Pelkkänä korvana

Kategoria: Ajatuksia (Sivu 5 / 11)

Miten armolahjat auttavat rukouksessa?

Raamattu kehottaa tavoittelemaan innokkaasti armolahjoja (1. Kor. 14:1). Liittyvätkö ne jotenkin rukoilemiseen? Seurakunnalle armosta annettuja Pyhän Hengen lahjoja on monenlaisia. Ainakin sairaiden parantuminen ja muutkin ihmeet liittyvät rukoukseen (Apt. 2:42, 43; Jaak. 5:14, 15). Niillekin, jotka armolahjat tuntuvat vieraammilta, voi olla tuttua se, kun mieleen on tullut joku henkilö ja ajatus, että hänelle pitäisi soittaa. Kun tuo henkilö sitten toteaa, että ”soititpas hyvään aikaan”, voimme aavistella tilanteessa Hengen johdatusta. Majatalo-illassa eräs mies sai mieleensä sanan ”poika”, mutta ei kehdannut sanoa sitä naiselle, joka oli hänen rukousparinsa. Rukoushetken päätteeksi nainen halusi jättää rukousaiheeksi poikansa, josta hän oli huolissaan. Silloin mies tajusi, että Henki oli johdattanut hänen rukoustaan. Samoin nainen iloitsi, että Jumala tietää hänen huolensa jo ennen rukousta. Tämä on esimerkki profetian lahjasta, joka auttaa rukousta ja lohduttaa muita (1. Kor. 14:3).

Isä, kiitos, että lähetit Hengen lahjoineen avuksemme. Kiitos, Pyhä Henki, että opetat meitä tuntemaan Jeesuksen yhä syvemmin. Jeesus, kiitos suurimmasta lahjasta, kuolemastasi ja ylösnousemuksestasi! Ole kanssamme ongelmissamme ja auta meitä! Anna lahjojasi, joilla voimme auttaa toisiamme. Aamen.

Sana-lehti 42/2020 15.10.2020

Intohimoinen hengellisyys

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys): 

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt kolmatta, intohimoista hengellisyyttä

Schwarzin mukaan seurakuntakehitys ei riipu hengellisistä suuntauksista tai erityisistä hengellisistä harjoituksista, kuten karismaattisuus tai ei-karismaattisuus, liturgiset rukoukset tai ”hengellinen sodankäynti”, vaan iloisesta ja innostuneesta uskon harjoittamisesta. Lakihenkisyys, toisin sanoen velvollisuuteen perustuva, oikeaoppisuuden ylikorostaminen, oikeiden moraalisääntöjen noudattaminen ja niin edelleen, ei kehitä seurakuntaa. Esimerkiksi rukouksen määrä ei tutkimuksessa ollut ratkaiseva seurakunnan hyvinvoinnissa. Sen sijaan rukouksen kokeminen innostavana oli merkittävä asia. Innostus ei yksinään tietenkään ole riittävä mittari seurakunnan elämässä, vaan se tarvitsee rinnalleen Schwarzin löytämät muut laatutekijät. Kuitenkin innostuksen puuttuessa uskonelämän luonne suhteena Jeesukseen Kristukseen näivettyy ja muuttuu tavoiksi tapojen vuoksi tai fanatismiksi. Innostusta tarvitaan siihen, että seurakunnan jäsenet elävät uskoaan todeksi ja kertovat siitä muille.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Voiko rukousta olla liikaa?

