Pelkkänä korvana

Avainsana: maallikot

Missionaarinen seurakunta

Omaksi työnäykseni on muotoutunut missionaarinen seurakunta ja sen pohjana on Apostolien tekojen toisen luvun loppupuolisko. Siinä kuvataan alkuseurakunnan Kristus-keskeistä julistusta, ensimmäisiä kristillisiä kasteita ja seurakunnan elämäntavan eri puolia.

Käytännön sovelluksina tästä näen nykyaikana muun muassa Tukholman Santa Clara -seurakunnan, jota kuvaa hyvin Carl-Erik Sahlbergin kirja Kasvava seurakunta. Olen kirjoittanut tuon kirjan yhdeksästä periaatteesta paljon. Samoin Christian A. Schwarzin kirja Seurakunnan luontainen kehitys ja sen kahdeksan avaintekijää opastavat käytännöllisellä tavalla soveltamaan missionaarisen seurakunnan periaatteita.

Luterilaisen kirkon lähetysstrategia kuvaus missionaarisesta seurakunnasta avaa myös hyviä näkökulmia aiheeseen. Olen avannut omaa ajatteluani tähän liittyen artikkelissani (PDF) piispa Peuran juhlakirjassa.

Henkilökohtaisesti tärkeimpänä sovelluksena tästä pidän kuitenkin omaa seurakuntaelämääni Jyväskylän seurakunnan KohtaamisPaikassa. Olen kuvannut sen alkuvuosien piirteitä Johtamisen erikoisammattitutkintoni projektityössä (PDF). Edelleen samat perusperiaatteet toimivat, vaikka monet käytännön toimintamuodot ovat vuosien varrella vaihdelleet.

Pyrkimyksenä on antaa seurakuntalaisille paljon vastuuta seurakunnan kokoontumisissa arkielämän lisäksi. Raamattuopetukselle annetaan paljon tilaa, samoin ylistykselle ja toisten puolesta rukoilemiselle. Pyhän Hengen armolahjoja pyydetään ja odotetaan Jumalalta, Raamatun opetuksen mukaisesti. Niiden käyttämiseen rohkaistaan ja sitä harjoitellaan yhdessä.

Ulospäin suuntautuminen on tärkeää, ja yhteisössä on huomattu, että henkilökohtainen kutsuminen toimii uusien ihmisten kohdalla parhaiten.

Nykyisin KohtaamisPaikka kokoontuu sunnuntaisin, jolloin pidetään joko Brunssikirkko Jyväskylän Kristillisen koulun ruokalassa tai KohtaamisPaikan iltakirkko Jyväskylän Kaupunginkirkossa tai Palokan kirkossa. Erittäin tärkeä osa toimintaa ovat KohtaamisRyhmät, joihin on helppo kutsua tuttuja mukaan ja joissa voi tutustua toisiin paremmin kuin suurissa tilaisuuksissa. Alfa-kursseja järjestetään säännöllisesti ja KohtaamisPaikan väkeä kutsutaan usein vierailemaan muissa seurakunnissa. Kesäisin yksi tärkeimmistä tapahtumista on New Wine -kesätapahtuma.

Rohkaisen jokaista lukijaa osallistumaan seurakunnan elämään! Samalla jokainen voi osaltaan vaikuttaa rukouksin ja toiminnallaan niin, että seurakunta olisi yhä paremmin missionaarinen.

Lahjoihin perustuva palvelutehtävä

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt toista, lahjoihin perustuva palvelutehtävää.

Schwarzin mukaan Jumala päättää, millaisia tehtäviä hän antaa kullekin uskovalle. Johtajien tehtävä on auttaa seurakuntalaisia tunnistamaan lahjansa ja löytämään oma tehtävänsä seurakunnassa. Schwarzin tutkimuksessa tämä tekijä vaikutti eniten seurakuntalaisten tyytyväisyyteen ja elämäniloon. Tutkimuksessa todettiin, että saksankielisessä Euroopassa 80 prosenttia aktiiviseurakuntalaisista ei pystynyt tunnistamaan lahjojaan, mikä osaltaan estää reformaation löytämän kaikkien uskovien pappeuden toteutumista. Tällä tekijällä on kaksi ulottuvuutta: Jumalan päätösvalta lahjan sisällön suhteen ja tuon lahjan käyttäminen seurakunnan palvelemiseen. Teknokraattisesti ajattelevat usein päättävät palvelutehtävien sisällön ja etsivät tämän oman näkynsä toteuttajiksi vapaaehtoisia. Samalla he saattavat estää seurakuntalaisia etsimästä omaa Jumalalta saatua kutsumusta. Hengellistävästi suuntautuneet puolestaan vastustavat suunnitelmia ja seurakuntarakenteita ja keskittyvät pelkkään lahjojen yliluonnollisuuteen, mikä estää lahjojen pääsyn seurakuntaelämän suunnitteluun.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Valtuuttava johtajuus

Esittelin viimeksi Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt ensimmäistä, valtuuttavaa johtajuutta.

