Pelkkänä korvana

Kategoria: Ajatuksia (Sivu 2 / 8)

Voiko rukousta olla liikaa?

Raamattu kehottaa: ”Rukoilkaa lakkaamatta” (1. Tess. 5:18). Koko elämä voi olla elämistä Jumalan edessä ”rukouksen hengessä”. Rukousta voi kuitenkin olla liikaa, jos sillä yritetään korvata muita Jumalan lahjoja, joista yksi kuvaus on Apostolien teoissa (Apt. 2:42-47): Seurakunta kuunteli ja noudatti ”apostolien opetusta”, joka meille tarkoittaa käytännössä Raamatun evankeliumin kuuntelemista, sen lukemista ja noudattamista. Toiseksi meitä vahvistaa seurakuntayhteys, kolmantena ehtoollinen ja muukin yhdessä syöminen. Neljäs mainittu asia on sitten rukous ja viides ihmeet ja tunnusteot, joita nykyään voivat olla Pyhän Hengen antamat armolahjat. Kuudentena on omaisuuden yhteys eli toisista huolehtiminen, diakoninen elämäntapa. Seitsemäntenä mainitaan riemullinen ja vilpitön mieli, kahdeksantena Jumalan ylistäminen ja viimeisenä evankeliumin kertominen yhä uusille ihmisille. Nämä asiat rukouksen rinnalla tukevat uskoamme Jeesukseen, joka vie meidät lopulta ikuiseen tasapainoon ja rauhaan.

Jeesus, kiitos, että meidän ei tarvitse rukouksellamme ansaita mitään. Kiitos, että sinun kuolemasi ja ylösnousemuksesi ovat antaneet meille lahjaksi Jumalan lapseuden. Pyydämme apuasi sairauksiimme, yksinäisyyteemme, väsymykseemme ja huoliimme. Kaipaamme luoksesi kotiin. Sinun nimessäsi, aamen.

Sana-lehti 36/2020 3.9.2020

Entä jos en jaksa rukoilla?

Raamatussa annetaan paljon lupauksia rukoukseen liittyen. Entä jos en jaksakaan rukoilla? Jäänkö vaille noita lupauksia? Mielestäni rukous on omista mahdollisuuksistamme luopumista ja jättäytymistä Jumalan mahdollisuuksien varaan. Se on lähtökohdaltaan oman avuttomuuden ja heikkouden tunnustamista. Siksi uskaltaisin ajatella, että oman heikkouden tunnustaminen Jumalalle on jo rukousta. Rukous ei ole siis suorittamista ja olisi hyvä luopua sellaisesta käsityksestä, että jollakin ei ole riittävästi voimaa rukoilla tai uskoa. Ainoa todellinen este rukoukselle on sama kuin ainoa este uskolle Jeesukseen: epäusko, se, että emme turvaudu Jeesukseen. Jos tunnustamme heikkoutemme Jeesukselle, se riittää. ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin” (Room. 8:26). Myös Jeesus rukoilee puolestamme eikä mikään voi erottaa meitä hänestä (Room. 8:34, 38, 39).

Jeesus, kiitos siitä, että Pyhä Henki puhuu Isälle puolestamme! Kiitos, Isä, että annoit Poikasi kuolemaan meidän puolestamme, niin että meidän ei tarvitse sovittaa syntejämme itse. Pyydämme apua omiin huoliimme. Vapauta meitä omasta yrittämisestä, niin että lepäisimme uskossa Jeesukseen. Aamen.

Sana-lehti 29/2020 16.7.2020

Miksi jossain on niin vähän rukousvastauksia?

Länsimaita leimaa köyhä rukouselämä eteläiseen pallonpuoliskoon verrattuna. Rukousvastauksistakin puhutaan täällä harvoin. Vaikeuttaisiko yleinen epäusko niiden saamista? Siksi Jeesuskaan ei voinut toimia kotikaupungissaan: ”Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä” (Mark. 6:5, 6). Betsaidassa, jota Jeesus moitti epäuskosta (Matt. 11:21), hänen piti viedä sokea mies kylän ulkopuolelle parantaakseen hänet. Jeesus sanoi hänelle parantamisen jälkeenkin: »Älä edes poikkea kylään» (Mark. 8:22-26). Yksilöiden heikko usko ei estänyt Jeesusta parantamasta kymmentä spitaalista, joista vain yksi palasi kiittämään, mutta yleistä epäuskoa hän ihmetteli.

