Joulu kertoo, että kaikki annetaan meille lahjaksi, Jumalan aloitteesta, seimeen syntyneessä Jeesuksessa.

Kuitenkin tämänkin joulunajan tapaninpäivä ja viattomien lasten päivä, jotka tulivat heti joulupäivän jälkeen, kertoivat, miten vaikeaa ihmisten on ottaa joulun lahja vastaan sellaisella tavalla, joka johtaa aitoon Jeesuksen seuraamiseen.

Olisi hienoa, jos joulun lahja, Jeesus, otettaisiin vastaan nöyrästi, kiitollisena. Tämä maailma ei kuitenkaan näytä sietävän kristillisiä hyväntekijöitä eikä totuudenpuhujia, vaan vähättelee, nimittelee, mitätöi, syrjii ja jopa vainoaa heitä.

Niin kuin on vanhastaan todettu, risti kertoo, miten Jumala rakasti ihmistä, ja antoi rakkaimpansa kuolla, jotta meistä voisi tulla Jumalalle läheisiä.

Risti kertoo kuitenkin myös sen, miten syntinen ihminen luonnostaan “rakastaa” Jumalaa, tai oikeammin miten syntinen ihmiskunta yrittää päästä Jumalasta ja hänen seuraajistaan eroon.

Erityisen hankala on tilanne silloin, kun kirkon omassa piirissä jotkut “julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.” Paavali, joka tästä etukäteen profetoi ja varoittaa, toteaa heidän olevan “julmia susia, jotka eivät laumaa säästä” (Apt. 20:29, 30).

Jeesuksen todelliset seuraajat on kuitenkin kutsuttu toimimaan toisin, ei kostaen ja katkeroituen, vaan anteeksiantaen ja kutsuen näitä ihmisen hahmossa kulkevia susia kääntymään Jeesuksen puoleen ja tulemaan lasten ja lampaiden kaltaisiksi (Matt. 10:16, Mark. 10:15 ja Joh. 10:14).

Tapaninpäivän evankeliumi nostaa mieleen ajatuksen, että läsnäoleva Jumala on sietämätön niille, joilta puuttuu kolmiyhteisen Jumalan sisäinen tunteminen.

Jeesuksen aikana tuo läsnäolo oli Jeesuksessa, ja siksi hänet piti yrittää poistaa kuvasta ristiinnaulitsemalla.

Meidän aikanamme tuo läsnäolo on Pyhässä Hengessä, ja häneen näyttää usein kohdistuvan samantapainen inho ja viha kuin Jeesukseen aikoinaan.

Jumalasta voidaan nimittäin puhua melkein mitä tahansa, kun hän on kaukana, “siellä jossain”, taivaassa.

Jeesuksestakin on yritetty muovata vaikka minkälaista yleisymmärtäjää, vaikka Raamattu olisi kuinka eri mieltä tahansa, kun hänkin on “siellä jossain”, kaukana, Isän oikealla puolella.

Pyhä Henki armolahjoineen sen sijaan on täällä, seurakunnan keskellä ja uskovien sisimmässä. Siksi hän näyttää olevan sietämätön uhka niille, jotka haluavat uskonnon ja kirkonkin olevan kenen tahansa haltuun otettavissa, pelkän oman ajattelun, pohtimisen ja perehtymisen kautta, ilman sydämen nöyrtymistä, ilman henkilökohtaista hengellistä konkurssia.

Oman tilan tunnustaminen johtaa uskon syntymiseen, kun Pyhä Henki Raamatun mukaisesti saa muuttaa sydämeen asumaan. Siksi puhutaan jopa uudestisyntymisestä.

Vasta sydämen muuttuminen uskon kautta, jonka Pyhä Henki antaa lahjaksi, tekee ihmisestä Jeesuksen seuraajan.

Tämä Pyhän Hengen läsnäolo näyttää tekevän Jeesukseen uskovista sietämättömiä niiden silmissä, joilta tuo usko puuttuu mutta jotka haluavat kelvata jollekin jumalalle, uskonnosta riippumatta, tai jopa käydä kristityistä esimerkiksi pelkän tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä.

Raamatun käskyjä kunnioittavat ja Raamatun mukaiseen Jeesukseen sitoutuvat uskovat näyttävät olevan riesa niille, jotka haluavat uskonnon ilman läsnäolevaa Jumalaa.

Jeesuksen seuraajat ovat riesa niille, jotka haluavat uskonnon ja totuuden olevan irrallaan suhteesta pyhään ja elävään Vapahtajan.

Jeesuksen seuraajat ovat riesa niille, jotka voivat hyväksyä korkeintaan seimen lapsen, mutta eivät koko Uuden testamentin mukaista aikuista Jeesusta, joka edellyttää seuraajiltaan kokosydämisyyttä, niin kuin avioliitossa edellytetään uskollisuutta yhdelle ainoalle.

Jeesuksen seuraajat ovat riesa niille, jotka haluavat haltuun otettavan uskonnon ilman riippuvuutta Pyhästä Hengestä ja armolahjoista.

Kaikesta tästä huolimatta meitä kutsutaan lähelle Jumalaa, sydämen suhteeseen hänen kanssaan. Jumala kutsuu meitä torjumaan kaikki korvikkeet, joita tarjotaan tuon läheisyyden tilalle, oli se sitten mitä tahansa muuta. “Mitään toissijaista ei voi saavuttaa asettamalla sen ensisijaiseksi.” Näin on todennut C. S. Lewis, jota pidän yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä kristillisistä ajattelijoista.

Mikään ei saa tulla Jumalan aidon läsnäolon tilalle. “Minä olen Herra, sinun Jumalasi. – – Sinulla ei saa olla muita jumalia” (2. Moos. 20:2, 3). “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Luuk. 10:27). Rakkaus lähimmäiseen tulee vasta toisena, Jumalan rakastamisen hedelmänä. Meitä kutsutaan lähelle Jumalaa, sydämen suhteeseen hänen kanssaan.

Kirkkovuosi lähti heti joulun jälkeen kertomaan kristittyjen hankalasta todellisuudesta ja jatkaa kohti pitkäperjantaita ja Jeesuksen kärsimystä.

Kuitenkin joulu on totta, Jeesus on tullut yhdeksi meistä, pelastus on annettu lahjaksi, niin kuin myös Pyhän Hengen läsnäolo. Meitä kutsutaan ottamaan vastaan tuo läheisyys ja läsnäolo, Jeesuksen sisäinen tunteminen Pyhässä Hengessä.

“Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen” (Joh. 1:12).

Tule, Herra Jeesus!