Usein seurakunnan kasvua käsittelevässä kirjallisuudessa ihannoidaan suuria seurakuntia. Kuitenkin näyttää siltä, että parhaiten kasvavia eli eniten uusia ihmisiä tavoittavat seurakunnat ovat alle sadan hengen yhteisöjä. Yli kahdensanan hengen yhteisöissä kasvuvauhti hidastuu merkittävästi. Tutkimuksen mukaan kasvavien seurakuntien johtajat eivät ole niinkään tavoite- ja projektilähtöisiä, vaan heitä voi kuvata sanalla valtuuttava johtajuus. Johtajat keskittyvät valtuuttamaan muita palvelutyöhön. Maallikoita ei käytetä apulaisina toteuttamaan johtajien päättämiä tavoitteita, vaan heitä tuetaan ja motivoidaan löytämään oma kutsumuksensa ja paikkansa. Johtajat auttavat seurakuntalaisia saavuttamaan hengelliset mahdollisuutensa, joihin Jumala on heidät kutsunut. Johtajat eivät hoida seurakunnan velvoitteita yksin, vaan käyttävät suurimman osan aikaansa valmentamiseen, delegointiin ja moninkertaistamiseen. Näin he ikään kuin vapauttavat Jumalan tekemään seurakuntalaisten kautta sitä, mitä Raamattu lupaa, ja seurakunta alkaa kasvaa ”aivan itsestään”. Mitä korkeampi teologinen koulutus pastoreilla on ja mitä enemmän he pyrkivät toimimaan oman osaamisensa varassa pyytämättä apua muilta, sitä heikommin seurakunta voi Schwarzin tutkimuksen mukaan. Sen mukaan kasvavimpien seurakuntien pastorit eivät ole kovin tunnettuja eli ”supertähtiä”, mutta he luovat tilaa seurakuntalaisille elää Jeesuksen seuraajina siten, että he voivat toteuttaa kutsumustaan kristittynä.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Seurakunnan luontainen kehitys

Olen aiemmin kirjoittanut Carl-Erik Sahlbergin Kasvava seurakunta -kirjan näkemyksestä tasapainoisesta seurakuntaelämästä. Edellisessä tekstissä nostin esiin New Wine -liikkeen arvot, jotka nekin kertovat Jumalan valtakunnan tasapainosta, jota mielestäni kuvaa Raamatun käsite shalom, rauha, kaikinpuolinen harmonia.

Haluan seuraavassa esitellä vielä yhden seurakunnan tasapainosta kertovan hahmotustavan. Saksalainen (ja luterilainen) tutkija Christian A. Schwarz luettelee kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

1. Valtuuttava johtajuus
2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
3. Intohimoinen hengellisyys
4. Toimivat rakenteet
5. Innoittava jumalanpalvelus
6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
7. Tarveperusteinen evankeliointi
8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Kirjoitan noiden periaatteiden synnyttämistä ajatuksista, jotka ovat auttaneet minua työssäni. Peruslähtökohtana on kasvun periaate, jossa kasvu tapahtuu ilman ihmisten ponnisteluja, aivan kuin itsestään, kunhan kasvun esteitä poistetaan. Niin kuin yleensäkin kaikessa kasvussa, seurakunta elävänä organismina kasvaa ja voi hyvin, kun sillä on riittävästi edellä mainittuja tekijöitä.

Schwarz vertaa näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos joku lauta puuttuu, tynnyrissä ei pysy mitään, vaikka muut tekijät olisivat kuinka hienoja tahansa. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Mielestäni Schwarzin periaatteet ovat yksinkertaisia ja sovellettavissa mihin tahansa seurakunnalliseen yhteisöön pienryhmistä kokonaisiin kirkkokuntiin. Omaan yhteisöönsä voi tilata Seurakunnan luontainen kehitys -tutkimuksen, jonka avulla voi kartoittaa, miten yhteisö voi ja mitkä ovat sen mahdolliset heikkoudet ja vahvuudet. Muun muassa Jyväskylän KohtaamisPaikka on teettänyt tutkimuksen ja saanut siitä käytännön apua vastatakseen paremmin ihmisten tarpeisiin ja Jumalan kutsuun.

Palaan seuraavissa kirjeissä näihin kahdeksaan kasvutekijään kohta kohdalta. Tässä oli vain yleiskatsaus tuosta ”pystylautaisesta tynnyristä”.

Yhteenveto kirjasta Kasvava seurakunta

Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:

1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)
2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)
3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)
4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)
5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)
6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)
7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)
8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)
9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)

Teen tällä kertaa yhteenvetoa kirjasta.

Sahlberg nostaa esiin kaksi raamatunkohtaa, joissa voidaan nähdä em. tekijät. Johanneksen evankeliumin luvussa neljä Jeesus kohtaa samarialaisen naisen. Tavanomaisten rajojen ylityksiä oli useita: juutalainen kohtasi samarialaisen, mies naisen, Jumala synnintekijän. Kuitenkin Jeesus puhui naiselle (4:7). Tässä näkyy avoimuus kaikille, mutta ei kaikelle!

Väsynyt ja janoinen sai vettä – kuva diakoniasta (4:7). Jeesus ja nainen keskustelivat yhdessä – koinonia (4:7-). Keskustelu koski Messiasta – keerygma, saarna Kristuksesta. Jeesus nostaa esiin naisen elämäntavan, sillä tämä elää jostakin syystä avioliiton ulkopuolisessa suhteessa (4:18). Pyhitetyn elämän ihanne eli praksis nousee siis esiin Jeesuksen aloitteesta. He puhuvat rukouksesta (4:20-24) – liturgian eli rukouksen merkitys.

