Joulu muistuttaa meitä käänteentekevästä tapahtumasta. Ihmiskunta aateloitiin osalliseksi yhteydestä, joka on kaiken kauniin, oikean, hyvän ja pyhän taustalla. Tuo yhteys on rakkaussuhde Isän Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen välillä.

Betlehemin seimeen syntynyt Jeesus oli ja on Jumala ja ihminen. Hän oli ja on ainoa mahdollisuus täyttää sisimmässämme ammottava tarve rakkauteen ja yhteyteen. Häneen liittymällä ihminen tulee osalliseksi jumalallisesta elämästä, johon meidät on alun perin luotu ja tarkoitettu.

Seimeen syntyi Jumalan rakkaus, totuus, pyhyys ja armo. Totuus ei olekaan kokoelma asioita, vaan persoona. Sama pätee rakkauteen, pyhyyteen ja armoon, joita ei syvimmältään ole olemassa ilman Jeesuksen läsnäoloa.

Kaikki hyvä on lopulta vain heijastusta Jumalasta, niin kuin kuun valo on heijastusta auringosta.

Joulun, Golgatan, pääsiäisen ja helluntain jälkeen ainoa edellytys tuohon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen yhteyteen pääsemiselle on usko. Se on suostumista sydämen yhteyteen Jeesuksen kanssa, sellaiseen lastenkaltaiseen avuttomuuteen suhteessa Jumalaan, jossa oma suorittaminen ei riitä mihinkään. Ainoa, mikä riittää, on Jeesuksen persoona. Hänen sanansa, elämänsä, ristinsä ylösnousemuksensa ja vielä edessä oleva paluunsa ja viimeisen tuomion tuomarina toimiminen ovat meidän pelastuksemme.

Kun me suostumme uskomaan Jeesukseen Herrana ja Kuninkaana, seimen lapsi muuttaa sydämemme erillisestä ja yksinäisestä Jumalan yhteyteen kuuluvaksi.

Joulukuusen varjo on ikään kuin ristin muotoinen, sillä joulu ennakoi pääsiäistä, joka muutti lopullisesti ihmiskunnan historian. Siitä vuosilukummekin muistuttaa. Jumala tuli meikäläiseksi Jeesuksessa, joka jatkaa läsnäoloaan Pyhän Hengen kautta.

Minun elämälleni on annettu tarkoitus, joka toteutuu jo nyt ja täydellisenä kerran perillä. Se on tarjolla kaikille eikä se tyhjene koskaan. Meistä Jeesuksen seuraajista on tehty sisaria ja veljiä, keskenämme ja Jeesuksen kanssa. Kirkko kasvaa eri puolilla maailmaa Pyhän Hengen voimasta, ja saan olla osa tätä elämänliikettä.

Kerran Jeesus palaa takaisin koko maailmankaikkeuden kuninkaana ja kaipuumme hänen lähelleen ja kaikkeen hyvään, puhtaaseen ja pyhään saa täyttymyksensä.

Siksi me juhlimme Jeesusta.

Hänen läsnäolonsa täyttämää joulua teille kaikille!