Lapuan hiippakunnalla on yhteisiä kokouksia Ruotsin Härnösandin ja Norjan Trondheimin (Nidarosin) hiippakuntien kanssa noin kahden vuoden välein.
Härnösand 2014
Lapuan hiippakunnasta oli kuuden hengen ryhmä mukana yhteispohjoismaisessa Mittnordenmöte-kokouksessa 18.–20.8.2014 Ruotsin Härnösandissa. Matkaan lähdettiin Jyväskylästä 17.8.2014 minibussilla. Vaasasta siirryttiin laivalla Uumajaan, josta matka seuraavana aamuna jatkui Härnosandiin.
Ruotsin luterilaisen kirkon piispojen kirjoittama kirja ilmastosta (Ett biskopsbrev om klimatet 2014) oli ilahduttava. Kirja oli tasapainoinen ja vältti hyvin keskittymisen joko vain toiseen ja kolmanteen uskonkappaleeseen tai vain ensimmäiseen uskonkappaleeseen: luomakunnan huomioon ottaminen, Kristuksen pelastustyö ja hengellisen elämän vaaliminen tuotiin kaikki esiin. Siinä käytiin läpi tämän hetken tietoja ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Samalla tuotiin esiin kristillinen käsitys ihmisestä luotuna, mutta samalla syntisenä, vaikkakin anteeksiannettuna. Ilman Kristusta maailman pelastaminen ei ole realistista. Kirjassa ilmaistiin myös luottamus siihen, että Jumalalla on varmasti meille varustus myös tällaista tilannetta varten, jossa ihmiskunnan elämäntavat ovat uhka koko maapallon elämän jatkuvuudelle.
Mieleen jäivät myös Ruotsin ja Norjan hiippakuntarakenteen muutamat erot verrattuna omaan tilanteeseemme. Hiippakunnissa on työntekijöitä, joiden alana on kiinteistöistä ja metsistä huolehtiminen. Seurakunnat kyllä omistavat metsät ja rakennukset, mutta hiippakuntatasolla olevan asiantuntemuksen avulla voidaan linjata koko kirkon käytäntöjen ympäristöystävällisyyttä jne. Asiantuntemusta ei tarvitse olla jokaisessa seurakunnassa, vaan hiippakunnan muutamat työntekijät voivat keskittyä auttamaan paikallisseurakuntia niiden omaisuudenhoidossa ja ympäristökysymyksissä.
Keskusteluissa päästiin hyvin konkreettiselle tasolle, sillä hiippakunnilla oli selkeitä toimenpide-ehdotuksia seurakunnille. Suomalaisen ryhmän mukana oli paikallisseurakunnan työntekijöitä, jotka esittelivät käytännön periaatteita ja toimenpiteitä omissa seurakunnissaan. Norjalaiset esittelivät julisteen, joka oli lähetetty seurakuntiin ja jonka kymmenistä vaihtoehdoista kukin seurakunta sai valita puolet toteutettavakseen, kuitenkin niin, että puolet myös piti valita. Käytännön toimenpiteitä tulee siis tehdä, mutta niiden painopisteen voi kukin seurakunta valita itsenäisesti hiippakunnan antamista vaihtoehdoista.
Ruotsalaiset esittivät yhtenä käytännön toimenpiteenä yhteisen hankkeen kattotervan valmistamiseksi, koska tällä hetkellä heidän täytyy tuoda terva Kiinasta. Pohjoismaat voisivat tuottaa yhdessä sen verran tervaa, että se riittäisi kunkin maan kattohankkeisiin ja että se olisi samalla kannattavaa, mitä ei saavuteta vain yhden maan kirkon hankkeella.
Kaikkien maiden yhteisiä kysymyksiä olivat huoli jumalanpalvelusosallistumisen vähenemisestä sekä kasteen merkityksestä erityisesti seurakunnan jäsenten keskuudessa.
Kokonaisuudessaan neuvottelun sisällöstä jäi toiveikas näköala ilmastoon ja luontoon sekä ajatus siitä, että Jumalalla voi olla ratkaisuja myös näihin maailman ongelmiin. Myös kirkon on hyvä toimia aktiivisesti ilmaston ja luonnon puolesta: toivo laittaa meidät liikkeelle. Pienistä päätöksistä ja pienistä teoista kertyy yhdessä suuria vaikutuksia. Yhteinen tehtävä voi myös yhdistää kirkkoa yhteiskunnan toimijoihin.
Trondheim 2017
Seuraavassa kokouksessa Norjan Trondheimissa 21.–23.3.2017 pääaiheena oli luonnollisesti reformaatio, sillä uskonpuhdistuksesta oli tuona vuonna kulunut 500 vuotta. Kirkon uudistumisen välttämättömyys sävytti kaikkia keskusteluja.