Nainen kiiruhtaa takaisin kylään ja kertoo kaikille Jeesuksesta (4:29). Tavallinen ihminen, maallikko, on Jumalan viestinviejänä – missio. Nainen on hämmästynyt siitä, kuinka Jeesus tiesi hänen elämäntilanteensa (4:29). Jeesus oli avoin Pyhän Hengen voimalle – dynamis – ja sama pätee seurakuntaan, joka haluaa kasvaa. Parin päivän päästä Jeesus jatkoi matkaansa Galileaan ja varautui taas siihen, ”ettei profeettaa pidetä arvossa kotiseudullaan” (4:43, 44). Hän oli valmis kärsimään – martyria – ja samaan täytyy varautua seurakunnan, joka haluaa kasvaa.

Samoja piirteitä Sahlberg löytää Apostolien tekojen neljännen luvun jakeista 2-36.

Lopuksi Sahlberg kehottaa lukijaa pohtimaan omaa seurakuntaansa kysymysten avulla, joihin hän itsekin vastaa oman seurakuntansa osalta.

1. Onko seurakuntasi avoin kaikille? Sahlbergin seurakunnassa kirkon ovet ovat joka päivä auki ja Klara-kyrkan onkin kävijämäärältään kolmantena Uppsalan ja Tukholman (kuninkaanlinna) tuomiokirkkojen jälkeen. Ihmiset voivat tulla vapaasti sisään, istua, sytyttää kynttilän tai jutella papin tai diakonissan kanssa. Kirkossa oleva kahvila on avoinna, hallitusta, pankkeja ja yrityksiä kutsutaan pitämään jumalanpalveluksia. Vaikka kaikki eivät halua tulla, kaikki saavat tulla!

2. Auttaako seurakuntasi hädänalaisia? Klarassa on diakonin vastaanotto, päivittäin jaetaan syötävää ja juotavaa päihteidenkäyttäjille ja kodittomille, joita tavoitetaan satoja. Prostituoituja kohdataan erityisesti yhtenä iltana viikossa. Ihmisiä pyritään kohtaamaan esimerkiksi huvialueilla, vankiloissa ja sairaaloissa ja kotiryhmien kautta.

3. Vallitseeko seurakunnassasi rakkaudellinen yhteys? Sahlbergin mukaan hänen seurakunnassaan käyvät ainakin sanovat niin. Välillä on tietenkin ristiriitoja, mutta kotiryhmät toimivat, kahvila vetää ihmisiä puoleensa, joka sunnuntai on kirkkokahvit jne. ”Ongelmana” on seurakunnan liian suuri koko siihen, että kaikki voisivat enää tuntea toisiaan!

4. Saarnataanko seurakunnassasi Kristusta? Klarassa saarnataan ja lauletaan hänestä. Paikallisissa TV-ohjelmissa kerrotaan Jeesuksen aikaansaamista muutoksista ihmisten elämässä.

5. Eletäänkö seurakunnassasi puhtaasti? Esimerkkeinä Sahlberg nostaa esiin sen, etteivät he käytä alkoholia ”entisten päihteidenkäyttäjien” vuoksi ja he suosittelevat kymmenysten antamista ja aviouskollisuutta jne. Tämän he tekevät huolehtiakseen ihmisistä, eivät tuomitakseen heitä.

6. Onko seurakuntasi joutunut kärsimään uskonsa vuoksi? Satanistiryhmät ovat vaivanneet Sahlbergin seurakuntaa ja jotkut sosiaalityöntekijät kuvaavat heidän auttamistyönsä joitakin muotoja naiiveiksi. Heitä on nimitelty fundamentalisteiksi ja jotkut papit eivät tahdo tulla yhdistetyiksi Klara-seurakuntaan. Karismaattista jumalanpalvelustyyliä on väheksytty. Toisaalta sosiaalityön ja jumalanpalveluksen kehittämistä myös arvostetaan.

7. Onko seurakuntasi rukoileva seurakunta? Yhteiseen rukoukseen käytetään kaksi tuntia maanantaista perjantaihin. Rukous on työtapana mukana sosiaalityössä, kotiryhmissä, jumalanpalveluksissa ja niiden jälkeen, keskusteluissa, rukousöissä, rukouskävelyissä jne.

8. Käytetäänkö seurakunnassasi maallikkoja? Enemmänkin kuulemma voisi, mutta maallikot vastaavat kotiryhmistä, TV-ohjelmien tuottamisesta, tekstien lukemisesta, ja he kantavat vastuuta esirukouksesta, kirkkokahvista, päihdetiimeistä, Alfa-kursseista jne.

9. Onko seurakuntasi riippuvainen Pyhän Hengen voimasta? Sahlbergin mukaan voisi olla selvemminkin. Heillä on jokaisessa jumalanpalveluksessa kiitoslauluja ja ylistystä, esirukouksia ja todistuksia, mutta he haluaisivat kokea vielä enemmän Jumalan ihmeitä, joita he ovatkin jo nähneet ja joista he kiittävät Jumalaa.

