“Hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni” (Hepr. 6:18-20).
Tarvitsemme toivoa, tai edes pilkahduksen siitä. Pelkkä oman itsensä toteuttaminen ei sitä lopulta tuo. Niin kuin ankkuri on laskettava veneen ulkopuolelle, jos aikoo pysyä jossakin, niin myös mielen ankkuri on oman sisimmän sijaan heitettävä ulkopuolelle. Ylösnoussut Jeesus on kiintopiste, johon voimme kiinnittyä pelkällä avunpyynnöllä, turvautumalla häneen. Hän tulee Pyhän Henkensä kautta sisimpäämme varmistamaan, että pääsemme kotiin rakastavan Isän luokse.
”Jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ’Jeesus Kristus on Herra’” (Fil. 2:11). Todellinen toivon ankkuri on Jeesuksen tunnustaminen Herraksi. Silloin suostumme Luojamme tahtoon ja saamme luottaa Pyhän Hengen läsnäoloon, tunteistamme ja kokemuksistamme riippumatta.
Rakas Jeesus, kiitos, että olet kuollut puolestamme ja antanut kaiken vääryytemme anteeksi! Kiitos lupauksestasi, että et aja pois ketään, joka tulee luoksesi. Tahdon tunnustaa, että olet Herrani ja Vapahtajani. Kiitos, että saan luottaa, että lopulta pääsen luoksesi Taivaallisen Isämme kotiin! Auta meitä kaikessa, mikä meitä ja maailmaamme vaivaa. Sinun nimessäsi, Jeesus, aamen.
Julkaistu Sana-lehdessä 14.11.2024
