Pelkkänä korvana

Avainsana: seurakunnan luontainen kehitys

Kokonaisvaltaiset pienryhmät

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kuudetta, kokonaisvaltaisia pienryhmiä.

Schwarzin tutkimuksessa kävi ilmi, että hyvinvoivan ja kasvavan seurakunnan yksi tärkeimmistä tekijöistä on pienryhmien moninkertaistuminen. Sen edellytyksenä taas on pienryhmien kokonaisvaltaisuus. Sillä tarkoitetaan ihmisille henkilökohtaisten läheisten asioiden käsittelyn mahdollisuutta ja toisten palvelemisen oppimista hengellisten lahjojen kautta. Pienryhmissä ihmiset voivat oppia elämään kristittyinä ja opetuslapsina eivätkä vain pänttää päähänsä käsitteitä. Tutkimus vahvistaa, että mitä suuremmaksi seurakunta kasvaa, sitä tärkeämpiä pienryhmät ja niiden kautta tapahtuva kasvu ovat.

Schwarzin mukaan kahdeksan kasvutekijän vuorovaikutus on seurakunnan hyvinvoinnissa tärkeintä, mutta kokonaisvaltaiset pienryhmät ja niiden moninkertaistuminen on yksittäisistä tekijöistä merkittävin.

Pelkät käsitteet kuten evankeliointi, rakkaudelliset suhteet tai lahjoihin perustuva palvelutehtävä ja niistä puhuminen eivät kasvata seurakuntaa tai lisää sen hyvinvointia. Niiden käytännöllinen toteuttaminen pienryhmissä, toisin sanoen opetuslapsena kasvaminen, saa kasvamista ja hyvinvointia aikaan.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Innoittava jumalanpalvelus

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt viidettä, innoittavaa jumalanpalvelusta.

Schwarzin tutkimuksessa otettiin selvää myös siitä, mikä erottaa kasvavien ja kutistuvien seurakuntien jumalanpalveluksia toisistaan. Usein ajatellaan, että kasvavissa seurakunnissa jumalanpalvelusten tulisi olla suunnattuja erityisesti etsijöille, mutta tutkimus ei tue tätä käsitystä. Riippumatta jumalanpalveluksien kohderyhmästä, liturgisesta tai vapaasta tyylistä, kirkollisesta tai maallisesta kielestä, keskeinen laatutekijä kasvavissa seurakunnissa on se, kokevatko osallistujat jumalanpalveluksen innoittavaksi ja inspiroivaksi. Keskeistä on se, että Jumalan Pyhä Henki inspiroi jumalanpalvelusta ja saa tehdä siitä osallistujille merkityksellisen. Kasvavissa seurakunnissa seurakuntalaiset toteavat usein, että jumalanpalveluksissa käyminen on kivaa!

Tätä näkemystä vastustavat helposti ne, jotka osallistuvat tilaisuuksiin täyttääkseen uskonnollisen velvollisuutensa. Silloin jumalanpalvelusten pitkäveteisyys voidaan kokea jopa hyvänä asia, sillä näin osallistujat voivat näyttää sitoutuneisuutensa ja odottaa Jumalalta siunausta vastauksena tällaiseen uskollisuuteen. Toisaalta vastustajia löytyy myös hengellistäjistä, jotka väheksyvät mielekkään jumalanpalvelusjärjestyksen, kokouspaikan viihtyisyyden, hyvin järjestetyn tervetulotoivotuksen ym. merkitystä ja pelkäävät niiden pinnallistavan uskonelämää.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Toimivat rakenteet

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt neljättä, toimivia rakenteita.