Tukholman S:ta Clara eli Klara-kyrkan kasvaa. Kahdeksankymmentäluvulla jumalanpalveluksessa kävi kolme henkilöä, nyt satoja, ja kasvu jatkuu. Yhdeksän kasvutekijää näyttävät toimivan!

Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja

Kirjoitin aiemmin Carl Erik Sahlbergin löytämistä kasvavan seurakunnan periaatteista, joita on yhdeksän:

1. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin (Ekklesia)

2. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista (Diakonia)

3. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys (Koinonia)

4. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä (Kerygma)

5. Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää (Praxia)

6. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään (Martyria)

7. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa (Liturgia)

8. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja (Missio)

9. Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle (Dynamis)

Kirjoitan tällä kertaa kohdasta kahdeksan.

Jeesus käytti sanomansa levittämiseen pelkästään maallikkoja ja se toimi hyvin!

Alkukirkon apostolit olivat oppimattomia kansanmiehiä, Apt. 4:13. Jumala valitsi sen, ”mikä maailmassa oli hulluutta” 1. Kor. 1:27. Nämä maallikot kertoivat siitä, mitä olivat itse kokeneet. Apt. 4:20. He olivat kokeneet sellaista, mikä oli koskettanut heitä ja muuttanut sydämen. Samarialainen nainen Sykarin kaivolla on yksi esimerkki heistä: “Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt!” (Joh. 4:29).

Alkukirkon kristityt kertoivat todistuksensa suurissa kokouksissa kuten Pietari Jerusalemissa (Apt. 2) ja Paavali Barnabaksen kanssa Antiokiassa (Apt. 14), vaikka roomalaiset ajattelivat julkisten kokousten olevan poliittisia. Tämän vuoksi ensimmäiset kristityt todistivat eniten henkilökohtaisesti. Kristitty orjatyttö puhui perheen nuorille Jeesuksesta. Syyrialaiset veljekset Aedesius ja Frumentius vangittiin ja he päätyivät Etiopiaan Aksumin kuninkaan luo, missä heidän tehtävänään oli opettaa kuninkaan poikaa Ezanaa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. He kertoivat hänelle myös Jeesuksesta ja vuonna 333 Ezana kastettiin. Etiopia onkin maailman vanhimpia kristittyjä valtioita. Vangeiksi joutuneet kristityt ja kristityt kauppiaat toimivat merkittävinä lähetyssaarnaajina. Professori Norbert Broxin mukaan ”käytännössä kaikki kristityt toimivat rekrytointitehtävissä. – – – merimiehinä, siirtolaisina, kauppiaina, virkamiehinä, sotilaina, orjina tai sotavankeina. – – – Kristinuskon leviäminen ei ollut riippuvainen ammattimaisten lähetyssaarnaajien julistustyöstä… vaan suoraa seurausta siitä, että kristityt olivat tekemisissä pakanoiden kanssa.”

Evankeliumin levittämistehtävä ei ollut ainoastaan apostolien vastuulla, vaan se kuului kaikille. Menetelmiä oli useita:

1.       Julkinen evankeliointi (synagogat, opetus, todistus, profeetallinen opetus profeettojen kautta)

2.       Evankeliointi kodeissa (orjat, vapaat, vaimojen kääntyminen, ”salainen” evankeliointi perheenjäsenten välillä)

3.       Henkilökohtainen evankeliointi (mikä tahansa kohtaaminen)

4.       Kirjallisuusevankeliointi

5.       Apologetiikka

Evankelioinnin syyt saattoivat olla erilaisia:

6.       Kiitollisuus siitä, mitä itse oli saanut (Room. 5:5, 2. Kor. 5:14, Gal. 2:20, 1. Joh. 4:10-12, 14, 19)

7.       Vastuuntunne (1. Kor. 4:3-5, 9:20-27, Kol. 1:10)

8.       Huoli toisista (Room. 1:14)

Jokainen kastettu kristitty oli mahdollinen lähetyssaarnaaja. Olipa Jeesuksen toinen tuleminen lähellä tai ei, sanoma hänestä Herrana oli vietävä maailmaan. Jo 200-luvulla ei-kristitty apologeetta Kelsos myönsi, että kristillinen sanoma oli levinnyt laajalle ja vaikuttanut voimakkaasti.

Kirkon voimakkaan kasvun ajoista myös kelttiläinen liike toimi maallikkojen kautta. Irlannin itärannikolle perusteiin luostareita, sitten Ranskaan, sitten Pohjois-Italiaan sekä nykyisen Saksan ja Itävallan alueille. Irlantilaisia lähetyssaarnaajia päätyi Orkneysaarille, Shetlandsaarille, Islantiin, Grönlantiin, Pohjois-Amerikkaan ja Ukrainan Kiovaan saakka. Useimmat heitä olivat köyhiä munkkeja, jotka olivat lähtöisin irlantilaisista perheistä. He eivät saaneet käskyä tähän paavilta, vaan kristillisyys kasvoi perheestä perheeseen ja pienistä heimoista toisiin heimoihin. Vaimot olivat tässä tärkeässä roolissa. Ei ollut harvinaista, että eurooppalaisten kuninkaiden kasteisiin vaikuttivat kristityt kuningattaret. Kuningatar Klotilde sai miehensä, Ranskan kuningas Klodvigin ottamaan kasteen vuonna 496. Kentin kuningatar Bertha vakuutti puolisonsa Ethelbertin ja tämä kastettiin vuonna 597. Venäjällä kuningatar Olga, joka kastettiin vuonna 945, symbolisoi ortodoksisen kristillisyyden tuloa valtavankokoiseen maahan. ”Maallikkonaiset” tekivät osansa, kun Kristus esiteltiin Euroopalle.

