Kategoria: Ajatuksia (Sivu 11 / 12)

Lähetyskäsky Raamatussa

30.4.2013 / Jukka Jämsén

Lähetystyön ja koko seurakunnan ulospäin suuntautuvan luonteen perustana on usein pidetty Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä. Toisaalta voidaan sanoa, että vaikka Uuden testamentin lähetyskäskyt jätettäisiin huomiotta, pelkkä lähimmäisenrakkaus velvoittaa kertomaan sanomaa ristillä kuolleesta ja kuoleman voittaneesta Jeesuksesta mahdollisimman monille ihmisille. Joka tapauksessa lähetyskäsky kertoo, Jeesuksen vahvistaman rakkauden kaksoiskäskyn lisäksi, että Jeesuksen selvä tarkoitus on Jumalan valtakunnan ilosanoman levittäminen kaikille kansoille.

Pidämme usein lähetyskäskynä nimenomaan Matteuksen evankeliumin loppua:

”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matteus 28:18-20

Lähetyskäskyjä on kuitenkin enemmän. Jokaisen evankeliumin lopussa ja muuallakin löytyy samoja ajatuksia. On hyvä kiinnittää huomiota lähetyskäskyn rakenteeseen, joka toistuu niissä jokaisessa:

1. Lähetyskäsky on kuolleista ylösnousseen Jeesuksen antama, kuoleman voittajan valtuuksilla annettu

2. Lähetystyön sisältö on Jeesus: syntien anteeksiantaminen ja pelastus hänessä

3. Lähetystyön menetelmänä on julistus ja todistus Jeesuksesta sanoin ja teoin sekä kristillinen kaste

4. Lähetyskäskyyn sisältyy lupaus Jumalan läsnäolosta ja voimasta Pyhässä Hengessä niille, jota toteuttavat lähetyskäskyä. Lähetyskäsky ei ole siis luonteeltaan vaatimus vaan lupaus. Voisikin puhua lähetyslupauksesta lähetyskäskyn sijaan tai ainakin sen rinnalla.

Kolmesta ensimmäisestä kohdasta kristityt ovat olleet jotakuinkin samaa mieltä. Neljännessä kohdassa käytännön sovelluksista ollaankin sitten erimielisiä.

Mitä Jeesus käytännössä tarkoittaa, kun hän lupaa olla meidän kanssamme kaikki päivät, niin kuin Matteuksen evankeliumi kertoo?

Markuksen evankeliumin lähetyskäskyssä (Mark. 16:14-20) samassa kohdassa sanotaan: ”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” Markus 16:17-20

Jeesus tarkoitti selvästi lupauksellaan läsnäolosta Pyhän Hengen tunnusmerkkejä, jos katsomme asiaa Markuksen evankeliumin näkökulmasta. Sen valossa on merkillistä, että meitä, jotka haluamme ottaa myös Pyhän Hengen armolahjat vakavasti, sanotaan karismaatikoiksi, erotukseksi niin sanotusta normaalista kristillisyydestä. Aivan kuin armolahjat eivät kuuluisikaan Jeesuksen suunnitelmaan, vaan olisivat jotakin yli-innokkaiden kristittyjen lisäystä siihen, mitä Jeesus itse asiassa tarkoitti.

Kyseinen kohta Markuksen evankeliumissa puuttuu joidenkin tutkimusten mukaan kuitenkin varhaisimmista käsikirjoituksista, joten jotkut voivat ajatella, että Jeesus kuitenkin tarkoitti jotakin muuta.

Luukkaan evankeliumin lähetyskäskyn (Luuk. 24:46-49) sama kohta osoittaa kuitenkin samaan suuntaan kuin Markus: ”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Luukas 24:49

Johannes puhuu lähetyskäskyssään (Joh. 20:19-23) samoin Pyhän Hengen läsnäolosta: ”Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” Johannes 20:21-23

Apostolien tekojen lähetyskäskyssä (Apostolien teot 1:8) Jeesus toteaa: ” Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” Apostolien teot jatkaa Luukkaan evankeliumin kertomusta, joten Luukkaan tarkoittama varustus voimana korkeudesta on juuri Pyhän Hengen tuomaa. Apostolien teot on täynnä kertomuksia Pyhän Hengen teoista, joita hän teki Jeesuksen seuraajien elämässä ja heidän kauttaan: kielillä puhumista, Jumalan suurien tekojen julistamista, parantamista, pahojen henkien ulosajamista, ilmestyksiä, kuolleista herättämistä, profetoimista ja muunkinlaisia voimatekoja.

Jeesuksen oma toiminta, samoin alkuseurakunnan elämä on täynnä Pyhän Hengen toimintaa, jota voidaan sanoa armolahjoiksi tai voimateoiksi. Jeesuksen sanat: ”Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”, onkin syytä ottaa vakavasti. Jeesus on käskenyt muun muassa seuraavaa: ”Julistakaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’ Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Matt. 10:7, 8

Eri puolilla maailmaa ne kirkot, joissa annetaan tilaa Pyhän Hengen lahjoille, kasvavat voimakkaimmin. Mekin saamme ottaa Jeesuksen lähetyskäskyjen sisällön tosissamme ja voimme yhdessä odottaa Pyhää Henkeä. Voimme tehdä tilaa hänelle ja harjoitella hänen kuuntelemistaan ja armolahjojaan. Pyhä Henki on Jeesuksen seurakunnalleen, morsiamelleen, lähettämä Henki. Hän on parasta, mitä elämässämme voimme saada. Hän tuo armolahjoineen Jeesuksen meille läheiseksi ja sytyttää meidät kertomaan hänestä eteenpäin.

”Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.” Ilm. 22:17

Jokainen meistä voi sanoa joka päivä Pyhälle Hengelle: ”Tule”, ja hän tulee. Voimme sanoa yhä uusille ihmisille: ”Tule”, seurakuntaan ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen seuraan. Voimme opettaa heitä vuorostaan sanomaan saman yhä uusille ihmisille. Pyhä Henki on uskollinen. Hän tekee sen, mitä Jeesus on luvannut, joka päivä, maailman loppuun asti.

Isä meidän -rukous

26.3.2013 / Jukka Jämsén

Tällä kertaa ajattelin uskaltaa hahmotella käsitystäni Isä meidän -rukouksesta. Se on varmaankin tunnetuin kristillinen rukous ja myös selitetyin. Itselleni tuon rukouksen sisältö on kuitenkin alkanut elää sellaisella tavalla, johon en ole törmännyt aiemmin muualla. Olen oppinut pitämään Jeesuksen opettamaa rukousta runkona kaikelle rukoustoiminnalle. Siksi koen tarpeelliseksi kirjoittaa siitä teille.

Jeesus antoi meille seuraajilleen lähetyskäskyssä selvän ohjeen: noudattaa kaikkea, mitä hän on käskenyt noudattaa. Kaiken kaikkiaan apostolit osoittivat elämällään sen, että he ymmärsivät tehtäväkseen jatkaa saman tekemistä, mitä Jeesus teki. He julistivat lähelle tullutta Jumalan valtakuntaa, auttoivat ihmisiä uskomaan Jeesukseen Herrana, paransivat sairaita, herättivät kuolleita, ajoivat pois pahoja henkiä ja niin edelleen.