Meidän on hyvä rohkaista toisiamme uskomaan ja rukoilemaan. Vanhastaan on sanottu, että ”rukouksen laki on uskon laki”: se, miten rukoilemme, paljastaa sen, mihin uskomme. ”Rukoilkaa lakkaamatta” (1. Tess. 5:17), sillä Jumala on hyvä!

Jeesus, kiitos, että sinun ristisi riittää silloinkin, kun uskoni on heikko. Varjele meitä yleiseltä sydämen kovuudelta ja epäuskolta. Anna Pyhän Henkesi voimaa, että luottaisimme sinuun. Auta heitä, joilla on hätä, niin kuin autoit jo ennen ristinkuolemaasi. Kiitos anteeksiantamuksestasi! Aamen.

Sana-lehti 22/2020 28.5.2020

Kaikkivaltias tuntee minut

New Wine -liikkeen arvojen yksi sanapari on Jumalan äärettömyys ja läheisyys. Sitä selitetään seuraavasti: ”Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan.”

Me uskomme Jumalaan, joka on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän, koko maailmankaikkeuden ja sen ihmeelliset yksityiskohdat. Me tahdomme tunnustaa, että emme ymmärrä Jumalaa ja hänen suuruuttaan loppuun saakka. Samalla tunnustamme, että hän on ilmoittanut meille itsestään riittävällä tavalla, erityisesti Jeesuksen persoonan ja Raamatun kautta. Siksi voimme uskoa, että emme ole sattuman tulosta ja että elämme maailmassa ja maailmankaikkeudessa, jolla on tarkoitus ja mielekkyys. Jumalan armosta me tiedämme, mistä olemme tulossa, mihin olemme menossa, miksi olemme täällä ja ketä voimme tästä kaikesta kiittää!

Jumala on mahtava! Hänelle on kaikki mahdollista. Jeesus sanoo, antaessaan lähetyskäskyn ylösnousemuksensa jälkeen, että ”minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18). Jumalan ja Jeesuksen kaikkivaltius on jotain pökerryttävän suurta ja me haluamme antaa hänelle kaiken kunnian siitä, mitä hän on.

Apulanta-yhtye on sanoittanut samaa yhdellä tavalla: ”Viime yönä minä ymmärsin että mitä se tarkoittaa Joku toinen on jumala ja minä en”. Tuo johtopäätös voi johtaa myös epätoivoon, jos käteen jää pelkkä Jumalan suuruus ja sen mukana oma mitättömyys. Kuitenkin, kun uskomme Jumalaan koko universumin Luojana, uskomme, että hän on luonut sen mukana myös minut. Hän on antanut minulle tarkoituksen, joka on hyvä, vaikka elämä kohtelisi minua miten tahansa.

Raamatussa Magdalan Maria on tästä hyvä esimerkki. Hän oli ensimmäisten joukossa todistamassa maailmanhistorian suurinta käännettä: ”Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä” (Mark. 16:9). Miksi juuri Maria? Ehkä siksi, että Jeesus oli vapauttanut hänet siitä kaikesta, mitä nuo seitsemän henkeä olivat saaneet aikaan, ehkä sairautta, ehkä yhteisön ulkopuolelle jäämistä ja ties mitä muuta. Maria oli saanut elämän tarkoituksen Jeesukselta, jolla oli voima laittaa hänen asiansa järjestykseen.

Maria sai Jeesukselta suuren tehtävän: ”’Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.’ Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ’Minä olen nähnyt Herran!’ Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut” (Joh. 20:17, 18).