Jesuiittaveljistön ensimmäiset ryhmät koostuivat opiskelijoista. Ignatius Loyolan assistentti Jeronimo Nadal toisti usein: ”Me emme ole munkkeja… maailma on kotimme”. Kolumbuksen ”löytäessä” Amerikan vuonna 1492 ja Diazin ja Vasco da Gaman purjehdukset avasivat heille tien Afrikkaan, Intiaan ja Kauko-Itään.

Pietismissä on helppo tunnistaa alkukirkosta tuttu maallikkoevankeliointi – jokainen oli todistaja. Ziegenbalg ja Plütschau olivat nuoria opiskelijoita mennessään Intiaan vuonna 1706. Herrnhutilainen pioneeri Etelä-Afrikassa George Schmidt oli maallikko. Toinen Grönlannin kahdesta ensimmäisestä lähetystyöntekijästä oli haudankaivaja, ja Länsi-Intian ensimmäiset lähetyssaarnaajat olivat ruukuntekijä ja kirvesmies, ”yksinkertaisia ja oppimattomia miehiä” kansan parista, kuten alkukirkossa. Ensimmäistä kertaa luterilaisuuden historiassa maallikot saivat äänensä kuuluville pietistien kotikokouksissa. Sitä ennen kristityt olivat yleensä olleet vain jumalanpalvelusten ja muun kirkon toiminnan kuluttajia.

Nykyajan kasvavat kirkot tunnistavat ”maallikkoapostolaatin” arvon. Etelä-Amerikan evankelikaalien menestystä selittää se, että seurakuntalaiset on mobilisoitu evankeliointiin. Peter Wagnerin mukaan ”jokainen uskova ohjataan määrätietoisesti todistajaksi.” Chilen helluntailiikkeessä vastakääntyneiden tulee todistaa jo seuraavan sunnuntain katukokouksissa. Itä-Afrikan herätys oli maallikkoherätys, jossa myös naiset saivat aikaisempaa enemmän tilaa. Uudemmista herätysjärjestöistä mm. Missionuoret, Campus Crusade for Christ (nykyisin Cru) ja Wycliffe vetävät puoleensa opiskelijoita, joilla ei ole teologista koulutusta.

Seurakuntakasvua käsittelevissä tutkimuksissa on paljon esimerkkejä siitä, että seurakunnan tehtävien jakaminen on tärkeää kasvulle. Eri lahjojen tunnistaminen on tärkeää ja se korjaa tilannetta, jossa pastori tekee kaiken ja uupuu nopeasti. Sahlberg lainaa lähetyspiispa Bertil Envallia: ”Kaikessa evankelioinnissa maallikot ovat avainhenkilöitä”.

80-90 % kaikista uskovista kristityistä on voitettu Kristukselle maallikkojen kautta. Silti ajattelemme helposti, että pastorin tai saarnaajan on tehtävä tämä työ. Sahlbergin mukaan saarnaajan tehtävä on täyttää saarnatuoli, seurakunnan tehtävä on täyttää kirkko.

Maallikkojen tehokkuuteen on monta syytä:

Heillä on sellaisia luontevia yhteyksiä, joita pastoreilla ei ole. Heihin luotetaan, sillä heille ei makseta todistamisesta, toisin kuin pastoreille. Heillä on aikaa eri tavalla kuin pastoreilla, erityisesti eläkkeellä olevilla maallikoilla.

Sahlberg esittelee Joh. 12:20-21 pohjalta evankeliointistrategian. Tuossa kertomuksessa kreikkalaiset tulivat Jerusalemin temppeliin juhlaan ja sanoivat Andreakselle ja Filippukselle, että he haluavat nähdä Jeesuksen:

1.       Osoita, että olet kristitty! Käytä ristiä vaatteissasi tai koruna, lue Raamattua metrossa, kerro pyytämättä, että kävit kirkossa jne.

2.       Ole ystävällinen! Ystävällisyys on sakramentti, joka tuottaa aina hedelmää.

3.       Näytä tietä Jeesuksen luo! Kreikkalaiset eivät halunneet nähdä Jeesuksen virsikirjaa tai hänen vaatteitaan. He halusivat nähdä Jeesuksen! Puhu Jeesuksesta hyvää!

4.       Ole oma itsesi! Osa opetuslapsista mainitaan usein, osaa ei juuri ollenkaan, osa joskus. Andreas ja Filippus kuuluivat tähän viimeiseen ”keskivertoporukkaan”. Vaikka kokisit olevasi keskinkertainen, ole se, mitä olet tänään Kristuksessa!

5.       Kulje Pyhän Hengen johdatuksessa! Ole kuuliainen Pyhän Hengen äänelle. Kuuntele, mitä hän puhuu seurakunnalle ja sinulle – ja saat nähdä ihmeellisiä asioita.