Isä meidän -rukous käsitetään usein turvallisena, jopa paikalleen jämähtäneenä tapana rukoilla, jolla voidaan torjua edellä mainitun kaltaista toimintaa eli turhan innokkaita karismaatikoita loitommalle. Opettihan sentään itse Vapahtajamme meille tällaisen liturgisen rukouksen, jossa ei puhuta uskoon tulemisesta eikä muutenkaan mistään ihmeellisestä ja levottomasta. Itseäni tällainen ääneen lausumaton käsitys on alkanut vaivata. Miksi Jeesus olisi opettanut muusta toiminnastaan jollakin tavalla erillisen rukouksen?

Lyhyesti voidaan todeta, että Jeesus näyttää opettaneen Isä meidän –rukouksena tuntemaamme rukousta samansisältöisenä, mutta hieman eri muodoissa. Hänen aikansa juutalaisille olisi ollut esimerkiksi mahdotonta lopettaa rukousta ilman ylistystä, minkä kirkko aivan oikein onkin liittänyt rukouksen loppuun. Kuitenkaan esim. Matteus ei sitä ole kirjoittanut, joten tarkoituksena ei liene ollut valmiiksi muotoiltu tai liturginen rukous. Alkukirkosta ei tunneta minkäänlaista kiistaa Isä meidän -rukouksen muodoista, joten voimme päätellä, että se voitiin rukoilla eri tavoin, vaikkapa Luukkaan evankeliumin ja Matteuksen evankeliumin erilaisina versioina.

Kerran, kun Jeesus oli ollut rukoilemassa, eräs hänen opetuslapsistaan pyysi: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan.”
Jeesus sanoi heille: ”Kun rukoilette, sanokaa näin:
Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Anna meille päivästä päivään jokapäiväinen leipämme.
Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen.
Luuk. 11:1-4

Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
– Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Matt. 6:7-13

Olen alkanut ajatella, että Jeesus tahtoi jättää seuraajilleen ikään kuin listan asioista, joita ei tulisi koskaan unohtaa, kun rukoilemme. Aivan kuin itse saan vaimoltani listan ostettavista tavaroista, kun lähden kauppaan. Tai kun itse laadin vastaavaa listaa, perusasiat, niin kuin maito, leipä ja voi, tulee aina tarkistettua kaapista listaa varten. Isä meidän paljastaa minulle Jeesuksen sydämen, sen, mitä hän piti tärkeimpänä.

Jeesus varoitti erikseen tyhjän hokemisesta. Siksikin ajattelen, että rukouksen muotoa tärkeämpää on rukouksen sisältö, Jeesuksen antamat rukouksen suuntaviivat.

Luther valittaa juuri Isä meidän -rukouksen sisällön laiminlyömistä: ”Siksi on surkeuksien surkeus, että tuollaisen mestarin tuollaista rukousta pitää lörpötellä ja hokea kaikkialla maailmassa ilman minkäänlaista antaumusta. Monet rukoilevat vuodessa ehkä joitakin tuhansia Isä meidän -rukouksia ja vaikka he siis rukoilisivat tuhat vuotta näin, he eivät olisi kuitenkaan maistaneet tai rukoilleet siitä yhtään kirjainta tai pistettä. Yhteenvetona: Isä meidän -rukous (kuten myös Jumalan nimi ja sana) on suurin marttyyri maan päällä.” (Martti Luther, Yksinkertainen tapa rukoilla. Suom. Matti Mikkola. 1995. Kirjasta Boris Salo, Unohdettu aarre.)

Isä meidän -rukouksessa on viisi osaa.

Ensimmäiseksi rukoilemme, että Jumala ja hänen nimensä olisi meille rakas. Kun rukoilemme ihmisten puolesta, tärkeintä on Jumalan lapsen luottamus, Jumalan lapsen identiteetti, luottamus siihen, että meillä on Isä. Tätä saamme pyytää toisillemme vaikkapa laittamalla käden toisen päälle ja pyytämällä hänelle Pyhän Hengen apua siihen, että hän voisi syvästi luottaa Jumalaan Isänä.

Toiseksi pyydämme Jumalan valtakunnan tulemista. Juuri tätä Jeesus käski julistaa: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 10). Tähän Jeesus lisäsi joskus toisen lauseen, joka oli juutalainen tapa sanoa sama asia uudelleen toisin sanoin, ”tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Tässä me saamme rukoilla, että Jeesuksen toiminta saisi jatkua: syntien anteeksi julistaminen, sairaiden parantaminen, pahan ulos ajaminen ja kuolleista herättäminen. Taivaassa nämä asiat eivät enää vaivaa, kun Jumalan valtakunta on tullut täydellisyydessään. Jeesus käski myös rukoilla, että Jumalan tahto saisi tapahtua jo nyt niin kuin sitten kerran perillä. Mm. Luther rukoili sairaiden puolesta – miksi emme mekin?

Kolmantena pyydämme jokapäiväistä leipää eli ruokaa ja kaikkea sitä, mitä elämiseen tarvitsemme. Minusta on hyvin vapauttavaa, että saamme pyytää Jumalalta kaikkea arkipäiväistä. Hän kyllä tietää, mitä tarvitsemme, mutta hän tahtoo, että olemme kaikessa riippuvaisia hänestä ja että puhumme hänelle kaikesta elämässämme. Tässä saa jättää ihmissuhdeasiat, asunto- ja taloushuolet, työn tai sen puutteen, johdatuksen jne., Jumalan käsiin.

Neljäntenä, kun ensin olemme saaneet keskittyä rakkaaseen Jumalaan, hänen valtakuntaansa ja hänen hyvään huolenpitoonsa, uskallamme tunnustaa sen, mitä itse olemme. Syntien tunnustamisesta käytetään Uudessa testamentissa mm. sanaa homologeo, ”sanoa samaa”. Rukouksessa me tulemme Jumalan eteen ja tahdomme sanoa itsestämme samaa kuin Jumala ja hänen sanansa sanoo meistä. Saamme tulla totuuden eteen ja turvautua Jeesuksen täydelliseen elämään ja persoonaan, sillä me itse emme ole täydellisiä, vaan syntisiä. Anteeksiannettuna eläminen johtaa siihen, että tahdomme antaa muillekin anteeksi. Tässä saamme julistaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi. Samasta aarteesta saamme elää itse.

Viidentenä ja viimeisenä rukoilemme kiusauksia ja pahaa vastaan. Tämä oli Jeesuksen toiminnassa suuri osa-alue. Kun olemme juuri pyytäneet syntejämme anteeksi, pyydämme, ettemme luisuisi uudelleen pahan houkutuksiin. Rukoilemme, että emme saisi sitä, mitä himoitsemme, vaan sitä, mitä Jumala tahtoo. Tässäkin voimme laittaa käden toistemme päälle ja julistaa toisillemme vapautta pahasta ja meitä kietovista kiusauksista, mitä ne sitten kunkin kohdalla ovat.