Raamattu kehottaa: ”Rukoilkaa lakkaamatta” (1. Tess. 5:18). Koko elämä voi olla elämistä Jumalan edessä ”rukouksen hengessä”. Rukousta voi kuitenkin olla liikaa, jos sillä yritetään korvata muita Jumalan lahjoja, joista yksi kuvaus on Apostolien teoissa (Apt. 2:42-47): Seurakunta kuunteli ja noudatti ”apostolien opetusta”, joka meille tarkoittaa käytännössä Raamatun evankeliumin kuuntelemista, sen lukemista ja noudattamista. Toiseksi meitä vahvistaa seurakuntayhteys, kolmantena ehtoollinen ja muukin yhdessä syöminen. Neljäs mainittu asia on sitten rukous ja viides ihmeet ja tunnusteot, joita nykyään voivat olla Pyhän Hengen antamat armolahjat. Kuudentena on omaisuuden yhteys eli toisista huolehtiminen, diakoninen elämäntapa. Seitsemäntenä mainitaan riemullinen ja vilpitön mieli, kahdeksantena Jumalan ylistäminen ja viimeisenä evankeliumin kertominen yhä uusille ihmisille. Nämä asiat rukouksen rinnalla tukevat uskoamme Jeesukseen, joka vie meidät lopulta ikuiseen tasapainoon ja rauhaan.

Jeesus, kiitos, että meidän ei tarvitse rukouksellamme ansaita mitään. Kiitos, että sinun kuolemasi ja ylösnousemuksesi ovat antaneet meille lahjaksi Jumalan lapseuden. Pyydämme apuasi sairauksiimme, yksinäisyyteemme, väsymykseemme ja huoliimme. Kaipaamme luoksesi kotiin. Sinun nimessäsi, aamen.

Sana-lehti 36/2020 3.9.2020

Entä jos en jaksa rukoilla?

Raamatussa annetaan paljon lupauksia rukoukseen liittyen. Entä jos en jaksakaan rukoilla? Jäänkö vaille noita lupauksia? Mielestäni rukous on omista mahdollisuuksistamme luopumista ja jättäytymistä Jumalan mahdollisuuksien varaan. Se on lähtökohdaltaan oman avuttomuuden ja heikkouden tunnustamista. Siksi uskaltaisin ajatella, että oman heikkouden tunnustaminen Jumalalle on jo rukousta. Rukous ei ole siis suorittamista ja olisi hyvä luopua sellaisesta käsityksestä, että jollakin ei ole riittävästi voimaa rukoilla tai uskoa. Ainoa todellinen este rukoukselle on sama kuin ainoa este uskolle Jeesukseen: epäusko, se, että emme turvaudu Jeesukseen. Jos tunnustamme heikkoutemme Jeesukselle, se riittää. ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin” (Room. 8:26). Myös Jeesus rukoilee puolestamme eikä mikään voi erottaa meitä hänestä (Room. 8:34, 38, 39).

Jeesus, kiitos siitä, että Pyhä Henki puhuu Isälle puolestamme! Kiitos, Isä, että annoit Poikasi kuolemaan meidän puolestamme, niin että meidän ei tarvitse sovittaa syntejämme itse. Pyydämme apua omiin huoliimme. Vapauta meitä omasta yrittämisestä, niin että lepäisimme uskossa Jeesukseen. Aamen.

Sana-lehti 29/2020 16.7.2020

Miksi jossain on niin vähän rukousvastauksia?

Länsimaita leimaa köyhä rukouselämä eteläiseen pallonpuoliskoon verrattuna. Rukousvastauksistakin puhutaan täällä harvoin. Vaikeuttaisiko yleinen epäusko niiden saamista? Siksi Jeesuskaan ei voinut toimia kotikaupungissaan: ”Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä” (Mark. 6:5, 6). Betsaidassa, jota Jeesus moitti epäuskosta (Matt. 11:21), hänen piti viedä sokea mies kylän ulkopuolelle parantaakseen hänet. Jeesus sanoi hänelle parantamisen jälkeenkin: »Älä edes poikkea kylään» (Mark. 8:22-26). Yksilöiden heikko usko ei estänyt Jeesusta parantamasta kymmentä spitaalista, joista vain yksi palasi kiittämään, mutta yleistä epäuskoa hän ihmetteli.