Kasvun avain numero 8: Käyttäkää maallikkoja!

Simppeli kirkko (Simple Church)

Lupasin edellisessä kirjoituksessa kertoa tarkemmin Carl-Erik Sahlbergin Kasvava seurakunta –periaatteista. Palaankin vielä aiheeseen, mutta kerron nyt pääpiirteitä Simppeli kirkko –käytännöstä. Siitä on nimittäin tullut niin paljon kysyntää, että minun on helpompi kirjoittaa se heti tähän ja voin palata Sahlbergiin myöhemmin.

Simppeli kirkko on lyhyesti sanottuna yksinkertainen tapa kokoontua Raamatun ja rukouksen äärelle. Muun muassa Lontoon hiippakunta Englannin kirkossa pyrkii tietojeni mukaan synnyttämään sata Simple Church –ryhmää muistaakseni vuoteen 2020 mennessä.

Simple Church –idea voidaan käsittää hyvin laajasti ja sillä voidaan pyrkiä korvaamaan koko perinteinen seurakuntaelämä. Itse en näe tällaista hyvänä vaihtoehtona, mutta mielestäni simppelin kirkon periaatteita voi hyvin käyttää tuomaan selkeyttä ja myös yhteisöllisyyttä erilaisiin ryhmäkokoontumisiin tai vaikkapa jumalanpalveluksiin. Parhaimmillaan periaatteet voivat rohkaista Jeesuksen seuraajia laittamaan simppelin kirkon pystyyn missä tahansa ja saamaan siten uusia ihmisiä evankeliumin ja rukouksen äärelle. Mielestäni tämä tarvitsee tuekseen seurakunnallisen yhteisön, jossa on selvä johtajuus ja joka seuraa tasapainoisen seurakunnan periaatteita, esimerkiksi edellisessä tekstissä mainitun Carl-Erik Sahlbergin tapaan.

Yksinkertaisimmillaan tätä voi toteuttaa vaikkapa seuraavasti:

Kukin kertoo kuluneelta viikolta yhden kohokohdan eli kiitosaiheen ja/tai yhden mieltään painavan asian eli rukousaiheen. Heti tämän jälkeen toiset ryhmäläiset rukoilevat hänen puolestaan esimerkiksi niin, että yksi ryhmäläinen rukoilee ääneen. Toinen vaihtoehto on siunata hänet Herran siunauksella. Tai jos ryhmiä on useita esimerkiksi jumalanpalveluksessa, niin tilaisuutta johtava henkilö rukoilee ääneen ja kukin ryhmä voi laittaa rukouksen ajaksi käden sen henkilön päälle, jonka puolesta rukoillaan.

Toiseksi luetaan raamatunkohta ääneen vaikka jae kerrallaan vuorotellen. Laitetaan teksti pois näkyvistä.

Joku ryhmäläisistä kertoo omin sanoin, mitä juuri luettiin. Sen jälkeen muut täydentävät kuulemaansa.

Sitten otetaan taas teksti esille ja tutkitaan sitä tarkemmin seuraavien kahden kysymyksen avulla:

  1. Mitä voisin oppia tästä tekstistä omaan elämääni?
  2. Kenelle voisin kertoa tästä?

Rukouksen ja raamatunkohdan pohdinnan voi toteuttaa em. tavalla jopa jumalanpalveluksessa, mitä olenkin jo kokeillut.

Hieman pitempänä versiona simppelin kirkon kokoontumisen voi toteuttaa esimerkiksi seuraavalla tavalla.

Alussa on yhteistä syömistä. Kahvin/teen äärellä on luontevaa vaihtaa kuulumisia ja tutustua toisiimme. Keskustelua voi tarvittaessa ohjata vaikka kysymällä, mitä hauskaa sinulle on tapahtunut viimeisen viikon aikana. Tai mikä on ollut viikon kohokohta. Yhdessä syömiseen voidaan käyttää aikaa noin 30 minuuttia.

Yhteistä ylistystä, jos se on luontevaa. Tässä voi laulaa yhdessä vaikkapa cd:n avulla tai perinteisemmin lauluja tai virsiä.

Sitten voidaan siirtyä Raamatun tutkisteluun.  Raamatusta valitaan teksti, jota käsitellään. Tekstien valintaa kannattaa suunnitella etukäteen. Olemme käyttäneet esim. Johanneksen evankeliumin seitsemää ihmettä ensimmäiseen seitsemään kokoontumiseen. Tekstit voivat olla esim. Jeesuksen vertauksia, jokin evankeliumi luku luvulta, koottuja psalmeja jne.

RAAMATUNKOHDAN POHTIMINEN

Luetaan Raamatunkohta ääneen vaikka jae kerrallaan vuorotellen.

Laitetaan teksti pois näkyvistä.

Joku ryhmäläisistä kertoo omin sanoin, mitä juuri luettiin.

Sen jälkeen muut täydentävät kuulemaansa.

Sitten otetaan taas teksti esille ja tutkitaan sitä tarkemmin seuraavien kysymysten avulla:

  • mitä teksti tarkoittaa?
  • mitä opin Jeesuksesta/Jumalasta tämän tekstin pohjalta?
  • mitä voisin oppia tästä tekstistä omaan elämääni?
  • kenelle voisin kertoa tästä?

