa vuoden 140 paikkeilla: ”Se, joka tietää jonkun sairastavan eikä vapauta häntä siitä, tekee suuren synnin ja on syypää hänen vereensä”. Justinos Marttyyrin (k. n. 166) mukaan ”lukemattomat riivatut” oli vapautettu ja ”monet” sairaat parantuneet Jeesuksen nimessä. Novatianus (n. 200 – n. 258) kirjoitti Pyhän Hengen ”antavan kielilläpuhumisen lahjan, voiman parantaa… ja erottaa henget toisistaan ja johtaa kirkkoa”. Samoin Antonius (n. 251 – 356) ja Hilarion kertovat, että tapahtui parantumisia ja vapautumisia. Klemens Aleksandrialainen kertoo teoksessaan Paidagogos Logoksesta eli Kristuksesta lääkärinä, joka vapauttaa kärsimyksestä. Gregorios Thaumaturgos (n. 213 – n. 270), joka vaikutti armenialaisten evankeliointiin, kuvasi Jeesusta lääkärinä. Ambrosius Milanolainen (n. 340 – 397), joka johdatti Augustinuksen Kristuksen omaksi, toteaa: ”Samalla tavalla kuin Isä antaa kielilläpuhumisen lahjan, samoin on Poika lahjoittanut sen”. Augustinus toteaa 300-luvulla, että vastakastettujen päälle pantiin kädet, ja heidän odotettiin puhuvan kielillä apostolien ajan tavoin. Johannes Khrysostomos (347 – 407) vahvisti apostolisen ajan kielilläpuhumisen, mutta totesi sen olleen hänen aikanaan melko harvinaista. Tertullianus kertoo useista parantumisista ja Origenes kirjoittaa: ”Olemme myös nähneet monien ihmisten vapautuvan… mielisairaudesta ja lukemattomista muista sairauksista, joita eivät ole kyenneet parantamaan ihmiset eivätkä demonit”.

Miksi Pyhän Hengen lahjat sitten vähenivät seuraavina vuosisatoina?

Sahlberg antaa kirkkohistoriasta kaksi vastausta:

Ensiksi 200-luvulla syntyi Montanolaisuus, jonka johtaja pappi Montanus halusi saada Hengen lahjat taas käyttöön kirkossa. Uudistusliike epäonnistui. Vastustajien mukaan syynä olivat väärät profetiat, johtajien löyhä seksuaalinen elämäntapa ja kirkon johdon tuomitseminen. Pettymyksen ja pelon vuoksi kirkko tuli hyvin epäluuloiseksi kaikkea karismaattisuutta kohtaan.

Toiseksi piispanviran kehittyminen. Pyhän Hengen johtamaa liikettä on hankalaa valvoa. 200 – 300 luvuilla kehittyi monesta syystä piispanvirka ja yhä enemmän painotettiin näkemystä, jonka mukaan Pyhä Henki puhui ennen kaikkea piispojen kautta. Piispan tehtävänä oli arvioida, mikä oli Pyhän Hengen työtä.

Useasta syystä – pelosta, laitostumisesta, rutiineista – johtuen karismaattiset johtajat eivät enää olleet normaali osa kirkon elämää. Kirkkoa ei voinut kutsua karismaattiseksi.

Pyhän Hengen lahjojen ja voiman ilmeneminen eivät loppuneet kokonaan. Yksittäisten ihmisten ja ryhmien elämässä niitä esiintyi, usein virallisen kirkon halveksimina sekä keskiajalla että uskonpuhdistuksen aikana.

Kelttiläisessä liikkeessä Patrickille yliluonnollinen oli luonnollista. Hän näki unen, jossa Irlannin syntymättömät lapset pyysivät häntä palaamaan Irlantiin ja tuomaan mukanaan evankeliumin. Monia kelttien hengellisiä johtajia sanottaisiin nykyään mystikoiksi. Heidän hengelliseen johtajuuteensa kuuluivat Jumalan läsnäolon konkreettinen kokeminen, viestit Jumalalta, merkit, unet ja näyt.

Katolisen kirkon virallinen kanta oli, että Hengen lahjat olivat välttämättömiä kirkon alkuvaiheessa, mutta että ne eivät olleet myöhemmin tarpeen. Keskiajan rationaalisessa asenteessa ei ollut juurikaan sijaa mm. parantamiselle. Luther (vaikkakin rukoili sairaiden puolesta niin, että heitä parani, ja ajoi pois pahoja henkiä hyvin tuloksin, Jukka Jämsénin huomautus) ja Calvin olivat tässä Sahlbergin mukaan aikansa lapsia. Jesuiittojen Ignatius Loyola samalta vuosisadalta kuitenkin korosti, että karismaattiset lahjat eivät päättyneet 1. Kor. 12 – 14:ään.

Pietismin aikaan John Wesley uskoi, etteivät armolahjat olleet sidoksissa apostoliseen aikaan. Kielilläpuhumisen lakkaamisen (1. Kor. 13:8) Wesley tulkitsi tapahtuvan Kristuksen palatessa, ”kun täydellinen tulee”. Wesleyn päiväkirjasta käy ilmi, että Pyhä Henki ilmeni hänen toimintansa yhteydessä poikkeuksellisilla tavoilla: Ihmisiä parani pelkän ilmapiirin vaikutuksesta, kaatui maahan jne. Thomas Welsh, tunnettu metodistisaarnaaja, kertoi puhuvansa kielillä.

Oman aikamme karismaattinen uudistus on laajentunut hämmästyttävästi. Katolisten mukaan Etelä-Amerikassa 10 % asukkaista on karismaatikkoja. Kiinan kristityistä heitä on ehkä 85 %. D. B. Barrettin tutkimusten mukaan karismaattiseen uudistukseen samastui vuonna 2000 yli 500 miljoonaa ihmistä. Sahlbergin mukaan kyseessä on räjähdys, joka jatkaa leviämistä. Vuonna 2000 arvio karismaatikkojen määrä oli 28,6 % kaikista kristityistä. Vuonna 2025 luvun arvioidaan olevan n. 40 %. Todennäköisesti kyse on lähetyshistorian suurimmasta herätyksestä, johon mm. Englannin entinen arkkipiispa George Carey samastui itse. Samoin Paavi Paavali VI totesi sen olevan ”mahdollisuus kirkolle ja maailmalle”. Paavi Paavali II piti uudistusta arvokkaana lahjana kirkolle.

Kirkko on taas karismaattinen. Pyhän Hengen ilmeneminen lahjoineen on tullut takaisin. Sitä tarvitaan, sillä maallistuminen on vaikuttanut voimakkaasti länsimaisiin kirkkoihin, samoin liberaaliteologia, joka pyrkii rajaamaan yliluonnollisen Raamatusta ja kokemuksista mahdollisimman vähiin. Länsimainen yhteiskunta kuitenkin yllättää, sillä siinä ilmenee selkeää hengellistä kaipausta. New Age ja muukin liikehdintä korostaa omakohtaisen kokemisen merkitystä. Samoin tekee karismaattinen uudistus. Jos kirkko julistaa uskovansa Jeesukseen, joka ei tehnyt eikä tee ihmeitä, sillä tuskin on tulevaisuutta. Jos hengellistä kaipausta kokevat ihmiset kääntyvät kirkon puoleen ja saavat vain intellektuelleja vastauksia, he tuskin palaavat.

Sahlberg kuvaa Santa Claran karismaattisuutta seuraavasti:

1.       Ylistyslaulut sisältyvät lähes jokaiseen jumalanpalvelukseen

2.       Ihmisiä kutsutaan esirukoiltavaksi joka sunnuntai. Tätä varten on valmennettu rukoustiimejä. Ihmisiä rohkaistaan kertomaan jumalanpalveluksessa tai tiedotteessa, miten he ovat parantuneet tai tulleet kosketetuiksi

3.       Ihmisiä kutsutaan erityisiin esirukousjumalanpalveluksiin

4.       Seurakunta isännöi suurempia karismaattisia konferensseja, joita järjestetään ekumeenisesti katolisten ja vapaiden suuntien kanssa.

Näin siis Carl-Erik Sahlberg kuvaa kirkon avoimuutta Pyhälle Hengelle.

Hän tekee myös yhteenvedon kirkon sisäisen elämän kasvutekijöistä 7-9: rukous, maallikot ja Pyhän Hengen voima. Ne tarjoavat resurssit seurakunnalle, joka on väsynyt ja kaipaa laajenemista taantumisen sijaan. Lähetyshistorian alku on Jeesuksessa, joka lähettää opetuslapset tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Hän kehottaa heitä ennen lähtöä odottamaan maailman suurinta voimaa Pyhältä Hengeltä, jonka hän lähetti sitten helluntaina.

Kasvun avain numero 9: Janotkaa Pyhän Hengen voimaa!