Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kuudetta, kokonaisvaltaisia pienryhmiä.

Schwarzin tutkimuksessa kävi ilmi, että hyvinvoivan ja kasvavan seurakunnan yksi tärkeimmistä tekijöistä on pienryhmien moninkertaistuminen. Sen edellytyksenä taas on pienryhmien kokonaisvaltaisuus. Sillä tarkoitetaan ihmisille henkilökohtaisten läheisten asioiden käsittelyn mahdollisuutta ja toisten palvelemisen oppimista hengellisten lahjojen kautta. Pienryhmissä ihmiset voivat oppia elämään kristittyinä ja opetuslapsina eivätkä vain pänttää päähänsä käsitteitä. Tutkimus vahvistaa, että mitä suuremmaksi seurakunta kasvaa, sitä tärkeämpiä pienryhmät ja niiden kautta tapahtuva kasvu ovat.

Schwarzin mukaan kahdeksan kasvutekijän vuorovaikutus on seurakunnan hyvinvoinnissa tärkeintä, mutta kokonaisvaltaiset pienryhmät ja niiden moninkertaistuminen on yksittäisistä tekijöistä merkittävin.

Pelkät käsitteet kuten evankeliointi, rakkaudelliset suhteet tai lahjoihin perustuva palvelutehtävä ja niistä puhuminen eivät kasvata seurakuntaa tai lisää sen hyvinvointia. Niiden käytännöllinen toteuttaminen pienryhmissä, toisin sanoen opetuslapsena kasvaminen, saa kasvamista ja hyvinvointia aikaan.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.