Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).
- Valtuuttava johtajuus
- Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
- Intohimoinen hengellisyys
- Toimivat rakenteet
- Innoittava jumalanpalvelus
- Kokonaisvaltaiset pienryhmät
- Tarveperusteinen evankeliointi
- Rakkaudelliset ihmissuhteet
Käsittelen niistä lähemmin nyt kuudetta, tarveperusteista evankeliointia.
Schwarzin mukaan käsite evankeliointi on erittäin usein ymmärretty epäselvästi. Tavallista on sekoittaa evankeliointimenetelmät evankelioinnin periaatteisiin. Eri seurakunnissa toimivat erilaiset menetelmät. Kuitenkin evankelioinnin periaatteet soveltuvat kaikkiin seurakuntiin.
Tälläkin osa-alueella pyritään löytämään kunkin seurakuntalaisen lahjat. Tutkimusten mukaan suurin osa seurakuntalaisista on jotain muuta kuin evankelistoja, joten systemaattista evankeliointiohjelmaa ei suositella. Sen sijaan jokaista uskovaa rohkaistaan käyttämään omia lahjojaan palvelemaan niitä ihmisiä, jotka hän jo tuntee, varmistamaan että he kuulevat evankeliumin ja rohkaisemaan heitä olemaan yhteydessä paikallisseurakuntaan. Tärkeää on keskittyä seurakunnasta vieraantuneiden kysymyksiin ja tarpeisiin, ei ”manipuloiviin ohjelmiin”.
Tutkimuksen mukaan sekä näivettyvissä että kasvavissa seurakunnissa uskovilla on sama määrä yhteyksiä ei-uskoviin ihmisiin (keskimäärin 8,5 kontaktia). Kyse on siitä, kuinka nuo jo olemassa olevat yhteydet käytetään: välittyykö uskovista sellainen elämäntyyli, joka kutsuu mukaan?
