Jeesus lupasi: ”Minulle on annettu kaikki valta” (Matt. 28:18). Maailman myllerrysten keskellä siltä ei aina näytä. Kuitenkin sillä, jolle ihmisten sydän kuuluu, on lopulta suurin valta. Niinhän muun muassa demokratia toimii.

Jeesus on ylösnousemuksellaan todistanut oman valtansa. Kyse on vain siitä, tunnustammeko hänet Herraksi ja hänen opetuksensa tosiksi. Olisi älytöntä väittää, että Jeesus pystyi voittamaan kuoleman ja synnin, mutta ei osannut opettaa muista asioista oikein. Sydämestämme käydään taistelua henkilökohtaisen elämämme oikean ja väärän välillä, samoin hengellisissä totuuksissa ja politiikassa.

”Pidä tallessa – – se mikä on uskottu sinun haltuusi! Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii” (1. Tim. 6:20). Mitä meille on uskottu? Katekismuksen pääkohdat ovat varma ydin: Uskontunnustus, Kymmenen käskyä ja Isä meidän -rukous. Kun tunnustamme ne, kuulumme Jumalan valtakuntaan, jossa Jeesuksella on sydämessä kaikki valta.

Herramme Jeesus, kuoleman ja synnin voittaja! Varjele meidät valheellisilta väitteiltä, joilla lopulta ei ole voimaa muuttaa sydäntä eikä elämää. Kiitos siitä, että saamme kohdistaa rukouksemme sinulle, Raamatun mukaiselle Jeesukselle. Tuomme kaikki huolemme sinulle. Anna meidän luottaa ja lopulta nähdä omassa ja muidenkin sydämessä, että sinulla on kaikki valta. Vastaa rukouksiimme! Sinun nimessäsi, Jeesus, aamen.

Julkaistu Sana-lehdessä 3.4.2025