Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa asiasta, joka on pyörinyt mielessäni pitkään ja joka mielestäni on yksi sellaisista avainasioista, jotka lamaannuttavat kristittyjä ja aiheuttavat hämmennystä. Tarkoitan Jumalan hyvyyden, oman syntisyytemme ja pahuuden teologiaa ja näiden asioiden sekoittamista.
Meillä on kiusaus selittää Jumalan tahdoksi asioita, jotka Raamatun mukaan ovat ihmiskunnan yhteisestä syntisyydestä johtuvia. Jumala kaikkivaltiudessaan sallii pahaa eli hänen tahtonsa vastaisia asioita, mutta on melkoinen virhe uskoa hänen tahtovan pahaa. Tahtomisen ja sallimisen ero omassa uskossamme vaikuttaa ratkaisevasti muun muassa rukouselämäämme. Puhumme helposti rististä, jonka Jumala on antanut kannettavaksemme, silloinkin, kun kyse saattaa olla asiasta, jota vastaan tulisi yksinkertaisesti taistella. Tällaiseen alistumiseen liittyvät suomalaisten jotkut sanontatavat, kuten esimerkiksi ”Täytyy ottaa vastaan, mitä annetaan.” On totta kai hienoa, jos voimme jättäytyä Jumalan käsiin silloinkin, kun sairastamme tai jos joku muu kärsimys tai onnettomuus tulee lähelle. Niin tuleekin tehdä. Silloin olemme tavallaan Jobin seurassa, kun hän toteaa: ”Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” (Job 1:21, 22).
Jobkin sai kokea kuitenkin Jumalan perimmäistä tahtoa, Jumalan hyvyyttä, kärsimyksensä jälkeen. ”Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut.” Job 42:10 Tämä jätetään yleensä mainitsematta, kun Jobin avulla perustellaan maailman olevan sellainen kuin Jumala tahtoo, kärsimyksineen.
Jos suhtautuisimme vaikkapa sairauksiin puhtaasti Jumalan antamina asioina, eikö silloin olisi johdonmukaista jättää menemättä myös lääkäriin? Jokaiselle on varmaankin selvää, että tällainen sotisi elämää vastaan. Tähtäyspisteenäni ei kuitenkaan ole terveys ja siihen liittyvät asiat, vaan Jumalan hyvyyteen luottaminen ja tämän luottamuksen vaikutus rukouksiimme, uskoomme ja koko elämäämme.
Martti Luther aloittaa käskyjen selityksen Isossa katekismuksessa tiukasti Jumalan hyvyyteen keskittyen: ”Sinulla ei saa olla muita jumalia. Se on: vain minua sinun on pidettävä Jumalanasi. Mitä tämä merkitsee ja miten se on ymmärrettävä? Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. – – – Toisin sanoen: Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani.”
”Sydämen kiintyminen häneen ei taas ole mitään muuta kuin varauksetonta luottamusta häneen. Tämän vuoksi hän haluaa kääntää meidät lähelleen, koska hän on ainoa ikuinen hyvä. On kuin hän sanoisi: ”Minulta saat varmasti kaiken sen, mitä ennen etsit pyhimyksiltä tai odotit luottaessasi mammonaan ja muuhun sellaiseen. Usko, että tahdon auttaa sinua ja antaa sinulle tuhlailevan runsaasti kaikkea hyvää.” ”
”Jotta yksinkertaisetkin hyvin ymmärtäisivät tämän käskyn merkityksen ja säilyttäisivät sen mielessään, heitä on kehotettava näin: Luottakaa yksin Jumalaan ja odottakaa häneltä pelkkää hyvää. – – – Jos sydämesi pystyy erityisesti hädän ja puutteen aikana odottamaan pelkkää hyvää yksin Jumalalta ja antamaan kaiken muun mennä menojaan, silloin sinulla on ainoa tosi Jumala. Ja päinvastoin jos sydän on kiintynyt johonkin muuhun, jolta se odottaa hyviä lahjoja ja apua enemmän kuin Jumalalta, ja jos se ei pahan kohdatessa juokse hänen turviinsa, vaan pakenee häntä, silloin jumalasi on toinen, epäjumala. – – – Ne jotka turvautuvat yksin Jumalaan, saavat olla varmoja, että hän haluaa olla heille laupias eli osoittaa heille pelkkää hyvyyttä ja apua, eikä vain heille, vaan myös heidän lapsilleen kautta tuhansien sukupolvien. Koska näin korkea majesteetti tarjoaa näin suuria asioita, houkuttelee näin sydämellisesti ja lupaa näin runsaasti, sen pitäisi toki taivuttaa meidät ja saada meidät koko sydämestämme luottamaan Jumalaan, jos kerran kaipaamme osaksemme kaikkea ajallista ja iankaikkista hyvää.”
”Meidän on sen vuoksi opittava ensimmäinen käsky hyvin nähdäksemme, ettei Jumala voi sietää minkäänlaista ylimielisyyttä eikä luottamista mihinkään muuhun ja ettei Jumala vaadi meiltä mitään enempää, kuin että sydän uskoo saavansa häneltä kaikkea hyvää.”
Lainaan tarkoituksella näin pitkästi tätä samaa asiaa toistavaa kohtaa, että näkisimme, ettei asia ole vain sivujuonne Lutherilla.
Uuden testamentin mukaan kärsimys sävyttää kristittyjen elämää ja muun muassa Paavalin kohdalla hyvin selvästi todetaan, että Jumala sallii sen. Kuitenkin yhtä aikaa tämän kanssa on totta, että Jumala mm. parantaa ihmisiä. Uusi testamentti ei pidä tätä tämänhetkistä elämää normaalina, vaan synnin vääristämänä. Elämme kristittyinä ikään kuin vihollisen selustassa, sissiliikkeenä, poissa kotoa. Länsimainen maallistunut teologia saattaa osittain johtua siitä, että pidämme ympärillämme olevaa todellisuutta Jumalan tahtona, ilman syntiinlankeemusta. Tämä taas johtaa helposti siihen, että pitäessämme tätä elämää varsinaisena päämääränämme alamme etsiä ”täyttä elämää” jo tässä elämässä eli koemme oikeudeksemme ”toteuttaa itseämme”, ”olla sitä mitä olemme” ilman parannuksenteon eli mielenmuutoksen ulottuvuutta. Meillä Suomessa opetuksessa annetaan usein ymmärtää, että tämä maailma on vain Jumalan maailma ja kaikki tapahtuu hyvän Jumalan tahdosta. Samalla pahuuden ongelma jää kokonaan käsittelemättä ja rukous muuttuu merkityksettömäksi, koska Jumalan hyvyyteen ei voi luottaa.
Yritän hahmottaa asiaa Suomen viimeisten sotien avulla sitä, miten ymmärrän Jumalan toimintaa. Armeijan miehistö tuskin epäili marsalkka Mannerheimin hyvää tahtoa, mutta ymmärsi, että on olemassa muitakin voimia kuin oman armeijan ylipäällikkö. Hän tietenkin oli Suomen miesten puolella, mutta taistelu oli todellinen eikä kuviteltu ja siksi miehet kokivat kärsimystä ja tappioita. Vihollinen oli todellinen.
Martti Lutherin mukaan ”maailma, liha ja perkele” ovat Jumalan vastaisia voimia. Hän kirjoittaa opetuksessaan kasteesta kirkkomme Tunnustuskirjoissa näin:
”Pyydän kristillisen uskollisuuden nimessä kaikkia kastajia, kummeja ja muita läsnäolijoita: koettakaa tajuta, kuinka tärkeä toimitus tämä on ja kuinka vakavasta asiasta siinä on kysymys. Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi. Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan. Sen vuoksi on todella tarpeen, että koko sydämestä ja lujassa uskossa autamme lapsiparkaa ja pyydämme niin hartaasti kuin osaamme, että Jumala ei vain rukouksemme sanojen mukaisesti vapauttaisi lasta Perkeleen vallasta, vaan että hän myös vahvistaisi lasta, niin että tämä jaksaisi ritarin tavoin taistella Perkelettä vastaan koko elämän ajan ja vielä kuoleman hetkellä. Kun kastetut ihmiset usein turmeltuvat niin kelvottomiksi, se saattaa mielestäni johtua siitä, että kaste on toimitettu kylmän välinpitämättömästi ja että kastettavan puolesta on toimituksen aikana rukoiltu täysin vailla tosi tarkoitusta.” (Lutherin Vähän Katekismuksen liite Kasteen toimittaminen)
Jos luotamme, että Jumala on hyvä, se vaikuttaa rukouksiimme. Jos sydämeemme on hiipinyt käsitys mielivaltaisesta Jumalasta, josta ei ikinä tiedä, mitä hän tahtoo, rukouselämä ei ole lapsen luottamusta hyvään Isään, vaan pikemmin kohtalonomaista alistumista siihen, mitä elämä kulloinkin sattuu tiellemme heittämään. Jeesuksen sanat: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39) mielletään helposti suostumiseksi taivaallisen Isän mielivaltaan, mutta siinä tehdään Jeesukselle vääryyttä. Hän oli vakuuttunut Isän hyvyydestä, mikä näkyi mm. hänen toiminnassaan, kun hän paransi kaikki sairaat. Samaa luottamusta hän yritti opettaa muille: ”Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Lk. 11:9-13.
Tästä ei pidä päätellä, että tässä ajassa kaikki kärsimykset lakkaisivat tai että saavuttaisimme jonkinlaisen menestysteologian lupaaman täydellisen tasapainon. Haluan siteerata New Wine –liikkeen kahta arvoa tähän liittyen:
”Risti ja ylösnousemus
Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.
Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä
Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.”
Taistelu jatkuu. Elämä on hyvän ja pahan välistä taistelua, jossa ensimmäinen tähtäyspiste on meidän uskomme. Tahtoisin meidän kaikkien pitävän kiinni Raamatun kertomasta Jumalan tahdosta ja rukoilevan hyvää Jumalaa. Sellaisesta Jumalasta Jeesuksen opetukset ja koko hänen elämänsä, kuolemansa ja erityisesti ylösnousemuksensa todistavat. Meidän Jumalamme ei ole mielivaltainen, pelottava olento, joka silloin tällöin saattaakin tahtoa meille pahaa. Jos kokemuksemme kuiskivat korviimme sellaista käsitystä, että Jumalan hyvyyteen ei voi luottaa, kannattaa keskittyä Jeesuksen antamaan kuvaan, ei omiin kokemuksiimme. Niin kuin Englannin anglikaanikirkon uusi arkkipiispa toteaa: ”Jos mielipiteeni eroaa Raamatun opetuksesta, silloin minä olen väärässä.”
Ehkä eniten tämä sekaannus vaikuttaa täällä länsimaissa sairaiden puolesta rukoilemiseen. Siitä kirjoitan seuraavassa tekstissä.