Pelkkä tapahtuman suuruus ei kuitenkaan saanut Mariaa oivaltamaan ylösnousemuksen todellisuutta. Hän kävi ylösnousseen Jeesuksen kanssa keskustelun tietämättä, kenen kanssa puhui: ”’Mitä itket, nainen?’ Hän vastasi: ’Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.’ Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ’Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?’ Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ’Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois’” (Joh. 20:13-15).

Marian vakuutti vasta se, että Jeesus puhutteli häntä etunimellä: ”Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Maria.’ Maria kääntyi ja sanoi: »Rabbuuni!» – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani” (Joh. 20:16).

Tätä tapahtuu edelleen kristittyjen elämässä. Vaikka tahdomme luottaa Jumalan suuruuteen ja ylistää häntä siitä, tarvitsemme myös saman luottamuksen kuin Magdalan Maria, sen, että Jeesus koskettaa Pyhän Henkensä kautta meitä henkilökohtaisesti. Koko maailmankaikkeuden Herra on myös minun Herrani. Hän tuntee minut etunimeltä ja tietää elämäni paremmin kuin minä itse.

Tässä olemme kokeneet hyväksi yhteisen Raamatun kuuntelemisen, rukouksen ja ylistyksen. Kokoonnumme yhteen näiden asioiden äärelle täyttyäksemme Pyhällä Hengellä, niin että hän saa laittaa elämämme oikeaan mittakaavaan. Silloin voimme sydämessämme ymmärtää, kuinka suuri Isä Jumala on ja kuinka paljon Jeesus rakastaa meitä ja minua. Tähän Raamattu myös selvästi kehottaa: ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Ef. 5:18-20).

New Wine -blogi 16.4.2020

Miksi pitäisi rukoilla lähetystyön puolesta?

Lähetystyön ydin on Jeesuksesta kertominen, ja hänen historiastaan Raamattu nostaa ratkaisevaksi hetkeksi hänen ylösnousemuksensa. ”Ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. – – Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista” (1. Kor. 15:17, 20). Tämä on valtava uutinen! Jeesus tahtoo, että kaikki kuulevat sen, sillä hän ”kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina” (Hepr. 2:14, 15). Tätä sanomaa vastustetaan, kummallista kyllä. Kuitenkin lähetystyöntekijät kokevat usein, että juuri rukous avaa tien ihmisten sydämeen. ”Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä” (Ef. 6:19, 20). Jos haluat kokea rukouksen vaikuttavuutta, seuraa lähetystyön tapahtumia ja rukoile sen puolesta!

Jeesus, kiitos siitä, että kuolema on voitettu ja että saamme odottaa tapaavamme sinut ja muut rakkaamme ikuisessa elämässä. Rukoilemme kaikkien kärsivien ja kuolevien puolesta, että he saisivat rauhan sinussa. Rukoilemme lähetystyön puolesta, niin että kaikki saisivat kuulla sanoman sinusta. Aamen.

Sana-lehti 16/2020 16.4.2020

Lahjoihin perustuva palvelutehtävä

Esittelin aiemmin Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt toista, lahjoihin perustuva palvelutehtävää.

Schwarzin mukaan Jumala päättää, millaisia tehtäviä hän antaa kullekin uskovalle. Johtajien tehtävä on auttaa seurakuntalaisia tunnistamaan lahjansa ja löytämään oma tehtävänsä seurakunnassa. Schwarzin tutkimuksessa tämä tekijä vaikutti eniten seurakuntalaisten tyytyväisyyteen ja elämäniloon. Tutkimuksessa todettiin, että saksankielisessä Euroopassa 80 prosenttia aktiiviseurakuntalaisista ei pystynyt tunnistamaan lahjojaan, mikä osaltaan estää reformaation löytämän kaikkien uskovien pappeuden toteutumista. Tällä tekijällä on kaksi ulottuvuutta: Jumalan päätösvalta lahjan sisällön suhteen ja tuon lahjan käyttäminen seurakunnan palvelemiseen. Teknokraattisesti ajattelevat usein päättävät palvelutehtävien sisällön ja etsivät tämän oman näkynsä toteuttajiksi vapaaehtoisia. Samalla he saattavat estää seurakuntalaisia etsimästä omaa Jumalalta saatua kutsumusta. Hengellistävästi suuntautuneet puolestaan vastustavat suunnitelmia ja seurakuntarakenteita ja keskittyvät pelkkään lahjojen yliluonnollisuuteen, mikä estää lahjojen pääsyn seurakuntaelämän suunnitteluun.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Pitääkö rukoilijan olla etukäteen varma vastauksista?