Loppuylistyksessä palaamme siihen, että valtakunta, voima ja kunnia on Jumalan. Hänen nimensä on edelleen rakas, hänen valtakuntansa on se, mitä toivomme toteutuvaksi, hänellä on valta antaa tätä kaikkea, ja hänen nimensä on pyhitetty ja kunnioitettu. Kaikki hyvä tulee Jumalalta.

Voimme laittaa käden toisen päälle tai pyytää toisia laittamaan käden minun päälleni ja rukoilla Isä meidän -rukouksen ajatuksella. Se muistuttaa meille, miten Jeesus itse toimi ja miten hän käski meidän toimia.

Missionaarinen seurakuntakäsitys

1.3.2013 / Jukka Jämsén

Ajattelin kirjoittaa missionaarisesta seurakuntakäsityksestä, hyvin keskeisestä asiasta työssäni. Usein minut yhdistetään erityisesti kuuntelevaan rukoukseen ikään kuin se olisi työnäkyni keskeisin sisältö. Kuitenkin se on vain osa siitä, mitä yritän tuoda esiin.

Mielestäni kaikkein keskeisintä asiaa käsittelimme edellisessä tekstissämme, jossa Kirsi kirjoitti Jumalan läsnäolon harjoittamisesta. Kaiken keskellä on Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Voidaksemme olla hänen kanssaan ja voidaksemme kertoa hänestä myös eteenpäin tarvitsemme Raamattua, Jumalan sanaa. Se taas neuvoo meitä tasapainoiseen seurakuntaelämään, jota voi kutsua myös missionaariseksi seurakuntanäkemykseksi, jota pidän työssäni hiippakunnan lähetyssihteerinä kantavana teemana.

Kirkon lähetysstrategia kuvaa missionaarista seurakuntaa seuraavasti: ”Lähetys on keskeinen osa kirkon identiteettiä ja itseymmärrystä. Kirkkojärjestyksen mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, sen seurakuntien ja jäsenten tehtävänä on evankeliumin levittäminen niiden keskuuteen, jotka eivät ole kristittyjä. Missionaarinen seurakunta on avoin, ulospäin suuntautunut, rukoileva, vieraanvarainen, rakenteiltaan joustava ja ilmapiiriltään lämmin.”

Omassa mielessäni tätä kuvaa erittäin hyvin Apostolien tekojen tuttu kuvaus:

”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.” Apt. 2:42-47

Tässä on tavoite: seurakunnan ja yksittäisen Jeesuksen seuraajan elämään kuuluu apostolien opetus, seurakuntayhteys, ehtoollinen ja muukin yhdessä syöminen ja rukous. Ihmeet ja tunnusteot kertovat seurakunnan luonteesta: se ei ole vain ihmisten yhteisö, vaan yliluonnollisen kohtaamispaikka. Jumalan antama uusi elämä koskettaa väistämättä ajankäytön lisäksi myös suhdetta omaisuuteen. Jumalan ylistäminen on elävässä seurakunnassa itsestään selvää. Seurakunnan uudistukseen kuuluu aina ulospäin suuntautuminen, niiden etsiminen, jotka eivät vielä ole Jumalan rakkaudesta vakuuttuneet.

Merkille pantavaa on vilpittömyys ja riemullisuus. Silloin kun Apostolisen tekojen malli tuntuu iloiselta tavoitteelta ja etuoikeudelta, on mielestäni kyse Pyhän Hengen työstä. Kun näitä ei haluta pitää tavoitteena, ollaan menossa johonkin muuhun kuin Jumalan tahdon suuntaan. Toisaalta, jos seurakunnan uudistusta markkinoidaan kireänä, syyttävänä vaatimuksena, on vaikeaa samaistaa sitä Apostolien tekojen kohtaan. Aikoinaan silloinen Inkerin kirkon lähetysjohtaja Ivan Hutter totesi: ”Olemme huomanneet, että sellaiset seurakunnat kasvavat, joissa nauretaan ja osoitetaan rakkautta.”

Länsimaisessa kirkossa, myös meillä Suomessa, on enemmän tai vähemmän luisuttu painottamaan vain tiettyjä asioita em. raamatunkohdasta. Ehkä vahvimmin laiminlyötyjä alue on ihmeet ja tunnusteot. Järkikeskeisyys on sulkenut tämän todellisuuden lähes kokonaan pois seurakuntaelämästä. Ehkä tästä syystä kysyntä armolahjaopetukselle, myös kuuntelevan rukouksen osalta, on niin suurta.

Meitä kutsutaan rukoilemaan seurakunnan puolesta ja kantamaan vastuuta, että seurakunta muistuttaisi yhä enemmän Uuden testamentin mallia. Jumala on luonut meidät, hän on lähettänyt Kristuksen pelastamaan meidät ja hän lähettää seuraajansa Pyhän Hengen voimassa kertomaan ilosanomaa pelastumisen mahdollisuudesta Jeesuksessa.

Sauna ja seurakunta

1.1.2013 / Jukka Jämsén

Maallistunut kristillisyys muistuttaa mielestäni saunamuseota. Saunoista ollaan ylpeitä ja niitä esitellään vierailijoille. Museossa on esitteitä saunan historiasta ja kunnioitettavaan perinteeseen voi tutustua lukemalla tai piipahtamalla eri saunatyypeissä: savusaunassa, kertalämmitteisessä, jatkuvalämmitteisessä, sähkökiukaalla varustetussa, ainavalmiissa ja niin edelleen.

Kuvittelepa tilanne, että joku ottaisi saunan historian tosissaan ja haluaisi soveltaa sitä nykyaikaan vaikkapa riisumalla vaatteet ja menemällä löylyyn ja häntä paheksuttaisiin ja ihmeteltäisiin, miten hän voi olla noin sivistymätön.

Saunan kohdalla tuskin käy näin, mutta kirkon kohdalla hyvinkin. Meitä, jotka haluamme soveltaa Raamatun koko sisältöä nykypäivään, oudoksutaan helposti. Onneksi meitä on paljon, tosin täällä Euroopassa tunnumme olevan vähemmistönä. Minun on vaikeaa ymmärtää sellaisia versioita kristinuskosta, jotka noudattavat vuosisatojen saatossa kehittyneitä muotoja, mutta jättävät Jeesuksen seuraamisen mehevän ytimen ja suuren osan Raamattua sikseen.

Mitä tarkoitan tällä? Ymmärrän Raamattua niin, että se kertoo ennen kaikkea Jeesuksesta, Isästä ja Pyhästä Hengestä ja suhteen hoitamisesta ihmisen ja Jumalan välillä. Kristinuskon parhaimpia juttuja on se, että Jumala on tullut ihmiseksi ja hän haluaa olla avuksi tavallisessa ihmisen elämässä.

Isä meidän -rukouskin paljastaa saman: Tärkeää on Jumalan tunteminen hyvänä isänä. Rukoilemme hänen valtakuntansa ja tahtonsa tapahtumista myös maan päällä niin kuin se on täydellisesti totta sitten taivaassa, jossa ei ole enää sairautta, eroa, kyyneleitä ja niin edelleen. Jokapäiväisiä asioita saa pyytää, esimerkiksi ruokaa, asuntoa, apua ihmissuhteisiin, vaatteita ja työtä. On tärkeää ymmärtää olevansa syntinen ja pyytää sitä anteeksi, ja samalla voi pyytää itselleenkin anteeksiantavaa mieltä. On hyvä taistella Jumalan armon avulla kiusauksia ja pahuutta vastaan. Jeesuksen esimerkki tästä on selvä.