Yksi tutkimuksessa ilmennyt laatutekijä, joka kasvavissa seurakunnissa on kehittyneempi kuin niissä, jotka eivät kasva, on toimivat rakenteet. Hengellistäjät kyseenalaistavat rakenteiden merkityksen, koska he pitävät niitä epähengellisinä. Teknokraatit puolestaan pitävät rakenteita helposti seurakunnan syvimpänä olemuksena. Tutkimuksen mukaan traditionalisteilla on erittäin kielteinen suhde seurakunnan kasvun ja laadun merkityksen tunnustamiseen. (Jukan huomautus: traditio on kristityille myönteinen, elävää uskoa eteenpäin välittävä asia. Traditionalismi on puolestaan takertumista muotoihin ja sisällön hylkäämistä. ”Traditio on jo kuolleiden elävää uskoa, traditionalismi on vielä elävien kuollutta uskoa” (Jaroslav Pelikan).), Schwarzin mukaan jatkuva rakenteiden arviointi ja valmius niiden muuttamiseen (kuten lannistavat johtajuusrakenteet, hankalat jumalanpalvelusajat, turhauttavat taloudelliset menettelytavat jne.) on tärkeää seurakunnan hyvinvoinnille. Tulkitsen tätä niin, että rakenne ei voi synnyttää elämää, sillä se on Jumalan tehtävä. Elämä synnyttää kuitenkin aina jonkinlaisen rakenteen, jonka olisi hyvä olla sellainen, joka antaa uudelle elämälle tilaa. Erityisen tärkeä piirre tässä on johtaminen, joka kehittää muita johtajia ja edistää palvelutehtävien moninkertaistumista. Samoin kuin Jumala on antanut luoduille olennoille elämän ja muodon, samoin käy, kun Jumala synnyttää elämää seurakunnassa Pyhän Henkensä kautta.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Intohimoinen hengellisyys

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys): 

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kolmatta, intohimoista hengellisyyttä

Schwarzin mukaan seurakuntakehitys ei riipu hengellisistä suuntauksista tai erityisistä hengellisistä harjoituksista, kuten karismaattisuus tai ei-karismaattisuus, liturgiset rukoukset tai ”hengellinen sodankäynti”, vaan iloisesta ja innostuneesta uskon harjoittamisesta. Lakihenkisyys, toisin sanoen velvollisuuteen perustuva, oikeaoppisuuden ylikorostaminen, oikeiden moraalisääntöjen noudattaminen ja niin edelleen, ei kehitä seurakuntaa. Esimerkiksi rukouksen määrä ei tutkimuksessa ollut ratkaiseva seurakunnan hyvinvoinnissa. Sen sijaan rukouksen kokeminen innostavana oli merkittävä asia. Innostus ei yksinään tietenkään ole riittävä mittari seurakunnan elämässä, vaan se tarvitsee rinnalleen Schwarzin löytämät muut laatutekijät. Kuitenkin innostuksen puuttuessa uskonelämän luonne suhteena Jeesukseen Kristukseen näivettyy ja muuttuu tavoiksi tapojen vuoksi tai fanatismiksi. Innostusta tarvitaan siihen, että seurakunnan jäsenet elävät uskoaan todeksi ja kertovat siitä muille.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Lahjoihin perustuva palvelutehtävä

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt toista, lahjoihin perustuva palvelutehtävää.

Schwarzin mukaan Jumala päättää, millaisia tehtäviä hän antaa kullekin uskovalle. Johtajien tehtävä on auttaa seurakuntalaisia tunnistamaan lahjansa ja löytämään oma tehtävänsä seurakunnassa. Schwarzin tutkimuksessa tämä tekijä vaikutti eniten seurakuntalaisten tyytyväisyyteen ja elämäniloon. Tutkimuksessa todettiin, että saksankielisessä Euroopassa 80 prosenttia aktiiviseurakuntalaisista ei pystynyt tunnistamaan lahjojaan, mikä osaltaan estää reformaation löytämän kaikkien uskovien pappeuden toteutumista. Tällä tekijällä on kaksi ulottuvuutta: Jumalan päätösvalta lahjan sisällön suhteen ja tuon lahjan käyttäminen seurakunnan palvelemiseen. Teknokraattisesti ajattelevat usein päättävät palvelutehtävien sisällön ja etsivät tämän oman näkynsä toteuttajiksi vapaaehtoisia. Samalla he saattavat estää seurakuntalaisia etsimästä omaa Jumalalta saatua kutsumusta. Hengellistävästi suuntautuneet puolestaan vastustavat suunnitelmia ja seurakuntarakenteita ja keskittyvät pelkkään lahjojen yliluonnollisuuteen, mikä estää lahjojen pääsyn seurakuntaelämän suunnitteluun.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Valtuuttava johtajuus

Esittelin viimeksi Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt ensimmäistä, valtuuttavaa johtajuutta.

Usein seurakunnan kasvua käsittelevässä kirjallisuudessa ihannoidaan suuria seurakuntia. Kuitenkin näyttää siltä, että parhaiten kasvavia eli eniten uusia ihmisiä tavoittavat seurakunnat ovat alle sadan hengen yhteisöjä. Yli kahdensanan hengen yhteisöissä kasvuvauhti hidastuu merkittävästi. Tutkimuksen mukaan kasvavien seurakuntien johtajat eivät ole niinkään tavoite- ja projektilähtöisiä, vaan heitä voi kuvata sanalla valtuuttava johtajuus. Johtajat keskittyvät valtuuttamaan muita palvelutyöhön. Maallikoita ei käytetä apulaisina toteuttamaan johtajien päättämiä tavoitteita, vaan heitä tuetaan ja motivoidaan löytämään oma kutsumuksensa ja paikkansa. Johtajat auttavat seurakuntalaisia saavuttamaan hengelliset mahdollisuutensa, joihin Jumala on heidät kutsunut. Johtajat eivät hoida seurakunnan velvoitteita yksin, vaan käyttävät suurimman osan aikaansa valmentamiseen, delegointiin ja moninkertaistamiseen. Näin he ikään kuin vapauttavat Jumalan tekemään seurakuntalaisten kautta sitä, mitä Raamattu lupaa, ja seurakunta alkaa kasvaa ”aivan itsestään”. Mitä korkeampi teologinen koulutus pastoreilla on ja mitä enemmän he pyrkivät toimimaan oman osaamisensa varassa pyytämättä apua muilta, sitä heikommin seurakunta voi Schwarzin tutkimuksen mukaan. Sen mukaan kasvavimpien seurakuntien pastorit eivät ole kovin tunnettuja eli ”supertähtiä”, mutta he luovat tilaa seurakuntalaisille elää Jeesuksen seuraajina siten, että he voivat toteuttaa kutsumustaan kristittynä.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Seurakunnan luontainen kehitys

Olen aiemmin kirjoittanut Carl-Erik Sahlbergin Kasvava seurakunta -kirjan näkemyksestä tasapainoisesta seurakuntaelämästä. Edellisessä tekstissä nostin esiin New Wine -liikkeen arvot, jotka nekin kertovat Jumalan valtakunnan tasapainosta, jota mielestäni kuvaa Raamatun käsite shalom, rauha, kaikinpuolinen harmonia.

Haluan seuraavassa esitellä vielä yhden seurakunnan tasapainosta kertovan hahmotustavan. Saksalainen (ja luterilainen) tutkija Christian A. Schwarz luettelee kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

1. Valtuuttava johtajuus
2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
3. Intohimoinen hengellisyys
4. Toimivat rakenteet
5. Innoittava jumalanpalvelus
6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
7. Tarveperusteinen evankeliointi
8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Kirjoitan noiden periaatteiden synnyttämistä ajatuksista, jotka ovat auttaneet minua työssäni. Peruslähtökohtana on kasvun periaate, jossa kasvu tapahtuu ilman ihmisten ponnisteluja, aivan kuin itsestään, kunhan kasvun esteitä poistetaan. Niin kuin yleensäkin kaikessa kasvussa, seurakunta elävänä organismina kasvaa ja voi hyvin, kun sillä on riittävästi edellä mainittuja tekijöitä.

Schwarz vertaa näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos joku lauta puuttuu, tynnyrissä ei pysy mitään, vaikka muut tekijät olisivat kuinka hienoja tahansa. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Mielestäni Schwarzin periaatteet ovat yksinkertaisia ja sovellettavissa mihin tahansa seurakunnalliseen yhteisöön pienryhmistä kokonaisiin kirkkokuntiin. Omaan yhteisöönsä voi tilata Seurakunnan luontainen kehitys -tutkimuksen, jonka avulla voi kartoittaa, miten yhteisö voi ja mitkä ovat sen mahdolliset heikkoudet ja vahvuudet. Muun muassa Jyväskylän KohtaamisPaikka on teettänyt tutkimuksen ja saanut siitä käytännön apua vastatakseen paremmin ihmisten tarpeisiin ja Jumalan kutsuun.

Palaan seuraavissa kirjeissä näihin kahdeksaan kasvutekijään kohta kohdalta. Tässä oli vain yleiskatsaus tuosta ”pystylautaisesta tynnyristä”.