Tansanian-yhteistyö alkoi ideasta kutsua sieltä Lapuan hiippakunnan rippikouluihin vierailijoita kesäksi 2014. Olen vieraillut maassa jo kuusi kertaa, ja sieltä on tultu hiippakuntaamme vastavierailuille. Piispan apulainen, pastori Oscar Lema kiersi hiippakuntamme seurakunnissa kolmen kuukauden ajan syksyllä 2016.

Seuraavassa on kuvaus kahdesta opintomatkasta.

2015

Hiippakunnan nuorten matka Tansaniaan 2.–18.6.2015 meni lähes täydellisesti yhtä autorikkoa ja pientä sairastelua lukuun ottamatta. Tavoitteena oli tutustua kasvavan kirkon elämään ja kasvun syihin. Alusta alkaen saimme olla mukana paikallisen tyylin rukoushetkissä ja -kokouksissa, jotka usein näyttävät alkavan ja päättyvän yhteiseen ylistyslauluun ja joissa jokainen osallistuja rukoilee vapaasti ääneen yhtä aikaa muiden kanssa. Rukoushetki saattaa kestää kymmeniä minuutteja. Tällainen tapa rukoilla on kuulemamme mukaan hyvin tärkeä ja liittyy merkittävällä tavalla kirkon voimakkaaseen kasvuun. Oman kertomansa mukaan matkalaisemme kokivat rukouksen hyvin rohkaisevana alun lievän hämmennyksen jälkeen.

Koko matkan ajan purimme kokemuksiamme iltapalavereissa, ja aamuisin kokoonnuimme lukemaan Raamattua ja rukoilemaan yhdessä. Rukous oli muutenkin vahvasti läsnä useaan kertaan päivässä. Paikallinen tapa oli mm. aloittaa ja lopettaa automatkat yhteiseen rukoukseen. Mieleenpainuvia olivat usein toistuvat rukoushetket tai rukouskokoukset.

Merkittävää oli myös sairaiden puolesta rukoileminen, joka on tavallista Tansaniassa. Muun muassa kotikäynneillä saimme rukoilla sairaiden puolesta ja kuulla ihmisten kertovan parantumisista.

Piispa Andrew Gulle kertoi minulle ja matkamme toiselle vetäjälle hiippakunnan keskeisistä tavoitteista ja työtavoista evankeliumin edistämiseksi. Hiippakunnalla on mottona “Syviin vesiin” (Luuk. 5:4), mikä vie heitä jatkuvasti ”syviin vesiin” kohtaamaan niitä ihmisiä, joilla ei ole suhdetta Jeesukseen eli jotka eivät ole kristittyjä tai ovat sitä nimellisesti. Kirkon jäsenet ovat sisäistäneet tämän kirkon yhteisen tavoitteen hyvin, ja heillä on hyvin pieni kynnys ottaa puheeksi usko Jeesukseen. Piispa Gullen vahva viesti oli, että Jeesusta ja uskoa ei pidä eikä tarvitse hävetä. Rukous tulee ihmisten kysymysten käsittelyssä ensin, ja heidän kokemuksenaan on, että usein Jumala tekee jotain jo viikon sisällä vastauksena rukoukseen. Piispa kertoi myös, että heidän hiippakunnassaan jokainen seurakunta lähettää kerran vuodessa viisi evankelistaa tavoittamaan kirkon ulkopuolisia. Näin he saavat 200 evankelistaa liikkeelle missioviikon aikana. Keskusteluhetkemme päätti piispan ehdottama yhteinen rukous, käsi kädessä kolmestaan seisten.

Tarkemmin matkasta voi lukea osoitteesta http://matkallatansaniaan.blogspot.fi/

2018

Lapuan hiippakunnan opintomatka Tansaniaan ja osallistuminen missioviikkoon Hungumalwa-nimisellä paikkakunnalla 23.7.–3.8. meni erittäin hyvin! Koko ryhmämme osoittautui hyvin sopeutuvaksi ja palvelualttiiksi.

Aamut aloitettiin klo 5:30 (!) evankelistojen yhteisellä rukouskokouksella. Kuudelta pidin raamattuopetuksen rohkaisuksi päivän evankelioimistyötä varten. Sitä seurasi aamiainen, jonka jälkeen kiersimme joka päivä pienissä ryhmissä talosta taloon. Ryhmiä johtivat paikalliset, ja mukana oli muutama suomalainen ryhmää kohti. Kiersimme sikäläisittäin pihasta pihaan, sillä yleensä ihmiset viettävät aikaa ja tekevät kotitöitä ulkona. Iltapäivällä pidettiin ulkoilmakokous ja sen päätteeksi rukouspalvelu.

Puhuttelevaa oli rukouksen määrä: kun puhuja julisti, hänen takanaan istui vanhempi rukoilija, joka oli edellisvuosina toiminut puhujana. Samoin puhujalavan molemmin puolin istui rukoilija koko puheen ajan tukemassa julistajaa.

Ensimmäisenä iltana pääsimme ryhmänä mukaan rukoilemaan nuoren miehen puolesta, joka oli omasta tahdostaan tullut ulkoilmakokoukseen rukousta varten. Kun miehen puolesta rukoiltiin, hänestä tuli aivan poissaoleva. Hän puhui jotakin mongerrusta, jota kukaan ei ymmärtänyt, ja oli käsittääkseni jonkinlaisten harhojen vallassa. Rukoilimme hänen puolestaan kauan, ehkä pari tuntia yhteensä. Rukousta johtava paikallinen evankelista totesi: ”Jotain on tapahduttava, sillä on suuri häpeä, jos mies jää omiin ahdistuksiinsa ja harhoihinsa. Hänen on saatava apua.” Jatkoimme rukousta, ja eräs oman suomalaisryhmämme jäsen, jolla on kielilläpuhumisen lahja, koki, että hänen tulee sanoa kielillä jotain tuolle nuorelle miehelle. Hän teki niin, ja mies vastasi, aivan tolkullisen kuuloisesti! Kukaan ei tosin ymmärtänyt puhuttua kieltä. ”Keskustelun” repliikit jatkuivat normaalin keskustelun tapaan: yksi meistä puhui, mitä koki Pyhän Hengen antavan, ja mies vastasi joka kerta. Vähän tämän jälkeen mies alkoi puhua swahilia, kieltä, jota paikalliset käyttävät. Hän sanoi: “Tahdon lukea jotain!” Hänelle annettiin avonainen Raamattu, mutta miehen suusta tuli lause: ”Me emme lue tätä!” Rukous jatkui vielä jonkin aikaa, ja sitten mies vapautui. Kävi ilmi, että hänen puhelimessaan oli tallennettuna vain yksi numero, joka kuului paikalliselle noitatohtorille. Mies kertoi, että hän oli yrittänyt usein tulla kristillisiin tilaisuuksiin, mutta hänen mielessään oli alkanut kaikua väite ”Et sinä voi mennä sinne”! Kerta toisensa jälkeen hän oli kääntynyt pois, mutta tällä kertaa hän tuli tilaisuuteen ja vapautui kierteestään.

Illan pimennyttyä näytettiin hengellisiä elokuvia. Tätä varten hiippakunnalla on maastoauto, jossa on kaikki tarvittava elokuvien näyttämistä varten, myös aggregaatti sähkön tuottamista varten. Auto liikkuu eri puolilla hiippakuntaa ympäri vuoden, ja sen mukana kulkee kaksi evankelistaa, jotka myös nukkuvat autossa. He julistavat evankeliumia, keskustelevat katsojien kanssa ja rukoilevat heidän puolestaan. Elokuvatyön kautta suuri joukko ihmisiä on kääntynyt kristityksi. Se on myös vähentänyt erilaisia taikauskoisia tapoja, mm. vanhojen naisten pitämistä noitina ja heidän surmaamistaan. Tähän kehitysaputyö ei ole ylettynyt, vaan uskomusten muuttumiseen tarvitaan sydämen muutos, jonka evankeliumi saa aikaan.

Missioviikon aikana saatiin uusi kirkko ulkokuoren osalta valmiiksi kattopeltejä lukuun ottamatta. Parin viikon päästä missioviikon loppumisesta pellitkin olivat paikoillaan.

Päätösjumalanpalveluksessa kastettiin yli 50 henkilöä. Paikalliset pitivät määrää vähäisenä, sillä aiempina vuosina kastettuja on ollut 200–300. Hungumalwa on kuulemma kuitenkin hengellisesti penseä paikka, jossa ihmiset eivät helposti ala elää Jeesuksen seuraajina. Juuri siksi missioviikko pidettiin siellä. On hienoa, että kristityt haluavat panostaa myös tällaiseen alueeseen, muun muassa missioviikon muodossa.

Maalaus Mwanzasta, hiippakunnan pääkaupungista. Se esittää Victorianjärven rantaa, jossa ovat kuuluisat Bismarck-kivet. Alalaidassa on hiippakunnan logo ja tunnuslause ”Syviin vesiin”.