Jos suhde Jumalan kanssa ei ole oikein selkeä, jos syntien anteeksi saaminen on jäänyt epämääräiseksi, jos Jeesuksen seuraamiseen ja ikuisen elämän toivoon liittyvä sisäinen vapaus ei ole oikein auennut, jos Pyhän Hengen lohdutus ja todellinen läsnäolo armolahjoineen tuntuu vieraalta, maallistunut viileä uskonnollisuus voi olla ihan ok. Jumala pysyy sopivan kaukana ja elämän asiat omassa hallinnassa. Sauna on korkeintaan haalea.

Jos taas on kokenut oman likaisuutensa ja saunan puhdistavan vaikutuksen, lämmön ja rentouttavan hiljaisuuden, ehkä vielä hyvässä seurassa, voi vakuuttua siitä, että sauna on parhaimmillaan, kun se on lämmitetty peseytymistä, seurustelua ja rentoutumista varten.

Välimuodot ovat ehkä kaikkein merkillisimpiä. Osa porukasta hikoilee vaatteet päällä ja miettii, miten jotkut voivat kokea näin tukalan paikan mukavana. Millaisia kiistoja käydäänkään, kun jotkut haluavat pitää paikan museona ilman lämpöä, että saa pitää vaatteet päällä, ja toiset haluavat lisää lämpöä ja yrittävät neuvoa toisia vähentämään vaatteita, että olisi helpompi puhdistua.

”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” Hepr. 4:12-13,

”Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme.” 1. Joh. 1:7, 8

”Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” 1. Kor. 14:1

New Wine -blogi 2013

Siemenen voima

1.1.2013 / Jukka Jämsén

Brittiläisen seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön tiimin jäsen oli lähetetty kouluavustajana mahdottoman vaikeaan luokkaan. Opettaja ei saanut mitään otetta teini-ikäisiin nuoriin, joista pahin oli eräs tyttö. Kun kouluavustaja tuli luokkaan, tuo tyttö sanoi hänelle: ”Minä tunnen sinut! Olen tavannut sinut jossakin.” Avustaja ajatteli, että jos hän kertoo missä, niin koko luokka alkaa irvailla hänelle hänen uskostaan. Sitten tyttö totesikin: ”Sinä olet Voimalasta!” Avustaja myönsi, että se oli totta. Voimala oli seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön nimi. Sitten tyttö sanoi: ”Minä tykkäsin käydä siellä. Kaikkein eniten pidin lauluista, niin kuin tämä (ja tyttö lauloi koko luokan kuullen):

”Light of the world

You stepped down into darkness

Opened my eyes, Let me see

Beauty that made this heart adore you

Hope of a life spent with you

Here I am to worship

Here I am to bow down

Here I am to say that you’re my God

You’re altogether lovely

Altogether worthy

Altogether wonderful to me…”

(”Maailman valo, sinä astuit alas pimeyteen.

Avasit silmäni, annoit minun nähdä

kauneuden, joka sai tämän sydämen palvomaan sinua,

toivon kanssasi eletystä elämästä.

Tässä olen ylistääkseni,

tässä olen kumartuakseni,

tässä olen sanoakseni,

että sinä olet minun Jumalani.

Olet niin ihana,

olet niin arvollinen,

olet niin ihmeellinen minulle…”)

Avustajaa liikutti valtavasti sen tajuaminen, että tyttö on saanut kosketuksen Jumalaan ja hänen sanaansa. Vaikka hän ei käyttäytymisestä päätellen ollut sisäistänyt vielä asiaa, hän kantoi kuitenkin sisimmässään Jumalan siementä.

Jeesuksen Kylväjä-vertauksessa kylväjä kylvää melko runsaskätisesti: tien laitaan, kalliolle, ohdakkeisiin ja myös hyvään kylvömaahan (Luukas 8). Siemenellä hän tarkoitti Jumalan sanaa. Raamatun mukaan Jeesus huusi kerrottuaan kertomuksena: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!”

Suurin osa suomalaisista kantaa sisällään jonkinlaista hengellistä siementä. Kodin hengellinen perintö, koulun tai rippikoulun aamu-tai iltahartauden muisto tai laulu, jolla on hengellinen sisältö, saattaa yllättäen putkahtaa esiin, kun oman elämän olosuhteet muuttuvat.

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen…” (Virsi 571, erityisesti 4. ja 5. säk.!) Veikkaan, että monilla tämä soi loppupäivän päässä, niin syvällä siemen on

Siemen on jo meissä, annetaan sen kasvaa!

Jatketaan myös kylvämistä eli annetaan sen näkyä, mitä Jumala meille merkitsee.

New Wine -blogi 2013

Jumalan kanssa

23.12.2012 / Jukka Jämsén

Vaimoni Kirsi kirjoittaa:

Kesäloman parhaita puolia on se, että on aikaa rauhassa lukea kirjoja ja antaa niiden imeytyä. Viime kesänä osuin kultasuoneen, kun tartuin seuraaviin: John Ortberg, Jumala on lähempänä kuin luuletkaan ja Veli Laurentius, Jumalan läsnäolon harjoitus. Ensimmäinen ajattelija on oman aikamme kirjailija ja presbyteeriseurakunnan pastori Yhdysvalloista ja jälkimmäinen 1600-luvulla elänyt ranskalainen karmeliittamunkki, jonka kirjeitä ja opetuksia koottiin kirjaksi hänen kuolemansa jälkeen. Niin riittoisia teoksia ovat molemmat, että sytyttävät vieläkin, vaikka on tultu lämpöisistä kesälomapäivistä syksyn ja talven hämärään ja työpäivien rivakkaan rytmiin.

Kumpainenkin kirja on täynnä kutsua Jumalan läsnäoloon ja ajatusta siitä, että voimme kääntyä häneen päin mielessämme samalla kun teemme tavallisia asioitamme tavallisena päivänä. Voimme päästää hänet sisään ja mukaan siihen, mitä elämässämme on tekeillä ja voimme paljastaa Jumalalle sydäntämme omin sanoin. Voimme keskustella Jumalan kanssa ”pienin tavoin keskellä töitämme”, kuten veli Laurentius asian osuvasti ilmaisee. Hän näkee, että tällaisesta Jumalan kanssa puhumisesta on tarpeen tulla jatkuva jokapäiväinen tapa, jotta voisimme olla tietoisia hänen läsnäolostaan. On siis erehdys ajatella, että meidän pitäisi jättää keskusteleminen Jumalan kanssa sillä aikaa, kun hoidamme asioitamme maailmassa.

