Olen rovasti Jukka Jämsén, Kirsin puoliso, neljän aikuisen lapsen isä ja yhden pikkuisen isoisä. Työkseni toimin Suomen New Winen toiminnanjohtajana.
Olen ollut lähetystyössä lyhyitä jaksoja Euroopassa mm. aasialaisten siirtolaisten parissa ja Suomen Lähetysseuran kautta Taiwanissa. Seurakuntapappina olen toiminut Alavudella Etelä-Pohjanmaalla.
Tärkeintä elämässäni on evankeliumi Jeesuksesta. Hänen vuokseen missionaarinen eli mukaansa kutsuva ja ulospäin suuntautunut seurakunta ja hengellinen uudistuminen ovat minulle keskeisiä asioita.
Minut saatetaan tunnistaa esimerkiksi seuraavista seikoista: toimin New Wine -uudistusliikkeessä, pidän Majatalo-iltoja yhdessä Ilkka Puhakan, Pekka Simojoen ja EtCetera-kuoron kanssa eri puolilla Suomea ja olen kirjoittanut kirjan Pelkkänä korvana, joka käsittelee kuuntelevaa rukousta.
Asun Jyväskylässä, jossa perheemme kotiyhteisöksi on muodostunut Jyväskylän seurakunnan KohtaamisPaikka-yhteisö. Kotoisin olen Keuruulta.
Näillä sivuilla pääset tutustumaan siihen, kuka olen ja mitä teen. Voit myös tulla mukaan tukemaan työtäni rukouksin ja myös taloudellisesti rukouksen lisäksi.