Olen kirjoittanut useissa edellisissä teksteissä Carl-Erik Sahlbergin Kasvava seurakunta -kirjan näkemyksestä tasapainoisesta seurakuntaelämästä.
Tässä nostan esiin New Wine -liikkeen arvot, sillä ajattelen niiden tuovan esiin samaa tasapainoa, vaikkakin eri näkökulmasta. Olen kokenut New Winen tuntemistani nykyisistä liikkeistä tasapainoisimpana. Raamatun ehdoton asema ja samalla Jumalan läsnäolo Pyhän Hengen kautta elävällä ja aikaamme sopivalla tavalla tuovat pohjan kaikelle muulle.
New Wine -liikkeen arvot
Risti ja ylösnousemus
Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.
Sana ja Henki
Haluamme, että kaikki mitä uskomme, opetamme ja teemme, perustuu Raamattuun Jumalan kirjoitettuna sanana. Samalla tahdomme oppia kuulemaan ja tottelemaan Pyhää Henkeä, joka puhuu meille sekä henkilökohtaisesti että yhteisönä.
Jumalan äärettömyys ja läheisyys
Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan.
Jatkuvuus ja muutos
Pidämme uskollisesti esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, hänen työstään sekä henkilökohtaisen pelastuksen ja pyhityksen merkityksestä. Samalla etsimme kulttuuriimme ja ympäristöömme sopivia tapoja ylistää ja opettaa, olla seurakunta ja tehdä lähetystyötä.
Luonnollinen ja yliluonnollinen
Tahdomme nähdä kristittyjen käyttävän kaikkea sitä luonnollista ymmärrystä, viisautta ja taitoa, jota heillä on, ja opettelevan samalla palvelemaan toisia yliluonnollisilla Pyhän Hengen lahjoilla rakkaudessa ja voimassa, Jeesuksen esimerkin mukaan.
Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä
Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.
Tehtävä ja yhteisö
Haluamme nähdä seurakunnan muuttuvan tehtävänsä ymmärtäväksi yhteisöksi, joka rakastaa ja tavoittaa kadotettuja, pitää huolta köyhistä ja tuo oikeudenmukaisuuden koteihin, naapurustoihin, työpaikoille ja kansakuntiin. Samalla haluamme seurakunnan olevan armon täyttämä yhteisö, jossa ihmiset voivat löytää suhteen Jumalaan ja toisiin ihmisiin sekä parantumisen, uskon, toivon ja rakkauden.
Johtajuus ja yleinen pappeus
Tahdomme valmentaa Pyhän Hengen voimassa toimivia, rohkeita ja tehtävästään tietoisia seurakuntien johtajia. Samalla tahdomme varustaa jokaista kristittyä palvelemaan Jeesuksen mallin mukaisesti omassa kodissaan, seurakunnassaan sekä työ- ja elinympäristössään.
Armollisuus ja totuus
Tahdomme olla ystävällisiä ja sydämellisiä ajatellessamme toisia ja puhuessamme heistä, riippumatta siitä, ovatko he kanssamme samaa mieltä. Samalla kerromme selkeästi, mitä me uskomme ja miksi uskomme.
Yhteys ja erilaisuus
Haluamme tehdä yhteistyötä avoimesti ja vastuullisesti kaikkien niiden kanssa, jotka pitävät kiinni näistä arvoista. Samalla hyväksymme seurakuntien erityispiirteet, erilaiset johtamistavat sekä kirkkokunnalliset painotukset ja kunnioitamme niitä.
Eri liikkeet ovat painottaneet erilaisia asioita, jota ovat mahdollisesti sopineet omaan aikaansa. Oman näkemykseni mukaan usein on vähitellen liu’uttu omien erityispiirteiden korostamiseen tavalla, joka on saanut tasapainon unohtumaan. Usein myös jonakin aikana tehokkaat painopisteet ja toimintatavat ovat ajan myötä muuttuneet sellaisiksi, että ne eivät enää ole vedonneet ihmisiin.
Toivon New Wine -liikkeen olevan herkkä Jumalan johdatuksen kuuntelemisessa ja samalla elävän tavalla, joka puhuttelee mahdollisimman monia. Toivon myös, että voimme uudistua niin, ettemme jämähdä vain tiettyihin tapoihin, vaan osaamme kuunnella Jeesuksen johdatusta kuhunkin aikaan ja tilanteeseen sopivalla tavalla.