Veli Laurentius sanoo: ”Ylennä sydämesi hänen puoleensa aterioidessasi tai missä tahansa päivittäisessä askareessa, sillä hänen mielensä mukaisia ovat vähäisimmätkin tapamme muistaa häntä. Sinun ei tarvitse rukoilla ääneen; hän on lähempänä kuin voit kuvitellakaan.” Voisikin olla aika hämmentävää höpötellä ääneen Jumalalle samalla kun asioi verotoimistossa…

Jumalan läsnäolon tietoisuus merkitsee yksinkertaisesti iloa yhteydestä häneen. Se on ikään kuin uoma, jota pitkin Jumalan loputon armo pääsee virtaamaan. Hänen läsnäolossaan on taivaan makua, se vahvistaa meitä etsimään elämässämme sellaisia asioita, joista voimme iloita yhdessä hänen kanssaan ja jättämään sellaisia, jotka häntä loukkaavat. Hän on kääntynyt meihin päin koko ajan, oli elämäntilanteemme mikä hyvänsä. Hänen läsnäolonsa on mahdollinen ilman rajoituksia. Miksi me rajoittaisimme yhdessäolomme hänen kanssaan vain hartaushetkiin tai kirkkoreissuun?

Millaiseksi muotoutuu työpäivä Jumalan kanssa koko ajan keskustellen? Millainen on kauppakierros marketissa tai keskustelu naapurin kanssa Jumalan läsnäolossa? Miten pysyttelen Jumalan läsnäolossa, kun olen kiireinen, huolissani, loukkaantunut, kiusaantunut…?

Tutkimukset ovat vielä pahasti kesken, mutta tällaiseen opiskeluun nuo kesäkirjat yllyttävät. Myös seuraavat Raamatunkohdat osoittavat samaan suuntaan.

”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” Apt. 17:27

”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.” Kol. 3:23.

”Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan, lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä.” Apt. 17:27

Lopuksi vielä veli Laurentiuksen neuvo:

”Puhu hänelle usein. Unohda hänet niin harvoin kuin mahdollista. Ylistä häntä.”

Kuka on sankarisi?

19.11.2012 / Jukka Jämsén

Sankari voi tuntua turhan hienolta sanalta, mutta uskallan kuitenkin käyttää sitä. Jokaisella sellainen varmaankin on, joku, jota ihailee tai kunnioittaa ainakin jollakin tavalla. Lopulta elämämme tärkeimpiä asioita on se, keitä pidämme sankareina. Se muovaa vähitellen luonnettamme. On hyvä tarkkailla, ketä ihailemme, sillä se kertoo, mihin suuntaan olemme muuttumassa.

Jumalalta oppiminen on suhteessa oppimista. Nykyisin puhutaan usein mentoroinnista. Se oli Jeesuksen menetelmä, kun hän valmensi kahdentoista opetuslapsen joukkoa. Se oli myös Paavalin elämäntyyli: ”Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta” (1. Kor. 11:1), ”Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme.” (Fil. 3:17) Paavali kulki lähetysmatkoillaan yleensä tiimin kanssa ja uskalsi olla esimerkkinä toisille, vaikka hänenkään elämänsä ei tietenkään ollut täydellistä.

Tahtoisin rohkaista meitä, että hankkisimme elämäämme Paavalin, Barnabaksen ja Timoteuksen (Apt. 15-16), tai voisimme hahmottaa, keitä he elämässämme ovat. Meillä olisi hyvä olla Paavali, joku hengellinen isä tai äiti, meillä olisi hyvä olla Silas tai Barnabas, tasavertainen rohkaisija ja työtoveri. Samoin meillä olisi hyvä olla myös Timoteus, joku nuorempi, joka voi kasvaa meidän kanssamme.

Jos tällainen hahmottaminen tuntuu vieraalta, niin tärkeää on kuitenkin, että mahdollisuuksien mukaan elämme seurakunnan yhteydessä tavalla tai toisella. Seurakunnassa voimme nähdä, miten toiset kristityt elävät ja ottaa heistä mahdollisesti mallia. Heissä voimme aavistella myös Jeesuksen läsnäoloa ja Jumalan kehittämää luonteenlaatua. Itselleni esikuvat ovat olleet tärkeitä vuosien varrella yrittäessäni hahmottaa, miten kristittynä tulisi elää. Jeesus on myös antanut nimenomaan yhteen kokoontuville seuraajilleen suuria lupauksia. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)

Tärkein on siis lopulta suurin sankarimme, Jeesus Kristus.

”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen.” (Fil. 3:8)

A. W. Tozer on todennut vapaasti sovellettuna jotenkin näin: Tärkein asia sinussa on se, mitä uskot Jumalasta. Muutut sen kaltaiseksi, jota palvot.

(“What comes to mind when we think about God is the most important thing about us.” “Whatever a man wants badly and persistently enough will determine the man’s character.”)

Kannattaa siis olla tarkkana sen suhteen, ketä ihailee, ketä pitää sankarina. Se muovaa meitä.

New Wine -blogi 19.11.2012

Kuunteleva rukous

21.10.2012 / Jukka Jämsén

Opin jo rippikoulussa, että ”rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa”. ”Puhe jonkun kanssa” sisältää sekä puhumisen että kuuntelemisen. Usein kuitenkin näyttää siltä, että käsitämme rukouksen vain puheena, josta kuuntelu puuttuu. Jos joku väittää kuulevansa Jumalan äänen, häntä pidetään helposti hieman arveluttavana.

Kuitenkin Raamatun perusajatuksia on, että Jumala puhuu meille ihmisille. Vanhassa testamentissa ei vaivauduta yleensä edes kuvailemaan, miten hän puhuu, mainitaan vain, että profeetalle ”tuli Herran sana”, ”Herra puhui minulle”, ”hän sanoi” ja niin edelleen (esim. Jes. 8:5). Sitten seuraa lainaus saadusta näystä tai sanoista.

Uusi testamentti kuvaa ennen kaikkea Jeesuksen elämää. Hän on kristillisen elämän ja uskon innostavin asia. Kaikkea kirkossa ja uskonelämässä tulisi pohtia hänen elämänsä, esimerkkinsä ja opetuksensa valossa. Hänen kuolemansa ristillä, ja erityisesti hänen ylösnousemuksensa ja siihen liittyvät tapahtumat ja lupaukset ovat uskomme keskeisiä aarteita.

Jeesuksen julkinen toiminta alkoi Jumalan äänen kuulemisella: ”Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.’” Matt. 3:16–17.

Jeesus eli synnittömänä, rikkomattomassa yhteydessä Isään Jumalaan. Kuitenkin hän totesi, että ”omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan, mitä kuulen…” Joh. 5:30. Samassa luvussa hän toteaa: ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee.” Joh. 5: 19, 20.

Olisi outoa, jos me syntiset ihmiset tulisimme toimeen ilman jatkuvaa Jumalan edessä olemista, ilman hänen ”kuuntelemistaan”, kun Jeesuskaan ei tullut toimeen ilman. Ennen kirkossa puhuttiin paljon omastatunnosta, joka on kuin kompassi yhdessä karttana toimivan Raamatun kanssa. Hyvän yhteiselämän ehtona pidettiin sitä, että ihmisten omatunto toimii. Nykyään herkästä omastatunnosta ei liiemmin kuule opetusta.

Jeesus näytti viettävän paljon aikaa rukoillen, ja muun muassa edellisistä raamatunkohdista voi päätellä, että rukous ei ollut hänelle vain puhetta. Hän opetti selvästi, että myös hänen seuraajansa saisivat Pyhän Hengen opettamaan heitä. ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.” Joh. 16: 13,14.