Meidän on hyvä rohkaista toisiamme uskomaan ja rukoilemaan. Vanhastaan on sanottu, että ”rukouksen laki on uskon laki”: se, miten rukoilemme, paljastaa sen, mihin uskomme. ”Rukoilkaa lakkaamatta” (1. Tess. 5:17), sillä Jumala on hyvä!

Jeesus, kiitos, että sinun ristisi riittää silloinkin, kun uskoni on heikko. Varjele meitä yleiseltä sydämen kovuudelta ja epäuskolta. Anna Pyhän Henkesi voimaa, että luottaisimme sinuun. Auta heitä, joilla on hätä, niin kuin autoit jo ennen ristinkuolemaasi. Kiitos anteeksiantamuksestasi! Aamen.

Sana-lehti 22/2020 28.5.2020

Miksi pitäisi rukoilla lähetystyön puolesta?

Lähetystyön ydin on Jeesuksesta kertominen, ja hänen historiastaan Raamattu nostaa ratkaisevaksi hetkeksi hänen ylösnousemuksensa. ”Ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. – – Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista” (1. Kor. 15:17, 20). Tämä on valtava uutinen! Jeesus tahtoo, että kaikki kuulevat sen, sillä hän ”kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina” (Hepr. 2:14, 15). Tätä sanomaa vastustetaan, kummallista kyllä. Kuitenkin lähetystyöntekijät kokevat usein, että juuri rukous avaa tien ihmisten sydämeen. ”Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä” (Ef. 6:19, 20). Jos haluat kokea rukouksen vaikuttavuutta, seuraa lähetystyön tapahtumia ja rukoile sen puolesta!

Jeesus, kiitos siitä, että kuolema on voitettu ja että saamme odottaa tapaavamme sinut ja muut rakkaamme ikuisessa elämässä. Rukoilemme kaikkien kärsivien ja kuolevien puolesta, että he saisivat rauhan sinussa. Rukoilemme lähetystyön puolesta, niin että kaikki saisivat kuulla sanoman sinusta. Aamen.

Sana-lehti 16/2020 16.4.2020

Kaikkivaltias tuntee minut

New Wine -liikkeen arvojen yksi sanapari on Jumalan äärettömyys ja läheisyys. Sitä selitetään seuraavasti: ”Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan.”

Me uskomme Jumalaan, joka on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän, koko maailmankaikkeuden ja sen ihmeelliset yksityiskohdat. Me tahdomme tunnustaa, että emme ymmärrä Jumalaa ja hänen suuruuttaan loppuun saakka. Samalla tunnustamme, että hän on ilmoittanut meille itsestään riittävällä tavalla, erityisesti Jeesuksen persoonan ja Raamatun kautta. Siksi voimme uskoa, että emme ole sattuman tulosta ja että elämme maailmassa ja maailmankaikkeudessa, jolla on tarkoitus ja mielekkyys. Jumalan armosta me tiedämme, mistä olemme tulossa, mihin olemme menossa, miksi olemme täällä ja ketä voimme tästä kaikesta kiittää!

Jumala on mahtava! Hänelle on kaikki mahdollista. Jeesus sanoo, antaessaan lähetyskäskyn ylösnousemuksensa jälkeen, että ”minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18). Jumalan ja Jeesuksen kaikkivaltius on jotain pökerryttävän suurta ja me haluamme antaa hänelle kaiken kunnian siitä, mitä hän on.

Apulanta-yhtye on sanoittanut samaa yhdellä tavalla: ”Viime yönä minä ymmärsin että mitä se tarkoittaa Joku toinen on jumala ja minä en”. Tuo johtopäätös voi johtaa myös epätoivoon, jos käteen jää pelkkä Jumalan suuruus ja sen mukana oma mitättömyys. Kuitenkin, kun uskomme Jumalaan koko universumin Luojana, uskomme, että hän on luonut sen mukana myös minut. Hän on antanut minulle tarkoituksen, joka on hyvä, vaikka elämä kohtelisi minua miten tahansa.

Raamatussa Magdalan Maria on tästä hyvä esimerkki. Hän oli ensimmäisten joukossa todistamassa maailmanhistorian suurinta käännettä: ”Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä” (Mark. 16:9). Miksi juuri Maria? Ehkä siksi, että Jeesus oli vapauttanut hänet siitä kaikesta, mitä nuo seitsemän henkeä olivat saaneet aikaan, ehkä sairautta, ehkä yhteisön ulkopuolelle jäämistä ja ties mitä muuta. Maria oli saanut elämän tarkoituksen Jeesukselta, jolla oli voima laittaa hänen asiansa järjestykseen.

Maria sai Jeesukselta suuren tehtävän: ”’Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.’ Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ’Minä olen nähnyt Herran!’ Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut” (Joh. 20:17, 18).

Pelkkä tapahtuman suuruus ei kuitenkaan saanut Mariaa oivaltamaan ylösnousemuksen todellisuutta. Hän kävi ylösnousseen Jeesuksen kanssa keskustelun tietämättä, kenen kanssa puhui: ”’Mitä itket, nainen?’ Hän vastasi: ’Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.’ Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ’Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?’ Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ’Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois’” (Joh. 20:13-15).

Marian vakuutti vasta se, että Jeesus puhutteli häntä etunimellä: ”Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Maria.’ Maria kääntyi ja sanoi: »Rabbuuni!» – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani” (Joh. 20:16).

Tätä tapahtuu edelleen kristittyjen elämässä. Vaikka tahdomme luottaa Jumalan suuruuteen ja ylistää häntä siitä, tarvitsemme myös saman luottamuksen kuin Magdalan Maria, sen, että Jeesus koskettaa Pyhän Henkensä kautta meitä henkilökohtaisesti. Koko maailmankaikkeuden Herra on myös minun Herrani. Hän tuntee minut etunimeltä ja tietää elämäni paremmin kuin minä itse.

Tässä olemme kokeneet hyväksi yhteisen Raamatun kuuntelemisen, rukouksen ja ylistyksen. Kokoonnumme yhteen näiden asioiden äärelle täyttyäksemme Pyhällä Hengellä, niin että hän saa laittaa elämämme oikeaan mittakaavaan. Silloin voimme sydämessämme ymmärtää, kuinka suuri Isä Jumala on ja kuinka paljon Jeesus rakastaa meitä ja minua. Tähän Raamattu myös selvästi kehottaa: ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Ef. 5:18-20).

New Wine -blogi 16.4.2020

Lahjoihin perustuva palvelutehtävä

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt toista, lahjoihin perustuva palvelutehtävää.

Schwarzin mukaan Jumala päättää, millaisia tehtäviä hän antaa kullekin uskovalle. Johtajien tehtävä on auttaa seurakuntalaisia tunnistamaan lahjansa ja löytämään oma tehtävänsä seurakunnassa. Schwarzin tutkimuksessa tämä tekijä vaikutti eniten seurakuntalaisten tyytyväisyyteen ja elämäniloon. Tutkimuksessa todettiin, että saksankielisessä Euroopassa 80 prosenttia aktiiviseurakuntalaisista ei pystynyt tunnistamaan lahjojaan, mikä osaltaan estää reformaation löytämän kaikkien uskovien pappeuden toteutumista. Tällä tekijällä on kaksi ulottuvuutta: Jumalan päätösvalta lahjan sisällön suhteen ja tuon lahjan käyttäminen seurakunnan palvelemiseen. Teknokraattisesti ajattelevat usein päättävät palvelutehtävien sisällön ja etsivät tämän oman näkynsä toteuttajiksi vapaaehtoisia. Samalla he saattavat estää seurakuntalaisia etsimästä omaa Jumalalta saatua kutsumusta. Hengellistävästi suuntautuneet puolestaan vastustavat suunnitelmia ja seurakuntarakenteita ja keskittyvät pelkkään lahjojen yliluonnollisuuteen, mikä estää lahjojen pääsyn seurakuntaelämän suunnitteluun.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Pitääkö rukoilijan olla etukäteen varma vastauksista?