RUKOUS

Jos ryhmässä on enemmän kuin neljä ihmistä, niin jaetaan ihmiset vielä pienempiin ryhmiin rukouksen ajaksi. Jokaisen puolesta rukoillaan henkilökohtaisesti omalla vuorollaan seuraavasti.

A) Kierroksen aloittava ryhmäläinen kertoo (2 min.) kuluneelta viikolta

                             – yhden kohokohdan eli kiitosaiheen

                             -yhden mieltään painavan asian eli rukousaiheen

B) Heti tämän jälkeen toiset ryhmäläiset rukoilevat hänen puolestaan

                             -ensin ollaan hetki hiljaa

                             -sitten yksi rukoilee lyhyesti ääneen annetun aiheen puolesta.

C) Sitten kerrotaan lyhyesti, jos mieleen tuli häntä varten jotain rohkaisevaa. Tämä voi olla jokin Raamatun lupaus, laulu, mielikuva tai rohkaiseva ajatus.

D) Lopuksi siunaamme hänet Herran siunauksella.

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen

Sitten kierros jatkuu kohdasta A) seuraavan henkilön kohdalla.

Aikataulu kokoontumiselle kannattaa miettiä etukäteen. Kaksi tuntia riittää varsin hyvin. Simppelin kirkon aloittamiseen ei tarvita pitkää koulutusta, sillä ryhmänvetäjän tehtävä ei ole opettaa ryhmää. Ryhmänvetäjä tarvitsee kuitenkin tukea tehtäväänsä. Siksi on viisasta, että ryhmänvetäjä kuuluu itsekin johonkin seurakunnan ryhmään ja käy seurakunnan yhteisissä kokoontumisissa. Tällöin hän saa olla itse ryhmäläisen asemassa ja saa tarvittavaa tukea tehtäväänsä.

Edelliset mallit on sovellettu Jyväskylän KohtaamisPaikan sivuilta www.kohtaamispaikka.net. Laajempaa pohdintaa löytyy esimerkiksi osoitteesta www.simplechurchathome.com

Kantavana ajatuksena on viedä Raamattu ja rukous ihmisten ulottuville mahdollisimman yksinkertaisella, mutta kuitenkin yhteisöllisellä tavalla.

Kasvavan seurakunnan periaatteita

Kirjoitin edellisessä tekstissä siitä, kuinka Jeesuksen seuraajana elämisessä on tärkeämpää keskittyä suhteeseen Jumalan kanssa kuin ympärillä olevan surkean tilanteen ja huonon järjestelmän päivittelyyn.

Mainitsin Raamatun esille ottamisen, rukouksen, yhteisen laulun ja Jumalan kuuntelemisen. Ne ovat tapoja, joiden kautta ja avulla voimme harjoittaa Jumalan läsnäoloa. Joku saattaa kuitenkin ajatella, että nämä tavat ovat liian yksinkertaisia ja liian väljiä ja siksi niidenkin pohjalta voidaan päätyä mihin sattuu.

Olen sinänsä samaa mieltä: tarvitsemme Jumalan läsnäolon harjoittamiseen Raamatun ja uskovien yhteisön tasapainoista kokonaisuutta. Kuitenkin tasapainoisetkin periaatteet jäävät vain periaatteiksi, jos emme toistuvasti tule Jumalan sanan äärelle, rukoile, laula ja kuuntele tässä kaikessa ja myös armolahjojen kautta elävää, persoonallista Jumalaa. Tarvitaan sekä läsnäolon harjoittamista että tasapainoisen kokonaisuuden hahmottamista.

Yksi itselleni tärkeimpiä malleja tähän on ollut jo vuosien ajan ruotsalaisen Carl-Erik Sahlbergin löytämät periaatteet, jotka hän on kirjoittanut kirjaan Kasvava seurakunta. Hän on myös toteuttanut näitä periaatteita Tukholman Santa Clara –kirkossa jo kahdeksankymmentäluvulta lähtien. Sahlberg on toiminut lähetystyöntekijänä Tansaniassa, jossa hän asuu tälläkin hetkellä jäätyään eläkkeelle em. seurakunnasta. Hän on teologian tohtori ja toiminut mm. dosenttina yliopistossa.

Hän tutki kirkon kasvun aikoja, erityisesti alkukirkkoa (vv. 33-800), kelttiläistä liikettä (vv. 400-800), Jesuiittaveljistöä (vv. 1500-1700), pietismiä (vv. 1700-1800) ja nykyajan kasvavia kirkkoja (v. 1900 – ). Hän löysi yhdeksän periaatetta, jotka ovat leimanneet kirkkoa sen voimakkaan kasvun aikoina.

Käsittelen nuo periaatteet lyhyesti sillä tavalla, jota olen käyttänyt opetuksieni osana jo vuosien ajan. Olen ajatellut tukirengaskirjeiden aloittamisesta saakka, että avaan ajatuksiani näistä periaatteista kanssanne. Palaan tarkemmin eri osa-alueisiin tulevissa kirjeissä, sillä mielestäni nyt on hyvä aika käydä tämä kokonaisuus läpi.