Jeesuksen antamat lähetyskäskyt (Matt. 28:18–20, Mark. 16: 15–18, Luuk. 24: 46–49, Joh. 20:21–23, Ap.t. 1:8) sisältävät lupauksen Pyhän Hengen päivittäisestä läsnäolosta jotka seuraavat Jeesusta ja tahtovat kertoa hänestä eteenpäin. Jeesus suorastaan kielsi opetuslapsia lähtemästä ennen kuin he ovat saaneet Pyhän Hengen.

Millaisia johtopäätöksiä Jeesuksen opetuslapset sitten tekivät hänen opetuksestaan ja lupauksistaan? Miten ne vaikuttivat heidän tapaansa rukoilla ja elää hänen seuraajinaan? Miten me voisimme soveltaa tätä kaikkea omaan elämäämme?

Heti Jeesuksen taivaaseen ottamisen jälkeen opetuslasten kerrotaan keskittyneen rukoukseen. ”He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.” Ap.t. 1:14. Tätä seurasi helluntai, Pyhän Hengen antaminen seurakunnalle. Opetuslapset ”tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.” Ap.t. 2:4.

Pietarin, opetuslasten johtohahmon, tulkinta tästä oli seuraava kohta, jota hän lainasi Joelin kirjasta: ”Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia. Näin teen: palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat.” Ap.t. 2:17,18.

Pyhä Henki lahjoineen on tarkoitettu koko seurakunnalle, kaikille Jeesuksen seuraajille. Seurakunta sovelsi tätä Pyhän Hengen läsnäoloa tasapainoisena seurakuntaelämänä, Ap.t. 2:42–47.

Meidän on tarkoitus elää Pyhän Hengen täyteydessä ja kuunnella Jumalaa lapsenomaisesti, yhdessä (esim. Matt. 18:19, 20; 1. Kor. 14:24–26): ”Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi.” 1. Kor. 14:26.

Yksi ällistyttävimmistä kohdista on Joh 14:12: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.” Apostolit jatkoivat Jeesuksen toimintaa ja siten tottelivat hänen ohjeitaan. Julistusta seurasivat muun muassa parantamiset ja kuolleista herättämiset (esim. Ap.t. 3, Ap.t. 9). Paavali nostaa kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi armolahjaksi heti rakkauden jälkeen profetian: ”Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” 1. Kor. 14:1. ”Tavoitelkaa” on laiha käännös. ”Tavoitelkaa innokkaasti” olisi parempi.

Rukoustapa, jota nimitän kuuntelevaksi rukoukseksi, pyrkii siihen, että yhdessä, yhteisönä, opettelisimme käyttämään ja paimentamaan tätä armolahjaa.

Käytännössä sitä on hyvä toteuttaa esimerkiksi seuraavalla tavalla.

Ensin on hyvä opettaa Raamatusta kyseisiä asioita, erityisesti Jeesuksen meille lahjaksi antamaa Jumalan lapseutta.

Sitten tasasuurissa, esimerkiksi neljän hengen ryhmissä, vetäjän johdolla siunataan lyhyesti yksi ihminen. Siunatessa voi laittaa käden hänen päälleen tai olka-päälleen. Rukouksen jälkeen odotetaan hiljaa esimerkiksi kahden minuutin ajan.

Kuuntelun jälkeen ryhmäläiset voivat kertoa sille, jonka puolesta rukoiltiin, mitä he kokivat, mitä heidän mieleensä nousi. Kenenkään ei tarvitse välttämättä sanoa mitään tai voi sanoa, ettei tullut mitään mieleen. Tähän on hyvä antaa ohjeeksi, että tuomitsevat ja syyttävät asiat jätetään sanomatta, sillä Raamatun mukaan profetoiva ihminen ”rakentaa, kehottaa ja lohduttaa” (1.Kor. 14:3). Samoin seuraavista aihepiireistä on hyvä jättää puhumatta tällaisessa harjoituksessa: lähestyvä kuolema tai vakava onnettomuus, lupaus puolison löytämisestä tai lasten saamisesta.

Keskusteluun menee yleensä reilu viisi minuuttia, riippuen tilanteesta. Usein ihmisten mieleen nousee kohtia Raamatusta, lauluja, virsiä, sanoja, mielikuvia, joskus tuntemuksia omaan kehoon. Keskustelussa rukoiltava voi antaa palautetta siitä, kokeeko hän asioita omakseen vai ei. Lopuksi rukoiltava siunataan Herran siunauksella. Sama toistetaan jokaisen ryhmäläisen kohdalla, kaikki ryhmät yhtä aikaa.

Loppuun varataan aikaa palautetta varten. Kaikkea on hyvä punnita Raamatun valossa, joka on elämän ja uskon ylin ohje. Kaikki, mikä on risti-riidassa Raamatun sisällön kanssa (lyhyemmin uskontunnustuksen, kymmenen käskyn ja Isä meidän -rukouksen kanssa), saa jäädä omaan arvoonsa. Hyvin tärkeä asia on armollinen ja epäonnistumisen salliva ilmapiiri, sillä Raamatun mukaan ”profetoimisemme on vajavaista” (1. Kor. 13:9). Vähitellen seurakunta oppii näkemään, jos jonkun kohdalla kyseinen lahja alkaa toimia erityisen hyvin.

Tämä kaikki siis kuuluu tasapainoisen seurakuntaelämän yhteyteen Ap.t. 2: 42–47 mukaisesti, ei erilliseksi sooloiluksi seurakuntayhteyden ulkopuolella.

Kohtaamisryhmä

4.9.2012 / Jukka Jämsén

Jyväskylän seurakunnan KohtaamisPaikassa pidetään niin sanottuja KohtaamisRyhmiä. Olemme Kirsin kanssa vetäneet yhtä sellaista nyt vuoden ajan kotonamme noin joka kolmas viikko. Saimme molemmat ajatuksen tällaisen järjestämisestä vuosi sitten kesällä ja se sopi hyvin KohtaamisPaikan muiden vastaavien joukkoon.

Haluamme kertoa kohtaamisryhmästä näin syksyn alussa myös siksi, että halukkaat voisivat harkita sellaisen perustamista omaan seurakuntaansa.

Ensimmäistä iltaa järjestäessä tuli mieleen, että miksi tällainenkin vastuu piti ottaa kaikkien muiden töiden lisäksi. Miten jaksaisimme vetää tällaista toimintaa? Ensimmäisen ja toisen kokoontumiskerran jälkeen on lähinnä ollut sellainen olo, että miten jaksamme sen kolme viikkoa ennen seuraavaa kohtaamisryhmää. Illat ovat olleet hyvin virkistäviä.

Kohtaamisryhmät ovat ns. keskikokoisia ryhmiä ja niillä on merkittävä paikka seurakunnan elämässä. Yleisissä tilaisuuksissa, jumalanpalveluksissa jne., ihmiset eivät yleensä opi tuntemaan toisiaan. Myös kaikkien mahdollisuus vastuun kantamiseen on hankalaa, kun koolla on vaikkapa sata tai satoja ihmisiä. Toisaalta pienryhmät, esimerkiksi 6-12 hengen jäsenen kokoontumiset, joilla on myös luovuttamaton paikka kristittynä kasvamisessa syvällisen tutustumisen tms. kautta, voivat olla jo luonteensa vuoksi sisäänpäin lämpiäviä. Keskikokoiseen ryhmään, jossa on yleensä 25-35 henkilöä, on esimerkiksi uuden henkilön helpompi tulla mukaan kuin pienryhmään. Kohtaamisryhmässä voi kuitenkin oppia tuntemaan väkeä paremmin kuin yleisissä tilaisuuksissa. Kohtaamisryhmän jäsenet voivat halutessaan muodostaa pienryhmiä ja kokoontua väliviikoilla.

Nuo kolmenlaiset tilaisuudet ovat kaikki tärkeitä. Niiden kautta seurakunta pyrkii toteuttamaan alkuseurakunnan mallia tasapainoisesta seurakuntaelämästä:

Jyväskylän KohtaamisPaikan kohtaamisryhmät ovat osoittautuneet hyvin rohkaiseviksi seurakunnan kasvamisen ja toimimisen kannalta. Niitä tarvitaan jumalanpalveluksien ja pienryhmien rinnalla, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua tyydyttävällä tavalla seurakuntaelämään.

Kohtaamisryhmään voi tulla mukaan kuka tahansa eli samanlaista sitoutumista kuin pienryhmään ei vaadita. Kohtaamisryhmissä voi käydä katsomassa, millaista toiminta on, ja valita sitten sopivimman itselleen. Mikäli ryhmä kasvaa yli 30 henkilön kokoiseksi, sitä rohkaistaan jakautumaan.

Mitä kohtaamisryhmässä sitten tapahtuu? Seuraavassa on perusohjelmarunko, jota pääsääntöisesti noudatamme.

Ohjelma

18:00 Yhdessä syöminen (nyyttikestit)

18:45 Tervetuloa/ilmoitukset

19:00 Ylistystä

19:15 Puhe ja keskustelua

20:00 Rukousta/rukouspalvelua

20:30 Päätös

Joka kerralla kaikkia osia ei tarvitse olla mukana, mutta aikataulusta on hyvä pitää kiinni. Mikäli työssä käyvät tms. ihmiset oppivat, että ilta ei veny, he uskaltavat tulla jatkossakin.

Meillä on tapana tuoda mukana jotain syötävää yhteiseen pöytään. Yhdessä syömisen aikana voi rupatella kuulumisia ja tutustua mahdollisiin uusiin tuttavuuksiin. Syömisen aikana väkeä tulee paikalle eli toiveena on, että paikalla ollaan viimeistään 18:45, kun ilmoitukset alkavat. Yleensä käydään läpi illan kulku ja katsellaan tulevia kokoontumisaikoja jne.

Ylistys keskittää huomiotamme Jumalaan ja saamme auttaa toisiamme tähän laulamalla yhdessä. Ylistys on hyvin tärkeää ja siitä voisimme kirjoittaa jatkossa lisää. Tärkeää on keskittyä Jumalan hyvyyteen ja Jeesuksen sovitustyöhön eli kyseessä ei ole jonkinlainen ansioajattelu tai tunnetilaan pyrkiminen. Ylistys on uskon tunnustamista ja ilmaus siitä, että tahtoo sitoutua Jumalan tahtoon ja olemukseen.

Puhe voi käsitellä Raamattua, eri elämänalueita, seurakuntaelämää jne. Tämän on hyvä olla vuorovaikutuksellista eli puheen jälkeen tai osana sitä on hyvä varata aikaa keskustelulle joko koko porukalla tai pareittain tai pienissä ryhmissä.

Rukoukselle on meidän kokemuksemme mukaan varattava aina aikaa. Siinäkin toteutustapoja on tietenkin paljon, mutta olemme kokeneet toistemme siunaamisen kätten päälle panemisen kanssa tärkeäksi. Usein käytämme kuuntelevaa rukousta, ts. jätämme tilaa profetialle. Kuuntelevasta rukouksesta kirjoitamme myös lisää tulevissa kirjeissämme.

Vetäjien vastuulla on jakaa vastuuta mahdollisimman paljon ja huomioida erilaiset kävijät.

Kohtaamisryhmänä olemme jo ottaneet vastuullemme mm. KohtaamisPaikka-iltojen keittiövuoroja ja lähteneet tapaamaan ihmisiä Jyväskylän kaduille. Tavoitteenamme on suuntautua palvelemiseen ja uusien mukaan kutsumiseen.

Luovuttamattomana arvona on New Wine –periaate: luonnollisesti yliluonnollinen. Haluamme elää todeksi Jumalan läsnäoloa ja aavistella sitä yhdessä, mutta haluamme samalla puhua tavallisesti ja tavallista kieltä. Haluamme ottaa Jumalan ja Raamatun vakavasti, mutta emme halua ottaa itseämme liian vakavasti. Rento ilmapiiri, yhdessä nauraminen ja taju omasta syntisyydestä ja Jumalan suuresta armosta ovat osa sitä ihannetta, jota kohti haluamme pyrkiä.

Lisätietoa aiheesta voi lukea seuraavasta Alfa-kurssin materiaalista: Meidän Tiimi, Elämää seurakunnan sydämessä (23-sivuinen kirjanen, Päivä osakeyhtiö).

Suomen Lähetysseura ja hengellinen uudistuminen

17.6.2012 / Jukka Jämsén

Jotkut ovat kysyneet, miten Suomen Lähetysseura suhtautuu työnantajana hengelliseen uudistumiseen. Siksi lienee hyvä, että nostamme esiin joitakin asioita Lähetysseuran historiasta ja periaatteista.

Ensin pari mainintaa sadan vuoden takaa. Lähetysseuran Ambomaan lähetyssaarnaaja Frans Hannula vaikutti niin vahvasti noin sata vuotta sitten syntyneessä hyvin voimakkaassa hengellisessä liikehdinnässä, että siitä puhutaan Hannulan herätyksenä. Tämän herätyksen merkitys Suomessa on ollut suuri. Sitä voidaan mm. pitää viidennen herätysliikkeen juurena. Esimerkkinä tällaisesta liikehdinnästä on Isokyrö: Vuonna 2009 seurakunta tutki oman lähetystoimintansa satavuotista historiaa. Kävi ilmi, että sata vuotta aiemmin alueella oli liikkunut Lähetysseuran työntekijöitä pitämässä tilaisuuksia ja syntyneen herätyksen pohjalta oli alkanut myös oma lähetystoiminta. Seurakunnasta on lähtenyt merkittäviä lähetystyöntekijöitä vuosien varrella.

Jo tuolta sadan vuoden takaa voi mainita ns. jälkikokousten aloittamisen Suomessa. Lähetysseuran voidaan katsoa aloittaneen ko. toiminnan, jossa tähdättiin henkilökohtaisen uskon syntymisen mahdollisuuteen tilaisuuksien jälkeen. Nyt tällainen sielunhoidon ja rukouksen mahdollisuus on tavallista.

Myös Hengen uudistus kirkossamme -liike on syntynyt pitkälti Lähetysseuran helmoissa 1970-luvulla.

Nämä ovat siis vain muutamia esimerkkejä hengellisen uudistuksen merkityksestä menneisyydessä. Luetteloa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Nykyään Lähetysseuran nettisivuilla kerrotaan mm. seuraavaa:

”Lähetys: yhteinen usko – yhteinen tehtävä” on Suomen Lähetysseuran teologisten periaatteiden linjaus. Se ilmaisee lähtökohdat, joille yhteistyö eri maiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa perustuu. Sellaisena se on Lähetysseuran työtä ohjaava ja sitova lähetysteologinen asiakirja.”

Tuohon perusteasiakirjaan kannattaa tutustua. Se on helppolukuinen eikä kovin pitkä, pikemminkin vihko kuin kirja. Se löytyy kirjeen lopussa mainitusta Lähetysseuran linkistä. Asiakirja on ollut työmme taustatuki reilun kymmenen vuotta. Se ilmaisee erittäin hyvän pohjan missionaarisen seurakunnan elämälle.

Nettisivulla jatketaan: ”Lähetyksessä on kysymys ennen muuta Jumalan pelastavasta toiminnasta Kristuksessa ja hänen seuraajiensa kutsumisesta ja lähettämisestä julistamaan evankeliumia. Pyhä Henki on lähetyksen varsinainen liikkeellepaneva voima ja johtaja. Lähetys kuuluu luonnollisena asiana jokaisen kristityn ja paikallisseurakunnan elämään. Lähetysseura haluaa olla toteuttamassa tätä kirkon perustehtävää. Herätys motivoi lähetykseen ja herättää maailmanlaajuiseen vastuuseen.” (Kts. linkki.)

Lähetysseurassa, niin kuin kirkossa yleensä, on jatkuva prosessi menossa. Miten suhtaudumme ympäröivän maailman virtauksiin? Miten tulkitsemme suhteessa niihin omia lähtökohtiamme ja perusteitamme? Tässäkin mielessä on hyvä palata perusteisiin. Siksi seuraavassa on edellä mainitusta perusteasiakirjasta joitakin aiheeseen liittyviä lainauksia:

”Kristillisen lähetyksen elinehtona on jatkuva uudistuminen. – – – Lähetyksen uudistumisessa on välttämätöntä hengellinen uudistuminen, joka antaa pohjan kaikelle muulle suunnantarkistamiselle. On aina nöyrästi tunnustettava, ettei työllä ole siunausta, ellei lähetyksen Herra tunnusta sitä omakseen. Viime kädessä kaikki riippuu Pyhän Hengen läsnäolosta, voimasta ja opastuksesta.” (Lähetys: yhteinen usko – yhteinen tehtävä , 16)

”Hengellinen uudistuminen luo ja usein edellyttää uutta ajattelua. Uskon syntymiselle ja uudistumiselle on ominaista elämän uudenlainen hahmottaminen ja ymmärtäminen, jolloin ihmiselle välähdyksenomaisesti avautuu uusi todellisuus.” (16)

”Pyhän Hengen läsnäolo rohkaisee katumukseen, omien virheiden myöntämiseen ja uuteen avoimuuteen, jolloin voi toteutua Efesolaiskirjeessä kuvattu ihanne: ”Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” Ef. 4:15-16. Armolahjat on annettu seurakunnan rakentamiseksi lähellä ja kaukana.” (16)

Vaikka asiakirja painottaa uudistumista jopa armolahjoineen näin selvästi, uudistuminen ei ole itsestäänselvyys. Kyseessä on elävä todellisuus, jossa tarvitsemme rukousta ja jatkuvaa parannuksen tekemistä, että eläisimme perusteitamme todeksi. On helppoa unohtaa perustehtävä ja lähteä väärille urille. Kyse ei ole pelkästään ulkomaiden lähetysalueiden todellisuudesta. Myös oma maanosamme on jo lähetysaluetta. Kirkkomme tarvitsevat uudistumista ja paluuta hengellisille juurille.

”Länsimaista kulttuuria on pidetty juuriltaan juutalais-kristillisenä ja kirkkojen toimintaa olennaisena osana länsimaisten yhteiskuntien elämää. Tilanne on kuitenkin monista syistä muuttunut. – – – Muuttuneen tilanteen takia lähetys Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on tulevaisuudessa maailmanlähetyksen suuria haasteita. Siinä länsimaiset kirkot tarvitsevat Afrikan, Aasian ja muiden mantereiden kirkkojen apua monimiljoonaisen maahanmuuttajaväestön kohtaamisesta alkaen. – – – Myös syntyperäisen eurooppalaisen väestön kohtaamisessa muiden mantereiden kirkkojen apu voi olla tarpeen. On monia merkkejä siitä, että tämä vaikutus tulee kirkkoa rakentavan karismaattisuuden, yhteisöllisyyden ja laaja-alaisen maallikkotodistuksen muodossa. – – – Länsimaiset kirkot ovat monessa mielessä tienhaarassa. Pysyvätkö perinteiset pääkirkot koossa ja säilyttävätkö ne uskottavuutensa? Ne voivat löytää ja säilyttää identiteettinsä vain uudistumalla hengellisesti. Länsimaisten kirkkojen uudistuminen on siksi maailmanlähetyksen tärkeimpiä kysymyksiä.” (21)

Vaikka tässä puhutaan kirkosta laajemmassa merkityksessä, perusteasiakirja tuo asian viisaasti myös paikallistasolle: ”Aito kirkko on luonteeltaan missionaarinen. Kirkon missionaarisuus ilmenee erityisesti paikallisseurakunnassa. Tällainen seurakunta on avoin, ulospäin suuntautunut, rukoileva, vieraanvarainen, rakenteiltaan joustava ja ilmapiiriltään lämmin rakkauden yhteisö. – – – Missionaaristen seurakuntien olemassaolo on suuri rohkaisun aihe maailmanlähetyksessä. Kirkot saavat siinä sytykkeitä toinen toisiltaan: kun tulet hiipuvat yhtäällä, ne on aina löydettävissä jostain päin maailmaa. – – – Missionaarisuuden löytäminen johtaa työtapojen ja toiminnan painopisteiden jatkuvaan tarkistamiseen sekä ennen kaikkea hengellisen elämän uudistumiseen.” (23)

Tällaisen pohjalta on hyvä keskittyä lähetyskeskeisen eli missionaarisen seurakunnan rakentamiseen ja hengelliseen uudistumiseen.

Kategoria: Ajatuksia (Sivu 11 / 12)

Lähetyskäsky Raamatussa

Isä meidän -rukous

Missionaarinen seurakuntakäsitys

Sauna ja seurakunta

Siemenen voima

Jumalan kanssa

Kuka on sankarisi?

Kuunteleva rukous

Kohtaamisryhmä

Suomen Lähetysseura ja hengellinen uudistuminen

Viimeisimmät artikkelit

Luitko jo nämä?

Lainaus:

Yhteystiedot:

Viimeisimmät artikkelit

Luitko jo nämä?

Lainaus:

Avainsanat:

Yhteystiedot: