Avainsana: rukous (Sivu 3 / 3)

Tällä kertaa ajattelin uskaltaa hahmotella käsitystäni Isä meidän -rukouksesta. Se on varmaankin tunnetuin kristillinen rukous ja myös selitetyin. Itselleni tuon rukouksen sisältö on kuitenkin alkanut elää sellaisella tavalla, johon en ole törmännyt aiemmin muualla. Olen oppinut pitämään Jeesuksen opettamaa rukousta runkona kaikelle rukoustoiminnalle. Siksi koen tarpeelliseksi kirjoittaa siitä teille.

Jeesus antoi meille seuraajilleen lähetyskäskyssä selvän ohjeen: noudattaa kaikkea, mitä hän on käskenyt noudattaa. Kaiken kaikkiaan apostolit osoittivat elämällään sen, että he ymmärsivät tehtäväkseen jatkaa saman tekemistä, mitä Jeesus teki. He julistivat lähelle tullutta Jumalan valtakuntaa, auttoivat ihmisiä uskomaan Jeesukseen Herrana, paransivat sairaita, herättivät kuolleita, ajoivat pois pahoja henkiä ja niin edelleen.

Isä meidän -rukous käsitetään usein turvallisena, jopa paikalleen jämähtäneenä tapana rukoilla, jolla voidaan torjua edellä mainitun kaltaista toimintaa eli turhan innokkaita karismaatikoita loitommalle. Opettihan sentään itse Vapahtajamme meille tällaisen liturgisen rukouksen, jossa ei puhuta uskoon tulemisesta eikä muutenkaan mistään ihmeellisestä ja levottomasta. Itseäni tällainen ääneen lausumaton käsitys on alkanut vaivata. Miksi Jeesus olisi opettanut muusta toiminnastaan jollakin tavalla erillisen rukouksen?

Lyhyesti voidaan todeta, että Jeesus näyttää opettaneen Isä meidän –rukouksena tuntemaamme rukousta samansisältöisenä, mutta hieman eri muodoissa. Hänen aikansa juutalaisille olisi ollut esimerkiksi mahdotonta lopettaa rukousta ilman ylistystä, minkä kirkko aivan oikein onkin liittänyt rukouksen loppuun. Kuitenkaan esim. Matteus ei sitä ole kirjoittanut, joten tarkoituksena ei liene ollut valmiiksi muotoiltu tai liturginen rukous. Alkukirkosta ei tunneta minkäänlaista kiistaa Isä meidän -rukouksen muodoista, joten voimme päätellä, että se voitiin rukoilla eri tavoin, vaikkapa Luukkaan evankeliumin ja Matteuksen evankeliumin erilaisina versioina.

Kerran, kun Jeesus oli ollut rukoilemassa, eräs hänen opetuslapsistaan pyysi: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan.”
Jeesus sanoi heille: ”Kun rukoilette, sanokaa näin:
Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Anna meille päivästä päivään jokapäiväinen leipämme.
Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen.

Luuk. 11:1-4

Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
– Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Matt. 6:7-13

Olen alkanut ajatella, että Jeesus tahtoi jättää seuraajilleen ikään kuin listan asioista, joita ei tulisi koskaan unohtaa, kun rukoilemme. Aivan kuin itse saan vaimoltani listan ostettavista tavaroista, kun lähden kauppaan. Tai kun itse laadin vastaavaa listaa, perusasiat, niin kuin maito, leipä ja voi, tulee aina tarkistettua kaapista listaa varten. Isä meidän paljastaa minulle Jeesuksen sydämen, sen, mitä hän piti tärkeimpänä.

Jeesus varoitti erikseen tyhjän hokemisesta. Siksikin ajattelen, että rukouksen muotoa tärkeämpää on rukouksen sisältö, Jeesuksen antamat rukouksen suuntaviivat.

Luther valittaa juuri Isä meidän -rukouksen sisällön laiminlyömistä: ”Siksi on surkeuksien surkeus, että tuollaisen mestarin tuollaista rukousta pitää lörpötellä ja hokea kaikkialla maailmassa ilman minkäänlaista antaumusta. Monet rukoilevat vuodessa ehkä joitakin tuhansia Isä meidän -rukouksia ja vaikka he siis rukoilisivat tuhat vuotta näin, he eivät olisi kuitenkaan maistaneet tai rukoilleet siitä yhtään kirjainta tai pistettä. Yhteenvetona: Isä meidän -rukous (kuten myös Jumalan nimi ja sana) on suurin marttyyri maan päällä.” (Martti Luther, Yksinkertainen tapa rukoilla. Suom. Matti Mikkola. 1995. Kirjasta Boris Salo, Unohdettu aarre.)

Isä meidän -rukouksessa on viisi osaa.

Ensimmäiseksi rukoilemme, että Jumala ja hänen nimensä olisi meille rakas. Kun rukoilemme ihmisten puolesta, tärkeintä on Jumalan lapsen luottamus, Jumalan lapsen identiteetti, luottamus siihen, että meillä on Isä. Tätä saamme pyytää toisillemme vaikkapa laittamalla käden toisen päälle ja pyytämällä hänelle Pyhän Hengen apua siihen, että hän voisi syvästi luottaa Jumalaan Isänä.

Toiseksi pyydämme Jumalan valtakunnan tulemista. Juuri tätä Jeesus käski julistaa: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 10). Tähän Jeesus lisäsi joskus toisen lauseen, joka oli juutalainen tapa sanoa sama asia uudelleen toisin sanoin, ”tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Tässä me saamme rukoilla, että Jeesuksen toiminta saisi jatkua: syntien anteeksi julistaminen, sairaiden parantaminen, pahan ulos ajaminen ja kuolleista herättäminen. Taivaassa nämä asiat eivät enää vaivaa, kun Jumalan valtakunta on tullut täydellisyydessään. Jeesus käski myös rukoilla, että Jumalan tahto saisi tapahtua jo nyt niin kuin sitten kerran perillä. Mm. Luther rukoili sairaiden puolesta – miksi emme mekin?

Kolmantena pyydämme jokapäiväistä leipää eli ruokaa ja kaikkea sitä, mitä elämiseen tarvitsemme. Minusta on hyvin vapauttavaa, että saamme pyytää Jumalalta kaikkea arkipäiväistä. Hän kyllä tietää, mitä tarvitsemme, mutta hän tahtoo, että olemme kaikessa riippuvaisia hänestä ja että puhumme hänelle kaikesta elämässämme. Tässä saa jättää ihmissuhdeasiat, asunto- ja taloushuolet, työn tai sen puutteen, johdatuksen jne., Jumalan käsiin.

Neljäntenä, kun ensin olemme saaneet keskittyä rakkaaseen Jumalaan, hänen valtakuntaansa ja hänen hyvään huolenpitoonsa, uskallamme tunnustaa sen, mitä itse olemme. Syntien tunnustamisesta käytetään Uudessa testamentissa mm. sanaa homologeo, ”sanoa samaa”. Rukouksessa me tulemme Jumalan eteen ja tahdomme sanoa itsestämme samaa kuin Jumala ja hänen sanansa sanoo meistä. Saamme tulla totuuden eteen ja turvautua Jeesuksen täydelliseen elämään ja persoonaan, sillä me itse emme ole täydellisiä, vaan syntisiä. Anteeksiannettuna eläminen johtaa siihen, että tahdomme antaa muillekin anteeksi. Tässä saamme julistaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi. Samasta aarteesta saamme elää itse.

Viidentenä ja viimeisenä rukoilemme kiusauksia ja pahaa vastaan. Tämä oli Jeesuksen toiminnassa suuri osa-alue. Kun olemme juuri pyytäneet syntejämme anteeksi, pyydämme, ettemme luisuisi uudelleen pahan houkutuksiin. Rukoilemme, että emme saisi sitä, mitä himoitsemme, vaan sitä, mitä Jumala tahtoo. Tässäkin voimme laittaa käden toistemme päälle ja julistaa toisillemme vapautta pahasta ja meitä kietovista kiusauksista, mitä ne sitten kunkin kohdalla ovat.

Loppuylistyksessä palaamme siihen, että valtakunta, voima ja kunnia on Jumalan. Hänen nimensä on edelleen rakas, hänen valtakuntansa on se, mitä toivomme toteutuvaksi, hänellä on valta antaa tätä kaikkea, ja hänen nimensä on pyhitetty ja kunnioitettu. Kaikki hyvä tulee Jumalalta.

Voimme laittaa käden toisen päälle tai pyytää toisia laittamaan käden minun päälleni ja rukoilla Isä meidän -rukouksen ajatuksella. Se muistuttaa meille, miten Jeesus itse toimi ja miten hän käski meidän toimia.