Olen kääntänyt tekstit ruotsinkielisestä alkuteoksesta Den växande kyrkan ja tehnyt kokonaisuudesta omaan esitystapaani sopivan lyhennelmän.

Carl Erik Sahlbergin mukaan kasvavan seurakunnan periaatteita on yhdeksän:

1. Avoimuus kaikille (Ekklesia)
2. Välittäminen (Diakonia)
3. Rakkaudellinen yhteys (Koinonia)
4. Jeesus-keskeisyys (Kerygma)
5. Puhdas elämäntapa (Praxia)
6. Valmius kärsiä (Martyria)
7. Rukous (Liturgia)
8. Maallikot (Missio)
9. Pyhän Hengen voima (Dynamis)

1/9 Avoimuus kaikille (Ekklesia)

Kaikille avoin seurakunta ottaa vastaan orjat, lapset, nuoret, naiset, sorretut, hylätyt, halveksitut, prostituoidut, yksinkertaiset, eri yhteiskuntaluokat jne.

2/9 Välittäminen (Diakonia)

Välittäminen toteutuu yhteytenä, maallikkovastuuna, kunnioituksena kaikkia kohtaan ja myös rukouksena. Kaikki tämä tuo kasvua, vaikka kasvu ei ole tähtäyspisteenä.

3/9 Rakkaudellinen yhteys (Koinonia)

Rakkaudellinen yhteys näkyy sielunhoitona, evankeliointina, Raamatun tuntemisena, rukouksena ja seurakuntayhteytenä.

4/9 Jeesus-keskeisyys (Kerygma)

Sahlbergin mukaan Jeesukseen on helppo samastua. Ihmiset haluavat kuulla hänestä, joten Jeesuksen häivyttäminen julistuksesta on kirkolle kohtalokasta. Pyhä Henki on siellä, missä julistetaan Jeesusta.

5/9 Puhdas elämäntapa (Praxia)

Tämä periaate on saanut eniten arvostusta – ja arvostelua. Pyhitetty elämä, erityisesti suhteessa omaisuuteen ja seksuaalisuuteen, on kuitenkin välittämisen ja huolenpidon merkki. Tämä osa-alue tekee seurakunnasta puoleensavetävän, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin länsimaisessa kulttuurissa, joka keskittyy voimakkaasti ihmisten mielihalujen toteuttamiseen.

6/9 Valmius kärsiä (Martyria)

Kärsimys puhdistaa seurakuntaa ja tuo sen lähemmäksi Herraa. Valmius kärsimiseen edistää evankeliumia ja vetää ihmisiä seurakuntaan.

7/9 Rukous (Liturgia)

Rukous yhdessä välittämisen kanssa ovat Sahlbergin mukaan ehkä ratkaisevimmat syyt Santa Claran kirkon kasvuun. Nimenomaan rukous antaa kasvua, tuo yhteyttä ja yllättäen myös tehokkuutta seurakuntaelämään. Se vähentää stressiä, luo edellytyksiä ihmeille ja tuo inspiraatiota saarnojen ja koko seurakuntaelämän sisältöön.

8/9 Maallikot (Missio)

Maallikot nähdään seurakunnan tehtävän eli mission voimavarana. Heillä on kontakteja ja aikaa ja heihin luotetaan. Sahlberg kehottaa maallikoita näin: näytä olevasi kristitty, ole ystävällinen, anna Jeesuksen näkyä, ole oma itsesi ja anna Pyhän Hengen johtaa!

9/9 Pyhän Hengen voima (Dynamis)

Pyhän Hengen läsnäolon vakavasti ottaminen näkyy Santa Clarassa mm. seuraavina piirteinä: palvonta/ylistys sunnuntaisin, esirukouspalvelu, erilliset esirukousjumalanpalvelukset ja suuremmat karismaattiset tapahtumat, jotka ovat usein ekumeenisia ja joissa on mukana ihmisiä katolisista vapaakirkollisiin.

Kolme ensimmäistä periaatetta (Avoimuus kaikille, Välittäminen, Rakkaudellinen yhteys) ovat olleet suurten perinteisten seurakuntien (ortodoksit, katoliset, anglikaanit, luterilaiset jne.) melko vahvaa aluetta.

Kolme seuraavaa (Jeesus-keskeisyys, Puhdas elämäntapa, Valmius kärsiä) ovat olleet evankelikaalisten/ herätyskristillisten seurakuntien melko vahvaa aluetta.

Viimeiset kolme (Rukous, Maallikot, Pyhän Hengen voima) ovat olleet helluntailaisten ja karismaattisten seurakuntien melko vahvaa aluetta.

Tässä oli lyhyt yhteenveto Sahlbergin löytämistä periaatteista. Niin kuin aiemmin totesin, kirjoitan lisää näistä osa-alueista tulevissa kirjeissä. Voimme kirkkokuntien erilaisista painotuksista huolimatta, kukin yksilönä ja erityisesti seurakunnallisena yhteisönä, pyrkiä tasapainoon kaikilla näillä alueilla. Jos haluamme, että seurakuntamme kasvavat ja että ihmiset löytävät uskon Kristukseen, tätä tasapainoa on syytä etsiä ja pitää yllä.