Paikalla oli meidän suomalaisten lisäksi myös Härnosandin hiippakunnan delegaatio Ruotsista. Kokouksessa käsiteltiin seuraavia teemoja:
Ensimmäisenä päivänä keskusteltiin valtionkirkon muuttumisesta kansankirkoksi. Norjassa muutos on uusi ja tilanne vaatii totuttelemista. Ruotsilla on 17 vuoden kokemus kansankirkkona olemisesta valtionkirkkoaseman jälkeen. Suomen näkökulman keskusteluun toi Liisa Rantala, joka kertoi luterilaisen kansankirkon asemasta maassa, jolla on pitkät luterilaiset ja ortodoksiset juuret. Päivän päätteeksi tutustuimme Nidarosin tuomiokirkon ympäristöön ja pyhiinvaelluskohteisiin.
Toisena päivänä pidettiin reformaatiota käsittelevä seminaari merenlahden toisella puolella Brekstadissa, jonne matkustimme paikallisella lautalla. Professori, TT Stephane Dietrich piti luennon aiheesta Kirkko tuomittuna muutokseen – diakoninen näkökulma. Piispa Eva Nordung Byström puhui aiheesta Ruotsin kirkko itsenäisenä kirkkona vuoden 2000 jälkeen. Piispa Simo Peura piti esitelmän aiheesta Kirkon uudistuminen – näkökulmia suomalaiseen Luther-tutkimukseen. Piispa Tor Singsaas puhui aiheesta Virsilaulu reformaation liturgisena allekirjoituksena.
Kolmannen päivän teemana oli uusien työntekijöiden saaminen kirkkoon. Norjassa on merkittävä pappispula: vuodesta 2012 lähtien vajaus on ollut 178 pappia koko Norjan kirkossa. Syitä pohdittaessa esiin nousivat muiden, yksityisten työpaikkojen ja parempien palkkojen houkutus sekä se, että kirkon tehtävät eivät yleisesti kiinnosta. Ruotsissa tilanne on jotakuinkin tasapainossa, mutta reserviä ei ole, kun taas Suomessa tulijoita pappisvirkaan on liikaa.
Vaasa 2019
Kokous Vaasassa 13.–15.8.2019 onnistui erinomaisesti. Oli meidän hiippakuntamme vuoro toimia kutsujana. Minulla oli päävastuu suomalaisten esitelmästä (Kaikkialta kaikkialle – kirkon missio nyt. Missiologian tuntemus ja osaaminen kirkon työssä) ja muista järjestelyistä, joten tekemistä riitti!
Pääteemana oli kirkkojemme laskevat jäsenmäärät, sillä tilanne kaikilla kolmella hiippakunnalla on samansuuntainen. Rohkaisevaa oli kuitenkin se, että kaikilla oli esittää esimerkkejä innostavista uusista tavoista elää kirkon sanomaa todeksi!
Eva, Härnösandin piispa, totesi, että he aikovat tulevina vuosina keskittyä kristinuskon perusasioihin, sillä hän on huomannut niiden hämärtyneen jopa alueensa seurakuntien työntekijöiltä ja luottamushenkilöiltä. Saimme nähdä kuvia maahanmuuttajien kasteista ja kuulla työntekijöiden uusista tavoista olla ihmisten kanssa esimerkiksi erilaisilla messuilla. Eräs muslimi oli kysynyt hiippakunnan työntekijältä tällaisessa tapahtumassa: ”Sinähän olet kirkon työntekijä, eikö niin? Miksi et puhu Jeesuksesta?” Yleensäkin painopiste vaikutti siirtyneen enemmän kirkon juuriin päin, evankeliumiin ja ihmisten kanssa elämiseen. Rukouksen merkitys nousi esiin hienolla tavalla, erityisesti vapaaehtoistyön tärkeänä voimavarana.
Tutustuimme myös Raippaluotoon ja Unescon maailmanperintökohteeseen Merenkurkussa, jossa maannousu on paljain silminkin havaittavissa. Sääennusteet lupailivat sadetta, minkä vuoksi kannoin repussani patikoinnin aikana sateenvarjoja. Sää pysyi kuitenkin ihanteellisena koko ajan, minkä vuoksi Eva-piispa kysyi minulta hymyillen: ”Oletko rukoillut tämänkin puolesta?”
Molempina aamuina vietimme rukoushetkeä, jälkimmäisenä myös ehtoollista, Vaasan kirkossa.
Keskustelimme myös pyhiinvaellusteemasta, jonka Suomen-tilannetta esitteli eläkkeellä oleva hiippakuntasihteeri Reijo Takamaa. Tuo teema on pääaiheena, kun kokoonnumme seuraavan kerran Härnösandin hiippakunnassa vuonna 2022.