Joskus rukoustamme lannistaa ajatus, että Jumala ei vastaa meille epävarmuutemme vuoksi. Apostolien tekojen kertomus (Apt. 12:1-17) auttaa meitä tässä. Pietari oli vankilassa ja ”seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan”. Kävikin niin kuin seurakunta rukoili ja enkeli tuli vapauttamaan Pietarin, jolle tilanne tuli yllätyksenä, vaikka varmasti hänkin oli asiaa rukoillut: ”Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että se, mitä hänelle tapahtui, oli totta…”. Vähitellen Pietari tajusi tilanteen ja lähti talolle, jossa oli väkeä rukoilemassa. ”Pietari kolkutti talon portille”, ja kun palvelustyttö meni kertomaan sen muille, he vastasivat: »Oletko järjiltäsi?»” Seurakunta ja Pietari eivät näyttäneet liiemmin uskovan vapautumiseen: ”Lopulta he menivät avaamaan ja säikähtivät, kun näkivät hänet.” Kuitenkin Jumala vastasi. Tärkeintä ei ole luottaa rukousvastauksiin, vaan Jeesukseen ja hänen hyvyyteensä. Tärkeintä on kääntyä hänen puoleensa saadakseen apua.

Jeesus, kiitos siitä, että sinä olet varma pelastus! Auta meitä luottamaan Isän hyvyyteen, vaikka elämä olisi kuinka hankalaa. Kiitos, että sinun ristisi näyttää rakkautesi meitä kohtaan. Kuule pyyntömme. Anna sisimpäämme rauhaasi, niin että emme menettäisi toivoamme. Sinun nimessäsi, aamen.

Sana-lehti 9/2020 27.2.2020

Valtuuttava johtajuus

Esittelin viimeksi Christian A. Schwarzin luettelemat kahdeksan eri tekijää, joiden hän on todennut tutkimuksensa perusteella olevan oleellisia seurakunnan kehitykselle (Christian A. Schwarz, Seurakunnan luontainen kehitys).

  1. Valtuuttava johtajuus
  2. Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
  3. Intohimoinen hengellisyys
  4. Toimivat rakenteet
  5. Innoittava jumalanpalvelus
  6. Kokonaisvaltaiset pienryhmät
  7. Tarveperusteinen evankeliointi
  8. Rakkaudelliset ihmissuhteet

Käsittelen niistä lähemmin nyt ensimmäistä, valtuuttavaa johtajuutta.

Usein seurakunnan kasvua käsittelevässä kirjallisuudessa ihannoidaan suuria seurakuntia. Kuitenkin näyttää siltä, että parhaiten kasvavia eli eniten uusia ihmisiä tavoittavat seurakunnat ovat alle sadan hengen yhteisöjä. Yli kahdensanan hengen yhteisöissä kasvuvauhti hidastuu merkittävästi. Tutkimuksen mukaan kasvavien seurakuntien johtajat eivät ole niinkään tavoite- ja projektilähtöisiä, vaan heitä voi kuvata sanalla valtuuttava johtajuus. Johtajat keskittyvät valtuuttamaan muita palvelutyöhön. Maallikoita ei käytetä apulaisina toteuttamaan johtajien päättämiä tavoitteita, vaan heitä tuetaan ja motivoidaan löytämään oma kutsumuksensa ja paikkansa. Johtajat auttavat seurakuntalaisia saavuttamaan hengelliset mahdollisuutensa, joihin Jumala on heidät kutsunut. Johtajat eivät hoida seurakunnan velvoitteita yksin, vaan käyttävät suurimman osan aikaansa valmentamiseen, delegointiin ja moninkertaistamiseen. Näin he ikään kuin vapauttavat Jumalan tekemään seurakuntalaisten kautta sitä, mitä Raamattu lupaa, ja seurakunta alkaa kasvaa ”aivan itsestään”. Mitä korkeampi teologinen koulutus pastoreilla on ja mitä enemmän he pyrkivät toimimaan oman osaamisensa varassa pyytämättä apua muilta, sitä heikommin seurakunta voi Schwarzin tutkimuksen mukaan. Sen mukaan kasvavimpien seurakuntien pastorit eivät ole kovin tunnettuja eli ”supertähtiä”, mutta he luovat tilaa seurakuntalaisille elää Jeesuksen seuraajina siten, että he voivat toteuttaa kutsumustaan kristittynä.