Joskus rukoustamme lannistaa ajatus, että Jumala ei vastaa meille epävarmuutemme vuoksi. Apostolien tekojen kertomus (Apt. 12:1-17) auttaa meitä tässä. Pietari oli vankilassa ja ”seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan”. Kävikin niin kuin seurakunta rukoili ja enkeli tuli vapauttamaan Pietarin, jolle tilanne tuli yllätyksenä, vaikka varmasti hänkin oli asiaa rukoillut: ”Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että se, mitä hänelle tapahtui, oli totta…”. Vähitellen Pietari tajusi tilanteen ja lähti talolle, jossa oli väkeä rukoilemassa. ”Pietari kolkutti talon portille”, ja kun palvelustyttö meni kertomaan sen muille, he vastasivat: »Oletko järjiltäsi?»” Seurakunta ja Pietari eivät näyttäneet liiemmin uskovan vapautumiseen: ”Lopulta he menivät avaamaan ja säikähtivät, kun näkivät hänet.” Kuitenkin Jumala vastasi. Tärkeintä ei ole luottaa rukousvastauksiin, vaan Jeesukseen ja hänen hyvyyteensä. Tärkeintä on kääntyä hänen puoleensa saadakseen apua.

Jeesus, kiitos siitä, että sinä olet varma pelastus! Auta meitä luottamaan Isän hyvyyteen, vaikka elämä olisi kuinka hankalaa. Kiitos, että sinun ristisi näyttää rakkautesi meitä kohtaan. Kuule pyyntömme. Anna sisimpäämme rauhaasi, niin että emme menettäisi toivoamme. Sinun nimessäsi, aamen.

Sana-lehti 9/2020 27.2.2020

Valtuuttava johtajuus

Esittelin viimeksi Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt ensimmäistä, valtuuttavaa johtajuutta.

Usein seurakunnan kasvua käsittelevässä kirjallisuudessa ihannoidaan suuria seurakuntia. Kuitenkin näyttää siltä, että parhaiten kasvavia eli eniten uusia ihmisiä tavoittavat seurakunnat ovat alle sadan hengen yhteisöjä. Yli kahdensanan hengen yhteisöissä kasvuvauhti hidastuu merkittävästi. Tutkimuksen mukaan kasvavien seurakuntien johtajat eivät ole niinkään tavoite- ja projektilähtöisiä, vaan heitä voi kuvata sanalla valtuuttava johtajuus. Johtajat keskittyvät valtuuttamaan muita palvelutyöhön. Maallikoita ei käytetä apulaisina toteuttamaan johtajien päättämiä tavoitteita, vaan heitä tuetaan ja motivoidaan löytämään oma kutsumuksensa ja paikkansa. Johtajat auttavat seurakuntalaisia saavuttamaan hengelliset mahdollisuutensa, joihin Jumala on heidät kutsunut. Johtajat eivät hoida seurakunnan velvoitteita yksin, vaan käyttävät suurimman osan aikaansa valmentamiseen, delegointiin ja moninkertaistamiseen. Näin he ikään kuin vapauttavat Jumalan tekemään seurakuntalaisten kautta sitä, mitä Raamattu lupaa, ja seurakunta alkaa kasvaa ”aivan itsestään”. Mitä korkeampi teologinen koulutus pastoreilla on ja mitä enemmän he pyrkivät toimimaan oman osaamisensa varassa pyytämättä apua muilta, sitä heikommin seurakunta voi Schwarzin tutkimuksen mukaan. Sen mukaan kasvavimpien seurakuntien pastorit eivät ole kovin tunnettuja eli ”supertähtiä”, mutta he luovat tilaa seurakuntalaisille elää Jeesuksen seuraajina siten, että he voivat toteuttaa kutsumustaan kristittynä.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »