Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:
1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)
2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)
3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)
4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)
5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)
6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)
7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)
8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)
9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)
Kirjoitan siis tällä kertaa kohdasta yksi.
Kasvua haluavan seurakunnan on oltava kaikille avoin. Sahlbergin mukaan Jeesuksen mieli-ilmaisuja kuvaavat seuraavat raamatunkohdat:
Matt. 11:28 ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”
Joh. 6:37 ”Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois.”
Joh. 7:37 ”jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon.”
Joh. 11:25, 26 ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.”
Ilm. 3:20 ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”
Joh. 3:16 ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
”Se joka, jokainen joka”. Jeesuksen syli oli avoin kaikille, sotilaille, ylhäisölle, spitaalisille, rikkaille ja köyhille, miehille ja naisille, sairaille ja terveille, juutalaisille ja kreikkalaisille. Kaikille avoin kirkko vetoaa erityisesti niihin, jotka ovat syrjäytyneitä tai ihmisarvoltaan uhattuja.
Jeesus vastasi vältellen Pontius Pilatuksen kysymykseen ”oletko sinä juutalaisten kuningas”, ehkä siksi, että hän käytti itsestään mielellään nimitystä ”Ihmisen Poika”. Jeesusta ei voi liittää yhteen ainoaan kansaan tai kulttuuriin, hän on kaikkien oma.
Jeesuksen ajan uskonnoilla oli maantieteelliset ja kulttuuriset rajat. Juutalaisuus oli kansallinen, Kreikan ja Rooman viralliset uskonnot jopa valtiouskontoja. Mysteeriuskonnot kuten Mithraksen tai Isiksen kultit olivat vahvojen miesten, kuten sotilaiden, uskontoja. Gnostilaisuus oli vain erityisesti valituille. Sivistynyt älymystö oli kiinnostunut filosofisista koulukunnista. Professori Bengt Sundkler kuvasi tuota aikaa näin: ”Mysteerikultit olivat tuolloin – kuten nykyäänkin – ylhäisön uskontoja, yhä turmeltuneempien syntyperäisten ja raha-aristokraattien salaisia yhteisöjä. Niillä ei ollut mitään annettavaa muille yhteiskuntaluokille, kaikkein vähiten yhä nopeammin kasvaville kaupunkiväestöryhmille, joita on nimitetty ”sisäiseksi proletariaatiksi”, eli kaupunkislummien lukuisalle orjajoukolle ja tavalliselle kansalle, ´humiliores´.”
Alkukirkon maailmassa erityisesti kolme ryhmää kuului tuohon ”sisäiseen proletariaattiin”, ihmisiin vailla oikeuksia: orjat, nuoret ja naiset.
Orjuus alkoi Egyptissä, Irakissa, Iranissa ja nykyisten Pakistanin ja Intian alueilla n. 3000 eKr. Tämä järjestelmä oli kreikkalaisen ja roomalaisen sivilisaation perustana eikä sitä merkittävästi kyseenalaistettu. Muun muassa Aristoteles piti järjestystä jumalallisena. Vuoden 160 eKr. paikkeilla arvioidaan olleen n. 250 000 orjaa. Orjille oli valtava uutinen, että kristinusko julisti ihmisten samanarvoisuutta ja seurakuntayhteyden avoimuutta kaikille. Kristittyjen joukossa orjien vapauttamista pidettiin hyvänä tekona ja siihen käytettiin seurakuntien varoja. Kristityt orjat ja isännät olivat yhdessä tervetulleita ehtoolliselle ja he kärsivät vainojen aikana yhdessä. Kristillinen seurakunta oli yhteisö, jossa vapautetusta orjasta nimeltä Calixtus oli mahdollista 200-luvun alussa tulla Rooman piispa.
Nuoret löysivät seurakuntayhteyden yhteiskunnan patriarkaalisuudesta huolimatta, esimerkkeinä lystralainen Timoteus tai troaslainen Eutykos. Bitynian maaherra Plinius kertoi v. 112 kirjeessään keisari Trajanukselle , että kristittyjen joukossa on ”monia kaikenikäisiä”. Kristinusko oli nuorten liike ja useimmat varhaiset lähetystyöntekijät olivat keski-ikäisiä tai nuoria.
Aristoteles oli pyrkinyt todistamaan naisen alempiarvoisuutta mieheen verrattuna. Siksi Galatalaiskirjeen 3:28:ssa mainittu sanoma – ei miestä, ei naista, vaan kaikki yhtä Kristuksessa – oli mullistava. Naisia kääntyi kristinuskoon, filippiläinen Lyydia (Apt. 16:14, 15) oli ensimmäinen Euroopassa kääntynyt, ”useat ylhäiset naiset” Tessalonikassa (Apt. 17:4), ”useat arvossa pidetyt kreikkalaiset naiset” (Apt. 17:12), Damaris Ateenassa (Apt. 17:34) ja niin edelleen. Juutalaisen naisen paikka Jerusalemin temppelissä oli ”pakanoiden esipiha”, joten heille kristillisen seurakunnan avoimuus oli vallankumouksellista.
Kristittyjen suuri enemmistö kuuluikin sitten alempiin sosiaaliryhmiin. Tertullianus totesikin, että ”oppimattomat ovat meillä aina enemmistönä.” Kristinuskon vastainen Kelsos kirjoitti näin: ”He sanovat (siis kristityt), että jokainen syntinen tai tyhmä tai yksinkertainen – sanalla sanoen jokainen kurja hyväksytään Jumalan valtakuntaan”. Kirkko oli avoin ”jokaiselle joka”. Se oli tärkeä sana, kun lähistöltä olisi helposti löytynyt jonkun muun uskonnon suljettu yhteisö. Kirkko oli avoin idän ja lännen viisaille, Justinos Marttyyri – ja Origenes-älyköille ja avoin ylhäisönainen Perpetualle ja orjatyttö Felicitakselle, jotka kohtasivat käsi kädessä pedot Karthagon amfiteatterissa 7. maaliskuuta vuonna 203. Professori Michael Green toteaa: ”Yhteys Kristukseen rikkoi kaikki luonnolliset rajat.” ”Mitään senkaltaista ei ollut missään muualla, eikä ole vieläkään!”
Kelttiläisen liikkeen johtaja Patrick syntyi Englannissa n. v. 400. Hän joutui nuorena merirosvojen vangiksi ja orjaksi, sikopaimeneksi, Irlantiin kuudeksi vuodeksi. Onnistuttuaan pakenemaan Ranskaan hän koki Jumalan kutsuvan takaisin Irlantiin ”paimeneksi”, Kristuksen lähettilääksi. Hän perusti luostareita erityisesti Irlannin itärannikolle. Luostarit auttoivat sairaita, mm. spitaalisia. Kelttiläisen liikkeen perustamat koulut olivat avoimia ylhäisille ja alhaisille. Oikeuksia vailla olevat ja myös etuoikeutetut nuoret saivat mahdollisuuden opiskella. Irlannissa munkkeja oli kaikista luokista, alhaison, keskiluokan ja ylhäisön parista. Naisia arvostettiin suuresti hengellisinä neuvonantajina kelttiläisessä liikkeessä. Tanskalainen kirkkohistorioitsija Torben Christensen toteaa keskeisen asian: ”Irlantilaista kristillisyyttä leimasi ennen kaikkea munkkiliikkeen ja kansan läheinen suhde”.
Jesuiittaveljestöä kannattivat monet nuoret ja naiset. Jesuiittalähetit huolehtivat etenkin orjista. Peter Claver (1581-1654) teki töitä orjien parissa 44 vuotta ja kastoi heistä 200 000. Tämä erityisesti sorrettuihin kohdistunut kiinnostus oli ominaista tunnetun jesuiittalähetystyöntekijän Francis Xavierin työlle Intiassa, Kiinassa ja Japanissa. Ignatius Loyola auttoi mm. Italian prostituoituja.
Pietistisen liikkeen edustajat lähestyivät kaikkia yhteiskuntaluokkia. ”Luterilaisuuden toinen reformaattori” Philipp Jacob Spener (1635-1705) peräänkuulutti mm. Raamattuun perustuvia, Jeesus-keskeisiä ja yksinkertaistettuja saarnoja, jotta kaikki voisivat ymmärtää sanoman. A. H. Francken avaamissa lastenkodeissa noin puolet asukeista oli tyttöjä. N. L. von Zinzendorf toivotti Böömistä tulleet pakolaiset tervetulleiksi maatilalleen Herrnhutiin, nyky-Saksan kaakkoisosaan. Amerikan metodistit julistivat ilosanomaa köyhille uudisasukkaille. Englannissa köyhille pidettiin esimerkiksi ulkoilma- ja katukokouksia, kun anglikaaniset kirkot sulkeutuivat heiltä. Metodismi oli suurten työläisjoukkojen herätysliike.
Pietistit tavoittivat alempia yhteiskuntaluokkia, mutta myös ylempiä. Liikkeen johtomiehet Spener ja Francke päätyivät professoreiksi. Zinzendorf oli kreivi ja veljekset John ja Charles Wesley kunnioitetun anglikaanipapin poikia. Speneriä kutsuivat saarnaamaan herttuat ja ruhtinaat. Tanskan kuningas Fredrik IV pyysi Franckea lähettämään pietistisiä lähetyssaarnaajia Tanskan hallinnoimille alueille Intiaan.
Siellä, missä kirkko on ollut avoin kaikille, on tapahtunut kasvua. Sama voidaan havaita nykyajan kasvavissa kirkoissa.
Helluntailiike oli 1900-luvun eniten kasvava kristillisyyden suunta, erityisesti vuosisadan loppupuolella. Yksi syy kasvuun on halu tavoittaa köyhät kansanluokat. Ihmiset saavat ”inhimillisen arvokkuuden”, köyhä chileläinen onkin veli Jumalan armahtamien veljien joukossa. Kirkkojen maailmanneuvoston entinen pääsihteeri Emilio Castro oli sitä mieltä, että helluntailiikkeestä tuli Latinalaisen Amerikan ”kotimaisin” liike, koska se oli avoin kaikille yhteiskuntaluokille.
Kun helluntailaisyhteisö Assemblies of God Nigeriassa kasvoi lähes nollasta miljooniin ihmisiin, sen syytä tiedusteltaessa johtajat vastasivat näin kysymykseen, ovatko he onnistuneet tavoittamaan kaikki sosiaaliryhmät: ”Kaikki yhteiskuntaluokat, mutta erityisesti hylätyt ja halveksitut. Me nostamme heidät maasta.”
Itä-Afrikan herätyksen alussa 1930-luvulla englantilainen lääkäri Joe Church ja ugandalainen opettaja sopivat rukoilevansa teltassa kolme päivää, että Jumala lähettäisi herätyksen Itä-Afrikkaan. Tämän epätodennäköisen rukousparin telttarukous sai vastauksen, kun 1930-luvulla Ugandassa, Keniassa ja nykyisessä Tansaniassa alkoi herätys, joka kosketti eri yhteiskuntaluokkia, lapsia, nuoria ja naisia. Toisin kuin tuon ajan patriarkaalisessa yhteiskunnassa yleensä nainen sai todistaa, johtaa rukousta ja laulua ja jopa saarnata.
Luoteisintialainen Amri Karbi -heimo siirtyi suurelta osin kristinuskoon 1980-luvulla. Heimolaisista noin 30 % oli lukutaidottomia ja heimo koki alemmuutta suhteessa korkeakastisiin hinduihin. Se löysi uudenlaisen ihmisarvon kristittyjen yhteydessä, koska kirkko oli avoin kaikille.
Etelä-Koreassa oli noin sata vuotta sitten muutama kristillinen seurakunta. Nykyisin sen seurakunnat ovat nopeimmin kasvavien joukossa ja 30-35 % väestöstä on kristittyjä. Rukouselämän, solutoiminnan ja ihmeiden lisäksi merkittävänä asiana pidetään sitä, että kirkko omaksui kansallismielisen asenteen japanilaismiehityksen aikana ja pienenä vähemmistöryhmänä seisoi kansan rinnalla. David Yonggi Chon suuressa soulilaisessa seurakunnassa naiset ovat saaneet merkittävän aseman esimerkiksi kotiryhmien johtajina, kun muuten korealainen seurakuntaelämä on ollut miesten dominoimaa.
Sahlbergin mukaan ensimmäinen tärkeistä avaimista kirkon kasvussa on siis tämä: olkaa avoimia kaikille!