Schwarz vertaa siis näitä kahdeksaa tekijää tynnyriin, jossa on pystylaudat. Tynnyrin lyhin lauta ratkaisee sen, kuinka paljon tynnyrissä pysyy nestettä. Jos tahdomme, että seurakunta voi hyvin ja tavoittaa myös sen ulkopuolisia ihmisiä, on syytä pyrkiä kaikkien tekijöiden tasapainoon.

Miten Jeesus rukoili?

Isä meidän -rukouksen lisäksi voimme oppia Jeesuksen tavoista rukoilla: yksin aamuisin (Mark. 1:35), iltaisin (Matt. 14:23) ja joskus koko yön (Luuk. 6:12, 13). Joskus hän rukoili opetuslasten (Luuk. 9:18), joskus vain muutaman muun kanssa (Luuk. 9:28) ja joskus kansan edessä (Joh.11:41, 42). Rukousten sisältöä kuvataan harvoin. Lastenkaltainen luottamus Jumalaan toistuu aiheena, samoin yhtä oleminen Isän ja Pojan kanssa on tärkeää, tai ehkä kyseessä on sama asia. Sama asia ilmenee Isä meidän -rukouksen ensimmäisessä pyynnössä: lapsen ja Isän suhde eli Jumalan lapsen identiteetti. Sama asia on kymmenessä käskyssä ensimmäisenä.

”Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi” (Luuk. 22:32). Voimme rukoilla toisille ennen kaikkea uskossa pysymistä. Samaa Jeesus rukoilee meille: ”Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!” (Room. 8:34)

Jeesus, paras esirukoilijamme, kiitos, että huolehdit tärkeimmästä! Kiitos, että olet avannut tien Isän luokse anteeksiantamukseen ja ikuiseen elämään! Älä anna tämän elämän huolten ja kärsimysten sammuttaa luottamustamme sinuun. Auta meitä ja lähimmäisiämme ongelmissamme. Sinun nimessäsi, aamen.

Sana-lehti 3/2020 16.1.2020

Mistä saisin voimaa rukoilemiseen?

Jumala on raivannut tien luoksemme. Vanhan liiton profeetoista viimeinen, Johannes Kastaja, oli ”ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’” (Joh. 1:23). Jo ennen tätä Jumala oli luvannut Marialle: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi” (Luuk. 1:35). Jumala pystyi tulemaan ihmiseksi, yhdeksi meistä! Raamattu lupaa vielä: ”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan” (Luuk. 21:27). Tulevaisuuskin on siis Jeesuksen, ei tämän maailman tuhovoimien. Avain ja voima elämään ja rukoukseen on Jeesuksen läsnäolo, nyt ja aina. Se alkoi ensimmäisenä jouluna ja sitä ei voi estää kukaan: ”Hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme” (Matt. 1:23).

Jeesus, kiitos tienraivaajista, Johannes Kastajasta ja Mariasta! Anna myös joulun raivata tietä sydämeemme, niin että saisit olla läsnä kaikessa, mitä elämässämme on. Rukoilemme niiden puolesta, jotka eri syistä eivät koe rauhaa ja hyvää tahtoa. Sinun lopullista kuninkuuttasi odottaen, Jeesus, aamen.

Sana-lehti 51-52/2019 19.12.2019

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »